Hakutermi: hinta

Maaliskuu 2005

1. JOHDANTO

Pohjoismaiset kuluttaja-asiamiehet valvovat kuluttajien puolesta sitä, että elinkeinonharjoittajien markkinointi ja sopimusehdot ovat kunkin maan kuluttajansuojalainsäädännön mukaiset. [1]

Norjan, Ruotsin, Tanskan ja Suomen kuluttaja-asiamiehet ovat laatineet yhteisen kannanoton hintatietojen ja hintavertailun käytöstä sähköisten viestintäpalveluiden markkinoinnissa. Sähköisiä viestintäpalveluja koskeville sopimuksille on tyypillistä, että sopimus koskee usein myös tavaran kuten, esimerkiksi puhelimen tai modeemin, ostamista. Tässä kannanotossa käsitellään juuri näitä tilanteita. Sen sijaan kannanotto ei koske tavaroiden markkinointia, jos niitä ei myydä yhdessä viestintäpalvelun kanssa.

Sähköiseen viestintään liittyy monia erilaisia palveluita, kuten lankapuhelin- ja matkapuhelinliittymät, laajakaistapalvelut ja internetliittymät. Kuluttaja-asiamiesten kannanotot ovat suurelta osin yleisiä eivätkä riipu markkinoitavista palveluista. Siksi niitä voidaan soveltaa erilaisten palveluiden markkinointiin.

Yhteisen kannanoton tavoitteena on antaa sähköisten viestintäpalveluiden tarjoajille kattava ja selkeä kuva siitä, millaisia vaatimuksia hintatietojen ja hintavertailujen käytölle palveluiden markkinoinnissa on asetettu. Sen seurauksena myös kuluttajat pystyvät entistä paremmin valitsemaan juuri itselleen parhaiten sopivia tuotteita sähköisten viestintäpalvelujen laajasta valikoimasta. Koska kannanoton on toivottu olevan mahdollisimman yksinkertainen, siinä ei ole esitelty tarkkoja perusteluja. Sen sijaan alaviitteissä voidaan viitata lakeihin ja esimerkkeihin. Hintavertailulla tarkoitetaan kaikkea markkinointia, jossa suoraan tai epäsuorasti viitataan kilpailijaan tai kilpailijan tarjoamiin tuotteisiin ja palveluihin.

Hinta on keskeinen tekijä, kun kuluttajat valitsevat palveluntarjoajaa. Hintavertailu onkin tehokas markkinointikeino. Oikein käytettynä hintavertailut antavat kuluttajille arvokasta tietoa palveluntarjoajien hintaeroista ja voivat edistää kilpailua kuluttajien hyväksi. Toisaalta hintavertailujen vääränlainen käyttö voi vaikeuttaa markkinoiden läpinäkyvyyttä ja estää terveen kilpailun kehittymistä.

Viestintäpalveluiden markkinointia on luontevaa lähestyä yhteispohjoismaisella kannanotolla, koska markkinat ovat suurelta osin yhteiset. Monet palveluntarjoajat toimittavat palveluita useisiin Pohjoismaihin. Lisäksi Norjalla, Ruotsilla, Tanskalla ja Suomella on markkinointikysymyksissä suhteellisen yhteneväinen lainsäädäntö ja käytäntö. Maita sitovat myös samat EU/ETA-lainsäädännöstä johdetut oikeudelliset säännökset. Siltä osin kuin maiden lainsäädännössä ja käytännössä on joitain eroja, tekstissä on siitä selkeä maininta. Kannanotto sisältää viisi osaa. Osa 1 on johdanto. Osa 2 sisältää markkinointia koskevat yleiset periaatteet. Osassa 3 käydään läpi hintatietojen ilmoittaminen markkinoinnissa ja osassa 4 kilpailijoiden hintojen vertailua koskevat periaatteet. Osa 5 käsittelee vertailumenetelmää, jossa hintavertailut perustuvat tiettyihin kulutusmalleihin.

Tanskan IT- ja telehallitus (It- og telestyrelsen) on laatinut ”telehintaoppaan” (teleprisguide), jossa annetaan ohjeet sähköisten viestintäpalvelujen hintavertailujen tekemiseen. Siksi Tanskan kuluttaja-asiamies (Forbrukerombudet i Danmark) ei ole mukana osassa 5.

Suomessa ei ole sallittua kytkeä matkapuhelimen ja matkapuhelinliittymän myyntiä niin, että asiakas saisi puhelimen halvemmalla hankkiessaan samalla liittymän. Tilanne voi kuitenkin muuttua: hallituksen esityksessä viestintämarkkinalain muuttamiseksi (HE 81/2005) esitetään, että määräaikaiset sopimukset sallittaisiin muiden kuin GSM-liittymien osalta.

Kannanotto ei pysty kattamaan kaikkia sähköisten viestintäpalveluiden (ja tuotteen sisältävien sähköisten viestintäpalvelujen) hintatietoihin ja hintavertailuihin liittyviä markkinointiongelmia. Sen avulla saa kuitenkin kuvan siitä, minkä tyyppiset palvelut kuuluvat markkinointilainsäädännön piiriin.

Tässä dokumentissa esitetään kahdenlaisia vaatimuksia: pakollisia ja suosituksia. Kun norjankielisessä alkuperäisessä tekstissä on käytetty sanaa täytyy ”skal”, eli ”täytyy”, tai vastaavaa ilmausta, vaatimuksilla tarkoitetaan markkinointilakien sisältämiä vaatimuksia. Emme ole ottaneet kantaa siihen, toimiiko yritys aina lainsäädännön vastaisesti, jos ei ota huomioon suosituksia. Tähän kysymykseen tullaan ottamaan kantaa ratkaisukäytännössä.

Yhteystiedot:

Norja: www.forbrukerombudet.no
Ruotsi: www.konsumentverket.se
Tanska: www.forbrug.dk
Suomi: www.kuluttajavirasto.fi
Pohjoismaiset kuluttaja-asiamiehet

---

[1] Norja: http://www.lovdata.no/all/nl-19720616-047.html
Ruotsi: http://www.konsumentratt.konsumentverket.se/mallar/sv/lista_artiklar.asp?IngCategoryId=495
Tanska: www.forbrug.dk/erhverv/love-og-regler/forbrugerlove/mfl-loven/markedsfoeringsloven/
Suomi:
http://www.kuluttajavirasto.fi/user_nf/default.asp?site=34&tmf=6478&lmf=6560&id=6560&mode=readdoc

2. MARKKINOINTIA KOSKEVAT YLEISET PERIAATTEET

2.1. Elinkeinonharjoittajat eivät saa toimia kohtuuttomasti kuluttajia kohtaan tai muutoin hyvän markkinointitavan vastaisella tavalla.

2.2. Markkinointi ei saa olla totuudenvastaista, harhaanjohtavaa tai sopimatonta tuotteiden tai palveluiden kysynnän lisäämiseksi.

2.3. Mainontaa arvioidaan aina sen mukaan, millaisen välittömän vaikutuksen se synnyttää siinä ihmisryhmässä, jolle se on suunnattu.

2.4 Hintatietojen ilmoittamisessa on otettava huomioon markkinointiviestimen luonne.

”Nopeat mediat”, kuten televisio ja radio eivät lähtökohtaisesti sovellu hintatietojen ilmoittamiskanavaksi silloin, kun hintarakenne on monimutkainen ja markkinoinnissa on annettava paljon yksityiskohtaisia tietoja. Jos näitä välineitä kuitenkin käytetään markkinoinnissa, on varmistettava, että markkinointi ei ole puutteellista tai harhaanjohtavaa.

2.5. Asiakasta ei saa ohjata hakemaan tietoja tarjotun liittymän hinnoista tai muista tarjousta koskevista ehdoista muista lähteistä.

2.6. Kaikilla mainokseen sisältyvillä tiedoilla on oltava sama tai lähes sama huomioarvo. Esimerkiksi sopimuksen määräaikaa koskevia ehtoja ei voi piilottaa merkitsemällä ne pääsanomaa selvästi pienemmällä kirjasintyypillä. Niitä ei saa muutenkaan esittää niin, että tiedot vaikuttavat merkitykseltään vähäisemmiltä kuin mainoksen pääsanoma.

2.7. Mainoksessa ei saa käyttää tosiasiaväitteitä, jos väitteitä ei pystytä näyttämään toteen. Todisteiden on oltava olemassa markkinointihetkellä, ja ne on pystyttävä esittämään vaadittaessa.

2.8. Lapsia ja nuoria on suojattava erityisesti mainosten painostavalta vaikutukselta. Markkinointia arvioidaan aina ankarammin silloin, kun se kohdistuu lapsiin ja nuoriin.

Lapset ja nuoret ovat IT-tuotteiden ja – palveluiden suurkuluttajia ja markkinoinnin keskeinen kohderyhmä. Markkinointi on laajaa ja intensiivistä, ja oletamme tämän suuntauksen vahvistuvan entisestään. Suurilla ja suhteellisen vaikeaselkoisilla markkinoilla, josta IT-markkinat ovat hyvä esimerkki, on erityisen tärkeää suojella lapsia ja nuoria niin, että heidän luonnollista hyväuskoisuuttaan ja kokemattomuuttaan ei käytetä hyväksi. Alaikäisten rajatut mahdollisuudet solmia sopimuksia aiheuttavat myös erityisongelmia.

Tutkimukset osoittavat, että sekä lapsen ikä että mainoksen muoto voivat ratkaisevasti vaikuttaa lapsen kykyyn ymmärtää mainoksen sisältö ja sen tarkoitus, tunnistaa mainos sekä erottaa mainos muusta ohjelmatoiminnasta. Mainoksen tunnistaminen onkin erityisen tärkeää silloin, kun yleisönä on alaikäisiä. Koska lapset ovat vaikutukselle alttiita ja kokemuksiltaan aikuisia rajoitetumpia, he eivät pysty itse suojaamaan itseään erilaisilta vaikutustavoilta ja markkinointitavoilta. [2]

---

[2] Lisätietoja lapsiin ja nuoriin kohdistuvasta markkinoinnista:
Norja: http://forbrukerombudet.no/assets/864/barn-unge-okt2002.pdf
Ruotsi: http://www.konsumentverket.se/mallar/sv/artikel.asp?lngArticleID=3676&lngCategoryID=892
Tanska: http://www.forbrug.dk/erhverv/love-og-regler/forbrugerlove/mfl-loven/retningslinier/boern-unge-og-markedsfoering/
Suomi: http://www.kuluttajavirasto.fi/user_nf/default.asp?site=34&tmf=6476&lmf=8900&id=15105&mode=readdoc

3. MARKKINOINNISSA ILMOITETTAVAT HINTATIEDOT

Markkinointi ei saa antaa totuudenvastaista tai muutoin harhaanjohtavaa kuvaa markkinoidusta palvelusta.

3.1. Palvelun hinnan pitää sisältää kaikki kuluttajalle sopimuksesta aiheutuvat kustannukset.

3.2. Hintatietojen on oltava täydellisiä. Jos mainoksessa esitellään hintatietoja, niiden täytyy sisältää selkeät tiedot kaikista kiinteistä [3]
ja vaihtelevista [4] maksuista sekä sellaisista hintaehdoista, jotka ovat asiakkaalle olennaisia hänen arvioidessaan tarjousta. Lisäksi on
kerrottava muista kuluttajalle tärkeistä ehdoista ja rajoituksista. [5] Kaikki edellä mainitut tiedot on ilmoitettava helposti havaittavalla tavalla ja niin, että niiden huomioarvo on sama tai lähes sama.

Hinnat on lisäksi ilmoitettava havainnollisten esimerkkien avulla.

3.3. Kiinteät kustannukset, jotka kuluttajan on maksettava markkinoidun sopimuksen solmimisen jälkeen, on ilmoitettava hintamarkkinoinnissa yhteissummana, valmiiksi yhteenlaskettuna vähimmäiskokonaishintana. Tietojen antamisessa on noudatettava kokonaishinnan ilmoittamista koskevaa sääntöä.

Esimerkkejä vähimmäiskokonaishinnan laskemisesta:

Määräaikainen sopimus: Kokonaiskuukausikustannukset sopimusaikana + aloitusmaksu + puhelimen tai muun laitteen hinta + mahdolliset laskutusmaksut, jos niitä ei voi välttää + muut välttämättömät kiinteät kustannukset.

Toistaiseksi voimassa oleva sopimus: Aloitusmaksu + kuukausimaksu irtisanomisaikana (normaalisti 2 viikkoa) + mahdollisen puhelimen tai muun laitteen hinta + mahdolliset laskutusmaksut, jos niitä ei voi välttää + muut välttämättömät kiinteät kustannukset.

3.4. Kun markkinoidaan erilaisia laitteen ja liittymän sisältäviä paketteja, kuten puhelinliittymiä, internetyhteyksiä ja televisiota, kunkin yksittäisen palvelun hinnan on käytävä selvästi ilmi. Sen lisäksi tietojen on sisällettävä koko tarjouksen vähimmäiskokonaishinta.

3.5. Jos kuluttajalta veloitetaan pakettiin sisältyvän laitteen ostosta korotettua kuukausimaksua, markkinoinnista on käytävä selvästi ilmi, kuinka suuri osa kuukausimaksusta koskee itse liittymää.

3.6. Kuluttajille suunnatussa markkinoinnissa hintojen on aina sisällettävä arvonlisävero.

3.7. Palveluja koskevat tiedot on myös ilmoitettava hintataulukkona tai hinnastona. Hinnasto on oltava nähtävissä paikassa, jossa palvelu normaalisti tilataan. [6]

3.8. Etämyynnissä ja muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimipaikassa tapahtuvassa myynnissä markkinointiin liittyy erityisen ankaria vaatimuksia. [7]

3.9. Markkinoinnissa ei saa käyttää sanaa ”ilmainen” tai muita vastaavia ilmaisuja, jos kuluttajan on ilmaispalvelun saamiseksi ostettava muita tuotteita tai palveluita, tai jos tarjoukseen liittyy muita ehtoja.

3.10. Yritys voi markkinoida tuotetta tai palvelua entistä edullisempana vertaamalla sen hintaa aikaisemmin perimäänsä korkeampaan hintaan. Yrityksen on kuitenkin silloin täytynyt todella myydä tuotetta tai palvelua ilmoittamaansa vanhaan hintaan. Tässä suhteessa käytäntö eri Pohjoismaissa vaihtelee. [8]

3.11. Ilmaisuja, kuten ”Avajaistarjous” ei voi käyttää muulloin kuin, jos palvelua tai tuotetta tullaan tarjoamaan kampanjan jälkeen korkeampaan hintaan. Markkinoinnissa on ilmoitettava tarjouksen voimassaoloaika ja hinta tarjouksen viimeisen päivän jälkeen. Suomessa ja Ruotsissa ei vaadita erikseen kampanjan jälkeisen hinnan ilmoittamista. Jos yritys ei ole varma siitä, miten hinnat tulevat muuttumaan, sen on oltava varovainen sanan ”avajaistarjous” tai muiden vastaavien ilmausten käytössä.

3.12. Lisätietoja hintojen ilmoittamisesta:

Norja:
Hintatiedottamisen suuntaviivat:
http://forbrukerombudet.no/assets/871/prisori-99.pdf
Internetliittymien markkinoinnin suuntaviivat: http://www.forbrukerombudet.no/assets/862/mfinternettaksess.pdf

Ruotsi:
http://www.konsumentrett.konsumentverket.se/mallar/sv/artikel.asp?lngCategoryId=892&lngArticleId=3676

Tanska:
http://www.forbrug.dk/erhverv/love-og-regler/forbrugerlove/mfl-loven/retningslinier/prismarkedsfoering/

Suomi:
http://www.kuluttajavirasto.fi/user_nf/default.asp?site=35&tmf=7950&lmf=0&mode=readdo

---

[3] Kiinteitä maksuja ovat esimerkiksi avausmaksu, kuukausimaksu, laskutusmaksu ja mahdollinen minimikulutusmaksu.

[4] Vaihtelevia kustannuksia ovat esimerkiksi minuuttihinta/puhelun aloistusmaksu, SMS- ja MMS-hinta.

[5] Tällaisia tietoja ovat esimerkiksi sopimuksen määräaikaisuus, soittoajan rajoitukset sekä tarjouksen kesto ja siihen liittyvät muut rajoitukset. Lisäksi on kerrottava, jos puhelin on operaattorin lukitsema ja kuinka kauan se on lukittu.

[6] Norja: Asetus palveluiden hintatiedoista (Forskrift om prisopplysning for tjenester): http://www.lovdata.no/for/sf/bf/bf-19971128-1382.html Ruotsi: http://www.konsumentverket.se/mallar/sv/artikel.asp?lngArticleID=3676&lngCategoryID=892  Tanska: Hintamerkintälaki (Prismærkningsloven): http://www.forbrug.dk/erhverv/love-ogregler/forbrugerlove/2/prismaerkningsloven/ Suomi: Asetus kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamisesta markkinoinnissa (1359/1999)

[7] Pohjoismaiset lait, jotka koskevat kaupan peruuttamisoikeutta ja sähköistä kaupankäyntiä, sisältävät erityisiä määräyksiä tiedottamisvelvollisuudesta.

[8] Norjassa tuotteen tai palvelun on täytynyt olla myynnissä vanhaan normaaliin hintaan vähintään kuuden viikon ajan ennen markkinointikampanjaa. Tanskassa vaaditaan, että tuotetta on täytynyt myydä ilmoitettuun vanhaan hintaan pitkähkön ajan välittömästi ennen markkinointiajankohtaa. Ruotsissa ei ole ilmoitettu mitään tiettyä aikamäärettä. Suomessa vaaditaan, että tuotteen tai palvelun on täytynyt olla myynnissä normaaliin hintaan riittävän kauan välittömästi ennen markkinointikampanjaa.

4. HINTAVERTAILUT KILPAILIJOIDEN TUOTTEISIIN JA PALVELUIHIN

4.1. Hintavertailulla tarkoitetaan markkinointia, joka viittaa suoraan tai epäsuorasti kilpailijaan tai kilpailijan tarjoamiin tuotteisiin tai palveluihin.

4.2. Vertaileva mainonta on sallittua. Se ei kuitenkaan saa olla harhaanjohtavaa. Mainoksessa verrattavien tuotteiden tai palveluiden on oltava käyttötarkoituksiltaan samanlaisia. Tuotteiden tai palveluiden ominaisuuksia on vertailtava objektiivisesti. Vertailtavien ominaisuuksien on lisäksi oltava konkreettisia, merkityksellisiä, toteen näytettävissä ja edustavia. Sama vaatimus koskee myös hintavertailuja.

4.3. Vertailevaa mainontaa koskevat yleiset markkinointisäännökset. Niiden lisäksi on olemassa vertailevaa mainontaa koskevia erityissäännöksiä. [9]

4.4. Vertailevan mainonnan kriteerit on muotoiltava niin, että tuotteiden ja palveluiden ominaisuuksia – tässä tapauksessa hintaa – on käytännössä mahdollista vertailla objektiivisesti.

4.5. Telemarkkinoille on tyypillistä hintojen jatkuva vaihtelu. Hintavertailujen voimassaoloaika on usein lyhyt, koska kilpailijoiden alentaessa hintojaan vertailujen perusteet muuttuvat. Siksi hintavertailuja on käytettävä markkinoinnissa harkiten. Asiaan on kiinnitettävä huomiota erityisesti silloin, kun suunnitellaan markkinointikampanjoita, joita ei voi helposti muuttaa kampanjan kuluessa.

4.6. Ilmaisut kuten ”halvin”, ”markkinoiden halvin” ja muut vastaavat väitteet on pystyttävä todistamaan. Väitteiden käyttö edellyttää laajoja selvityksiä. Markkinoijan on voitava näyttää toteen, että sen palvelu tai palvelut ovat kulutusmalleista riippumatta edullisempia kuin kilpailijoiden vastaavat tarjoukset. Koska tämä on käytännössä osoittautunut vaikeaksi, suosittelemme, että elinkeinonharjoittajat käyttävät tämäntyyppistä markkinointia harkiten.

4.7. Markkinoinnissa käytetyt hintatakuut ovat myös herättäneet runsaasti kysymyksiä. Pohjoismaat selvittävät niitä parhaillaan yhdessä. Ohjeita täydennetään selvityksen valmistuttua.

Vertailu ei saa olla harhaanjohtavaa.

4.8. Harhaanjohtamista koskevaa kieltoa voidaan konkretisoida muilla vertailevaa mainontaa koskevilla vaatimuksilla. Vertailevan mainonnan harhaanjohtavuutta arvioidaan erikseen kussakin yksittäistapauksessa.

Vertailtavilla palveluilla on oltava samanlaiset käyttötarpeet ja käyttötarkoitukset.

4.9. Vertailtavien palveluiden on oltava vertailukelpoisia. Markkinoinnissa voidaan silti vertailla keskenään myös ominaisuuksiltaan erilaisia palveluita, kuten lankapuhelin- ja matkapuhelinliittymiä. On tärkeää, että kuluttajat saavat puolueetonta tietoa käyttötarpeeltaan ja –tarkoitukseltaan samanlaisten palveluiden eroista.

Vertailun on oltava puolueeton. Vertailtavien ominaisuuksien on oltava olennaisia, merkityksellisiä, toteen näytettävissä ja edustavia.

4.10. Kilpailijoiden tuotteita ja palveluita koskevia tietoja arvioidaan erityisen tiukasti.

4.11. Hintavertailuissa on käytettävä sellaisia kilpailijoiden liittymiä, jotka vastaavat markkinointiajankohtana ehdoiltaan, ominaisuuksiltaan ja laadultaan parhaiten omaa tarjousta.10

4.12. Jos vertailtavissa tuotteissa on kuluttajien kannalta merkityksellisiä eroja, mainostajan on kerrottava niistä selkeästi.

4.13. Kuluttajien valintoihin vaikuttavat hinnan lisäksi myös palveluiden muut ominaisuudet. Kuluttajille voisikin olla tarpeen kertoa kilpailevista palveluista myös muita tietoja kuin hinta, jotta he saisivat valintapäätöstensä pohjaksi riittävästi tietoa. Markkinoinnissa ei kuitenkaan tarvitse kertoa eroista, jotka eivät ole kuluttajien normaalin arkipäivän kannalta merkityksellisiä. Tällaisia ominaisuuksia ovat esimerkiksi tiettyjen lisäpalveluiden erot tai pakettiratkaisujen vähemmän tärkeät yksityiskohdat. Asiakkaalle on kuitenkin kerrottava, että vertailu ei ole täydellinen.

---

[9] Norja: Vertailevaa mainontaa koskeva asetus (Forskrift om sammenlignende reklame):
http://forbrukerombudet.no/index.db2?id=523
Ruotsi: Markkinointilaki (Marknadsföringslagen) § 8a
Tanska: Markkinointilaki (Markedsføringsloven) § 2a
Suomi: Kuluttajansuojalaki 2 luku 4 a §

[10] Jos esimerkiksi vertaillaan matkapuhelinliittymiä, vertailussa on oltava kilpailijoiden tuotteista se, joka vastaa parhaiten omaa tuotetta.

5. HINTAVERTAILUT, JOTKA PERUSTUVAT TIETTYYN KULUTUSMALLIIN

Norjassa ja Ruotsissa on markkinoitu viestintäpalveluita lupaamalla, että vaihtaessaan palveluntarjoajasta a palveluntarjoajaan b kuluttaja voi säästää tietyn rahamäärän. Laskelmat perustuvat tiettyyn kulutusmalliin ja vertailtavien liittymien vertailuhetkellä voimassaoleviin hintoihin. Tällainen markkinointi kiinnostaa asiakasta erityisesti, koska sen avulla hän saa tietää, kuinka paljon hän voi tosiasiallisesti säästää vaihtamalla palveluntarjoajaa. Vertailumenetelmä voi myös lisätä kuluttajien hintatietoisuutta ja samalla hintakilpailua.

Vertailumenetelmään liittyy kuitenkin myös heikkouksia. Yhteen kulutusmalliin perustuva vertailu ei välttämättä päde kaikkiin kuluttajiin. Monilla kuluttajilla ei myöskään ole selvää käsitystä siitä, minkälainen heidän oma kulutusmallinsa on. Lisäksi on olemassa vaara, että palveluntarjoajat sovittavat kulutusmallia omaan hinnoittelumalliinsa niin, että vertailu on heille mahdollisimman edullinen. Kuluttajien on silloin mahdotonta kartoittaa eri tarjouksien välisiä eroja.

Eräs mahdollinen ratkaisu on yhteinen, standardisoitu keskimääräinen kulutusmalli, jota kaikkien on käytettävä. Silloin erilaiset vertailumenetelmät eivät enää harhauttaisi kuluttajia. Keskimääräinen kulutusmallikaan ei välttämättä kuvaisi täydellisesti kaikkien kuluttajien käyttötapaa, mutta se kertoisi kuitenkin suuntaa-antavasti liittymien välisistä eroista ja auttaisi kuluttajia valitsemaan kilpailevien palveluiden välillä.

Jos kussakin pohjoismaassa laaditaan yhteinen, standardisoitu ja keskimääräinen kulutusmalli [11], pohjoismaiset kuluttaja-asiamiehet voivat kokeilumielessä sallia konkreettiseen kulutusmalliin perustuvan markkinoinnin. Asiakkaalle täytyy silloin kertoa, että vertailu perustuu keskimääräiseen kulutusmalliin. Samoin on kerrottava, mitkä ovat vertailun perusteet ja missä kuluttajat voivat itse tehdä vertailuja oman kulutusmallinsa pohjalta.

Hintakilpailun seurauksena hinnat muuttuvat nopeasti. Konkreettista hintasäästöä koskeva väite saattaakin olla voimassa vain hyvin lyhyen ajan. Siksi markkinointia täytyy voida muuttaa nopeasti. Markkinointimateriaali, joka ei enää pidä paikkaansa, on vedettävä markkinoilta välittömästi. Jos kuluttaja ei hyödy konkreettiseen kulutusmalliin perustuvasta markkinointimenetelmästä mitenkään ja jos hinnoittelu muuttuu sen seurauksena entistä vaikeaselkoisemmaksi, kuluttajaasiamiehet voivat kieltää kulutusmalliin perustuvan markkinoinnin.

---

[11] Norja: www.telepriser.no

Kuluttaja-asiamiehen linjaus 2014

1. Linjauksen lähtökohtia

Hinnan ilmoittamisvelvollisuuteen vaikuttaa tarjottavan tavaran tai palvelun laji sekä se miten ja missä markkinointivälineessä niitä markkinoidaan. Hinnan ilmoittamisvelvollisuus voi olla eri tavaroilla ja palveluilla erilainen ja se voi riippua myyntitavasta.

Markkinoinnin käsite on laaja. Markkinointia ovat esimerkiksi mainonta, kuluttajiin välittömästi tai välillisesti kohdistuvat muut myynninedistämistoimenpiteet sekä hyödykkeiden tai myyntitapahtuman yhteydessä annettavat tiedot hyödykkeistä. Markkinointi käsittää myös sekä tarjonnan että myynnin. (HE 8/1977) Myös pelkkää tuotteen pitämistä kaupan myymälätiloissa voidaan pitää markkinointina. (KKO:2004:32)

Hinnan ilmoittamisesta säädetään kuluttajansuojalaissa (38/1978, myöh. KSL) ja kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamisesta markkinoinnissa annetussa asetuksessa (553/2013, myöh. hintamerkintäasetus) Lisäksi esimerkiksi lentojen, valmismatkojen, asuntojen, maksupalveluiden, taksipalveluiden, tupakan, alkoholin ja sähköisten viestintäpalveluiden hintojen tai palveluita koskevien hinnastojen ilmoittamisesta on erityislainsäädäntöä, jotka asettavat poikkeuksia hinnan ilmoittamiselle.

Tähän linjaukseen on koottu yleiset ohjeet hinnan ilmoittamisesta. Lisäksi linjauksessa on nostettu esimerkinomaisesti esiin yksittäisiä aloja ja/tai tuoteryhmiä, joiden hintailmoittelusta kuluttaja-asiamies on aiemmin julkaissut erilliset linjaukset.

Linjaukseen on merkitty sulkeisiin, perustuuko kyseinen kohta lainsäännökseen, lain perusteluihin (HE), kuluttaja-asiamiehen kantaan (KA) vai markkinaoikeuden päätökseen (MO) tai muuhun oikeuskäytäntöön.

2. Tiedonantovelvollisuus tarjottaessa yksilöityä tavaraa tai palvelua tiettyyn hintaan

Jos yksilöityä kulutushyödykettä tarjotaan tiettyyn hintaan, markkinoinnista on käytävä ilmi hyödykkeen kokonaishinta veroineen tai, jos täsmällistä hintaa ei hyödykkeen luonteen takia voida ilmoittaa, hinnan määräytymisen perusteet. (KSL 2:8)

2.1 Tuotteen yksilöiminen

Tuotteen yksilöintiä koskeva edellytys täyttyy, kun tuotteesta on sanallinen tai kuvallinen esitys. (Euroopan komission ohjeet sopimattomista kaupallisista menettelyistä annetun direktiivin 2005/29/EY täytäntöönpanoa ja soveltamista varten) Tuotteen yksilöimiseksi riittää, että tiedot ilmoitetusta tuotteesta ja sen hinnasta ovat kuluttajalle riittäviä ostopäätöksen tekemiseksi. Markkinoinnissa ei kuitenkaan ole tarpeellista antaa myös tuotteen ostamiseen tosiasiallista mahdollisuutta tai että markkinointi esitetään tällaisen mahdollisuuden yhteydessä. (EUT C-122/10)

Hinta on sellainen kuluttajan kannalta keskeinen tieto, jonka kertomista voidaan pitää suositeltavana silloinkin, kun jokin nimenomainen säännös ei siihen velvoita. (KA)

Esimerkki: mainoksessa on kuva lampusta ja sen vieressä teksti ”29,90 €”.  Tuote on yksilöity ja sitä myydään tiettyyn hintaan.

Esimerkki: mainoksessa on teksti ”Hopeinen led-ulkovalosarja 14,50 €”. Tuote on yksilöity ja sitä myydään tiettyyn hintaan.

2.2 Kokonaishinta

Toimituskulut, kuten postitus- tai rahtikulut, on sisällytettävä hyödykkeen kokonaishintaan. Aina toimituskulujen sisällyttäminen kokonaishintaan ei kuitenkaan ole mahdollista esimerkiksi siksi, että toimituskulujen aiheutuminen ja niiden määrä riippuvat kuluttajan valitsemasta toimitustavasta. (HE157/2013) Tämän vuoksi markkinoinnista on lisäksi käytävä ilmi tarvittaessa kokonaishintaan sisältymättömät toimituskulut. Jos näitä kuluja ei voida kohtuudella laskea etukäteen, markkinoinnista on käytävä ilmi tieto siitä, että tällaisia kuluja voi aiheutua. (KSL 2:8)

Markkinaoikeuden ratkaisussa 605/14 arvioitiin yrityksen televisiomainosta, jossa markkinoitiin vähintään kuuden kuukauden määräajaksi tehtävää maksukanavapalvelusopimusta. Televisiomainoksen ääniraidalla korostettiin kanavapaketin halpaa hintaa. Kuvaruudulla noin viiden sekunnin ajan esitetyistä tiedoista selvästi suurimmassa koossa ja helpoimmin havaittavissa oli hintaa osoittava “29,95”. Sen kanssa samassa puhekuplassa ollut “€/kk/6kk” oli jo selvästi pienemmässä koossa. Markkinaoikeuden mukaan televisiomainoksessa korostui palvelun kuukausihintaa koskenut hintamerkintä “29,95”, eikä mainoksessa oltu kuluttajan havaittavissa olevalla tavalla ilmoitettu palvelun kokonaishintaa kaikkine kuluineen. Markkinaoikeus katsoi, että televisiomainoksessa ei esitetty kuluttajansuojalain 2 luvun 8 §:ssä ja 12 §:ssä edellytetyllä tavalla markkinoidun palvelun kokonaishintaa.

Esimerkki: sanomalehden 6 kuukauden mittaista tilausta markkinoidaan hintaan 30 € / kk. Koska tuote on yksilöity ja sille on ilmoitettu tietty hinta, myös hyödykkeen eli tässä tapauksessa 6 kuukauden mittaisen tilausjakson kokonaishinta on ilmoitettava (6 x 30 = 180 €). (HE 32/2008)

3. Yhdistetyt tarjoukset ja kylkiäistarjoukset

Jos markkinoinnissa tarjotaan kulutushyödykkeitä

• yhteisellä hinnalla tai
• niin, että ostamalla hyödykkeen saa alennetulla hinnalla toisen hyödykkeen tai muun erityisen edun,

markkinoinnissa on selkeästi ilmoitettava tarjouksen sisältö ja arvo sekä yhteisellä hinnalla tarjotuista hyödykkeistä lisäksi niiden erilliset hinnat, jollei hyödykkeen hinta erikseen hankittuna ole pienempi kuin kymmenen euroa. (KSL 2:12)

4. Ennen sopimuksen tekemistä annettavat tiedot

Elinkeinonharjoittajan on muussa kuin kulutushyödykkeiden koti- ja etämyynnissä ennen sopimuksen tekemistä annettava kuluttajalle selkeästi ja ymmärrettävästi

• kulutushyödykkeen kokonaishinta veroineen. Jos täsmällistä hintaa ei hyödykkeen luonteen takia kohtuudella voi ilmoittaa, on kerrottava hinnan määräytymisen perusteet.
• kokonaishintaan sisältymättömät toimituskulut. Jos näitä kuluja ei voida kohtuudella laskea etukäteen, tieto siitä, että tällaisia kuluja voi aiheutua. (KSL 2:8 a)

On riittävää, että elinkeinonharjoittaja antaa pykälässä mainitut tiedot kuluttajalle suullisesti. Tiedot voidaan myös asettaa kuluttajan nähtäville myyjän liiketilaan. Erityisesti monimutkaisemmissa ja pitempikestoisissa sopimuksissa voi kuitenkin olla molempien osapuolten edun mukaista, että tiedot annetaan kuluttajalle kirjallisesti. (HE 157/2013)

KSL 2:8 a §:n mukaisesti annettavat tiedot ovat myös pitkälti samoja kuin ne, jotka elinkeinonharjoittajan tulee edellä selostetun KSL 2:8:n mukaan antaa markkinoinnissa tarjottaessa yksilöityä kulutushyödykettä tiettyyn hintaan. Näiden kahden pykälän mukaiset tiedonantovelvoitteet voivatkin tulla osin täytetyiksi samanaikaisesti. (HE 157/2013)

Koti- ja etämyynnissä kuluttajalle annettavista ennakkotiedoista on säädetty kuluttajansuojalain 6 luvussa. Katso tarkemmin linjauksen luku 9 Hintatietojen antaminen koti- ja etämyynnissä.

Ennen sopimuksen tekemistä elinkeinonharjoittajan on pyydettävä kuluttajan nimenomainen suostumus kaikkiin lisämaksuihin, jotka eivät sisälly kulutushyödykkeestä perittäväksi ilmoitettuun hintaan. Nimenomaisena suostumuksena ei pidetä sitä, että kuluttaja on hyväksynyt elinkeinonharjoittajan käyttämän oletusvalinnan lisämaksun hyväksymisestä. (KSL 2:10 a) Kuluttajan lisämaksuja koskeva maksuvelvollisuus ei siis voi perustua ennalta rastittuihin ruutuihin. (HE 157/2013)

Jos kuluttaja ei ole antanut nimenomaista suostumusta lisämaksuun, hänellä ei ole velvollisuutta sitä maksaa. (KSL 2:10 a) Lisämaksuilla tarkoitetaan muun muassa liitännäissopimuksista ja lisäpalveluista aiheutuvia kustannuksia. (HE 157/2013)

5. Myyntihinta ja sen ilmoittaminen

Tavaran myyntihinnalla tarkoitetaan tavaran tai palvelun lopullista verollista hintaa, johon on lisätty tavarasta mahdollisesti perittävät pantit. (Hintamerkintäasetus 2 §)

Markkinaoikeuden päätöksessä MT:2001:11 on käsitelty lopullista myyntihintaa yrityksen mainonnassa. Yhtiön mainoksissa oli sinänsä mainittu kaikki sellaiset erät, joista markkinoitujen hyödykkeiden lopullinen myyntihinta oli koostunut. Myös laskutoimitus kokonaishinnan selville saamiseksi oli ollut helppo. Yhtiön mainoksissa ei ollut kuitenkaan esitetty lopullista hintaa, jossa hinnan eri osatekijät olisi yhteenlaskettu.

Jos kulutushyödykettä markkinoidaan tiettyyn myynti- tai yksikköhintaan, myyntihinta ja yksikköhinta on ilmoitettava selkeällä, yksiselitteisellä ja kuluttajan kannalta helposti ymmärrettävällä ja havaittavalla tavalla. (Hintamerkintäasetus 3 §)

Alennusmyynti ei ole poikkeustilanne, vaan hintamerkintöjä koskevia säännöksiä on noudatettava myös sen aikana.

Esimerkki: ruokakaupassa ilmoitetaan leipäpaketin hinta -30 % -tarralla. Alennusprosenttimerkintää on sinänsä sallittua käyttää, mutta se ei korvaa myynti- ja yksikköhinnan kertomista, sillä -30 % -merkintä kertoo vain annettavan alennuksen prosentuaalisen suuruuden, ei tuotteen hintaa. Hinta merkitään siten kuin hintamerkintäasetuksen 4 §:ssä säädetään, esim. tavaran päällykseen tai sen läheisyydessä olevaan hintataulukkoon (Katso tämän linjauksen luku 6 Tavaroiden hinta vähittäismyyntipaikassa, näyteikkunassa ja verkkosivustoilla). Myynti- ja yksikköhinta tulee ilmoittaa niin, että merkinnät ovat selkeitä ja havaittavia, riittävän kookkaita, toisistaan erottuvia, muiden tuotteiden hintatiedoista erottuvia ja leipäpaketin välittömässä läheisyydessä.

6. Yksikköhinta ja sen ilmoittaminen

Yksikköhinta tarkoittaa tuotteen kilo-, litra- metri-, neliömetri- tai kuutiometrihintaa. Yksikköhintaan lasketaan mukaan arvonlisä- ja muut verot ja maksut, mutta ei tuotteesta perittäviä pantteja. (Hintamerkintäasetus 2 §, 3 §, 8 §)

Yksikköhinnan perusteella kuluttaja voi verrata erikokoisia pakkauksia keskenään. Jos vähittäiskauppias markkinoi tavaraa ilmoittamalla myyntihinnan, tavaran yksikköhinta on samalla ilmoitettava. Yksikköhintaa ei kuitenkaan tarvitse ilmoittaa, jos se on sama kuin myyntihinta. (Hintamerkintäasetus 3 §, 8 §)

Jos kulutushyödykettä markkinoidaan tiettyyn myynti- tai yksikköhintaan, myyntihinta ja yksikköhinta on ilmoitettava selkeällä, yksiselitteisellä ja kuluttajan kannalta helposti ymmärrettävällä ja havaittavalla tavalla.

Yksikköhintana on ilmoitettava vakiintuneen kansallisen tavan mukainen yksikköhinta, esimerkiksi jos tuotetta vakiintuneesti mitataan esimerkiksi litroissa, ilmoitetaan yksikköhintana litrahinta.

Yksikköhinta lasketaan pakkauksen nettosisällön painon tai tilavuuden perusteella.

• Jos kiinteää elintarviketta myydään liemessä, jota ei ole tarkoitus syödä, laskentaperusteena käytetään kuitenkin nettosisällön painoa vähennettynä liemen painolla.
• Pakkaamattoman ruokaleivän kilohinta lasketaan leipomon ilmoittaman keskipainon perusteella. (Hintamerkintäasetus 13 §)

Toisistaan poikkeavat painoon perustuvat yksikköhinnat eivät mahdollista tuotteiden hintojen keskinäistä vertailtavuutta. Sen vuoksi painoon perustuvana yksikköhintana on ilmoitettava hinta kiloa kohti, eikä esimerkiksi hinta 100 grammaa kohti.

Esimerkki: kaupassa myydään kahta erimerkkistä shampoota, toista 400 millilitran pullossa, toista 500 millilitran pullossa. Pienemmän pakkauksen myyntihinta on 6 euroa, suuremman 7 euroa. Yksikköhinta ilmoitetaan vakiintuneen tavan mukaan litraa kohti. Näin pienemmässä pakkauksessa myytävän tuotteen yksikköhinnaksi muodostuu 15 € / litra, ja suuremmassa pakkauksessa myytävän tuotteen yksikköhinnaksi 14 € / litra.

Poikkeuksena voidaan torikaupassa ja markettien aula- ja ulkotiloissa mittauslaitelain (707/2011) 17 §:n mukaan noudattaa perinteeksi muodostunutta tapaa käyttää kiinteissä tuotteissa (marjat, hedelmät, palkokasvit, vihannekset ja sienet) tilavuusmittoja, kuten litran mittaa tai perunakappaa. Tämä poikkeus ei koske teollisia tuotteita, kuten makeisia.

Irtotavaraa punnittaessa on käytettävä taaraa pakkausmateriaalin painon poistamiseksi mittaustuloksesta. Hintaa määriteltäessä mittauslaite on sijoitettava siten, että mittaaminen ja mittauslaitteen näyttämä ovat osapuolten havaittavissa. (Mittauslaitelaki 14 §)

Pakkaamattomille ja kuluttajan läsnä ollessa mitattaville tavaroille on ennen mittausta ilmoitettava yksikköhinta. Myyntihinta on merkittävä tavaraan mittauksen jälkeen ennen kassalle menoa. (Hintamerkintäasetus 7 §)

Elintarvikkeiden yksikköhinnan ilmoittamista koskevat poikkeukset

Yksikköhintaa ei tarvitse ilmoittaa seuraavista elintarvikkeista (Hintamerkintäasetus 10 §):

• elintarvikkeiden valmispakkauksista, joiden sisällön paino on vähemmän kuin 50 grammaa tai tilavuus vähemmän kuin 50 millilitraa;
• valmisaterioista tai muista vastaavista pakkauksista, jotka sisältävät eri elintarvikkeita;
• leivonnaisista, konditoriatuotteista, suklaamunista ja koristemakeisista;
• nippuina myytävistä varhaisvihanneksista tai ruukkuvihanneksista.

Eräiden tavaroiden yksikköhinnan ilmoittamista koskevat poikkeukset

Yksikköhinnan ilmoittamisvelvollisuus ei koske seuraavia tavaroita:

• yksittäiskappaleena myytäviä tavaroita, joiden sisältöä ei voida jakaa osiin niiden laatua tai osia muuttamatta (esimerkiksi huonekalut, autot, koneet, laitteet yms.);
• tavaroita, joiden painon, pituuden tai tilavuuden ilmoittamista ei vaadita (esim. edellä mainitut huonekalut yms.);
• valmispakkauksia, joiden sisällön paino on vähemmän kuin 50 grammaa tai tilavuus vähemmän kuin 50 millilitraa.

Yksikköhinnan ilmoittaminen kappalehintana

Paperisista ruokaliinoista, vaipoista, terveyssiteistä ja tamponeista on ilmoitettava yksikköhintana hinta kappaleelta (Hintamerkintäasetus 11 §).

Yleispuhdistusaineiden yksikköhinnan ilmoittaminen

Tiivistetyistä yleispuhdistusaineista ilmoitetaan yksikköhinta laimennettua määrää kohti (Hintamerkintäasetus 12 §).

7. Tavaroiden hinta vähittäismyyntipaikassa, näyteikkunassa ja verkkosivustoilla

Vähittäismyyntipaikassa ja sen yhteydessä olevassa näyteikkunassa sekä verkkosivustoilla tarjottavista tavaroista on ilmoitettava myynti- ja yksikköhinta. Merkinnässä yksikköhinnan on erotuttava myyntihinnasta.

Hinta on merkittävä niin selkeästi ja yksilöidysti että ei synny vaaraa erehtyä tuotteesta ja pakkauksesta. Merkinnän on oltava riittävän kookas ja se on sijoitettava siten, että se on helposti kuluttajan havaittavissa.

Myynti- ja yksikköhinta on merkittävä selkeästi

tavaraan tai sen päällykseen, tai erillisenä tavaran kohdalle; tai

hintataulukkoon tai muulla vastaavalla tavalla tavaran välittömään läheisyyteen. (hintamerkintäasetus 4 §)

8. Palveluiden hinnaston esittäminen

8.1 Hinnasto ja sen esittäminen

Palveluntarjoajan on pidettävä esillä hinnasto liikehuoneistossa ja verkkosivustoilla, silloin kun tarjotaan rahoituspalveluita tai palveluita, joihin sovelletaan palvelulakia ja joiden tarjoaja on sijoittautunut Suomeen. (Hintamerkintäasetus 5 §)

• Rahoituspalveluilla tarkoitetaan mm. pankki-, luotto-, vakuutus-, sijoitus- ja maksupalveluja sekä sijoitusneuvontaa.
• Palvelulakia (1166/2009) sovelletaan elinkeinotoiminnassa tuotettuihin palveluihin, joista tavallisesti maksetaan korvaus. Palvelulakia ei sovelleta mm. viestintäpalveluihin, kuljetuspalveluihin, yksityisiin terveydenhuollon palveluihin ja apteekkien tarjoamiin palveluihin (palvelulaki 2 §).
• Palveluntarjoajan katsotaan sijoittautuneen Suomeen jo silloin, kun sillä on toimipaikka, jota johtaa palveluntarjoajan oma henkilöstö tai henkilö, joka on riippumaton ja jolla on lupa toimia pysyvästi yrityksen puolesta. Pelkkää postilokeroa ei katsota sijoittautumiseksi.

Hinnastossa on esitettävä myyntihinnat. Jos täsmällisiä myyntihintoja ei voida esittää, on esitettävä tiedot myyntihintojen määräytymisperusteista.

• Hinnaston tulee olla kuluttajan helposti havaittavissa ja näkyä mahdollisuuksien mukaan myös liikehuoneiston ulkopuolelta.
• Jos palveluita tarjotaan tai suoritetaan muualla kuin liikehuoneistossa, hinnasto on esitettävä pyydettäessä. (Hintamerkintäasetus 5 §)

Mikäli kaikkien hintojen merkitseminen hinnastoon ei ole mahdollista niiden suuren määrän vuoksi tai muusta syystä, hinnastoon merkitään tavallisimmat hinnat ja maininta täydellisestä hinnastosta, jonka tiedot on annettava kuluttajalle pyydettäessä. (Hintamerkintäasetus 6 §)

Esimerkki: autokoulun hinnastoa ei näy liikkeessä. Koska autokoulupalvelut kuuluvat palvelulain soveltamisalaan ja koska kyse on liikehuoneistossa tapahtuvasta kaupankäynnistä, hintamerkintäasetusta sovelletaan. Hinnastossa tulee esittää myyntihinnat ja sen tulee mahdollisuuksien mukaan näkyä liikehuoneiston ulkopuolelta.

8.2 Hinnasto verkkosivuilla

Yrityksen verkkosivuilla on oltava hinnasto, mikäli yritys ylläpitää kaupallista toimintaansa esitteleviä verkkosivuja.

Hintamerkintäasetuksen mukaan palveluntarjoajan tulee pitää esillä hinnasto verkkosivustoilla, joilla harjoitetaan kaupankäyntiä.

Hinnaston esittämisvelvollisuus on siis yleinen, eikä sitä ole esimerkiksi kytketty vain suorien ostokehotusten tekemiseen tai siihen, yksilöidäänkö sivustolla nimenomaisesti joitakin elinkeinonharjoittajan tarjoamia palveluja. (KA)

Esimerkki: kuntosalipalveluja esitellään verkkosivuilla. Koska kuntosalipalvelut kuuluvat palvelulain soveltamisalaan ja kyse on liikehuoneistossa tapahtuvaan kaupankäyntiin rinnastettavasta kaupankäynnin muodosta, hintamerkintäasetusta sovelletaan. Menettelyyn sovelletaan myös kuluttajansuojalain 6 luvun säännöksiä, jos verkkosivujen välityksellä voi tehdä sopimuksen. Verkkosivuilla tulee esittää hinnasto, jossa esitetään myyntihinnat. Jos täsmällisiä myyntihintoja ei voida ilmoittaa, on ilmoitettava hintojen määräytymisperusteet.

9. Kauppaan liittyvät tai erikseen markkinoitavat palvelut

Jos kuluttajalle tarjotaan esimerkiksi asennus-, kasaus- tai kuljetuspalveluita, pitää kiinteä hinta tai hinnan määräytymisen perusteet, kuten tunti- tai kilometriveloitus, ilmoittaa liikehuoneistoissa ja verkkosivustoilla, joissa palvelua tarjotaan.

10. Hintatietojen antaminen koti- ja etämyynnissä

10.1 Yleistä

Ennen koti- tai etämyyntisopimuksen tekemistä kuluttajalle on annettava tieto kulutushyödykkeen kokonaishinnasta veroineen. Jos täsmällistä hintaa ei hyödykkeen luonteen takia kohtuudella voida laskea etukäteen, on annettava tieto hinnan määräytymisen perusteista. (KSL 6:9)

Jos kyseessä on toistaiseksi voimassa oleva sopimus tai toistuvia suorituksia sisältävä sopimus, kokonaishinnan on sisällettävä kokonaiskustannukset laskutusjaksoa kohden. Jos siis kyse on esimerkiksi lehtitilauksesta, jossa laskutuskausi on puoli vuotta, elinkeinonharjoittajan tulee ilmoittaa tämän laskutusjakson kokonaishinta.

• Jos toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen tai toistuvia suorituksia sisältävän sopimuksen hinta on kiinteä, kokonaishinnalla tarkoitetaan myös kuukausittaisia kokonaiskustannuksia, eli tällöin olisi annettava tieto kokonaiskustannuksista sekä laskutusjaksoa että kuukautta kohden.
• Jos kokonaiskustannuksia ei voida kohtuudella laskea etukäteen, on ilmoitettava niiden laskutapa. (HE 157/2013)

Lähtökohtana on, että toimituskulut sisältyvät hyödykkeen kokonaishintaan. Kaikissa tapauksissa toimituskulujen sisällyttäminen kokonaishintaan ei ole mahdollista esimerkiksi siitä syystä, että toimituskulujen aiheutuminen ja niiden määrä riippuvat kuluttajan valitsemasta toimitustavasta. Tällöin tulee ilmoittaa tarvittaessa kulutushyödykkeen kokonaishintaan sisältymättömät toimitus- ja muut kulut. Jos näitä kuluja ei voida kohtuudella laskea etukäteen, tulee tarvittaessa ilmoittaa tieto siitä, että tällaisia lisäkuluja voi aiheutua.

• Tieto toimitus- ja muista kuluista on annettava kuluttajalle tarvittaessa eli aina silloin, kun tällaisia kuluja aiheutuu tai niitä voi aiheutua. (HE 157/2013)
• Tieto etäviestimen käyttämisestä sopimuksen tekemisessä syntyvistä kuluista on annettava, jos siitä veloitetaan perushintaa enemmän.

Lisäksi verkkokaupan tilausprosessiin liittyy maksuvelvollisuuden ja lisämaksujen ilmoittamista koskevaa sääntelyä, jonka noudattamisen laiminlyönnistä voi seurata, ettei kuluttajalle synny maksuvelvollisuutta. Näitä säännöksiä on selostettu tarkemmin kuluttaja-asiamiehen linjauksessa Verkkokauppa ja muu etämyynti.

Esimerkki: yritys tarjoaa verkossa laihdutustuotteen aloituspakkausta hintaan 4,90 €. Tosiasiassa aloituspakkauksen tilannut kuluttaja tulee samalla sidotuksi 12 kuukauden mittaiseen tilausjaksoon. Koska tuote on yksilöity ja sille on ilmoitettu tietty hinta, myös hyödykkeen eli tässä tapauksessa 12 kuukauden mittaisen tilausjakson kokonaishinta on ilmoitettava. Esimerkissä kuvatun menettelyn harhaanjohtavuudesta (tilausjakson ensimmäisen erän harhaanjohtava markkinointi tutustumis- tai aloituspakkauksena) katso esim. kuluttaja-asiamiehen ratkaisu Dnro 725/04.05.00/2013.

10.2 Hintatietojen antaminen rahoituspalvelujen ja rahoitusvälineiden etämyynnissä

Rahoituspalvelujen ja rahoitusvälineiden etämyynnissä kuluttajalle on annettava hyvissä ajoin ennen sopimuksen tekemistä ennakkotiedot, joista on säädetty kuluttajansuojalain 6 a luvussa. Näihin sisältyvät tiedot kuluttajalta perittävien maksujen, korvausten ja muiden kulujen yhteismäärästä, mukaan lukien verot tai, jos täsmällistä määrää ei voida ilmoittaa, kulujen määräytymisperusteet. (KSL 6 a luku 5 §, 6 §, 7 §, 8 §, 9 §)

Mikäli rahoituspalveluja tai rahoitusvälineitä kaupataan kuluttajalle puhelimitse, tulee kuluttajalle antaa puhelimitse tieto mm. rahoituspalvelun suorittamisesta kuluttajalta perittävien maksujen, korvausten ja muiden kulujen yhteismäärästä, mukaan lukien verot. Jos täsmällistä määrää ei voida ilmoittaa, tulee kuluttajalle antaa tieto kulujen määräytymisperusteista. (KSL 6 a luku 10 §).

11. Harhaanjohtavuuden kielto

Markkinoinnissa tai asiakassuhteessa ei saa antaa totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja hinnoista, niiden määräytymisperusteista, hintaeduista tai maksuehdoista. (KSL 2:6)

Markkinoinnissa pitää kertoa kuluttajien kannalta oleelliset tiedot asianmukaisella tavalla. Hintatietojen täytyy pitää paikkansa sekä olla selkeitä ja yksiselitteisiä. Esimerkiksi mainoksen kuva-, teksti- ja hintatietojen tulee vastata toisiaan.

Oikeitakin tietoja sisältävä markkinointi voi johtaa harhaan, jos kokonaisuuden kannalta merkittäviä tietoja ei saateta kuluttajien tietoon tai ne esitetään epäselvästi. Ratkaiseva merkitys markkinointitoimen harhaanjohtavuutta arvioitaessa annetaan kokonaisvaikutelmalle, joka välittyy vastaanottajalle eli kuluttajalle.

Kunkin markkinointivaiheen lainmukaisuutta, esim. lehtimainontaa, esitteitä, TV-mainontaa jne., arvioidaan itsenäisesti eikä esim. sen mukaan, voidaanko markkinoinnissa myöhemmin täydentää aikaisemmin annettuja puutteellisia tietoja. Tämä periaate ilmenee markkinatuomioistuimen (nyk. markkinaoikeus) ratkaisusta 1983:4. Tämä periaate ilmenee markkinatuomioistuimen (nyk. markkinaoikeus) ratkaisusta 1983:4 [ei löydy verkosta].

Markkinatuomioistuin on talopakettien markkinointia koskevassa päätöksessään 1984:3 käsitellyt mm. toimitussisällön ja hintavertailun harhaanjohtavuutta. Päätöksen perusteella voidaan katsoa muun muassa harhaanjohtavaksi sellaisten ilmaisujen käyttö, jotka antavat kuvan, että osavalmis ”talopakettitoimitus” olisi sellaisenaan täydellinen ja asuttava omakotitalo. Päätökseen sisältyy myös kannanotto siitä, että on harhaanjohtavaa vertailla hintoja, kun vertailtavat kohteet eivät ole toimitussisällön laadultaan ja laajuudeltaan samanlaisia.

Valtioneuvoston asetuksessa kuluttajien kannalta sopimattomasta menettelystä markkinoinnissa ja asiakassuhteissa (601/2008) on säädetty sellaisista menettelytavoista, joita on pidettävä aina kuluttajan kannalta harhaanjohtavina. Tällaisia ovat mm.

• kehotus ostaa kulutushyödykkeitä tiettyyn hintaan ilmoittamatta, että elinkeinonharjoittajalla on perusteltu syy uskoa, ettei hän kykene toimittamaan kyseisiä hyödykkeitä tarjottuun hintaan kohtuullista aikaa tai kohtuullista määrää, kun otetaan huomioon hyödykkeen laatu ja hinta sekä myynninedistämistoimien laajuus; (Valtioneuvoston asetus kuluttajien kannalta sopimattomasta menettelystä markkinoinnissa ja asiakassuhteissa 1 § 4 kohta)
• kulutushyödykkeen luonnehtiminen sanalla ilmainen tai maksuton taikka muulla vastaavalla tavalla, jos kuluttajan on maksettava muuta kuin markkinointiin vastaamisesta, kulutushyödykkeen noutamisesta tai sen toimittamisesta aiheutuvat välttämättömät kulut. (Valtioneuvoston asetus kuluttajien kannalta sopimattomasta menettelystä markkinoinnissa ja asiakassuhteissa 1 § 18 kohta).

12. Pikkuprintti

Pikkuprintillä tarkoitetaan sellaista hintatiedon ilmoittamistapaa, joka ei mainoksessa käytetyn esitystavan vuoksi ole kuluttajan luettavissa tai tutustuttavissa.

Pikkuprintistä on kyse esimerkiksi silloin, kun

• televisiomainoksessa esitetään hyödykkeen hinta ruudun alalaidassa pienellä kirjasinkoolla hyvin lyhyen ajan.
• lehtimainonnassa ilmoitetaan hyödykkeen hinta hyvin pienellä kirjasinkoolla tai sellaista pienen tekstin ja taustan väriyhdistelmää, että teksti ei ole luettavissa.
• autoilijoille suunnatussa tienvarsimainonnassa autoilija ei pysty lukemaan tai omaksumaan hintatietoa.

Koska kuluttajan on mahdotonta tai hyvin vaikeaa lukea ja omaksua pikkuprintillä esitettyjä tietoja, tiedot eivät tule pikkuprinttiä käytettäessä lain edellyttämällä tavalla annetuiksi. Olennaisten tietojen antaminen pikkuprinttiä käyttämällä on usein katsottu kuluttajien kannalta harhaanjohtavaksi.

Tuomioistuimissa on käsitelty useita pikkuprinttiä koskevia juttuja:

• asiassa MAO:265/11 esitettiin tietoja sanomalehtimainoksessa pienellä valkoisella tekstillä oranssia taustaa vasten;
• asiassa MAO:165/03 esitettiin tietoja pienellä tekstillä sanomalehti- ja televisiomainoksessa;
• asiassa MT:2001:009 esitettiin tietoja pienellä ja suttuisella tekstillä televisiomainoksessa;
• asiassa KKO:2011:65 esitettiin tietoja pienellä tekstillä lyhyen aikaa televisiomainoksessa;
• asiassa KKO:2006:6 esitettiin tietoja pienellä tekstillä sanomalehti- ja televisiomainoksessa;
• asiassa MAO:225/12 esitettiin tietoja pienellä tekstillä kadunvarsimainoksessa.

13. Hintatiedon oikea-aikaisuus

Hintatiedolta edellytetään oikea-aikaisuutta. Liian myöhään annettuna tai jossakin toisessa markkinointivälineessä ilmoitettuna hintatieto ei välttämättä tavoita kuluttajaa. Siksi jokaisen yksittäisen, hintatiedon sisältävän mainoksen on täytettävä hinnan ilmoittamista koskevat vaatimukset.

Markkinaoikeus on päätöksellään MAO:165/03 kieltänyt elinkeinonharjoittajaa sallimasta markkinoida yhtiön maksullista puhelinnumeroa pääsylippujen ostokanavana, ellei samalla ilmoiteta kyseisen puhelinnumeron hintaa selkeällä ja helposti havaittavalla tavalla. Sillä, että puhelun hinta ilmoitettiin kerrottavan suullisesti numeroon soittaville kuluttajille, ei voitu korjata mainosten puutteellisuutta.

Markkinaoikeus kielsi päätöksellään MAO:345/12 numeropalvelun tarjoajaa tarjoamasta puhelun aikana maksullista palvelua ilmoittamatta samalla markkinoidun palvelun hintaa. Ei ollut riittävää, että hintatieto oli annettu yhtiön verkkosivuilla.

14. Määräaikaista palvelua koskevan palveluksen hinta

Kun sopimusta markkinoidaan määräajaksi, ei riitä, että ilmoitetaan hinta kuukautta kohden, vaan kokonaishintana tulee ilmoittaa hinta koko määräajalta, esimerkiksi 12 kuukaudelta. Samassa yhteydessä on annettava tieto sopimuksen määräaikaisuudesta.

Markkinaoikeus on päätöksellään MAO:265/11 kieltänyt elinkeinonharjoittajaa tarjoamasta määräaikaista sopimusta yksilöidystä palvelusta tiettyyn hintaan ilmoittamatta samalla sopimuksen määräaikaisesta luonteesta ja tilausjakson kokonaishintaa.

15. Hinnan pyöristäminen

Euromääräisten maksujen pyöristämisestä annetun lain (27.10.2000/890) 1 §:n mukaan maksut pyöristetään lähimpään viiteen senttiin. Pyöristys on tehtävä aina vasta maksuvaiheessa eli loppusummaan.

Laki ei vaikuta 1 ja 2 sentin metallirahojen kelpoisuuteen laillisina maksuvälineinä Suomessa.

16. Lakien valvonta

Kuluttaja-asiamies valvoo hintailmoittelun lainmukaisuutta. Kuluttaja-asiamies pyrkii valvonnassaan elinkeinonharjoittajaa ohjeistamalla ensisijaisesti neuvotteluratkaisuun, jos elinkeinonharjoittaja ei noudata lain säännöksiä. Tarvittaessa kuluttaja-asiamies ryhtyy asian edellyttämiin toimenpiteisiin tai vie asian markkinaoikeuden käsiteltäväksi.

Aluehallintovirastoista annetun lain (896/2009) 4 §:n mukaan aluehallintovirastoilla on niille erikseen säädettyjä tehtäviä mm. kuluttaja- ja kilpailuhallinnossa. Hintojen ilmoittamisen valvominen on yksi näistä tehtävistä. Valvonta kattaa sekä kuluttajansuojalain että hintamerkintäasetuksen mukaisen hinnan ilmoittamisen.

Aluehallintovirasto voi kuluttajansuojalain 2 luvun 18 §:n nojalla määrätä kiellon asiassa, joka koskee hintamerkintäasetuksen tai asunnon hinnan ilmoittamisesta annettujen säännösten vastaista menettelyä. Aluehallintovirasto voi asettaa määräämänsä kiellon tehosteeksi uhkasakon. Uhkasakon tuomitsee maksettavaksi markkinaoikeus.

Kuluttajansuojalain mukaista hinnan ilmoittamista koskevassa asiassa kiellon voi määrätä kuluttaja-asiamies. Kuluttaja-asiamies voi määrätä kiellon myös hintamerkintäasetuksen nojalla.

17. Hintailmoittelu tietyillä aloilla

Hinnan ilmoittamisesta on olemassa lukuisia erityissäännöksiä, jotka koskevat vain jotakin tiettyä alaa. Seuraavaan on koottu ensinnäkin eräitä erityislakeja, jotka sisältävät hintaa koskevaa sääntelyä. Kuluttajansuojalakiin sisältyvät alakohtaiset erityissäännökset on nostettu omina kohtinaan esiin.

Aivan linjauksen loppuun on koottu kuluttaja-asiamiehen jo aiemmin julkaisemia toimialakohtaisia linjauksia koskien hinnan ilmoittamista. Linjaukset on koonnin yhteydessä saatettu voimassa olevan lain mukaisiksi.

17.1 Eräitä erityislakeja

Myös muun muassa seuraavista erityislaeista löytyy hintojen tai palveluita koskevien hinnastojen ilmoittamisesta säännöksiä, jotka asettavat poikkeuksia hinnan ilmoittamista koskeville yleisille säädöksille:

• Alkoholilaki (1143/1994)
• Arvopaperimarkkinalaki (746/2012)
• Laki kiinteistöjen ja vuokrahuoneistojen välityksestä (1074/2000) sekä
• Valtioneuvoston asetus asuntojen markkinoinnissa annettavista tiedoista (130/2001)
• Laki palvelujen tarjoamisesta (1166/2009)
• Tietoyhteiskuntakaari (917/2014)[Voimaantulosta katso tietoyhteiskuntakaaren 351 §]
• Maksupalvelulaki (290/2010)
• Postilaki (415/2011)
• Tupakkalaki (693/1976)
• Vakuutussopimuslaki (543/1994)
• Valmismatkalaki (1079/1994)

17.2 Kuluttajaluotot tavaroiden ja palvelujen markkinoinnissa

Kuluttaja-asiamies on laatinut oman linjauksensa kuluttajaluotosta tavaroiden ja palvelujen markkinoinnissa. (KSL 7 luku)

17.3 Taloelementtien kauppa ja rakennusurakka

Kuluttajansuojalain 9 luvun (taloelementtien kauppa ja rakennusurakka) soveltamisalan piiriin kuuluviin sopimuksiin sovelletaan myös kyseisen luvun 23–25 §:ä, joissa on säännökset hinnasta ja sen maksamisesta.

17.4 Aikaosuudet ja pitkäkestoiset lomatuotteet

Kuluttajansuojalain 10 luvun (aikaosuudet ja pitkäkestoiset lomatuotteet) soveltamisalan piiriin kuuluviin sopimuksiin sovelletaan myös kyseisen luvun 4–7 §:ä, joissa säädetään ennakkotiedoista, markkinoinnista, sopimuksen muodosta ja sen sisällöstä. Säännökset käsittelevät myös hintaa sekä muita maksuja ja kuluja.

17.5 Kuluttaja-asiamiehen linjaus: talopakettien hintailmoittelu

1. Kokonaishinta

Jos yksilöityä talopakettia markkinoidaan tiettyyn hintaan, tulee talopaketin kokonaishinta ilmoittaa. (KSL 2:8) Hinnan ilmoittaminen pelkästään muodossa € / m² ei ole riittävää, jos täsmällisen hinnan ilmoittaminen on kohtuudella mahdollista. Myös silloin, kun talopakettia tarjotaan verkkosivuilla, tulee myyntihinta / kokonaishinta ilmoittaa. (hintamerkintäasetus 4 §, KSL 6:9).

Kokonaishinta ilmoitettaessa mainoksissa on riittävän selkeästi tuotava esiin rakentamisen kokonaiskustannusten yksilölliset erot, eli mainoksessa on kerrottava, millä edellytyksillä esitettyyn loppuhintaan päästiin. Esimerkkitapauksen tulee olla totuudenmukainen ja antaa oikea ja edustava kuva pientalorakentamisen kustannuksista.

Mikäli mainoksessa käytetään alkaen-hintaa, edellytetään, että hinta koskee mainoksessa esitettyä ratkaisua. Rakentamisen yksilöllisistä eroista johtuen ei voida pitää hyväksyttävänä keskimääräistä noin-hintojen esittämistä. Ns. avaimet käteen -tarjouksissa on elinkeinonharjoittajan luonnollisesti helpompaa esittää riittävän yksilöidyt ja totuudenmukaiset hintatiedot kuin erilaisten elementtitoimitusten ollessa kyseessä

2. Toimitussisältö

Kuluttajansuojalain 2 luvun markkinointisäännösten perusteella voidaan edellyttää, että elinkeinonharjoittaja kertoo riittävän tarkasti, mitä mainoksessa mainittuun toimitukseen sisältyy, sillä toimitussisällöt voivat poiketa sekä sisällöllisesti että laadullisesti toisistaan. Tämän lisäksi toimituksista saatetaan käyttää erilaisia nimityksiä, toimitusten osista eri nimiä jne.

Koska eri valmistajien toimitussisällöt poikkeavat sekä sisällöllisesti että laadullisesti toisistaan, olisi kuluttajan tietojensaannin kannalta tarpeellista tuoda esille ne keskeisimmät panokset, jotka pakettitoimituksen lisäksi vaaditaan talon saattamiseksi asumiskuntoon (esim. kuluttajan oman työpanoksen määrä, sähkötyöt, lvi-työt, ulkoverhoilu jne.). Toisin sanoen talopaketista tulee kertoa sekä positiivinen että negatiivinen toimitussisältö eli se, mitä paketti pitää sisällään ja toisaalta myös se, mitä siihen ei sisälly.

Pientaloteollisuus PTT ry:n sivuilta löytyy taulukko toimituksen sisältökuvauksen yläkäsitteistä.

3. Kuva / hintatiedot

Kuva antaa kuluttajalle mielikuvan valmiista kokonaisuudesta ja tietyn talotoimittajan suunnittelu- ja rakennusteknisistä ratkaisuista. Valmiin talon kuvan ja tietyllä esivalmiusasteella olevan pakettitoimituksen hinnan esittäminen asettaa kuitenkin korostuneita vaatimuksia sille, mitä nimitystä paketista käytetään sekä sille, mitä talopaketin toimitussisällöstä kerrotaan. Pelkkä kuva ja hintatieto eivät riitä, koska kuluttaja voi silloin erehtyä luulemaan, että kuvan esittämän talon saa mainoksessa mainitulla hinnalla.

Mikäli mainoksessa mainitaan talopaketin hinta ja puhutaan samassa yhteydessä ”talosta” tai ”kodista” (ts. vahvistetaan mielikuvaa valmiista kokonaisuudesta), voidaan menettelyä pitää kuluttajansuojalain 2 luvun 6 §:n perusteella kuluttajan kannalta harhaanjohtavana. Tämän johdosta mainonnassa tulisi käyttää ilmaisuja, jotka kuvaavat kaupan kohdetta tarkemmin (esim. ”elementtitoimitus hintaan xx euroa”).

Kuvan ja hintatietojen välinen harhaanjohtavuus poistuu, kun a) käytetään oikeita nimityksiä, b) kerrotaan toimitussisällöstä ja c) annetaan lisäinformaatiota.

17.6 Kuluttaja-asiamiehen linjaus: käytettyjen autojen hintailmoittelu

Alennus tuotteen hinnasta lasketaan saman elinkeinonharjoittajan kyseisessä liikkeessä samasta tuotteesta aiemmin perimästä hinnasta. (KSL 2:11).

Käytetty auto on tuote, jonka arvo määräytyy yksilöllisesti riippuen mm. valmistus- ja käyttöönottovuodesta sekä olennaisesti auton yksilöllisestä kunnosta. Näin ollen käytetyllä autolla ei ole olemassa kuluttajansuojalain 2 luvun 11 §:ssä tarkoitettua elinkeinonharjoittajan aikaisemmin todella perimää hintaa, joka voitaisiin ottaa alennuksen laskemisen lähtöhinnaksi. Tämän periaatteen on markkinatuomioistuin vahvistanut päätöksessään 1981:15.

Markkinatuomioistuin katsoi, ettei käytettyjen autojen markkinoinnissa tämän vuoksi voi lainkaan käyttää yksittäistä tuotetta koskevia alennuksiin viittaavia ilmaisuja kuten ”ennen” ja ”nyt” -hintoja. Sama koskee myös erilaisten ylivedettyjen ”kruksihintojen”, suluissa olevien ”aikaisempien” hintojen sekä prosentuaalisten alennusten ilmoittamista tai muita niihin rinnastettavia ilmaisuja.

Edellä sanottu ei tarkoita sitä, että käytettyjen autojen markkinoinnissa ei voisi lainkaan viitata hintojen edullisuuteen. Sellaisia yleismainintoja kuin ”hintataso laskenut”, ”tarkistimme hintoja” jne. voidaan käyttää, jos väite pitää paikkansa. Kuluttajansuojalain 2 luvun 6 §:ään sisältyvä markkinoinnin totuudellisuusvaatimus edellyttää, että autoliike pystyy tarvittaessa osoittamaan markkinointiväittämiensä todenperäisyyden.

Etuseteleillä tms. myönnetty hintaetu käytetyn auton ostajalle ei ole kuluttajansuojalain markkinointisäännösten vastaista, mikäli myönnetty hintaetu on todellinen. Mikäli tarjottu etu nousee kuitenkin esim. satoihin euroihin, voidaan esittää harkitusti epäilys, onko tarjottu hintaetu kuluttajan kannalta todellinen vai ainoastaan näennäinen. Tällainen tekaistu ”hintaetu” on voitu huomioida joko kokonaan tai osittain elinkeinonharjoittajan tarjoaman auton hinnan lisäyksenä tai vähentämällä se kuluttajan vaihdossa antaman auton normaalihyvityksestä.

Hinnan ilmoittamista koskevat säädökset

Hinnan ilmoittamiseen vaikuttaa markkinoitava hyödyke, myyntitapa ja säädösten etusijajärjestys. Toissijaiset säädökset täydentävät ensisijaisia

Ensisijaiset säädökset
kun kyseessä on

Aikaosuudet ym. lomatuotteet → Kuluttajansuojalaki 38/1978

Alkoholi  →  Alkoholilaki 1143/1994

Asunnot   →  Valtioneuvoston asetus asuntojen markkinoinnissa annettavista tiedoista 130/2001

Jätetaksa   →  Jätelaki 646/2011

Kiinteistönvälitys   →  Laki kiinteistöjen ja vuokrahuoneistojen välityksestä 1074/2000

Koti- ja etämyynti   →  Kuluttajansuojalaki 38/1978

Kuluttajaluottojen markkinointi   →  Kuluttajansuojalaki 38/1978

Lentojen markkinointi   →  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1008/2008,  annettu 24 päivänä syyskuuta 2008, lentoliikenteen harjoittamisen  yhteisistä säännöistä yhteisössä

Maakaasu   →  Maakaasumarkkinalaki 508/2000

Maksujen pyöristäminen lähinpään viiteen senttiin    →   Laki euromääräisten maksujen pyöristämisestä 890/2000

Maksupalvelut   →  Maksupalvelulaki 290/2010

Matkaesite   →   Valmismatkalaki 1079/1994

Palvelulain soveltamisalaan kuuluvat palvelut   →  Valtioneuvoston asetus kulutushyödykkeen  hinnan ilmoittamisesta markkinoinnissa 553/2013

Posti   →  Postilaki 415/2011

Rahoituspalvelujen etämyynti   →  Kuluttajansuojalaki 38/1978

Sähkö   →  Sähkömarkkinalaki 588/2013

Taksimatka   → Valtioneuvoston asetus taksiliikenteen  kuluttajilta perittävistä enimmäishinnoista 470/2014

Tavaroiden yksikköhinnat   →    Valtioneuvoston asetus kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamisesta markkinoinnissa 553/2013

Tupakka   →  Tupakkalaki 693/1976

Viestintäpalvelut   →  Viestintämarkkinalaki 393/2003

Yksikköhinnat torikaupassa   →  Mittauslaitelaki 707/2011

Toissijaiset säädökset
kun kyseessä on

Mikä tahansa hyödyke tai myyntitapa   →  Kuluttajansuojalaki 38/1987

Palvelut   → Laki palvelujen tarjoamisesta 1066/2009 (toissijainen KSL 2 lukuun nähden)

Sähköisesti toimitettava palvelu   →  Tietoyhteiskuntakaari 917/2014

(1993, tarkistettu 2010, 2015)

Kuluttaja-asiamies on laatinut nämä hintailmaisuja koskevat markkinointiohjeet yhdessä Kaupan liiton kanssa. Ohjeiden tarkoitus on selkiyttää hinnan käyttämistä markkinointikeinona. Kaupan liitto suosittaa ohjeiden noudattamista. Kuluttaja-asiamies pitää ohjeita lähtökohtana markkinoinnin valvonnassa.

Hinnanalennusilmoittelua, hintavertailuja ja erilaisia hintailmaisuja arvioidaan kuluttajansuojalain 2 luvun sekä hintamerkintäasetuksen nojalla. Tämä linjaus käsittelee hintaan liittyviä markkinointikeinoja. Hintamerkintöjä käsittelee kuluttaja-asiamiehen linjaus Tavaroiden ja palveluiden hinnan ilmoittaminen.

1. Alennusmyynti

Alennusmyynti on kestoajaltaan rajoitettu tarjous, jonka sisältönä on hinnanalennus. Jos alennusmyyntiin kuuluvia tuotteita ei markkinoinnissa rajata tai täsmennetä, liikkeen tavaralajitelmasta huomattavan osan on kuuluttava alennusmyynnin piiriin. Jos alennusmyynti halutaan rajata koskemaan vain tiettyä osaa kauppapaikan tavaravalikoimasta, alennusmyynnin piiriin kuuluvat tuotteet tai tuoteryhmät on ilmoitettava mainoksessa niin selvästi, että mainoksen lukija voi havaita asian jo pelkällä yleissilmäyksellä.

Kuluttajansuojalain 2 luvun 8 § edellyttää, että jos markkinoinnissa yksilöidystä tavarasta tai palvelusta annetaan jokin hintatieto (esim. määräaikaisen tilauksen yhden kuukauden hinta), tulee markkinoinnista käydä ilmi tavaran tai palvelun kokonaishinta veroineen (esim. koko määräaikaisen tilauksen yhteenlaskettu hinta). Jos täsmällistä hintaa ei hyödykkeen luonteen takia kohtuudella voida ilmoittaa, tulee markkinoinnista käydä ilmi hinnan määräytymisen perusteet. Alennusmyynti ei ole poikkeustilanne, vaan säännöstä on noudatettava myös alennustuotteita markkinoitaessa.

1.1 Alennuksen suuruus

Kuluttajansuojalain mukaan kulutushyödykkeen hintaa ei saa ilmoittaa alennetuksi enempää kuin se tosiasiallisesti alittaa elinkeinonharjoittajan aikaisemmin perimän hinnan. Hinnanalennuksen lähtökohdaksi ei voi ottaa esimerkiksi kilpailevan elinkeinonharjoittajan hintaa tai yleistä hintatasoa. Alennus on laskettava siitä hinnasta, jota sama elinkeinonharjoittaja on perinyt samassa kauppapaikassa tuotteesta välittömästi aikaisemmin (MT1989:14, MT:1991:019, MAO:655/09). Hintoja ei saa keinotekoisesti korottaa välittömästi ennen alennusmyynnin alkua.

Alennusten ja alennusmyyntien markkinoinnilla ostajille annetaan kuva erityisen edullisesta ostotilaisuudesta. Alle 10 prosentin alennus ei yleensä vastaa yleistä käsitystä alennusten suuruudesta, jollei markkinoinnissa erikseen ilmoiteta alennuksen määrää tai alennusprosenttia. Jos tuotteen hintaa alennusmyynnin aikana edelleen alennetaan, lisäalennuksen suuruus lasketaan jo alennetusta hinnasta.

On harhaanjohtavaa mainostaa suuria alennuksia, jotka todellisuudessa koskevat vain pientä osaa alennusmyynnin piiriin kuuluvista tuotteista. Jos keskimääräistä suurempia alennuksia halutaan mainostaa, harhaanjohtavuus voidaan välttää niin että kerrotaan, mitä tuotteita suuret alennukset koskevat ja paljonko niitä on myynnissä.

1.2 Kestoaika

Pitkään jatkunut alennusmyynti merkitsee alennettujen hintojen muuttumista kauppapaikan pysyviksi hinnoiksi. Siksi alennushintailmoittelu ei voi olla jatkuvaa.

Kalenterivuoden aikana alennusmyyntejä voi olla yhteensä korkeintaan kolme kuukautta. Yhtäjaksoisesti alennusmyynti saa kestää enintään kaksi kuukautta. (MAO:204/04, MAO:654/09, MAO:655/09)

Alennusmyynnin hyväksyttävä kestoaika voi jossain määrin vaihdella ala- ja tuotekohtaisesti. Markkinaoikeuden ratkaisukäytännön mukaan hyväksyttävään kestoaikaan voivat vaikuttaa myös olosuhteet, kuten kausivaihtelut. Alennettujen hintojen pitää kuitenkin olla todellisia eivätkä ne saa muodostua pysyviksi.

Alennusmyyntimarkkinointi voi olla harhaanjohtavaa riippumatta sen kestosta. Tällaisen markkinoinnin toistuvuus on omiaan lisäämään yksittäisen mainoksen harhaanjohtavuutta, sillä toistuvuus hämärtää kuluttajan käsitystä elinkeinonharjoittajan hintojen normaalitasosta ja sen myötä alennuksesta koituvasta tosiasiallisesta edusta. Elinkeinonharjoittajan edullista hintatasoa ei voida markkinoida alennusmyyntinä.

1.3 Rajoitukset

Alennusmyynnin järjestäminen ei ole sallittua tilapäisten myyntitilaisuuksien tai kauppapaikan avaamisen yhteydessä.

Käytettyjä tuotteita ei voi myydä alennuksella. Markkinaoikeuden ratkaisun 1981:15 mukaan käytetty tuote on aina yksilö, jonka hinta määräytyy mm. iän ja kunnon mukaan. Koska käytetty tuote on yksilö, kyseistä tuotetta ei todellisuudessa ole myyty millään hinnalla, ennen kuin hinta ilmoitetaan alennetuksi. Aikaisemmin perityn hinnan vaatimuksesta seuraa myös se, ettei uusiakaan yksilöllisiä tuotteita, esimerkiksi arvotauluja tai mattoja, voida myydä alennuksella, koska aivan samanlaisia tuotteita ei ole myyty aiemmin.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö käytettyjen tai yksilöllisten tuotteiden markkinoinnissa voisi mitenkään viitata hintojen edullisuuteen. Esimerkiksi ”hintataso laskenut” tai ”tarkistimme hintoja” -ilmaisuja voidaan käyttää, jos väite hinnan edullisuudesta todella pitää paikkansa.

Tuotteita, joilla on kausittainen varsin lyhyt myyntiaika, ei voida myydä alennuksella. Ilotulitteet ovat tyypillinen esimerkki tällaisesta tuotteesta. Ilotulitteille ei ehdi muodostua sellaista hintaa, jota olisi peritty juuri ennen alennetuilla hinnoilla aloitettua myyntiä. Elintarvikkeiden hinnat vaihtelevat taas niin usein, että niiden osalta alennusmyynti ei yleensä tule kysymykseen.

2. Loppuunmyynti

Kuluttajat odottavat loppuunmyynneiltä erityisen halpoja hintoja. Loppuunmyynti-ilmaisua ei voida käyttää harhaanjohtavasti, vaan ilmaisun perustana on oltava todellinen tilanne– joko kauppapaikan lopettaminen tai luopuminen tietystä tuoteryhmästä, -mallista tai toimipisteestä.

Loppuunmyynnin syynä voivat olla myös erityisolosuhteet, kuten esimerkiksi pilaantumisen vaara, huoneiston korjaaminen, tulipalo tai vesivahinko. Tällaisten syiden perusteella loppuunmyynti saadaan järjestää vain, jos tämä syy vaikuttaa liikkeen toimintaedellytyksiä huonontavasti. Tällaisissa tapauksissa loppuunmyynnin syy on ilmoitettava selkeästi myös markkinoinnissa. Myös silloin, kun loppuunmyynti koskee muuta kuin koko liikkeen lopettamista, syy on markkinoinnissa ilmoitettava.

Loppuunmyynti-ilmaisun käyttäminen jossain muussa merkityksessä tai tilanteessa, esimerkiksi tilapäisessä myyntapahtumassa, on harhaanjohtavaa.

2.1 Sisältö

Loppuunmyynnissä kauppapaikan tuotevalikoimasta huomattava osa on myytävä alennettuun hintaan, jos loppuunmyynnin sisältöä ei markkinoinnissa rajata tai täsmennetä. Jos loppuunmyynti halutaan rajata koskemaan vain tiettyä osaa kauppapaikan tuotelajitelmasta, loppuunmyynnin piiriin kuuluvat tuotteet tai tuoteryhmät on ilmoitettava markkinoinnissa selvästi.

Jos loppuunmyynti ei koske myyntipisteen kaikkia tuotteita, alennetuin hinnoin myytävät tuotteet on merkittävä selvästi tai erotettava myyntipisteessä loppuunmyyntiin kuulumattomista tuotteista.

Loppuunmyynnin tarkoituksena on nimenomaan päästä eroon olemassa olevasta tietystä tavaravarastosta tai tuote-erästä. Siksi loppuunmyynnin kohteena olevaa varastoa ei saa täydentää loppuunmyynnin aikana eikä enää sen jälkeen, kun päätös loppuunmyynnistä on tehty.

Jos yrityksellä on monta kauppapaikkaa samalla tai useammalla paikkakunnalla ja se lopettaa yhden kauppapaikan toiminnan, loppuunmyyntiin ei saa siirtää tavaroita toimintaansa jatkavista muista kauppapaikoista.

2.2 Alennuksen suuruus

Alennuksen suuruutta koskevat säännöt ovat loppuunmyynnin kohdalla samat kuin alennusmyynnissä (MT 2002:4).

2.3 Kestoaika

Loppuunmyynti saa kestää enintään kaksi kuukautta. Poikkeuksena on yrityksen tai kauppapaikan lopettaminen, jolloin loppuunmyynti voi kestää korkeintaan kuusi kuukautta.

2.4 Muut ilmaisut

Markkinoinnissa loppuunmyyntiä voidaan kutsua myös muilla nimillä. Loppuunmyyntiin rinnastettavia ilmaisuja ovat esimerkiksi remonttimyynti, poistomyynti, muuttomyynti, reputusmyynti ja tulipalomyynti. Kaikkiin tällaisiin myyntikeinoihin sovelletaan loppuunmyynnin ohjeita.

Kausivaihteluiden vuoksi järjestettävän loppuunmyynnin (ns. kausiloppuunmyynti) markkinointiin sovelletaan samoja ohjeita kuin alennusmyynnin markkinoinnissa.

Kun elinkeinonharjoittaja on ostanut konkurssipesältä tavaravaraston, se on siirtynyt elinkeinonharjoittajan omaisuudeksi. Tällaista konkurssipesältä ostetun tavaravaraston myyntiä ei saa kutsua loppuunmyynniksi (MT 1980:3, 1980:10).

3. Erikoistarjoukset

Erikoistarjous on tuotetta koskeva, kestoajaltaan rajattu tarjous, jonka keskeisenä sisältönä on hinnanalennus, hinnan erityinen edullisuus tai muun taloudellisen edun lupaaminen.

Erikoistarjouksessa olevat tuotteet on yksilöitävä ja erikoistarjouksen kesto on ilmoitettava.  Ellei näin menetellä, vaarana on, että mainos mielletään alennusmyyntimarkkinoinniksi.

Alennusmyyntiä, loppuunmyyntiä ja erikoistarjouksia koskevia markkinointikeinoja voidaan käyttää eri tuotteiden osalta ajallisesti rinnakkain ja peräkkäin edellytyksin, että markkinointi on toteutettu siten, että se ei muodostu kuluttajia harhaanjohtavaksi.

3.1 Erikoishinta

Kun tarjouksen edullisuutta korostetaan, erikoistarjoushinnan pitää olla selvästi edullisempi kuin myyjän samasta tuotteesta normaalisti perimä hinta. Jos kysymyksessä on tuote, joka on hankittu erikoistarjousta varten ja jota liikkeessä ei ole aikaisemmin myyty, edullisuuden pitää olla perusteltavissa esimerkiksi niin, ettei liike ole jatkossa myymässä tätä tuotetta tarjoushinnalla.

Avajaistarjouksissa ja muissa tutustumistarjouksissa tarjoushinnan on myös selvästi alitettava elinkeinonharjoittajan oma tuleva myyntihinta. Jos tuleva myyntihinta määräytyy vasta uuden tuotteen koemarkkinoinnin perusteella, hinnan edullisuuteen vedottaessa on noudatettava erittäin suurta varovaisuutta.

Kuluttajaa ei saa johtaa harhaan hinnan edullisuuden suhteen myöskään silloin, kun tuotteita myydään normaalihinnalla. Harhaanjohtaminen voi aiheutua esimerkiksi siitä, että normaalihintaisten tuotteiden markkinoinnissa käytetään mainoksia, hintailmoituksia tai julisteita, joita aikaisemmin on käytetty kyseisessä myymälässä nimenomaan erikoistarjousten mainonnassa. Harhaanjohtavaa on myös se, että liikkeen jokaisessa hintalapussa lukee Tarjous.

3.2 Kuva, tuotetiedot ja mainoksen sommittelu

Erikoistarjousmainonnan kuvan ja tuotteesta annettavien hinta- ja muiden tietojen on vastattava toisiaan. Erikoistarjousmainonnassa ei saa harhaanjohtavasti käyttää kalliimman tuotteen kuvaa. On syytä muistaa, että mainoksen yleisvaikutelma on ratkaiseva harhaanjohtavuutta arvioitaessa.

3.3 Lisäedut

Lisäetumarkkinoinnissa, sekä kylkiäisissä että yhdistetyissä tarjouksissa, on kerrottava tarjouksen arvo. Yhdistetyissä tarjouksissa tarjouksen arvo on tuotepaketin kokonaishinnan ja siihen sisältyvien tuotteiden erillishintojen erotus. Tällaisessa tarjouksessa on kerrottava paitsi paketin kokonaishinta, myös sen jokaisen osan hinta erikseen ostettaessa. Jos tuote ei ole erikseen ostettavissa, sen laskennallinen hinta on ilmoitettava.

Kylkiäisestä on puolestaan kysymys silloin, kun tuotteen ostajalle tarjotaan toista tuotetta alennettuun hintaan tai muodollisella vastikkeella. Tarjouksen arvo ilmoitetaan samalla tavoin kuin yhdistetyissä tarjouksissa. Jos hyödykkeen hinta erikseen ostettuna on alle 10 euroa, arvoa ei tarvitse ilmoittaa markkinoinnissa.

Luvattu etu tai sen arvo ei voi kuluttajansuojalain yleislausekkeen
nojalla hallita mainosta itse tuotteen ja sen toimitusehtojen kustannuksella. Mainostettavan tuotteen pitää siis olla lisäetutarjouksenkin pääsanomana. Kylkiäisestä ei voida käyttää ilmaisuja vastikkeetta, lahjaksi tai ilmaiseksi, koska kylkiäisen saaminen edellyttää aina toisen hyödykkeen hankkimista.

3.4 Erikoistarjousten rajoitukset

Erikoistarjoustuotteiden on oltava kuluttajien saatavissa koko tarjouksen kestoajan. Tuotteita erikoistarjouksiin valittaessa voi olla vaikea varmuudella ennakoida tuotteiden riittävyyttä. Erikoistarjouksen voimassaoloaikaa voidaankin rajoittaa turvautumalla määrällisiin rajoituksiin, esimerkiksi kappalemäärä/asiakas.

Asiakkaiden houkutteleminen poikkeuksellisen pienellä tavaraerällä voimakkain markkinointikeinoin voi olla harhaanjohtavaa. Markkinointikeinojen voimakkuuden pitää olla oikeassa suhteessa erikoistarjouksessa olevan tuotteen määrään ja myymälän kokoon nähden.

Erikoistarjouksen kestoaika on ilmoitettava selkeästi kauppapaikan ulkopuolisessa mainonnassa ja mahdollisuuksien mukaan myös kauppapaikassa. Erikoistarjouksen kestoajan on oltava lyhyt, enintään yksi kuukausi. Aloilla, joilla hintojen vaihtelevuus on vähäistä ja varaston kierto hidasta, erikoistarjouksen kestoaika voi olla pidempi, kuitenkin enintään kaksi kuukautta.

Kuluttajan on saatava markkinoinnista selkeät tiedot siitä, minä aikana, miten toimien ja millä muilla edellytyksillä hän voi saada tarjoustuotteen tai muun edun. Siksi ”rajoitettu erä” tai ”niin kauan kuin tavaraa riittää” -tyyppisiä ilmauksia ei voida käyttää yleisluontoisina ja kaikkea tarjousmarkkinointia koskevina rajoituksina. Tällaisista ilmaisuista kuluttaja ei voi todellisuudessa päätellä, minä aikana hän voi saada tarjoustuotteen tai lisäedun.

”Rajoitettu erä” -tyyppistä varaumaa voi käyttää vain yksittäistapauksessa, kun kysymyksessä on pieni jäljelle jäänyt tai hankittu tuote-erä, jonka loppuminen nopeasti on todennäköistä. Jos erikoistarjouksella markkinoitavia tuotteita on saatavilla niin vähän, että ne todennäköisesti loppuvat tarjouksen voimassaoloaikana, ilmoituksessa on syytä mainita tuotteiden kappalemäärä tms., jotta kuluttajalla on mahdollisuus arvioida tarjouksen ajallista kestoa.

Lisäksi yhteismainonnassa on selkeästi kerrottava kauppapaikkakohtaiset tai kauppapaikkatyyppejä koskevat rajoitukset.

3.5 Erikoistarjoustuotteen loppuminen tarjouksen kestoaikana

Jos erikoistarjoustuote varotoimista huolimatta loppuu tarjouksen kestoaikana, myyjän on varauduttava hyvittämään kuluttajalle aiheutunut haitta. Kuluttajalle voidaan esimerkiksi antaa vastaava tuote erikoistarjouksen ehdoilla tai hänelle voidaan antaa mahdollisuus ostaa tarjoustuote myöhemmin. Huolimaton menettely markkinoinnissa voi myös johtaa korvausvastuuseen esimerkiksi kuluttajan turhista matkakuluista.

Erikoistarjous pitää suunnitella huolellisesti. Tiedonkulku yrityksen tarjouksen suunnitteluun osallistuvien ja mainostoimiston kanssa kannattaa varmistaa mahdollisia virhe- ja muita yllätyksellisiä tilanteita varten. Ennen erikoistarjouksen julkaisemista on syytä varmistaa tarjoustuotteiden toimitus myyntipisteisiin. Virheen, esimerkiksi virheellisen hinnan, oikaisuun pitää ryhtyä heti kun virhe on havaittu.

Oikaisun on oltava oikeassa suhteessa markkinoinnin voimakkuuteen ja laajuuteen sekä virheestä kuluttajille aiheutuviin haittoihin. Virhe oikaistaan niille kuluttajille, joille virheellinen mainoskin on kohdistettu. Yleensä virhe on oikaistava samaa kanavaa käyttäen kuin millä virheellinen mainos on välitetty. Lisäksi virhe on oikaistava ilmoituksella myymälässä. Myymälässä oleva virheellinen hinta on luonnollisesti poistettava heti kun se havaitaan.

Virhe lyhytaikaisessa tarjouksessa on oikaistava selvästi jo näyteikkunassa tai ilmoituksella sisäänkäynnin luona, kuitenkin viimeistään myymälän ao. osastolla. Ilmoituksessa kerrotaan virheestä ja siitä, miten se korjataan. Virhe vähintään viikon kestävässä erikoistarjouksessa on korjattava pääsääntöisesti uudella lehti-ilmoituksella. Lehti-ilmoituksella voidaan korjata myös suoramainonnassa esiintynyt virhe, jos oikaisu uudella korjatulla suoramainonnalla olisi kohtuuttoman vaikeaa.

Jos yritys julkaisee toistuvia ilmoituksia päivä- tai muissa lehdissä, virhe on korjattava seuraavassa erikoistarjouksen kestoaikana julkaistavassa lehti-ilmoituksessa. Jos erikoistarjouksen kestoaikaa on lehden julkaisemisajankohtana niin vähän jäljellä, että virheen korjaaminen menettää käytännön merkityksensä, korjausta ei tarvitse julkaista.

Jos internetsivuilla esitellään tilattavissa olevia tuotteita, asiakkaalla on myös syytä olettaa saavansa ne. Päivittämättömät sivut eivät riitä syyksi, jos tuotteita ei toimitetakaan. Ks. Verkkokauppiaan ohje.

4. Muut hintailmaisut

4.1 Ohjevähittäishinta (OVH)

Ohjevähittäishinta tai suositushinta on valmistajan tai aikaisemman myyntiportaan suosittelema ja samanlaisesta hyödykkeestä kuluttajilta yleisesti peritty hinta (MT 1982:19, 1989:7).

4.2 Yleiseen hintatasoon vertaaminen

Kun vähittäisliike vertaa omaa hintaansa ohjevähittäishintaan, kyse on sen oman hinnan vertaamisesta yleiseen hintatasoon. Vähittäisliikkeen omien myyntihintojen nimittäminen ovh-hinnoiksi on harhaanjohtavaa.

Silloin kun kyseessä ei ole alennushintailmoittelu, vähittäisliike voi verrata omaa myyntihintaansa tuotteen ohjevähittäishintaansa vain, jos ohjevähittäishintaa myös todella peritään kuluttajilta samanlaisesta hyödykkeestä muissa vähittäisliikkeissä (MT 1982:19, 1989:7).

Jos vähittäisliike käyttää tällaista hintavertailua, sen on tarvittaessa kyettävä osoittamaan vähintään paikkakuntakohtaisella hintatutkimuksella, että ohjevähittäishintaa myös tosiasiallisesti peritään kuluttajilta ja että se vastaa yleistä hintatasoa.

4.3 Normaalihinta

Normaalihinnalla tarkoitetaan kauppapaikassa samasta hyödykkeestä aikaisemmin perittyä hintaa, jollei markkinoinnissa kerrota, mitä muuta normaalihinnalla tarkoitetaan.

4.4 Alkaen-hinta

Jos tuote on markkinoinnissa yksilöity, sen lopullinen myyntihinta on ilmoitettava. Tuoteryhmää voi markkinoida alkaen-hinnalla.

Jos alkaen-hintaisia tuotteita on tuoteryhmässä tarjolla vain muutama eikä markkinoinnissa ilmoiteta kappalemäärää, markkinointi on harhaanjohtavaa.

Hintahaarukkaa käytettäessä on samalla tavoin otettava huomioon, ettei tarjousta voi rakentaa  niin, että tuotteita on myynnissä vain muutama kappale hintahaarukan alimmalla hinnalla hintahaarukan tuoteryhmän kokoon nähden.

Alkaen-markkinoinnissakin pitää ottaa huomioon se, että markkinointiviestin pitää olla oikeassa suhteessa tuote-erän kokoon ja alkaen-hintaisten tuotteiden määrään.

4.5 Tehtaan- ja outletmyymälät

Markkinaoikeuden päätöksen (1981:17) mukaan nimitystä tehtaanmyymälä saa pääsääntöisesti käyttää vain tuotantolaitoksen sijaintipaikkakunnalla sijaitsevasta kauppapaikasta, jolloin tuotteiden hinnat ovat muun muassa vähentyneiden varastointi- ja kuljetuskustannusten vuoksi keskimääräistä edullisempia. Lisäksi tehtaanmyymälä-nimityksen käyttö edellyttää, että kauppapaikan myyntivalikoimasta valtaosa on oman tehtaan tuotantoa.

Outlet-myymälät eivät voi myydä jäännöseriä alennuksilla, koska tuotteet eivät ole olleet outlet-myymälässä myytävänä alennusta edeltävillä hinnoilla.

4.6 Tukkuhinta

Tukkuhintailmaisun käyttämiselle on kaksi vaatimusta: hintojen on oltava tosiasiallisesti edullisempia kuin muiden samoja tuotteita myyvien yritysten hinnat ja hintojen on oltava samoja, joilla tuotteita myydään vähittäiskaupoille. Jos markkinoinnissa käytetään tukkuhinta-ilmaisua, elinkeinonharjoittajan on tarvittaessa pystyttävä näyttämään, että nämä vaatimukset täyttyvät.

5. Hintatakuu

Hintatakuuta, eli lupausta maksaa hinnanero jos kuluttaja löytää ostetun tuotteen muualta halvemmalla, ei voi markkinoinnissa käyttää. Markkinaoikeuden päätösten mukaan hintatakuulupaus on jo itsessään sellainen edullisemmuusväite, joka markkinoijan pitää näyttää toteen esimerkiksi hintavertailulla. Alentamalla hintaansa vasta sitten kun kilpailijalta on löytynyt edullisempi hinta, yritykset jättävät hintavertailun todellisuudessa asiakkaan tehtäväksi (MT 1997:2, 1999:017 ja 2002:005). Edellä mainituissa päätöksissä markkinaoikeus katsoi, ettei hintatakuussa ollut kyse niinkään hintailmaisuista vaan vertailevasta mainonnasta ja sen toteennäyttövelvoitteesta.

Linjaus on laadittu vuonna 1993, tarkistettu 2010.