Hakutermi: perintätapa

Kuluttaja-asiamiehen linjaus 2014

1. Yleistä

1.1. Linjauksen ja valvonnan lähtökohtia

Kuluttaja-asiamies valvoo perintää, kun kyse on kuluttajasaatavien perimisestä (perintäL 12 §). Valvonta koskee kaikkea kuluttajasaatavien perintää suorittipa sitä velkojana oleva yritys tai julkisyhteisö tai toimeksisaaja velkojan lukuun. Kuluttaja-asiamiehen valvontatehtävät ulottuvat kuitenkin perintälaissa säädettyä laajemmalle ja kuluttaja-asiamiehen tulee ottaa huomioon myös muut kuluttajan asemaan vaikuttavat näkökohdat ja muu lainsäädäntö. Perinnässä tulee perintälain säännösten lisäksi huomioida mm. kuluttajansuojalain (KSL) 2 luvun sopimatonta menettelyä asiakassuhteessa koskevat säännökset ja sopimusehtojen laadinnassa KSL 3 luvun kohtuuttomia sopimusehtoja koskevat säännökset sekä kuluttajaluottojen osalta luotonantajan velvollisuuksia kuluttajaa kohtaan maksuviivästystilanteessa koskeva KSL 7 luvun 13 §. Kuluttajavelallisten kollektiivinen suojeleminen perinnässä on erityisen tarpeellista, koska velkoja valitsee perintätoimiston, mutta velallinen maksaa perinnästä aiheutuvat kulut.

Kuluttajien ja yritysten välisten sopimusten ehtojen pitää olla kohtuulliset. Samoin julkisorganisaatioiden toimilta kansalaisia kohtaan voidaan odottaa kohtuullisuutta. Tämä vaatimus on olemassa myös sopimusrikkomustilanteessa. Velallinen vastaa maksuviivästyksestään, mutta seuraukset eivät saa olla kohtuuttomia.

Tähän ohjeeseen on koottu kuluttaja-asiamiehen kuluttajasaatavien perinnän valvonnan kannalta keskeiset asiat. Lisäksi ohje antaa elinkeinonharjoittajille ja julkisyhteisöille konkreettisia neuvoja ongelmien ennaltaehkäisemiseksi. Perintälain soveltamisesta ja hyvän perintätavan sisällöstä kuluttajaperinnässä päättää viime kädessä markkinaoikeus.

Perintätoiminnan luvanvaraisuudesta annetun lain perusteella Etelä-Suomen aluehallintovirasto voi myöntää määräaikaisen luvan perintätoiminnan harjoittamiseen. Etelä-Suomen aluehallintovirasto voi peruuttaa toimiluvan, mikäli luvanhaltija toimii lain tai hyvän perintätavan vastaisesti (ks. laki perintätoiminnan luvanvaraisuudesta 517/1999). Ohjeessa on kirjoitettu normaalilla fontilla lakiin ja lain esitöihin perustuvat ja asiaa avaavat kohdat.

Kuluttaja-asiamiehen kannanotot ja linjaukset näkyvät tekstissä sisennettyinä kursiivilla

1.2. Perintälain soveltaminen ja lain pakottavuus

Erääntyneen saatavan perintää säännellään saatavien perinnästä annetulla lailla, perintälailla (513/1999). Laissa perinnällä tarkoitetaan kaikkia toimia, joiden tarkoituksena on saada velallinen vapaaehtoisesti maksamaan erääntynyt velkojan saatava. Perintälakia ei sovelleta saatavan velkomiseen tuomioistuimessa eikä ulosottomenettelyyn. Perintälakia ei myöskään sovelleta, jos muussa laissa säädetään toisin (perintäL 1 §).

Saatavaa voi periä alkuperäinen velkoja tai toimeksisaaja, esimerkiksi perintätoimisto.

Kuluttaja-asiamies ei ole toimivaltainen puuttumaan menettelytapoihin siinä vaiheessa, kun saatava on ulosotossa joko oikeuskäsittelyn jälkeen tai suoraan ulosottokelpoisena saatavana. Jos ulosoton rinnalla kuitenkin tapahtuu vapaaehtoista perintää tavalla tai toisella, tähän osaan perinnästä sovelletaan perintälakia.

Julkisen vallan käytöstä syntyneiden maksujen perimisestä, kuten esimerkiksi ajokorttimaksuista ja verojen ja sakkojen perimisestä, on omia säännöksiä. Kuluttajasaatavien viivästysseuraamuksia säännellään myös mm. kuluttajansuojalain 7 luvun kuluttajaluottosäännöksillä sekä sähkö- ja viestintämarkkinalakien ja korkolain säännöksillä. Niissä todetaan, millaisia seurauksia ja missä aikataulussa kuluttajavelalliseen voidaan kohdistaa, jos saatava maksetaan myöhässä tai sitä ei makseta lainkaan. Perintälain säännöksiä sovelletaan näiden ohella soveltuvin osin.

Perintälaki on yleislaki ja koskee muidenkin kuin kuluttajasaatavien vapaaehtoista perintää (perintäL 3 § 2 mom).

Perintälaki on pakottava velallisen hyväksi. Velallista ei voi asettaa lain säännöksiin verrattuna huonompaan asemaan edes hänen suostumuksellaan (perintäL 2 §).

Yrittäjän pitää sopimusehtoja laatiessaan ottaa huomioon perintälain säännökset esimerkiksi maksumuistutusten kustannuksista.

1.3. Mikä on kuluttajasaatava?

Kuluttajansuojalain mukaan kuluttaja on luonnollinen henkilö, joka on hankkinut kulutushyödykkeen pääasiassa muuhun kuin ammattinsa harjoittamista varten. Elinkeinonharjoittaja taas on yritys, liike tai ammatinharjoittaja, joka tuloa tai muuta taloudellista hyötyä saadakseen pitää kaupan, myy tai tarjoaa vastiketta vastaan hankittavaksi kulutushyödykkeitä. Kulutushyödyke on tavara, palvelu tai etuus, jota markkinoidaan kuluttajille tai hankitaan yksityistalouteen.

Kuluttajasaatavia koskevia säännöksiä sovelletaan:

• elinkeinonharjoittajien saataviin, jotka perustuvat kulutushyödykkeen luovuttamiseen tai luottoon kuluttajalle, sekä
• julkisoikeudellisen oikeushenkilön saataviin tai julkisen tehtävän hoitamiseen liittyviin saataviin silloin, kun velallinen on yksityishenkilö (perintäL 3 §).

Esimerkiksi lehtien ja muiden tuotteiden tilauslaskut, puhelinlaskut, tavaran osamaksulaskut, luottokorttilaskut, vakuutusmaksut ja pankkilainat ovat tyypillisiä kuluttajasaatavia. Jos kuluttajasaatavasta on vastuussa muukin kuin sopimuksen tehnyt kuluttaja, kysymyksessä on kuluttajasaatava, jos maksuvelvollinen on kuluttajan asemassa. Esimerkiksi maksu, jota vaaditaan takaajana olevalta yksityishenkilöltä, on kuluttajasaatava, jos päävelkasuhde luokitellaan sellaiseksi.

Vuokranantajana toimivan yksityishenkilön vuokrasaatava ei pääsääntöisesti ole kuluttajasaatava, ei myöskään asunto-osakeyhtiön perimä vastike osakkeenomistajalta. Perintälaki kuitenkin edellyttää, että myös näissä tapauksissa noudatetaan hyvää perintätapaa. Sen sijaan kuntien vuokrataloyhtiöiden saatavat yksityisiltä vuokralaisilta ovat kuluttajasaatavia.

1.4. Velallisella on oikeus saada tietoja velkatilanteestaan

Velallisella on pyynnöstä oikeus saada velkojalta tai esimerkiksi perintätoimistolta ajantasainen tieto velkojensa kokonaismäärästä ja perusteista, erittely maksamattomista veloista ja niiden lyhennyksistä sekä selvitys velkapääomalle kertyneiden korkojen ja kulujen määräytymisestä. Tiedot ovat velalliselle maksuttomia. Erittelyn ja selvityksen laatimisesta voi vaatia kohtuullisen korvauksen, jos edellisen selvityksen antamisesta on vähemmän kuin 12 kuukautta (perintäL 4 a §).

Lisäksi velallisella on oikeus saada tietoja myös velkojensa mahdollisesta vanhentumisesta ja vanhentumisen katkaisemisesta (HE 21/2004 4 a §:n yksityiskohtaiset perustelut).

Velalliselle ei saa aiheuttaa tarpeetonta haittaa. Velallisen kannalta velkatilanteen selvittämisen ja korjaavien toimien kannalta olennaista onkin, että tietojen antamisessa ei viivytellä kohtuuttomasti. Kuluttaja-asiamies on katsonut, että velkojan tai ammattimaisen perijän on annettava velallisen pyytämät velkatiedot normaalisti viimeistään kuukauden kuluessa pyynnön esittämisestä.

2. Yleiset periaatteet velkojan tai toimeksisaajan perinnässä

2.1. Perinnän aloittaminen

Perinnässä ei saa käyttää hyvän perintätavan vastaista tai muutoin velallisen kannalta sopimatonta menettelyä. Vanhentunutta tai muusta syystä lakannutta saatavaa ei saa periä (perintäL 4 § 1 ja 3 mom).

Kun perintätoimiin ryhdytään, velkojan on varmistuttava, että perintätoimille on olemassa peruste ja että perinnässä velalliselle ei koidu kohtuuttomia seuraamuksia. Velallinen vastaa maksuviivästyksestään, mutta seurausten pitää olla suhteessa viivästyksen laatuun. Velkojan ei tule hyötyä velallisen viivästyksestä.

Maksuvaikeustilanteissakin pitäisi ensisijaisesti pyrkiä hoitamaan asia sopimalla ja mahdollisimman pienin haitoin. Yleensä tämä tarkoittaa uudesta maksupäivästä sopimista tai kokonaan uuden maksuaikataulun tekemistä.

Jos uudesta maksuajasta on sovittu, velalliselle ei pidä lähettää alkuperäiseen maksuaikatauluun perustuvia maksukehotuksia.

Jos saatava on vanhentunut, muusta syystä lakannut tai se on perusteeton, sitä ei saa lähteä perimään. Pelkkä maksukehotus tai perintäkirje ei voi olla saatavan perusteena. Saatavan pitää pohjautua aiempaan velkasuhteeseen, velvoitteeseen tai sopimukseen, joka on yksilöitävä perinnässä.

Velan yleinen vanhentumisaika on kolme vuotta siitä, kun velka erääntyy tai kun velkoja voi esittää velalliselle maksuvaatimuksen. Yleinen vanhentumisaika voidaan keskeyttää. Yleistä vanhentumislakia sovelletaan aina, jollei muualla lainsäädännössä säädetä toisin. Useissa erityislaeissa on omia vanhentumissäännöksiä ja näiden lakien säännökset määräaikojen laskemisesta, vanhentumisen katkaisemisesta ja vanhentumisen oikeusvaikutuksista poikkeavat yleisistä vanhentumissäännöksistä. Tavallisimpia ne ovat julkisoikeudellisten saatavien kohdalla. Vanhentumisen ohella velka on voinut lakata yksityishenkilön velkajärjestelyssä vahvistetun maksuohjelman seurauksena.

2.2. Perintää ei saa viivyttää

Perintää ei saa pitkittää tai viivyttää tarpeettomasti. Jos saatavaa aletaan periä vasta pitkän ajan kuluttua eräpäivästä, ongelmia saattaa syntyä sekä velkasuhteen olemassaolon että velallisen maksuväitteen todentamisen osalta. Velkojan tulee tällöin varautua esittämään selvitystä paitsi velkasuhteen perusteesta ja olemassaolosta myös perustelemaan, miksi perintä on viivästynyt.

2.3. Perintään ei saa yhdistää myynninedistämistä

Velalliselle ei saa perinnän yhteydessä tarjota uutta hyödykettä ostettavaksi tai uutta sopimusta tehtäväksi. Tällaista menettelyä voidaan pitää velalliseen kohdistettuna epäasiallisena painostuskeinona, jossa käytetään hyväksi kuluttajan velallisasemaa ja jolla lisätään velallisen ylivelkaantumisriskiä.

Kuluttaja-asiamies kehotti perintätoimistoa luopumaan menettelystä, jossa velalliselle tarjottiin lehden uutta määräaikaista tilausta erääntyneen tilauslaskun perinnän yhteydessä. Uuden tilauksen tekemällä velallinen olisi vapautunut erääntyneen tilauslaskun perintäkuluista. Perintätoimisto luopui menettelystä (KUV 99/40/2196).

2.4. Ei painostusta tai uhkailua

Perinnässä ei saa aiheuttaa velalliselle tarpeetonta haittaa (perintäL 4 § 2 mom 2-kohta). Tarpeetonta haittaa velalliselle voi syntyä esimerkiksi puhelinperinnästä häiritsevänä ajankohtana.

Kuluttaja-asiamies on katsonut, että velalliseen henkilökohtaisesti kohdistuvaa perintää ei pidä tehdä ainakaan sunnuntaina ja juhlapyhinä, eikä arkisin klo 20.00 – 07.00 välisenä aikana (ks. HE 199/1996 4 §:n perustelut).

Tarpeettoman haitan aiheuttamisena velalliselle voidaan pitää myös tilannetta, jossa yhteydenottoa velkojaan tai toimeksisaajaan hankaloitetaan esimerkiksi hyvin lyhyillä ja rajoitetuilla asiakaspalveluajoilla tai niin, että yhteydenotto on mahdollista vain esimerkiksi sähköpostilla. Yhteydenotosta ei velalliselle saa myöskään koitua ylimääräisiä yhteydenottotavan normaalin perushinnan ylittäviä maksuja.

2.5. Perinnässä ei saa vaarantaa velallisen yksityisyyden suojaa (perintäL 4 § 2 mom 3-kohta, HE 199/1996)

Perinnän on oltava hienotunteista eikä maksuun saa painostaa keinoilla, jotka hankaloittavat kohtuuttomasti velallisen tilannetta tai ovat loukkaavia. Mittapuuna keinojen arvioinnissa on pidettävä yhteiskunnassamme yleisesti vallitsevia arvoja.

Velallisen yksityisyyttä on aina kunnioitettava. Perintätoiminnassa on siis aina varmistuttava siitä, ettei perintä tule muun henkilön tietoon riippumatta siitä, millä keinoin saatavaa peritään tai kuka sitä perii. Yksityiskohtiin on tämän vuoksi syytä kiinnittää huomiota. Yleensäkin perinnässä käytetyn tiedonantoaineiston tulee olla tyyliltään neutraalia.

Yksityisyyttä loukkaavaa on perintä huomiota herättävällä tavalla esimerkiksi käyttämällä kirjekuoria, joihin on näkyvästi painettu kirjeen sisältävän maksumuistutuksen.

Asiallista ei ole, että velallisen maksuhäiriöstä ilmoitetaan tai edes uhataan ilmoittaa ulkopuoliselle, kuten velallisen työnantajalle, omaisille tai muille velallisen lähipiiriin kuuluville henkilöille.

Jos perintää on välttämätöntä tehdä muulla tavoin kuin kirjallisesti, velallisen yksityisyyden suoja pitää ottaa korostetusti huomioon.

Jos perintäkäynti velallisen kotona on jostain poikkeuksellisesta ja erityisestä syystä välttä- mätöntä, säännökset kotirauhan rikkomisesta ja yksityisyyden suojasta pitää ottaa erityisesti huomioon. Selvää on, että edustajan pitää käyttäytyä asiallisesti. Velallista tai esimerkiksi hänen perheenjäseniään kohtaan ei saa käyttää uhkaavaa kieltä tai käyttäytyä muuten uhkaavasti.

Puhelinperinnän käyttämistä ei sinänsä voida pitää sopimattomana, kunhan yksityisyyden suojaa ei rikota eikä aiheuteta kohtuutonta haittaa.

Kuluttajasaatavan perimiseksi ei saa missään tilanteessa käyttää trattaa (perintäL 7 §).

2.6. Velalliselle tieto perijästä ja perinnän vaiheesta

Perinnässä ei saa antaa totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja maksun laiminlyönnin seuraamuksista tai muista velallisen kannalta merkityksellisistä seikoista (perintäL 4 § 2 mom 1-kohta).

Velalliselle on aina perinnässä selvitettävä, onko kyse velkojan omasta vai toimeksiannon perusteella tapahtuvasta perinnästä. Velallisen on myös saatava tieto siitä, missä vaiheessa perintä on. Velalliselle on siis ilmoitettava, onko kysymys velkojan lähettämästä maksumuistutuksesta vai perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavan lähettämästä tuomioistuinkäsittelyä edeltävästä määrämuotoisesta maksuvaatimuksesta.

Jos perintätoimiston hoidettavaksi on annettu velkojan luotonhallinnan palvelut, velalliselle ei saa syntyä epäselvyyttä siitä, onko kysymyksessä velkojan lasku, maksumuistutus vai perintätoimiston maksuvaatimus. Velkojanvaihdos- tai saatavansiirtotapauksissa siirron saaneesta tahosta tulee velallisen uusi sopimuskumppani. Velalliselle pitää ilmoittaa velkojan vaihtumisesta.

Hyvän perintätavan vastaista on se, että perintätoimisto luovuttaa ulkopuolisen käytettäväksi nimellään tai toiminimellään varustettuja maksuvaatimus-, lasku- tai kirjelomakkeita tai muuta perintää varten laadittua materiaalia. Velalliselle ei saa syntyä harhaanjohtavaa kuvaa siitä, kenen hoidettavana perintäasia tosiasiassa on

Kiellettyä harhaanjohtavien tietojen antamista on esimerkiksi se, että velkoja saatavan eräännyttyä ryhtyy käyttämään yhteydenotoissaan velalliseen sellaista aputoiminimeä, jonka käytön perusteella velallinen voi ymmärtää saatavan siirtyneen toimeksisaajan perittäväksi 4 §:n perustelut).

Mikäli perinnässä kerrotaan maksun laiminlyönnin seuraamuksista, niiden on oltava oikeita. Jos velkoja siirtää saatavan toimeksisaajan perittäväksi, toimenpidettä ei voida kutsua ulosotoksi. Tärkeää on, että velalliselle annetaan myös totuudenmukaiset tiedot siitä, missä vaiheessa maksuhäiriömerkintä luottotietorekisteriin on mahdollinen (ks. HE 199/1996 ja HE 57/2012 4 §:n perustelut).

2.7. Jos velallinen esittää huomautuksia velasta

Jos velallinen kiistää maksuvelvollisuutensa ja esittää sille asianmukaisen perusteen, perintälaissa tarkoitettua vapaaehtoista perintää ei saa jatkaa kiistetyltä osin ennen asian selvittämistä. Perintää saa velallisen kiistämisestä huolimatta kuitenkin jatkaa, jos velallinen ei esitä kiistämiselle perustelua tai vetoaa ainoastaan sellaiseen perusteeseen, jolla selvästi ei ole vaikutusta maksuvelvollisuuteen (perintäL 4 b § 1 ja 2 mom).

Suoraan ulosottokelpoisen julkisoikeudellisen saatavan (esim. kunnan terveyskeskusmaksu) osalta pelkkä perusteltu kiistäminen ei riitä, vaan perinnän keskeyttäminen edellyttää verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain 9 §:n mukaisen perustevalituksen tekemistä tai että velallinen on käyttänyt muuta siihen rinnastettavaa oikeussuojakeinoa (perintäL 4 b § 3 mom).

Jos velallinen on tehnyt huomautuksia saatavasta tai ilmoittanut häntä kohdanneesta sosiaalisesta suoritusesteestä, tilanne pitää selvittää ennen kuin perintää jatketaan. Jos velallinen kiistää maksuvelvollisuutensa esittämättä perusteita sille, hyvään perintätapaan kuuluu, että kiistämisen perustetta tiedustellaan velalliselta. Jos velallinen vetoaa ainoastaan perusteeseen, jolla selvästi ei ole vaikutusta velallisen maksuvelvollisuuteen, hyvään perintätapaan kuuluu, että velalliselle saatavan riitautuksen johdosta annettavasta vastauksesta käy ilmi, luovutaanko saatavan perinnästä vai jatkuuko se, sekä kerrotaan, miksi hänen esittämänsä peruste on asiaan vaikuttamaton.

Jos saatava vaikuttaa velallisen esittämien perusteiden johdosta epäselvältä ja riitaiselta, perintä on syytä keskeyttää. Toimeksisaajan pitää selvittää velkojalta, onko vapaaehtoisen perinnän jatkamiselle perustetta vai pitääkö asia saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi.

Velallisen esittämille kiistämisen perusteille ei voida asettaa kovin korkeita vaatimuksia. Tämä koskee erityisesti sellaisia seikkoja, joiden osalta velkoja on näyttövelvollinen esimerkiksi, kun velallinen väittää, että sopimus tai muu peruste, johon saatavan väitetään perustuvan, ei ole syntynyt tai jos määrä taikka tuote tai palvelu ei vastaa sitä, mitä on sovittu.

Hyvään perintätapaan kuuluu, että velalliselle, joka kiistää maksuvelvollisuutensa suoraan ulosottokelpoisen saatavan osalta, annetaan ohjaus tehdä perustevalitus tai käyttää muuta vastaavaa oikeussuojakeinoa, jos sellainen on kyseisen saatavan osalta käytettävissä.

Perintäasian perustellun riitauttamisen tuomioistuimessa, kuluttajariitalautakunnassa tai muussa ratkaisuelimessä tulee aina keskeyttää perintä riitautetun määrän osalta.

Velallisen kiistettyä maksuvelvollisuutensa asianmukaisin perustein, velkojan on mahdollista saattaa riitainen velan peruste tuomioistuimen ratkaistavaksi tai siirtää suoraan ulosottokelpoinen saatava ulosottoperintään (ks. HE 57/2012 4 b §:n perustelut).

2.8. Velallisen oikeus saada vapaaehtoinen perintä keskeytettyä (perintäL 4 c §)

Joskus on ilmeistä, että vapaaehtoinen perintä ei johda tulokseen vaan vain aiheettomasti lisää velallisen maksettavaksi tulevia perintäkuluja. Tällaisia tilanteita varten on kuluttajasaatavan velalliselle annettu oikeus pyytää perinnän keskeyttämistä ja asian siirtämistä oikeudelliseen perintään. Edellytyksenä on, että saatava on kokonaan erääntynyt.

Pyynnön esittämisen jälkeen perintäkuluja voidaan vaatia vain velkojan oikeuden säilyttämisen, velkojan vanhentumisen katkaisemisen tai maksuhäiriötiedon ilmoittamisen kannalta tarpeellisen perintäkirjeen lähettämisen kustannuksista.

Velalliselle on ilmoitettava tästä mahdollisuudesta viimeistään ammattimaisen perijän lähettämässä maksuvaatimuksessa (perintäL 5 a §).

2.9. Alaikäiseen kohdistuva perintä

Alaikäisen eli alle 18-vuotiaan oikeustoimikelpoisuus on rajoitettu. Alaikäinen voi itse tehdä vain sopimuksia, jotka ovat olosuhteisiin nähden tavanomaisia ja merkitykseltään vähäisiä (laki holhoustoimesta 24 §). Tämän lisäksi alaikäisellä on oikeus määrätä omista työansioistaan ja huoltajan hänen käyttöönsä antamista varoista (laki holhoustoimesta 25 §). Tämä oikeus ei kuitenkaan ulotu velkasopimuksen tekemiseen, vaikka velka olisikin tarkoitus maksaa alaikäisen omilla tulevilla työansioilla. Edunvalvojan nimenomaisella suostumuksellakaan alaikäinen ei voi tehdä muita velkasitoumuksia kuin ottaa valtion takaamaa opintolainaa (laki holhoustoimesta 34 §). Muuhun lainanottoon alaikäisen nimissä tarvitaan holhousviranomaisen lupa. Ilman tällaista lupaa tehty toimi ei sido alaikäistä, eikä siihen liittyvää perintääkään voida kohdistaa häneen.

Oikeustoimi, jonka tekemiseen alaikäisellä ei ollut oikeutta, ei sido häntä, ellei hänen huoltajansa tai muu edunvalvojansa ole antanut siihen suostumustaan. Alaikäisen tultua täysiikäiseksi hän joutuu maksamaan alaikäisenä ilman tarvittavaa lupaa tai suostumusta tehdyn velan vain siinä tapauksessa, että hän hyväksyy sen (laki holhoustoimesta 26 §).

Elinkeinonharjoittaja kantaa riskin alaikäisen kanssa tehdyn sopimuksen pätemättömyydestä.

Kuluttajasaatavia, joita voidaan periä alaikäiseltä itseltään, ovat esimerkiksi saatavat, jotka perustuvat siihen, että elinkeinonharjoittaja ei lain mukaan voi kieltäytyä sopimuksen tekemisestä alaikäisen kanssa. Tavallisin esimerkki on pakollisen liikennevakuutuksen myöntä- minen moottoriajoneuvon ajoneuvorekisteriin merkitylle omistajalle ja haltijalle. Myös omaisuuden omistukseen tai vuokra-asunnon hallintaan perustuvia saatavia sekä vero- ja vahingonkorvaussaatavia voidaan periä alaikäisiltä.

Holhouslainsäädännön lähtökohtana on selkeä pyrkimys suojella alaikäistä mahdollisimman pitkälle velkaantumiselta niin, että täysi-ikäisyyden alkaessa hänen olisi mahdollista aloittaa omavastuinen elämä ilman maksuhäiriömerkintöjä.

Kuluttaja-asiamiehen näkemyksen mukaan jo sopimuskäytännössä pitäisi lähtö- kohtana olla se, että huoltajan suostumusta vaativissa sopimuksissa maksuvelvolliseksi sovitaan suostumuksen antava huoltaja eikä palvelua käyttävä alaikäinen. Silloinkin, kun saatavan perintä perustuu alaikäistä itseään suoraan sitovaan perusteeseen, alaikäisen suojelun periaate tulisi ottaa perinnässä huomioon. Yksinomaan alaikäiseen kohdistuvan perinnän tulisi olla poikkeuksellista.

Pääsääntöisesti alaikäinen voi tehdä itse vain käteiskauppoja. Laskulla ostamisen pätevyyttä tulee arvioida suhteuttaen sopimuksen merkitys ja laatu alaikäisen ikään ja kehitystasoon.

Hyvä perintätapa edellyttää, että perinnän yhteydessä velalliselle selvitetään hänen oikeutensa, jos perintä aloitetaan alaikäisen tultua täysi-ikäiseksi saatavasta, johon hänellä ei ole ollut alaikäisenä kelpoisuutta.

Kuluttaja-asiamies on vuonna 2004 antanut ohjeen ”Alaikäiset, markkinointi ja ostokset”. Ohje pohjautuu markkinaoikeuden ja kuluttaja-asiamiehen ratkaisukäytäntöön.

2.10. Velkojan maksumuistutusten sisältö, määrä ja aikarajat

Perinnässä ei saa aiheuttaa velalliselle kohtuuttomia tai tarpeettomia kuluja taikka tarpeetonta haittaa (perintäL 4 § 2 mom 2-kohta). Velalliselle pitää varata kohtuullinen aika korjata maksunsa laiminlyönti ja esittää saatavaa koskevia huomautuksia (HE 199/1996; 4 §:n perustelut).

Maksumuistutus on yleensä velkojan toimittama huomautuslasku tai muu ilmoitus siitä, että tietty erääntynyt lasku tai muu saatava on yhä maksamatta. Maksumuistutuksen voi velkojan puolesta tehdä myös asiamies. Velkojan muistutus on usein kirjallinen, mutta se voidaan tehdä myös muulla tavalla kuten puhelimitse, sähköisesti tai perintäkäynnillä.

Perintälain (10 b §) aikarajoituksilla varmistetaan, että velallisella on ollut riittävästi aikaa maksujärjestelyihin, laskun maksamiseen ja mahdollisen huomautuksen tekemiseen.

• Maksumuistutuksen, josta peritään velalliselta kuluja, voi perintälain mukaan lähettää 2 x 14 päivän säännön mukaan: 14 päivää ennen eräpäivää pitää ensin lähettää normaali lasku. Maksullisen muistutuksen voi lähettää aikaisintaan 14 päivän kuluttua eräpäivästä.
• Jos on sovittu siitä, ettei erillistä laskua lähetetä, maksumuistutuksesta voi periä kuluja, jos se lähetetään aikaisintaan 14 päivän kuluttua sovitusta eräpäivästä.
• Uudesta maksumuistutuksesta voi periä kuluja vain, jos edellisen maksumuistutuksen lähettämisestä on kulunut vähintään 14 päivää.

Vaikka velkojan velkomuskanne voidaan käsitellä tuomioistuimessa ilman edeltäviä vapaaehtoisen perinnän menettelyitä, kuluttaja-asiamiehen näkemyksen mukaan hyvä perintätapa edellyttää, että velkoja on toimittanut velalliselle erääntyneestä saatavasta vähintään yhden maksumuistutuksen/huomautuksen ennen ankarampiin seuraamuksiin siirtymistä; kuten saatavan siirtämistä toimeksisaajan perittäväksi, palvelun keskeyttämistä, luoton eräännyttämistä tai asian viemistä oikeuteen (ks. myös HE 199/1996).

Maksumuistutuksesta ei ole kyse silloin, kun erääntyneestä ja maksamattomasta saatavasta on vain lisätty tieto esimerkiksi seuraavaan kuukausilaskuun eikä velalliselle ole lähetetty erillistä muistutusta. Silloin perintäkuluja ei voi veloittaa.

Kuluttajalle maksullinen maksumuistutus voidaan lähettää myös sähköisesti, esimerkiksi sähköpostilla tai tekstiviestillä, jos tällaista yhteydenpitotapaa on velkojan ja velallisen kesken käytetty (sopimussuhde on syntynyt sähköisesti) tai siitä on erikseen sovittu.

Velkoja tai toimeksisaaja ei voi perintävaiheessa yksipuolisesti vaihtaa yhteydenpitotapaa, ellei sovittua tapaa noudattamalla tehdyn muistutuksen jälkeen ole ilmeistä, ettei velallista enää näin tavoiteta. Matkapuhelinnumeron tai sähköpostiosoitteen omistajan ei voida olettaa pitävän puhelintaan tai sähköpostiaan aina auki eikä matkapuhelimen omistajan ylipäätään käyttävän sen tekstiviestitoimintoa, jos siitä ei ole sovittu. Velallisen perinnän aikana tekemiin yhteydenottoihin voidaan luonnollisesti vastata velallisen ilmoittamilla yhteystiedoilla ja yhteydenottotavalla.

Perintälaissa ei ole määräyksiä velkojan lähettämän maksumuistutuksen sisällöstä, mutta hyvän perintätavan kannalta voidaan edellyttää, että velalliselle lähetettävässä maksullisessa maksumuistutuksessa annetaan maksamista ja saatavan oikeellisuuden tarkistamista varten riittävät tiedot, kuten:

· velkojan nimi ja osoite,

· saatavan peruste, laskun yksilöintitiedot ja laskun kokonaissumma,

· maksuosoite ja määräpäivä,

· tieto siitä, kenelle mahdolliset huomautukset saatavasta ja perintäkuluista pitää esittää ja missä ajassa. Esimerkiksi kuntien saatavia koskevista erityisistä valitusajoista tulee erikseen mainita.

Velallisen maksuvaikeuksien syvenemisen estämiseksi olisi toivottavaa, että velallista informoitaisiin myös siitä, mitä tapahtuu, jos saatavaa ei makseta. Mikäli maksumuistutuksessa kerrotaan maksun laiminlyönnin seuraamuksista, niiden on oltava oikeita.

2.11. Vapaaehtoiset maksujärjestelyt ja hyvä perintätapa

Perinnässä on suhtauduttava vastuullisesti maksujärjestelyihin (perintäL 4 §). Tämä koskee sekä velkojia että toimeksisaajia. Velkojalla tai toimeksisaajalla ei ole velvollisuutta suostua ehdotettuihin maksujärjestelyihin, mutta toisaalta myöskään järjestelmällistä kieltäytymistä erilaisista vapaaehtoisista järjestelyistä ei voida pitää asianmukaisena. Velkojan tulee aina tapauskohtaisesti harkita, voidaanko maksujärjestelyä pitää olosuhteet huomioon ottaen kohtuullisena, sekä pyrkiä mahdollisuuksien mukaan sovinnolliseen ratkaisuun erityisesti kun kyse on velasta, jonka vakuutena on velallisen asunto.

Maksujärjestelyt voidaan käytännössä jakaa yksittäistä velkaa koskeviin maksuajan pidennyksiin tai maksusuunnitelmiin ja velallisen kaikki velat ja taloudellisen kokonaistilanteen huomioiviin vapaaehtoisiin velkasovintoihin. Perintälaki edellyttää, että velkoja ja toimeksisaaja suhtautuvat vastuullisesti kaikkiin velallisen esittämiin maksujärjestelyihin.

Sovittavien järjestelyjen sisältö on neuvottelukysymys. Kuitenkin lähtökohtana kaikissa järjestelyissä on oltava, että järjestely on saatujen tietojen perusteella toteuttamiskelpoinen suhteessa velallisen ennakoitavissa olevaan maksukykyyn. Maksukyvyn arviointi tulee tehdä järjestelyn taloudellinen merkitys huomioiden kuluttajan tuloja ja muita taloudellisia olosuhteita koskevien riittävien tietojen perusteella.

Tarpeellisia tietoja kuluttajan maksukyvyn arvioimiseksi ovat kuluttajan luottotiedot, sekä tulojen määrän ja perusteen lisäksi tämän menot, velat ja varat sekä mahdolliset takausvastuut. Maksukyvyn selvittämisessä tulisi ottaa huomioon tulojen jatkuvuuteen vaikuttavat seikat, kuten työsuhteen laatu, sekä myös seikat, jotka voivat todennäköisesti johtaa menojen merkittävään kasvuun. Lisäksi tulee kohtuullisin toimenpitein pyrkiä varmistamaan kuluttajan antamien tietojen oikeellisuus. Tulotietojen varmistamiseksi kuluttajaa tulisi tilanteesta riippuen pyytää toimittamaan esimerkiksi palkka- tai eläketodistus (ks. vastuullisuudesta HE 57/2012 4 §:n perustelut ja KSL 7 luku 14 §; HE 24/2010).

Kuluttaja-asiamiehen näkemyksen mukaan järjestelyn taloudellinen merkitys on kuitenkin huomioitava niin, ettei maksujärjestelyn sopiminen muodostu velalliselle ja velkojalle/toimeksisaajalle liian vaikeaksi. Esimerkiksi yksittäistä velallisen taloudelliseen tilanteeseen nähden vähäistä laskusaatavaa koskeva maksuajan pidennys tai maksusuunnitelma tulee lähtökohtaisesti olla mahdollista tehdä velallisen puhelimessa ilmoittamien ja häneltä kysyttyjen tietojen perusteella.

Velkojan tai toimeksisaajan tulee antaa kuluttajalle tietoa ja neuvoja maksuvaikeuksien syntymisen ja syvenemisen estämiseksi ja maksukyvyttömyystilanteen hoitamiseksi (HE 57/2012 4 §:n perustelut; kuluttajansuojalaki 7 luku 13 §).

Jos perinnässä huomataan, että velallinen tarvitsee apua kokonaistilanteensa selvittämisessä ja mahdollisten maksujärjestelyjen sopimisessa, velalliselle tulee kertoa auttavista tahoista (esimerkiksi talous- ja velkaneuvonta), joiden puoleen voi kääntyä.

Ammattimaisen perijän, jonka tulee tuntea velkasuhteisiin ja ylivelkaantumisen hoitamiseen liittyvä lainsäädäntö ja järjestelmät, neuvontavelvollisuus on korostetumpi kuin esimerkiksi pienyrittäjän, jolta vastaavaa asiantuntemusta ei voida edellyttää.

KSL 2 luvun 14 §:n (tulee voimaan 13.6.2014) perusteella elinkeinonharjoittaja tai perintätoimisto ei saa käyttää puhelinasioinnissa palvelua, jonka käyttämisestä kuluttajalta peritään hänen liittymäsopimuksensa mukaisen hinnan ylittäviä kuluja tai kuluja, jotka ylittävät liittymäsopimuksen mukaista hintaa vastaavan laskennallisen perushinnan. Viestintävirasto julkaisee laskennallisen perushinnan vuosittain. Mitä KSL 2 luvun 14 §:ssä säädetään, ei sovelleta kuitenkaan rahoituspalvelua tai – välinettä koskevaan sopimukseen.

Hyvään ja vastuulliseen perintään kuuluu velallisen rohkaiseminen ottamaan yhteyttä velka-asian sopimiseksi. Maksujärjestelyn sopiminen käynnistyy yleensä velallisen yhteydenotosta. Vaikka velallisella olisi muitakin yhteydenottotapoja käytössään, puhelin on usein velallisen näkökulmasta paras tapa, koska asia voidaan hoitaa kerralla ja osapuolet saavat heti tarvitsemansa lisätiedon. Hyvä perintätapa ja vastuullinen suhtautuminen maksujärjestelyihin edellyttää, ettei velalliselle aiheuteta tarpeettomia kuluja ja puhelinkulut aiheettomasti estä yhteydenottoa tai pahenna velallisen taloudellista asemaa. Näin ollen kuluttaja-asiamiehen näkemys on, että hyvän perintätavan nojalla erityisesti ammattimaisessa perinnässä ei tule periä puhelinasioinnista puhelun perushinnan ylittäviä kustannuksia riippumatta saatavan perusteesta.

Perittäessä julkisoikeudellisia saatavia on lisäksi otettava huomioon, että perinnässä hoidetaan julkista tehtävää, jossa on noudatettava myös hallintolain mukaisia hyvän hallintotavan vaatimuksia. Eduskunnan oikeusasiamies on korostanut, että hallintolain 8 §:ssä tarkoitettua neuvontaa ja asiointia ei voida erotella. Näin ollen yhden lisämaksuttoman neuvontapuhelinnumeron järjestäminen tai maksuton sähköinen nettipalvelu ei mahdollista sitä, että varsinainen asiointipuhelinnumero olisi lisämaksullinen. Velallisen kannalta merkitystä ei ole myöskään sillä, että velkoja tai ammattimainen perijä ei mahdollisesti saa osaakaan puheluhinnasta, kun lisämaksu menee teleyritykselle.

3. Toimeksisaajan perinnän erityispiirteitä

3.1. Ammattiperijällä erityinen huolellisuusvelvoite

Ammattimaisen perijän, esimerkiksi perimistoimiston, on erityisesti otettava toiminnassaan huomioon velallisen oikeudet huolimatta siitä, että toimeksiantajana on velkoja. Kuluttajavelallinen – tai velkojakaan – ei usein tunne vapaaehtoiseen perintään ja ulosottoon liittyviä säädöksiä tai ulosoton edellytyksiä. Siksi toimeksisaajalta edellytetään perinnässä erityistä huolellisuutta.

Toimeksisaajan kaikissa yhteydenotoissa, välineestä riippumatta, pitää näkyä selkeästi se,

• mitä saatavaa perintä koskee,
• että saatava on toimeksisaajalla perittävänä,
• toimeksisaajan toiminimi ja yhteystiedot.

Ammattimaisen perijän on jo toimeksiannosta sopiessaan varmistuttava niistä keskeisistä toimeksiantoa koskevista perusasioista, joiden selvittäminen voi tapahtua kohtuullisen vaivattomasti. Toimeksisaajan on syytä esimerkiksi varmistaa velkojalta, että velkoja itse on muistuttanut velallista velan erääntymisestä.

Lainvastaisia tai selvästi perusteettomia saatavia ei saa ottaa perittäväksi. Toimeksisaajalla on kuitenkin lähtökohtaisesti oikeus luottaa saatavan perusteen oikeellisuuteen.

Toimeksisaajan on torjuttava vanhentuneen saatavan periminen ja myös esimerkiksi korkolaissa säädettyä korkeamman viivästyskoron vaatiminen.

Jos velallinen maksuvaatimuksen saatuaan selkeästi vetoaa saatavan aiheettomuuteen, saatavan oikeellisuus on syytä välittömästi selvittää. Velallisen pelkkä väite saatavan aiheettomuudesta ei aina riitä, vaan väitteelle pitää olla asialliset ja riittävät perusteet (ks. tarkemmin s. 7; Jos velallinen esittää huomautuksia velasta).

3.2. Kirjallinen maksuvaatimus

Perintälain mukaan ammattimaisen perijän on kuluttajasaatavaa periessään annettava tai lähetettävä velalliselle kirjallinen maksuvaatimus. Sen saa toimittaa velalliselle myös muulla pysyvällä tavalla, jos velallinen on saatavan erääntymisen jälkeen nimenomaisesti hyväksynyt saatavaa koskevien tiedonantojen toimittamisen tällä tavalla (perintäL 5 §).

Maksuvaatimusta ei saa antaa tai lähettää ennen kuin velallista on saatavan erääntymisen jälkeen muistutettu saatavasta ja maksumuistutuksen esittämisestä tai lähettämisestä on kulunut vähintään 14 päivää (perintäL 5 §).

Maksuvaatimuksella varmistetaan se, että velallinen saa riittävästi tietoja saatavan oikeellisuuden selvittämiseksi ja oman oikeusasemansa arvioimiseksi.

Ammattimainen perijä ei yleensä saa vaatia kuluttajasaatavasta maksua tuomioistuimessa ennen kuin lainmukainen kirjallinen maksuvaatimus on annettu tai lähetetty ja siinä mainitut saatavan maksamiselle ja huomautusten esittämiselle asetetut määräajat ovat päättyneet. Ilman maksuvaatimuksen esittämistä saa ammattimainen perijä vaatia maksua tuomioistuimesta vain, jos

1. tuomioistuinkäsittelyn siirtyminen saattaa aiheuttaa velkojalle oikeudenmenetyksen tai käsittelyn aloittamiseen viivytyksettä on muu painava syy (esim. velallinen ilmeisen selvästi yrittää vältellä saatavan maksamista), tai

2. velallinen on kiistänyt maksuvelvollisuutensa tai velallinen on pyytänyt perinnän keskeyttämistä ja asian siirtämistä oikeudelliseen perintään (perintäL 6 §).

Jos laissa edellytettyä asianmukaista kirjallista maksuvaatimusta ei ole annettu, velallinen ei ole velvollinen korvaamaan perintäkuluja, ellei kyse ole perintää ammattimaisesti harjoittavan vähäisestä laiminlyönnistä (ks. perintäL 10 §).

Maksuvaatimuksessa on mainittava ainakin;

• Velkojan nimi ja osoite (perintäL 5 a § 1-kohta). Jos velkojasta käytetään eri nimeä kuin saatavan perusteena olevassa sopimuksessa tai muussa toimessa, maksuvaatimuksessa on ilmoitettava myös alun perin käytetty nimi. Samoin siirrettyä saatavaa perittäessä on ilmoitettava alkuperäisen velkojan nimi (perintäL 5 a § 3 mom).

• Saatavan peruste (perintäL 5 a § 2-kohta). Velkasuhde, velvoite tai sopimus, johon saatava perustuu, pitää yksilöidä riittävästi.

•  Tiedot saatavasta niin, että eriteltyinä ovat saatavan pääoma, korko, viivästyskorko ja perintäkulut. Lisäksi on esitettävä näiden erien yhteenlaskettu summa. Jos korkojen laskentaperusteita ei mainita, velalliselle on kuitenkin ilmoitettava, että hän voi pyynnöstä saada selvityksen korkojen määräytymisestä (perintäL 5 a § 3-kohta ja 4 mom).

Yleisenä lähtökohtana on se, että koroista ilmoitetaan korkoprosentti, korkoaika ja se pääoman määrä, jolle korkoa tai viivästyskorkoa on kertynyt. Myös euromäärät on ilmoitettava.

• Kenelle, miten ja milloin saatava on maksettava (perintäL 5 a § 5-kohta)

• Velallisen mahdollisuus tehdä huomautuksia saatavan määrästä ja perusteesta sekä, kenelle (osoite, sähköposti, puhelinnumero) ja missä ajassa huomautukset on esitettävä.

Jos perittävänä on julkisyhteisön saatava, on erikseen ilmoitettava sen julkisyhteisön perintää hoitavan yksikön tai henkilön yhteystiedot, jolle velallinen voi tehdä saatavaa ja perintää koskevat huomautuksensa.

Julkisyhteisöjen suoraan ulosottokelpoisten saatavien perinnässä maksuvaatimuksessa on ilmoitettava tässä perinnässä käytettävissä olevat oikeuskeinot ja mahdollisuus hakea maksulykkäystä (perintäL 5 a § 6 ja 7-kohta, ks. myös laki palvelujen tarjoamisesta 2 luku 7 §).

Velallisen on saatava tieto, että saatava on siirtynyt alkuperäiseltä velkojalta toimeksisaajan perittäväksi ja että asiointi tapahtuu jatkossa toimeksisaajan kanssa.

Vaatimuksessa on mainittava toimeksisaajan asiakaspalveluyksikön/henkilön yhteystiedot, jolle velallinen voi huomautukset tehdä ja johon saa vaivatta yhteyden.

Kuluttaja-asiamiehen näkemyksen mukaan velalliselle on varattava kohtuullinen, vähintään kymmenen päivän aika maksun suorittamista tai huomautusten esittämistä varten. Ajan varaaminen tarkoittaa, että velalliselle jää vähintään tämä 10 päivän reagoimisaika maksuvaatimuksen saapumisesta – ei siis perintäkirjeen päiväyksestä. Määräpäivän asettamisessa on siis huomioitava tavanomainen postin kulkemiseen kuluva aika ja kirjeen lähettämisen ja vastaanottamisen väliin jäävä mahdollinen viikonloppu ja pyhäpäivät (ks. myös HE 199/1996 4 §:n yksityiskohtaiset perustelut).

• Jos vaaditut perintäkulut ovat perintälain enimmäismääriä suuremmat, velalliselle on esitettävä erittely vaadituista perintäkuluista ja niiden perusteista sekä ilmoitettava kulujen olevan muutoin sovellettavia enimmäismääriä suuremmat (perintäL 10 a § 3 mom).

• Perinnässä on suhtauduttava vastuullisesti velallisen kanssa sovittaviin maksujärjestelyihin ja annettava kuluttajalle maksuviivästystilanteissa tietoa ja neuvoja maksuvaikeuksien syntymisen tai syvenemisen estämiseksi (perintäL 4 § ja KSL 7 luku 13 §).

Näin ollen maksujärjestelyn mahdollisuudesta on myös perusteltua kertoa maksuvaatimuksessa.

• Maksuvaatimuksessa on mainittava kuluttajavelallisen oikeudesta pyytää perinnän keskeyttämistä ja asian siirtämistä oikeudelliseen perintään, sekä selostettava, miten keskeytystä on pyydettävä ja mitkä ovat pyynnön oikeusvaikutukset (perintäL 5 a § 2 mom).

Kuluttaja-asiamiehen näkemyksen mukaan, mikäli samasta velasta on vastuussa useampi henkilö ja jokaiselle yhteisvastuulliselle velalliselle lähetetään erillinen maksuvaatimus, voi lasku tulla helposti maksetuksi useampaan kertaan. Tällaisia sekaannuksia vähentää, jos maksuvaatimukseen lisätään selventävä teksti siitä, että maksuvaatimus on lähetetty kaikille yhteisvastuullisille velallisille ja että samalla asianumerolla olevat laskut tulee maksaa vain kerran.

3.3. Velallisella maksusuoja

Velallisen toimeksisaajalle maksama maksu on pätevä myös velkojaa kohtaan. Velallisella on oikeus luottaa siihen, että toimeksisaaja toimii toimivaltansa rajoissa tehdessään toimeksiantoon liittyviä sopimuksia. Velallisen ja toimeksisaajan välinen sopimus maksuajasta, maksutavasta tai muusta saatavan maksamiseen liittyvästä järjestelystä sitoo myös velkojaa.

Maksu on yleensä pätevä, vaikka velallinen maksaisi saatavan velkojalle eikä toimeksisaajalle sen jälkeen, kun asia on siirtynyt toimeksisaajalle. Velalliselta voidaan kuitenkin vaatia velkojalle toimeksisaajan toimenpiteistä jo aiheutuneet perintäkulut.

3.4. Arvonlisävero kuluttajaperinnässä

Toimeksisaaja ei saa periä toimeksiannosta maksettavaa arvonlisäveroa velalliselta silloin, kun on kysymys kuluttajasaatavan perinnästä ja velkojana on elinkeinonharjoittaja, joka on oikeutettu vähentämään perintätoimeksiannon palkkioon sisältyvän arvonlisävero-osuuden omassa verotuksessaan. Perintäkulujen enimmäismäärät sisältävät arvonlisäveron niissä tapauksissa, kun vero voidaan periä kuluttajavelalliselta.

Elinkeinonharjoittaja, joka on elinkeinotoiminnastaan arvonlisäverovelvollinen, voi yleensä vähentää perintätoimistolle maksamansa arvonlisävero-osuuden omassa verotuksessaan. Myös kunnat ovat arvonlisäverovelvollisia liiketoiminnan muodossa harjoittamastaan toiminnasta. Arvonlisäveron perintäkielto koskee myös arvonlisäverovelvollisen elinkeinonharjoittajan ja kunnan arvonlisäverovapaita palveluja ja tavaroita koskevia saatavia, kuten terveyskeskusmaksuja. Jos perintäpalveluista maksettu arvonlisävero ei jää lopullisesti yrityksen tai kunnan kuluiksi, ne eivät voi periä kuluttajavelalliselta arvonlisäveroa osana perintäkuluja (MT 2001/005).

3.5. Ulkomailla syntyneen saatavan perintä

Suomessa perintätoimiluvan saanut ammattimainen perijä voi ottaa vastaan toimeksiannon ulkomailla syntyneen saatavan perinnästä. Ulkomaisen saatavan vapaaehtoisessa perinnässä on hyvän perintätavan lisäksi otettava huomioon myös saataviin liittyvät erityispiirteet. Erityisesti on selvitettävä saatavan peruste, joka perustuu usein velalliselle vieraaseen ulkomaiseen lainsäädäntöön. Myös kielivaikeudet ja matka-aikataulut ovat voineet estää tai rajoittaa velallisen reagointimahdollisuuksia paikan päällä. Siksi on tärkeää, että velalliselle selvitetään perinnässä hänen oikeusasemansa ja käytettävissä olevat oikeussuojakeinot.

4. Julkisyhteisön erityisrooli

Kun julkisyhteisö perii saatavaansa kansalaiselta, perinnässä on toimittava asiallisesti, tahdikkaasti ja otettava huomioon vähintään samat vaatimukset kuin elinkeinonharjoittajan perinnässään. Kuluttaja-asiamies valvoo myös julkisyhteisöjen perintää yksityishenkilöiltä ennen ulosottovaihetta.

Kunnalla julkisyhteisönä on korostunut vastuu velkojana, koska sillä on usein paremmat mahdollisuudet arvioida velallisen tilannetta kuin muilla velkojilla. Yhteiskunnallisen vastuun näkökulmasta on keskeistä, että kunta harkitsee velalliselle aiheutuvaa kokonaisrasitusta ennen kuin lisää velallisen maksettavaksi tulevia kuluja.

Erityispiirre verrattuna yksityisoikeudellisten saatavien perintään on, että kuntien saatavat ovat yleensä suoraan ulosottokelpoisia ja myös näiden saatavien perintäkulut ovat suoraan ulosottokelpoisia siitä riippumatta, johtuvatko ne velkojan perintätoimista vai perintätoimeksiannon hoitamisesta. Kun perintälain muutoksen (31/2013) jälkeen velallinen voi olla vastuussa perintäkulujen korvaamisesta vain velkojalle, toimeksisaaja ei voi enää vaatia perintäkuluja itsenäisesti. Tällä muutoksella on haluttu korostaa sitä, että erityisesti suoraan ulosottokelpoisia saatavia perittäessä velkoja on vastuussa myös perintäkulujen oikeellisuudesta ja muutoksen jälkeen tällainen velkoja pystyy myös paremmin valvomaan, miten sen antamia perintätoimeksiantoja hoidetaan.

Antaessaan perinnän toimeksisaajalle kunnan on otettava huomioon, että perintää ammattimaisesti harjoittavat eivät toimi virkavastuulla. Kunnan onkin valvottava riittävästi toimeksisaajan perintämenettelyä. Eduskunnan oikeusasiamies on päätöksessään 1681/4/97 vuonna 1999 vahvistanut tämän periaatteen. Päätöksessään 1964/4/03 vuonna 2004 EOA on lisäksi todennut, että perintätoimistot hoitavat julkista tehtävää, kun ne perivät verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annetun lain 1 §:ssä tarkoitettuja julkisia maksuja sekä julkisoikeudellisia rahasaamisia.

Perinnän eteenpäin vieminen tilanteessa, jossa velallisella on esimerkiksi sosiaalinen suorituseste, ei ole useinkaan järkevää. Maksusopimuksia ja erilaisia maksujärjestelyjä pitäisi käyttää erityisesti silloin, kun kunta on velkojana, jotta velallisen tilanne ei muodostu ylivoimaisen raskaaksi.

Jos velalliselta ulosmitataan säännöllisesti osa tuloista, erillisperinnän käynnistämistä yksittäisten saatavien osalta on syytä harkita erityisen tarkasti. Voidaan perustellusti kysyä, pitkitetäänkö perintää kohtuuttomasti, jos saatava siirretään kunnan oman perinnän jälkeen toimeksisaajalle ja vielä sen jälkeen ulosottoon. Kustannukset voivat tulla kunnan itsensä kustannettavaksi esimerkiksi lisääntyvänä toimeentulotukena.

Kunnan palveluita käyttävät myös alaikäiset. Pääsäännön mukaan alaikäisen ei pitäisi voida velkaantua alaikäisyytensä aikana. Huoltajan pitäisi sitoutua maksuvelvolliseksi hänen suostumustaan edellyttävissä oikeustoimissa. Terveyskeskuskäynneistä sekä erilaisista sosiaalihuollon palveluista laskuttamisen pitäisi jo huoltovelvollisuuden perusteella kohdistua ensisijaisesti alaikäisen huoltajaan. Alaikäisellä pitää kuitenkin olla mahdollisuus saada näitä palveluja myös anonyymisti, eli huoltajansa tietämättä.

4.1. Julkisoikeudelliset saatavat

Perintälain soveltamisen kannalta on neljänlaisia julkisyhteisön saatavia.

• Saatavia joihin perintälakia ei sovelleta lainkaan. Näistä tyypillisiä ovat verot, sakot ja valtion viranomaisten suoritteista perittävät maksut.
• Saatavia, joihin perintälakia sovelletaan, mutta joita ei saa siirtää toimeksisaajan perittäväksi (ks. perintäL 9 §). Näistä esimerkkeinä ovat mm. pysäköintivirhemaksut ja julkisen liikenteen tarkastusmaksut.
• Saatavia, joihin perintälakia sovelletaan ja jotka saadaan siirtää toimeksisaajan perittäväksi. Tyypillisiä tällaisia saatavia ovat kuntien sosiaali- ja terveydenhoidon asiakasmaksut, vanhustenhuollon maksut, päivähoitomaksut ja eräät oppilaitosmaksut.
• Saatava on luonteeltaan yksityisoikeudellinen.

Julkisyhteisöjen saatavat ovat asianomaisen lain tai asetuksen nojalla yleensä suoraan ulosottokelpoisia. Kuitenkaan esimerkiksi kirjastomaksut ja kuntien omistamien vuokrataloyhtiöiden vuokrasaatavat eivät ole suoraan ulosottokelpoisia. Nämä saatavat ovat luonteeltaan yksityisoikeudellisia. Jos näiden saatavien vapaaehtoinen perintä – oma tai toimeksisaajan – ei onnistu, maksua on vaadittava velkomiskanteella tuomioistuimessa täytäntöönpanokelpoisen tuomion saamiseksi.

Vakuutusyhtiöillä, jotka ovat yksityisiä liikeyrityksiä, on joissakin tapauksissa lakiin perustuva oikeus periä saatavaansa suoraan ulosottoteitse.

Kunnat ovat liiketoiminnassaan arvonlisäverovelvollisia ja ne voivat vähentää arvonlisävero-osuuden perintätoimiston palkkiosta. Näin ollen toimeksisaaja ei saa periä kuluttajavelalliselta arvonlisävero-osuutta. Tämä kielto koskee myös kunnan saatavia arvonlisäverovapaista tavaroista ja palveluista, kuten esimerkiksi terveyskeskusmaksuja.

Ammattimainen perijä on velvollinen antamaan velalliselle kirjallisen maksuvaatimuksen. Ulosottokelpoisten saatavien perinnässä sekä velkojan että toimeksisaajan pitää antaa velalliselle tietoa mahdollisuudesta hakea maksulykkäystä ja käytössä olevista oikeuskeinoista (perustevalitus, jos velallinen katsoo, että saatava on määrätty tai maksuunpantu virheellisesti). Lisäksi on ilmoitettava sen julkisyhteisön perintää hoitavan yksikön tai henkilön yhteystiedot, jolle velallinen voi tehdä saatavaa tai perintää koskevat huomautuksensa.

5. Perintäkulut

Velallisen on korvattava perinnästä velkojalle aiheutuvat kohtuulliset kulut. Korvausvelvollisuus voi perustua sekä velkojan omista perintätoimista aiheutuviin kuluihin että kuluihin, joita velkojalle aiheutuu sen johdosta, että velkojan on suoritettava toimeksisaajalle korvausta perinnän suorittamisesta (perintäL 10 § 1 mom).

Velallinen on vastuussa perintäkulujen korvaamisesta vain pääsaatavan velkojalle. Perimistoimistolla tai muulla toimeksisaajalla ei siis ole omissa nimissään oikeutta vaatia velalliselta korvausta perintäkuluista. Näin riippumatta siitä, onko saatava suoraan ulosottokelpoinen vai ei.

Perintäkulujen tulee olla velkojan todellisia kustannuksia. Velalliselta saa vaatia toimeksisaajan suorittamasta perinnästä aiheutuneina kuluina enintään sitä rahamäärää, jonka velkoja on sen ja toimeksisaajan välisen sopimuksen perusteella toimeksiannosta velvollinen suorittamaan. Velkojalla on viime kädessä näyttövelvollisuus siitä, että se on suorittanut tai on velvollinen suorittamaan sen rahamäärän, jota velalliselta vaaditaan perintäkuluina (HE 57/2012).

Lain mukaista ei ole näin ollen menettely, jossa toimeksisaaja tuottaa perintä- palvelua, josta se ei veloita niitä kuluja toimeksiantajalta, jotka se vaatii velalliselta. Esimerkiksi velkojan ulkoistamassa maksumuistutuspalvelussa perimistoimisto ei voi vaatia velalliselta maksumuistutuksesta 5 €, jos velkojan ja perimistoimiston välisessä sopimuksessa velkojan kustannukseksi perintätoimiston lähettämästä maksumuistutuksesta on sovittu 2 €.

Perintäkulujen kohtuullisuutta arvioitaessa on otettava huomioon saatavan suuruus, työmää- rä, perintätehtävän tarkoituksenmukainen suoritustapa ja muut seikat (perintäL 10 § 2 mom).

Velallinen ei ole kuitenkaan velvollinen korvaamaan perintäkuluja,

• jos velkoja tai toimeksisaaja on menetellyt hyvän perintätavan vastaisesti tai,
• jos velkoja tai toimeksisaaja on jatkanut perintää maksuvelvollisuuden asiaan vaikuttavan perustellun kiistämisen jälkeen (ks. tarkemmin kohta; Jos velallinen esittää huomautuksia velasta s. 7) tai,
•  jos velkoja tai toimeksisaaja on jatkanut perintää sen jälkeen, kun velallinen on pyytänyt perinnän keskeyttämistä ja asian siirtämistä oikeudelliseen perintään (ks. tarkemmin kohta; Velallisen oikeus saada perintä keskeytettyä s. 8) tai,
• jos ammattimainen perijä ei ole antanut velalliselle lainmukaista maksuvaatimusta (ks tarkemmin kohta; Kirjallinen maksuvaatimus s. 13), paitsi jos velkojan tai toimeksisaajan menettelyn moitittavuutta tai laiminlyöntiä voidaan pitää vähäisenä (perintäL 10 § 3 mom).

Mikäli kulut ovat kuluttajan mielestä kohtuuttomat tai perusteettomat, kuluttaja voi esittää kulujen perustetta/määrää koskevan riitautuksen velkojalle ja jos on kyse kuluttajasaatavan perinnästä, velallinen voi saattaa perintäkulua koskevan riitautuksen kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi.

5.1. Velalliselle ei saa aiheuttaa tarpeettomia kustannuksia

Hyvän perintätavan vastaista on aiheuttaa velalliselle kohtuuttomia tai tarpeettomia kuluja taikka tarpeetonta haittaa (perintäL 4 § 2 mom 2-kohta).

Perintälain kohtuullisuusvaatimusta ei saa kiertää menettelyillä, joilla keinotekoisesti nostetaan perintäkulujen määrää, kuten samaan velkasuhteeseen perustuvan saatavan osittaminen perintävaiheessa useaksi eri saatavaksi (esimerkiksi maksusuunnitelman laatimiskustannuksen eriyttäminen omaksi saatavakseen, jota aletaan periä itsenäisenä saatavana).

Samaan sopimukseen perustuvia tai muuten samasta perusteesta johtuvia saatavia on käsiteltävä tarpeettomien kulujen välttämiseksi perinnässä yhdessä ja vaikka saatava on erääntynyt useassa erässä, maksamattomat erät on niin pitkälle kuin mahdollista koottava samaan maksuvaatimukseen.

Velalliselle aiheutettuja tarpeettomia kuluja ovat myös kulut, jotka syntyvät siitä, että velalliselle on lähetetty useita maksumuistutuksia lyhyin väliajoin.

Tarpeettomien kulujen aiheuttamista on myös se, että velallisille lähetetään samana päivänä hänen pyytämänsä saldovahvistuksen kanssa samaa velkaa koskeva erillinen perintäkirje. Tai velallisen pyytäessä ajantasaista tietoa velkatilanteestaan, ilmoitetaan velkasaldot hänelle uusilla maksullisilla perintäkirjeillä.

Tarpeettomana ja perusteettomana perintäkulujen kasvattamisena voidaan pitää maksullisen perintäkirjeen lähettämistä silloin, kun velallinen on tehnyt sellaisia huomautuksia esimerkiksi saatavan perusteen oikeellisuuden suhteen, joiden selvittäminen olisi ollut perusteltua ennen perinnän aloittamista tai jatkamista. Velallinen ei ole myöskään velvollinen maksamaan kuluja, jotka aiheutuvat velallisen vapaaehtoiseen suoritukseen tähtäävistä perintä- toimista, joihin ryhdytään asian ollessa vireillä tuomioistuimessa.

Perinnässä on suhtauduttava vastuullisesti maksujärjestelyihin. Tarpeettomien kulujen aiheuttamisena voidaan pitää sitä, että velalliselta peritään kuluja maksusuunnitelman tekemisestä, jos velkoja tai toimeksisaaja tekee maksusuunnitelman tietoisena siitä, että maksusuunnitelman onnistumiselle ei ole edellytyksiä. Esimerkiksi, kun velallisella ei ole mahdollisuutta maksaa suunnitelman mukaisia eriä maksukyvyn mennessä ulosotossa olevien muiden velkojen maksamiseen, joista perijä on tietoinen (ks. kohta; Vapaaehtoiset maksujärjestelyt ja hyvä perintätapa s. 10).

Tarpeettomina kuluina voidaan pitää kuluja, jotka ovat aiheutuneet perintätoimista, jotka on tehty tarkistamatta, onko velallinen jo maksanut saatavan. Joskus velallinen maksaa saatavan myöhässä mutta samoihin aikoihin, kun velkoja lähettää maksumuistutuksen tai perintää suorittava toimeksisaaja lähettää maksuvaatimuksen. Velallisen korvausvelvollisuus perintätoimista riippuu näissä tilanteissa siitä, onko velkoja tai toimeksisaaja ehtinyt ennen maksun saapumista tehdä velallisen kuluvastuun piiriin kuuluvia perimistoimia.

Kirjeperinnässä perintätoimet tehdään yleensä perintäkirjeen lähettämistä edeltävänä päivänä. Maksunvälityksiä koskeva maksupalvelulaki (290/2010) 47 § ja 49 § edellyttää, että maksajan pankin on välitettävä suoritus maksunsaajan pankkiin maksutoimeksiantoa seuraavana työpäivänä ja maksunsaajan pankin on välitettävä suoritus maksunsaajan tilille välittömästi sen saatuaan. Mikäli velallinen maksaa suorituksen viikonloppuna, suorituksen maksutoimeksiantopäivä on seuraava arkipäivä (maanantai) ja maksajan pankin on välitettävä suoritus maksunsaajan pankkiin viimeistään seuraavan päivän (tiistai) kuluessa.

Näin ollen velallisen kuluvastuuta suhteessa perintätoimiin ja velallisen maksuun arvioitaessa voidaan lähtökohtana pitää, että maksutieto tulee saatavaa perivän tahon saataville viimeistään maksua seuraavan arkipäivän kuluessa, jolloin kuluttaja-asiamiehen näkemyksen mukaan ainakaan sitä seuraavana arkipäivänä ei enää voida tehdä kuluttajalta veloitettavia perintätoimia.

5.2. Perintäkulujen enimmäismäärät

Kohtuusvaatimuksen lisäksi perintäkulujen määrälle on asetettu ylärajat. Kohtuulliset perintäkulut eivät tarkoita sitä, että ne olisivat kaavamaisesti samat kuin lain asettamat ylärajat.

Kulujen periminen edellyttää, että perintälain mukaisia perintätoimien aikarajoja on noudatettu. Velkojan lähettämästä maksumuistutuksesta saadaan perintäkuluja vaatia, mikäli velasta on vähintään 14 päivää ennen sen erääntymistä lähetetty velalliselle lasku tai muu erääntymisilmoitus ja erääntymisestä on kulunut vähintään 14 päivää. Tai jos saatava on sopimuksen mukaan maksettava tiettynä päivänä, kun eräpäivästä on kulunut vähintään 14 päivää (perintäL 10 b 1 mom).

Uudesta maksumuistutuksesta tai ammattimaisen perijän lähettämästä maksuvaatimuksesta saadaan vaatia perintäkuluja vain, jos edellisen maksumuistutuksen tai -vaatimuksen lähettämisestä on kulunut vähintään 14 päivää (perintäL 10 b 2 mom).

Kuluttajasaatavaa perittäessä velalliselta voidaan perintätoimista vaatia enintään seuraavat määrät (perintäL 10 a §).

• Velkojan kirjallisesta maksumuistutuksesta 5 euroa.

Puhelimitse ja sähköisesti tehdyt maksumuistutukset kuuluvat myös velallisen kuluvastuun piiriin. Näistä toimista voi velalliselta vaatia enintään muistutustavasta keskimäärin aiheutuvat todelliset kulut.

Kuluttaja-asiamiehen näkemyksen mukaan velallisen kuluvastuun piiriin kuuluva maksumuistutus voidaan lähettää sähköisesti, jos tällaista yhteydenpitotapaa on velkojan ja velallisen kesken käytetty (sopimussuhde on syntynyt sähköisesti) tai siitä on erikseen sovittu.

Ammattimaisen perijän ensimmäisestä maksuvaatimuksesta perintäkuluina saa vaatia velalliselta enintään:

• 14 €, jos velan pääoma on enintään 100 € tai jos velka on suoraan ulosottokelpoinen (esimerkiksi kunnan terveyskeskusmaksu)
• 24 €, jos velan pääoma on yli 100 € ja enintään 1 000 €
• 50 €, jos velan pääoma on yli 1 000 €

Toisesta maksuvaatimuksesta saa vaatia enintään puolet ensimmäisen maksuvaatimuksen kulujen enimmäismäärästä.

Velkojan kanssa samaan taloudelliseen kokonaisuuteen kuuluva perintätoiminnan harjoittaja voi omien velkojensa perinnässä vaatia maksuvaatimuksesta enintään 5 €.

Velkoja tai ammattimainen perijä voi veloittaa velallisen pyynnöstä tehdystä erääntyneen velan maksuajan pidennyksestä, esimerkiksi kun velkoja siirtää pyynnöstä maksumuistutuksessa ilmoitettua eräpäivää, enintään 5 €, jos maksuaikaa pidennetään vähintään 14 päivällä.

Velkojan tai ammattimaisen perijän yhdessä velallisen kanssa laatimasta koko erääntyneen jäännösvelan käsittävästä kirjallisesta tai sähköisesti tallennettavassa muodossa tehdystä maksusuunnitelmasta voidaan vaatia perintäkuluina enintään:

• 20 €, jos saatavan pääoma on enintään 100 € tai maksusuunnitelma käsittää enintään 4 maksuerää tai velka on suoraan ulosottokelpoinen.
• 30 €, jos saatavan pääoma on yli 100 €, mutta enintään 1.000 € ja maksusuunnitelma käsittää enemmän kuin 4 erää.
• 50 €, jos velan pääoma on yli 1 000 € ja maksusuunnitelma käsittää enemmän kuin neljä maksuerää.

Saman kuluttajasaatavan perinnässä perintäkuluja saa vaatia yleensä enintään kahdesta maksuvaatimuksesta ja enintään kahdesta maksusuunnitelmasta. Useammasta kuin kahdesta maksuvaatimuksesta tai maksusuunnitelmasta saa kuluja vaatia vain, jos lähettämiseen on ollut erityistä aihetta eikä toteutettuja perintätoimia voida pitää suhteettomina ottaen erityisesti huomioon saatavan pääoma. Velalliselle on tällöin esitettävä erittely perintätoimista ja ilmoitettava ne syyt, joiden vuoksi toteutettuihin perintätoimiin on ollut erityinen aihe (perintäL 10 c §).

Jos velka on suoraan ulosottokelpoinen tai velan pääoma on alle 100 €, voidaan kuitenkin tehdä vain yksi maksullinen maksusuunnitelma (perintäL 10 c §).

Maksusuunnitelmien osalta enimmäiskulu on muun muassa tarkoitettu kattamaan kaikki kulut maksusuunnitelmaan liittyvistä toimista; kuten luottotietojen tarkistamisen, maksusuunnitelman ehtojen selvittämisen velalliselle, kirjallisen tai sähköisen vahvistamisen, lyhennyskirjeiden lähettämisen, suunnitelman toteutumisen seurannan, ja suoritusten tilittämisen velkojalle. Enimmäiskulu on tarkoitettu kattamaan myös suunnitelman tavanomaiset ja vähäiset muutokset, kuten jonkin maksuerän maksamisen lykkäämisen tai kokonaismaksuajan pidentämisen. Jos maksusuunnitelmaa muutetaan olennaisesti, toimenpide voidaan rinnastaa uuden maksusuunnitelman tekemiseen, josta voidaan veloittaa erikseen (ks. HE 57/2012 10 a §:n yksityiskohtaiset perustelut).

Erityinen syy useamman kuin kahden maksuvaatimuksen lähettämiselle voi olla esimerkiksi kun:

• saatava on erääntynyt useassa erässä ja eriä ei ole voitu koota samaan maksuvaatimukseen.
• velallinen on vaikeuttanut perintää antamalla totuudenvastaisia ja harhaanjohtavia tietoja.
• samassa velassa on useampia osallisia, joille kullekin on lähetettävä oma maksuvaatimus.
• velallinen ei ole noudattanut tekemäänsä maksusuunnitelmaa ja velalliselle on aiheellista ilmoittaa suunnitelman raukeamisesta ja asian siirtymisestä oikeudelliseen perintään. Edellytyksenä on, että maksusuunnitelma on alun perin ollut realistinen ammattimaisen perijän tiedossa olleeseen velallisen ennakoitavissa olevaan maksukykyyn ja kokonaisvelkatilanteeseen nähden.
• maksuvaatimuksen lähettäminen on tarpeen velkojan oikeuden säilyttämiseksi esim. vanhentumisen katkaisemiseksi (ks. HE 57/2012 10 c §:n yksityiskohtaiset perustelut).

Perintäkulujen enimmäismääriin sisältyy myös arvonlisävero-osuus silloin, kun se voidaan periä kuluttajavelalliselta (HE 21/2004 ja MT 2001/005).

5.3. Velallisen kokonaiskuluvastuu

Saman kuluttajasaatavan vapaaehtoisesta perinnästä velalliselta saa vaatia perintäkuluina yhteensä enintään (perintäL 10 d §):

• 60 €, jos saatavan pääoma on enintään 100 €
• 120 €, jos saatavan pääoma on yli 100 €, mutta enintään 1000 €
• 210 €, jos saatavan pääoma on yli 1000 €

Suoraan ulosottokelpoisen saatavan perinnästä saa vaatia perintäkuluina yhteensä enintään 51 €.

Perintäkulujen enimmäismäärät ovat ehdottomia suoraan ulosottokelpoisten saatavien osalta. Muiden saatavien osalta velalliselta saa vaatia määrät ylittävät todelliset perintäkulut, jos perinnän suorittaminen on ollut poikkeuksellisen vaikeaa eikä toteutettuja perintätoimia voida pitää suhteettomina ottaen huomioon erityisesti saatavan pääoma. Velalliselle on tällöin esitettävä erittely vaadituista perintäkuluista ja niiden perusteista sekä ilmoitettava ne syyt, joiden vuoksi kulut ylittävät muutoin sovellettavan kokonaiskuluvastuun enimmäismäärän (perintäL 10 d § 2 mom).

Ilmaisulla ”sama saatava” tarkoitetaan samaan sopimukseen perustuvia tai muuten samasta perusteesta johtuvia saatavia. Näin on yleensä silloinkin, kun saatava on erääntynyt useassa erässä. Jos esimerkiksi samaan kestosopimukseen kuten vuokrasopimukseen perustuvia maksuja on maksamatta usealta peräkkäiseltä kuukaudelta, kyse on perinnässä yhdestä ”samasta” saatavasta. Asiaa voidaan kuitenkin arvioida toisin, jos esimerkiksi kyseiseen vuokrasopimukseen perustuvat vuokrat on maksettu välillä kokonaan pois ja perintä käynnistyy myöhemmin uudelleen uudesta erääntyneestä vuokraerästä (HE 57/2012 10 c §:n yksityiskohtaiset perustelut).

6. Suoritusten kohdentaminen perinnässä

Perinnässä kertyneet varat saa kohdentaa ensin korolle ja vasta sen jälkeen pääomalle.

Kuluttajasaatavaa perittäessä kertyneitä varoja saa kohdentaa perintäkuluille ja niiden korolle vasta saatavan ja sen korkojen tultua suoritetuiksi (perintäL 11 a §).

Kuluttaja-asiamiehen näkemyksen mukaan useassa erässä erääntyvien saatavien (esim. vuokra, sähkö, puhelin) kohdalla varoja voidaan kohdentaa myös perintäkuluille sen jälkeen, kun kaikki jo erääntyneet ja juuri erääntymässä olevat erät ovat tulleet suoritetuksi. Toisin sanoen, jos edellisten erien osalta on jäänyt maksamatta perintäkuluja ja kuluttaja maksaa seuraavaa erääntyvää erää, suoritus on kohdistettava ensin uuteen erääntyvään maksuerään ja vasta sen jälkeen perintäkuluihin.

Perintälain muutoksen (18.1.2013/31) voimaantulosäännöksen mukaan tätä kohdentamissääntöä sovelletaan varoihin, jotka ovat kertyneet 16.12.2013 jälkeen.

7. Lain valvonta ja pakkokeinot

Kuluttaja-asiamies pyrkii ensisijaisesti neuvotteluratkaisuun, jos elinkeinonharjoittaja tai julkisyhteisö ei noudata perintälain säännöksiä. Tarvittaessa kuluttaja-asiamies ryhtyy asian edellyttämiin pakkotoimiin tai vie asian markkinaoikeuden käsiteltäväksi.

Velkojaa tai toimeksisaajaa, joka menettelee hyvän perintätavan vastaisesti tai toimeksisaajaa, joka ei noudata perintälakia velalliselle annettavasta kirjallisesta maksuvaatimuksesta, voidaan kieltää jatkamasta tällaista menettelyä tai uudistamasta sitä tai siihen rinnastettavaa menettelyä. Kielto voidaan tarpeen vaatiessa kohdistaa myös elinkeinonharjoittajan palveluksessa olevaan henkilöön. Kieltoa, jonka kuluttaja-asiamies voi määrätä tai antaa väliaikaisena, on tehostettava uhkasakolla, ellei se erityisestä syystä ole tarpeetonta.

Kuluttaja-asiamies voi määrätä kiellon ja asettaa sen tehosteeksi uhkasakon asiassa, joka ei ole lain soveltamisen kannalta tai muuten merkitykseltään huomattava. Kuluttaja-asiamiehen päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Se, johon kielto kohdistuu, voi saattaa asian markkinaoikeuden käsiteltäväksi 30 päivän kuluessa siitä tiedon saatuaan. Muutoin päätös jää pysyväksi. Kiellon tehosteeksi asetetun uhkasakon tuomitsee maksettavaksi markkinaoikeus. Kuluttaja-asiamies voi kiireellisessä asiassa antaa kiellon myös väliaikaisena (perintäL 14 §, Laki Kilpailu- ja kuluttajavirastosta 10 §).

8. Virheellisen menettelyn ja vahingon korvaaminen

Perintää suorittanut ammattimainen perijä sekä velkoja ovat vastuussa vahingosta, joka on aiheutunut toimeksisaajan lain vastaisesta tai muutoin virheellisestä menettelystä

Velkoja vastaa paitsi omasta myös toimeksisaajan virheellisestä menettelystä ja vahingonkärsijä voi valita, kummalta hän vaatii korvausta. Korvausvelvollisuuden syntyminen ei edellytä, että virhe on tahallinen tai tuottamuksellinen. Riittää, että menettely on ollut virheellistä ja että siitä on aiheutunut taloudellisia kustannuksia perinnän kohteelle (ks. perintäL 15 §).

Korvattaviksi voivat tyypillisesti tulla puutteellisen, epäselvän tai perusteettoman maksuvaatimuksen selvittämisestä velalliselle aiheutuneet kulut, esimerkiksi puhelimen käytöstä ja tositteiden hankkimisesta.

Toimeksisaaja voi myös joutua korvaamaan velkomisoikeudenkäynnistä velalliselle aiheutuneet kustannukset silloin, jos toimeksisaaja ei ole antanut velalliselle kirjallista maksuvaatimusta. Kustannukset voi joutua korvaamaan myös silloin, jos toimeksisaaja on vaatinut saatavaa tuomioistuimessa ennen kuin maksuvaatimus on annettu, ja siinä mainitut saatavan maksamista koskeva määräpäivä ja huomautusaika ovat päättyneet.

Velallisen ohella muukin, esimerkiksi aiheettoman perinnän kohteeksi joutunut henkilö, voi vaatia korvausta vahingostaan.

Velallisen tekemät liikasuoritukset velkojan tai ammattimaisen on perijän palautettava tälle kustannuksetta, mikäli velallisen suoritus on johtunut velkojan tai ammattimaisen perijän virheestä.

Velkojalla, joka on joutunut maksamaan vahingonkorvausta toimeksisaajan virheellisen menettelyn vuoksi, on oikeus saada maksamansa korvaus takaisin toimeksisaajalta.

Hyvän perintätavan tahallinen tai törkeän huolimaton rikkominen on myös rikosoikeudellisesti säädelty (ks. perintäL 17 §). Esimerkiksi perusteeton uhkailu maksuhäiriömerkinnällä voi käynnistää rikosoikeudellisen prosessin (ks. He 199/1996).