Markkinoijan ja mainostajan näkökulmasta on edelleen keskeistä seurata markkinoinnin kohdemaan kansallisen markkinointi- ja kuluttajansuojalainsäädännön kehitystä. EU:n säädöshankkeet, yleensä direktiivit, saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä annetun määräajan puitteissa. Pääsääntöisesti vasta kansallinen lainsäädäntö on suoraan yrityksiä velvoittavaa. Osa EU:n säädöksistä, yleensä asetukset, ovat kuitenkin sellaisia, että ne velvoittavat suoraan myös yrityksiä. Tämänkaltaisia EU-säädöksiä on annettu kilpailuasioiden ohella läheisesti markkinointiin ja kuluttajansuojaan liittyen esimerkiksi tuotteiden teknisistä määräyksistä ja elintarvikkeista.
Viime vuosien aikana Euroopan unionissa on annettu markkinointiin ja kuluttajansuojaan sisämarkkinoilla liittyviä säännöksiä, jotka käsittelevät muun muassa seuraavia teemoja:
- Harhaanjohtava mainonta
- Vertaileva mainonta
- Televisiomainonta
- Kuluttajasopimusten kohtuuttomat sopimusehdot
- Kotimyynti
- Elintarvikkeiden ja muiden kulutustuotteiden (non-food) hintamerkinnät
- Elintarvikkeiden pakkausvaatimukset
- Energiamerkinnät
- Kulutusluotot
- Lomaosakesopimukset
- Ympäristömerkinnät
- Tuotevastuu ja tuoteturvallisuus
- Tietosuoja
Lisäksi Euroopan unionissa on annettu useita tuoteryhmäkohtaisia säädöksiä koskien muun muassa sellaisia tuotteita kuten: lelut, kosmetiikka, pesuaineet, tekstiilit, formaldehydi, elintarvikejäljitelmät, geenimodifioidut elintarvikkeet, suojaimet, koneet, paloturvallisuus ja pienjännitelaitteet sekä lääkkeet.
EU:n kuluttajansuojalainsäädäntö on Suomessa saatettu osaksi kotimaista lainsäädäntöä siten, että EU-direktiivien sisältö on sisällytetty Suomen voimassaolevaan lainsäädäntöön. Siten Suomessa ei ole eroteltu yhteisölainsäädäntöä ja kansallista lainsäädäntöä eikä lain sisällöstä voi nähdä, mikä osa on peräisin yhteisölainsäädännöstä ja mikä on ns. kansallista lisää. Monissa kohdin, esimerkiksi kuluttajansuojalain tavaran virhettä koskevassa osuudessa, suomalaisen kuluttajan oikeudet ovat laajemmat kuin yhteisölainsäädännön perusteella. Yhteenvetona keskeisimmistä EU-vaikutuksista kuluttajansuojaan ja markkinointisääntöihin EU:n sisämarkkinoilla Suomi mukaan lukien voidaan mainita seuraavat:
4.1. Markkinointi ja mainonta
Harhaanjohtava ja vertaileva mainonta
Harhaanjohtavaa ja vertailevaa markkinointia koskevan direktiivin (2006/114/EY) tarkoituksena on suojella kuluttajia, elinkeinonharjoittajia ja julkista intressiä harhaanjohtavalta mainonnalta. Direktiivin luomat raamit harhaanjohtavan mainonnan torjumiseksi ovat väljät, joten jäsenvaltiot ovat voineet ryhtyä laajempiinkin toimiin kuluttajien suojelemiseksi. Direktiivin kautta on asetettu vain vähimmäisvaatimukset, jotka kansallisen lainsäädännön kautta on saavutettava.
Lähtökohtana on, että mainostajan on pystyttävä tarvittaessa toteennäyttämään mainosväittämänsä ja että kuluttajalle annetaan kaikki ostopäätöksen tekemisen kannalta tarpeelliset tiedot. Kuluttajansuojalain 2 luku koskee harhaanjohtavaa markkinointia.
Vertailevasta markkinoinnista on säännöksiä laissa sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa. Sen mukaan markkinointi, josta voidaan suoraan tai epäsuorasti tunnistaa kilpailija tai kilpailijan markkinoima hyödyke, on vertailevaa.
Vertaileva mainonta on vertailun osalta sallittu, jos:
1. se ei ole totuudenvastaista tai harhaanjohtavaa;
2. se koskee hyödykkeitä, joita käytetään samaan tarkoitukseen tai samoihin tarpeisiin;
3. siinä verrataan puolueettomasti hyödykkeiden yhtä tai useampaa olennaista, merkityksellistä, toteen näytettävissä olevaa ja edustavaa ominaisuutta tai hyödykkeiden hintoja;
4. se ei aiheuta sekaannuksen vaaraa mainostajan ja kilpailijan tai heidän tavaramerkkiensä, toiminimiensä, muiden erottuvien tunnustensa taikka hyödykkeittensä kesken;
5. siinä ei väheksytä eikä halvenneta kilpailijan tava-ramerkkiä, toiminimeä, muuta erottuvaa tunnusta, hyödykettä, toimintaa tai oloja;
6. siinä ei käytetä sopimattomasti hyväksi kilpailijan tavaramerkin, toiminimen tai muun erottuvan tunnuksen mainetta taikka kilpailijan markkinoiman hyödykkeen alkuperänimitystä;
7. siinä ei esitetä hyödykettä sellaisen hyödykkeen jäljitelmänä tai toisintona, jolla on suojattu tavaramerkki.
Muuten kuin vertailun osalta vertailevaan mainontaan sovelletaan, mitä muualla laissa säädetään mainonnasta ja muusta markkinoinnista.
Sopimattomat kaupalliset menettelyt
Direktiivi 2005/29/EY koskee sopimattomia kaupallisia menettelyitä kuluttajakaupassa. Sen tavoitteena on edistää sisämarkkinoiden toimintaa ja saavuttaa korkea kuluttajansuojan taso yhdenmukaistamalla jäsenvaltioiden säännökset sellaisista hyvän tavan vastaisista tai muuten sopimattomista kaupallisista menettelyistä, jotka vahingoittavat kuluttajien taloudellisia etuja. Direktiivi implementoitiin Suomessa yhdessä harhaanjohtavaa markkinointia koskevan direktiivin kanssa kuluttajansuojalain 2 lukuun. Menettelyä pidetään sopimattomana, jos se on vastoin ammatillisen huolellisuuden vaatimuksia ja jos se merkittävästi vääristää tai on omiaan merkittävästi vääristämään keskivertokuluttajan, jolle se on osoitettu tai jonka se tavoittaa, taloudellista käyttäytymistä tai, jos menettely on kohdistettu erityisesti tiettyyn kuluttajaryhmään, ryhmän keskivertojäsenen taloudellista käyttäytymistä. Sopimattomina pidetään erityisesti sellaisia menettelyjä, jotka ovat direktiivissä tai sen liitteenä olevassa listassa määritelty harhaanjohtavaksi tai aggressiiviseksi. Suomessa valtioneuvosto on antanut kuluttajansuojalain 2 luvun 15 §:n nojalla asetuksen 601/2008, jossa esitetään vastaava musta lista harhaanjohtavista ja aggressiivisista markkinointikeinoista. Esimerkiksi perättömät väitteet yrityksen menettelystä, tuotteesta, sen saatavuudesta ja markkinoinnista ovat kiellettyjä samoin, kuin sinnikäs sekä sääliin perustuva markkinointi. Valtioneuvoston lista on esimerkkilista eikä siinä luetella tyhjentävästi kaikkia kiellettyjä sopimusehtoja ja markkinointimenettelyjä.
4.2. Kuluttajansuoja ja –oikeudet
Kuluttajasopimusten ehtojen kohtuullisuus
Kuluttajasopimusten kohtuuttomia sopimusehtoja koskevan direktiivin (93/13/ETY) tavoitteena on kohtuuttomien ehtojen käytön estäminen kuluttajien ja elinkeinonharjoittajien välisissä sopimuksissa. Direktiivillä on yhtenäistetty jäsenvaltioiden asiaa koskevia säännöksiä. Direktiiviä laajempia määräyksiä on voitu antaa kansallisesti.
Direktiivin johdosta Suomessa kuluttajansuojalakiin tehtiin tarvittavat muutokset. Sopimusehtojen sääntelyjärjestelmä on ulotettu koskemaan myös elinkeinonharjoittajien yhteenliittymien toimintaa. Laki muutos tuli voimaan jo vuonna 1995 Suomen EU-jäsenyyden yhteydessä.
Etämyynti
Etämyyntiä koskevia markkinointi- ja kuluttajansuojasääntöjä on EU:n sisämarkkinoilla pyritty yhdenmukaistamaan antamalla direktiivi muualla kuin elinkeinonharjoittajien toimitiloissa neuvoteltuja sopimuksia koskevasta kuluttajansuojasta (85/102/ETY) ja direktiivi kuluttajansuojasta etäsopimuksissa 97/7/EY). Kyseiset muutokset on otettu huomioon kuluttajansuojalaissa koti- ja postimyyntiä koskevissa kohdissa täsmentäen kuluttajien oikeutta peruuttaa kauppa ja määräyksiä kotimyyntiasiakirjoista.
Kulutusluotot
Kulutusluottoja koskevan direktiiviuudistuksen tuloksena uusi kulutusluottodirektiivi 2008/ 48/EY annettiin 23.4.2008. Se pantiin täytäntöön uudistamalla kuluttajansuojalain 7 luku ja tekemällä osamaksulakiin muutos ja pienempiä täsmennyksiä useisiin muihin lakeihin. Uudet lait astuvat voimaan 1.12.2010. Uusi kulutusluottosääntely kattaa kulutusluottosopimuksen koko elinkaaren aina sopimuksen synnystä riskinjakojen ja sopimusrikkomusten kautta tilitykseen ja sopimuksen päättämiseen. Kulutusluottosääntely sisältää runsaasti tiedonantoon liittyviä velvoitteita. Ne koskevat mainontaa ja muita ennakkotietoja sekä sopimuksen kestäessä annettavia tietoja mm. lyhennyksistä. Myös etäviestimillä toteutettavaan luotonatoon on liitetty tiedonantovelvollisuuksia ja laissa kiinnitetään huomiota luottokelpoisuuden arviointiin. Uudistuksen myötä sähköinen asiointi on otettu aikaisempaa kattavammin huomioon.
Kuluttajatakuut
Kulutustavaroiden kauppaa ja takuita koskeva direktiivi on hyväksytty vuonna 1999. Direktiivillä halutaan turvata eurooppalaisille kuluttajille heidän oikeuksiensa yhteinen vähimmäisperuste koko unionin alueella. Direktiivissä laillisella takuulla tarkoitetaan kaikkea suoraan lakiin perustuvaa ostajan oikeudellista suojaa silloin, kun ostetussa tavarassa on virhe. Direktiivi vastaa varsin pitkälle Suomessa jo tuolloin voimassa ollutta myyjän vastuuta tavaran virheestä. Erona laillisen takuun ja kaupallisen takuun välillä direktiivissä on se, että kaupallinen takuu edellyttää tahdonilmaisua, jolloin takuunantaja asettaa itsensä vastuulliseksi tietyistä virheistä, jotka ilmenevät ostetussa tavarassa. Takuu tarkoittaa kulutustavaroiden kauppaa sääntelevään oikeusjärjestykseen verrattuna täydentävää sitoumusta palauttaa kauppahinta, vaihtaa tai korjata tavara tai muulla tavoin huolehtia siitä, jos tavara osoittautuu sopimuksenvastaiseksi. Takuuaika on kaksi vuotta.
Direktiivin johdosta kuluttajansuojalain virhevastuuta koskevia säännöksiä muutettiin 1.1.2002 lukien. Erona aikaisempaan sääntelyyn verrattuna on muun muassa se, että virheen oletetaan olleen tavarassa jo luovutushetkellä, jos siinä ilmenee virhe kuuden kuukauden kuluessa kaupanteosta. Vastuu virheestä kuuluu silloin myyjälle, eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta. Lakiin tehdyillä muutoksilla pantiin täytäntöön kulutustavaroiden kauppaa ja niihin liittyviä takuita koskeva EY-direktiivi. Erona on myös se, että ostaja voi tehdä virheilmoituksen aina kahden kuukauden kuluessa siitä, kun hän havaitsi tavarassa virheen. Lisäksi muutettiin kaupan purkua koskevat säännökset ja virheen määrittely silloin, kun käytetty tavara myydään ”sellaisena kuin se on” -ehdoin. Lakiin otettiin myös säännös siitä, mitä tietoja ostajalle pitää antaa vapaaehtoisesta takuusta.
Kuuden kuukauden lakisääteinen virhevastuu on käsitteenä eri asia kuin takuu. Takuusanaa käytetään silloin, kun myyjä, maahantuoja tai valmistaja antaa vapaaehtoisesti takuun, joka pitää antaa kuluttajalle lisäetua lain antamaan suojaan nähden. Takuunantaja vastaa tuotteen toimivuudesta takuuajan. Lakisääteisen virhevastuun kestolle ei sen sijaan ole säädetty ajallista rajoitusta. Takuu- ja virhevastuusäännöksiä sovelletaan kulutustavaran kauppaan silloin, kun myyjänä on yrittäjä ja ostajana kuluttaja eli yksityishenkilö, joka hankkii tavaran pääasiassa muuhun käyttöön kuin ammatin harjoittamista varten.
Kuluttajien oikeussuojakeinot
Kuluttajien oikeussuojakeinoja ja kuluttajariitojen ratkaisemista sisämarkkinoilla pyritään kehittämään. Kuluttajien etujen suojaamista tarkoittavista kieltokanteista annettiin vuoden 2009 huhtikuussa uusi direktiivi 2009/22/EY. Sen tavoitteena on tehostaa kuluttajalainsäädännön noudattamista laajentamalla kieltomenettelyn kuluttajavalitusten vireillepano-oikeutta yli rajojen. Kuluttajaviranomaiset tai kuluttajajärjestöt voisivat tietyissä tilanteissa saattaa markkinointitoimenpiteen kieltämistä koskevan menettelyn vireille toisessa jäsenmaassa.
4.3. Tuotevastuu ja tuoteturvallisuus
Tuotevastuu
Tuotevastuuta on pyritty yhdenmukaistamaan EU:n sisämarkkinoilla antamalla direktiivi valmistajan, myyjän ja maahantuojan vastuusta, mikäli tuotteen turvallisuus on puutteellinen. Tuotevastuudirektiivin (85/374/ETY) mukaan tuotteesta aiheutuneet henkilövahingot on korvattava, samoin tietyt omaisuusvahingot. Vahingon laskemisessa noudatetaan aina kunkin jäsenvaltion lainsäädäntöä. Direktiivin johdosta Suomen tuotevastuulaki on saatettu vastaamaan EU-säännöstä. Muutos koski lähinnä omaisuusvahinkoon liittyvää omavastuuta, joka on 2350 markkaa (n.395€). Jos raja ylitetään, korvataan vahinko kokonaan. Esimerkiksi valmistajan huolimattomuudesta aiheutuva vahinko voidaan kuitenkin korvata myös alle 2350 markan omaisuusvahingoissa. Tuotteiden aiheuttamia henkilövahinkoja ei alaraja koske, vaan ne korvataan kaikissa tapauksissa. EU:ssa hyväksyttiin tuotevastuuta koskevan direktiivin muutos vuonna 1999 (1999/34/EY). Sen mukaan tuotevastuudirektiivin mukainen huolimattomuudesta riippumaton korvausvastuu koskisi kaikkia elintarvikkeita mukaan lukien jalostamattomat maatalouden alkutuotteet ja riistatuotteet.
Tuoteturvallisuus
EU:ssa on voimassa direktiivi 2001/95/EY yleisestä tuoteturvallisuudesta, jolla on muutettu vuonna 1992 annettua tuoteturvallisuusdirektiiviä. Uudella tuoteturvallisuusdirektiivillä on selkeytetty ja täydennetty aikaisempaa direktiiviä. Sen mukaan vain koko elinkaaren ajan turvallisina pysyviä tuotteita saa markkinoida. Vastuu tuoteturvallisuudesta on valmistajalla.
Direktiiviä sovelletaan kaikkiin tuotteisiin riippumatta niiden myyntitavasta eli myös tuotteisiin, jotka on myyty etämyynnin tai sähköisen kaupan keinoin. Palvelujen turvallisuus on sitä vastoin jätetty uuden direktiivin ulkopuolelle, koska komissio aikoo yksilöidä erikseen palveluiden turvallisuutta koskevat säännöstarpeet. Tuotteiden ominaisuuksista on annettu myös tuoteryhmäkohtaisia turvallisuusvaatimuksia. Määräyksiä on muun muassa lelujen ja kosmetiikan turvallisuudesta. Samoin elintarvikkeille sekä eri tuotteiden palo- ja sähköturvallisuudesta on omat tiukat vaatimuksensa.
Suomen lainsäädäntö vastaa EU:n vaatimuksia ja mennyt eräissä tapauksissa jopa astetta pidemmälle. Laki kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta (75/2004) korvasi kokonaisuudessaan aikaisemman tuoteturvallisuuslain 16.2.2004. Uudella lailla pantiin täytäntöön EU:n uudistettu tuoteturvallisuusdirektiivi), mutta sen soveltamisalasta tehtiin direktiiviä ja aikaisempaa lakia laajempi. Lain elinkeinonharjoittajille asetettavat velvoitteet ja seuraamukset kohdistuvat paitsi palveluntarjoajiin yleensä myös sellaisiin palvelun tarjoajiin, jotka luovuttavat tavaroita ja palveluksia kuluttajiin rinnastettavien henkiöiden käytettäväksi. Laissa säädetään yleisistä turvallisuusvaatimuksista, markkinavalvonnan periaatteista sekä valvontakeinoista. Niitä sovelletaan myös sellaisiin kulutustavaroihin ja kuluttajapalveluksiin, joista on annettu erityissäännöksiä, jollei kyseisessä erityislainsäädännössä päästä vähintään samaan turvallisuustasoon. Kuluttajan hallussa oleva tuote tai suoritettu palvelu voidaan palauttaa tai korjata, jos tuote tai palvelu todetaan vaaralliseksi. Tuoteturvallisuuslainsäädäntö antaa viranomaisille oikeuden kieltää vaarallisen tuotteen valmistus ja markkinointi. Yrittäjä voidaan velvoittaa tiedottamaan tuotteen vaarallisuudesta ja hävittämään tuote. Valmistaja ja maahantuoja ovat vastuussa tuotteesta vielä senkin jälkeen, kun se on jo laskettu markkinoille ja elinkeinonharjoittajan on heti ilmoitettava myöhemminkin havaitsemastaan tuotteen viasta tai vaarasta viranomaisille.
4.4. Tietosuoja
Tietosuoja
Tietosuojadirektiivin (95/46/EY) avulla pyritään yhdenmukaistamaan henkilörekisterien käyttöä kaikissa jäsenmaissa. Suomessa henkilötietolaki ja lait eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta tulivat voimaan 1.6.1999 lukien. Henkilötietolaki (1999/523) on yksityisyyden suojaa henkilötietojen käsittelyssä sääntelevä yleislaki, joka on korvannut aikaisemman henkilörekisterilain.
Ensisijaisena tavoitteena oli saattaa kansallinen lainsäädäntö vastaamaan EY:n tietosuojadirektiiviä. Lisäksi henkilötietojen käsittelyä koskevaan lainsäädäntöön tehtiin perusoikeusuudistuksesta ja muista kansallisista tarpeista johtuvat tarkistukset. Henkilötietolaista johtuvat tarkistukset tehtiin tietosuojalautakunnasta ja tietosuojavaltuutetusta annettuun lakiin ja rikoslakiin. Lailla pyritään toteuttamaan henkilötietojen käsittelyn ennakkosuunnittelua ja edistämään hyvän tietojenkäsittelytavan kehittymistä.
4.5. Sähköinen kaupankäynti
Sähköinen kaupankäynti
Direktiivi sähköisestä kaupankäynnistä on annettu 8.6.2000 (direktiivi tietoyhteiskunnan palveluja, erityisesti sähköistä kaupankäyntiä, sisämarkkinoilla koskevista tietyistä oikeudellisista näkökohdista, 2000/31/EY). Direktiivin tavoitteena on edistää sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa varmistamalla tietoyhteiskunnan palvelujen vapaa liikkuvuus jäsenvaltioiden välillä.
Direktiivillä lähennetään tiettyjä tietoyhteiskunnan palveluja koskevia kansallisia säännöksiä, jotka koskevat sisämarkkinoita, palvelujen tarjoajien sijoittautumista, kaupallista viestintää, sähköisessä muodossa tehtäviä sopimuksia, välittäjän vastuuta, käytännesääntöjä, tuomioistuimen ulkopuolella tapahtuvaa riitojen ratkaisua, oikeussuojakeinoja ja jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä. Direktiivin johdosta Suomessa annettiin laki tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisesta (458/2002), joka tuli voimaan 1.7.2002.
Sähköinen allekirjoitus
Sähköisiä allekirjoituksia koskeva direktiivi vuodelta 1999 luo oikeudelliset puitteet sähköiselle allekirjoitukselle. Sähköinen allekirjoitus on tarpeen, jotta sähköisen kaupankäynnin osapuolet voivat varmistua sopimuskumppanin henkilöllisyydestä, allekirjoituksen aitoudesta ja siitä, että tarjoukseen, vastaukseen ja muihin sopimuksen syntymiseen liittyviin elementteihin kuuluvat viestit välittyvät muuttumattomina lähettäjältä vastaanottajalle. Suomessa direktiivin edellyttämät säännökset sisältyvät 1.9.2009 voimaan tulleeseen lakiin vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä allekirjoituksista 7.8.2009/617.
Sähköinen raha
Sähköisen rahan liikkeeseenlaskijoiden liiketoiminnan aloittamista, harjoittamista ja toiminnan vakauden valvontaa koskeva direktiivi 2000/46/EY (sähkörahadirektiivi) sekä direktiivi luottolaitosten liiketoiminnan aloittamiseen ja harjoittamiseen liittyvien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta (2006/48/EY) pyrkivät edistämään sähköisen rahan käyttöönottoa EU:ssa. Sähköisellä rahalla tarkoitetaan sähköiseen välineeseen kuten sirukorttiin tai tietokoneen muistiin elektronisesti tallennettua rahaa, jonka muut yritykset kuin liikkeeseen laskeva yritys hyväksyvät maksuvälineeksi. Sähkörahadirektiivin mukaan sähköisen rahan liikkeenlasku on toimiluvanvaraista.
Liikkeeseenlaskijan toiminta on rajoitettu sähköisen rahan liikkeeseenlaskuun ja siihen läheisesti liittyvään toimintaan sekä tällaisessa toiminnassa vastaanotettujen varojen sijoittamiseen likvideihin rahoitusinstrumentteihin. Liikkeeseenlaskijalla on pienempi alkupääoman vaatimus kuin luottolaitoksilla ja niiden jatkuva omien pääomien vähimmäisvaatimus määräytyy eri tavalla kuin luottolaitoksilla.
Voimassa oleva sähkörahadirektiivi on Suomessa pantu täytäntöön luottolaitostoiminnasta annetussa laissa (121/2007) maksuyhteisöjä koskevilla säännöksillä. Lain mukaan yritykset voivat vastaanottaa vaadittaessa takaisinmaksettavia yleisövaroja asiakastilille yhdeltä asiakkaalta enintään 3000 euroa. Laki on tarkoitettu sovellettavaksi erityisesti vähittäiskaupan ketjuihin ja muihin sellaisiin yritysryhmiin, joilla on yhteinen markkinointi- ja jakelujärjestelmä tai muu pysyvä ja läheinen liiketaloudellinen yhteys.
Nykyinen sähkörahadirektiivi on kumottu uudella direktiivillä 2009/110/EY, jonka tarkoitus on entisestään helpottaa sähköisen rahan liikkeeseenlaskutoiminnan käynnistämistä ja harjoittamista, mm. alentamalla liikkeeseenlaskijoilta edellytettyä alkupääomaa 1 miljoonasta eurosta 350 000 euroon. Uusi direktiivi tuo myös pre paid -liittymät soveltuvin osin direktiivin soveltamisalaan. Teleyrityksille se tulee luomaan velvollisuuden lunastaa takaisin käyttämätön osa pre paid -liittymään ladatusta raha-arvosta. Uuden direktiivin edellyttämät muutokset kansalliseen lainsäädäntöön on saatettava voimaan 30.4.2011.
Sähköisen viestinnän tietosuoja
Sähköisen viestinnän luottamuksellisuus ja yksityisyyden suoja on turvattu 1.9.2004 voimaan tulleella Sähköisen viestinnän tietosuojalailla (516/2004). Myös roskaposti- ja virusongelmia estetään laissa uusin keinoin. Lain myötä tunnistamistietojen käsittelyoikeudet ja -velvollisuudet laajentuivat teleyrityksistä yhteisö-tilaajiin eli kaikkiin niihin yrityksiin ja yhteisöihin, jotka käsittelevät viestintäverkossaan käyttäjien luottamuksellisia tietoja. Teleyritysten on lisäksi käsittelyyn liittyvien väärinkäytösten välttämiseksi tallennettava vuoden ajaksi tunnistamistietojen käsittelyä koskevat yksityiskohtaiset tapahtumatiedot, joista käy ilmi käsittelyn ajankohta, kesto ja käsittelijä.
Paikannuspalvelujen käyttöönottamista ja tarjontaa on edistetty selkeyttämällä paikkatietojen käsittelysääntöjä. Hätäpaikannussäännökset eivät ole muuttuneet. Hätätilanteissa paikannus on pääsääntöisesti aina mahdollista. Yhteisötilaajan oikeutta käsitellä tunnistamistietoja väärinkäytöstapauksissa on tarkennettu. Tietyissä, laissa tarkoin rajatuissa tapauksissa yrityksellä on mahdollisuus käsitellä yrityksen koneelta lähetettyjen sähköpostien sekä verkkoliikenteen tunnistamistietoja maksullisen tietoyhteiskunnan palvelun, viestintäverkon tai viestintäpalvelun luvattoman käytön taikka yrityssalaisuuksien paljastamisen ehkäisemiseksi tai selvittämiseksi. Sähköisen viestinnän tietosuojalailla on saatettu kansallisesti voimaan EU:n sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi ja osittain rahoituspalvelujen etämyyntidirektiivi. Uudella lailla on kumottu laki yksityisyyden suojasta televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvasta (565/1999).
Rahoituspalvelujen etäsopimukset
Rahoituspalvelujen etämyyntiä koskeva direktiivi 2002/65/EY annettiin 23.9.2002 ja sen täytäntöönpanoaika oli viimeistään 9.10.2004. Direktiivin tarkoituksena on edistää rahoituspalvelujen vapaata liikkuvuutta yhtenäistämällä etämyyntiä ja kuluttajansuojaa koskevaa jäsenvaltioiden lainsäädäntöä. Direktiivillä myös täydennetään etämyyntiä koskevaa aiempaa yhteisölainsäädäntöä, sillä rahoituspalvelut jätettiin kuluttajansuojasta etäsopimuksissa annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/7/EY soveltamisalan ulkopuolelle.
Direktiivin säännökset koskevat talletuksia, luottoja, sijoituksia, vakuutuksia ja muita rahoituspalveluja, joita tarjotaan kuluttajalle jonkin viestimen välityksellä niin, että myös sopimus tehdään viestimellä osapuolten olematta yhtä aikaa läsnä. Keskeisimmät säännökset koskevat elinkeinonharjoittajan tiedonantovelvollisuutta ja kuluttajan oikeutta peruuttaa sopimus. Suomessa direktiivi on pantu kansallisesti täytäntöön 23.11.2004 hyväksytyillä lakimuutoksilla kuluttajansuojalakiin sekä vakuutussopimuslakiin ja lakiin rajat ylittävästä kieltomenettelystä. Kuluttajansuojalakiin on lisätty uusi, rahoituspalvelujen ja rahoitusvälineiden etämyyntiä koskeva luku, joka täydentää etämyyntiä yleisesti koskevia säännöksiä, joita ei sovelleta rahoituspalvelua eikä arvopaperia koskevaan sopimukseen. Säännökset koskevat esim. talletustilien, maksujenvälityspalvelujen, luottojen, vakuutusten, sijoitusneuvonnan ja arvopaperien tarjoamista tietoverkossa tai puhelimitse. Edellytyksenä säännösten soveltamiselle on, että myös sopimus tehdään viestimen avulla. Lain mukaan elinkeinonharjoittajan on annettava ennen sopimuksen tekemistä kuluttajalle tarkat tiedot itsestään, tarjottavasta palvelusta, sopimuksesta ja mahdollisesti käytettävissä olevista oikeussuojakeinoista. Nämä ennakkotiedot sekä sopimusehdot on annettava jo ennen sopimuksen tekemistä kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla, esimerkiksi sähköpostilla. Tarkoituksena on näin varmistaa, että kuluttaja voi perehtyä tarjottavaan rahoituspalveluun tai rahoitusvälineeseen huolellisesti ennen kuin hän päättää sopimuksesta. Puhelinmyynnissä riittää kuitenkin vain määrättyjen tärkeimpien tietojen antaminen, jos kuluttaja siihen suostuu. Tällöinkin kaikki tiedot on annettava kuluttajalle kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla sopimuksen tekemisen jälkeen.
4.6. Tavaramerkit ja tekijänoikeus
Tuoteväärennökset ja muut laittomat kopiot
Euroopan komissio on selvittänyt toimia ehkäistä väärentämistä ja tavaroiden laitonta valmistamista sisämarkkinoilla. Komission vihreä kirja vuodelta 1998 käsitteli teollis- ja tekijänoikeudellisesti suojattujen tuotteiden väärentämiseen liittyvää kehitystä sekä näiden ongelmien mahdollista ratkaisemista viranomaisten sekä elinkeinoelämän toimin. Vihreän kirjan tavoitteena oli arvioida väärentämisen ja tavaroiden laittoman tuottamisen taloudellinen vaikutus sisämarkkinoilla, arvioida asiaan liittyvää lainsäädäntöä osoittamalla sen ongelmakohdat ja parannusmahdollisuudet sekä tutkia, tarvitaanko alalla yhteisötason toimia sisämarkkinoiden tavoitteiden toteuttamiseksi. EU:n tuoteväärennösasetus mahdollistaa sen, että tulliviranomaiset voivat väliaikaisesti pysäyttää ennen kaikkea kolmansista maista saapuvia epäilyttäviä tavaraeriä niiden laillisen alkuperän selvittämiseksi. EU on jatkanut säännösten kehittämistä tuoteväärennösten vastaisen toiminnan tehostamiseksi. Direktiivi teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamisesta annettiin 29.4.2004 (ns. Enforcement-direktiivi). Direktiivin tarkoituksena on yhdenmukaistaa teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamista koskevat kansalliset säännökset sekä oikeuksien loukkaustilanteissa kansallisesti noudatettavat menettelyt. Tavoitteena on edistää sisämarkkinoiden toteuttamista varmistamalla teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamista, helpottamalla vapaata liikkuvuutta ja varmistamalla oikeudenmukainen ja tasapuolinen kilpailu sisämarkkinoilla sekä täydentämällä yhteisön ulkorajoilla toteutettavia, kolmansiin maihin kohdistuvia toimia. Direktiivi perustuu TRIPS-sopimukseen, ja on sitä täydentävä ja täsmentävä.
Jäsenvaltioiden oli implementoitava direktiivi viimeistään 29.4.2006, mutta Suomessa muutokset tulivat voimaan 1.9.2006 eri immateriaalioikeuslakeihin tehdyillä muutoksilla.
Tuoteväärennösasetus
Neuvoston asetus tulliviranomaisten toimenpiteistä epäiltäessä tavaroiden loukkaavan tiettyjä teollis- ja tekijänoikeuksia sekä tiettyjä teollis- ja tekijänoikeuksia loukkaavien tavaroiden suhteen toteutettavista toimenpiteistä on annettu 22.7.2003 (1383/2003). Asetus on tullut sovellettavaksi 1.7.2004.
Asetuksen tarkoituksena on vastustaa sellaisten tavaroiden kauppaa, jotka loukkaavat teollis- ja tekijänoikeuksia, ja samalla kunnioittaa lainmukaisen kaupan vapautta. Asetuksessa säädetään edellytyksistä ja toimenpiteistä, joihin tulliviranomaisten on ryhdyttävä epäiltäessä tavaroiden loukkaavan tiettyjä teollis- ja tekijänoikeuksia sekä kun niiden on todettu loukkaavan näitä oikeuksia.
Tavaramerkit
Tavaramerkkilakia ja yhteisön tavaramerkistä annettua asetusta ((EY) N:o 40/94) on muutettu 2004. Muutokset perustuvat Euroopan yhteisön liittymiseen Madridin pöytäkirjaan ja liittymisen vuoksi yhteisön tavaramerkistä annettuun asetukseen tehtyihin muutoksiin. Asetukseen on lisätty uusi luku “Tavaramerkkien kansainvälinen rekisteröinti”. Tavaramerkkiasetukseen tehdyt muutokset ovat mahdollistaneet yhteisön liittymisen tavaramerkkien kansainvälistä rekisteröintiä koskevaan Madridin pöytäkirjaan. Yhteisön nimeävä kansainvälinen rekisteröinti saa siten Suomessa samanlaista suojaa kuin Suomen nimeävä kansainvälinen rekisteröintikin. Lisäksi kansainvälinen hakemus voidaan perustaa yhteisön tavaramerkkihakemukselle tai – rekisteröinnille, kun se ennen muutosta oli mahdollista perustaa vain suomalaiselle tavaramerkkihakemukselle tai -rekisteröinnille.
Tekijänoikeudet tietoyhteiskunnassa
Tekijänoikeudet ja lähioikeudet tietoyhteiskunnassa -direktiivi on annettu vuonna 2001 (2001/ 29/EY). Direktiivi sisältää säännöksiä kappaleen valmistusoikeudesta (reproduktio), yleisölle välittämisestä, levitysoikeuden raukeamisesta, yksinoikeuden rajoituksista sekä teknisten suojausjärjestelmien ja oikeuksien hallinnointitietojen integriteetistä. Direktiivi on implementoitu osaksi Suomen lainsäädäntöä tekijänoikeuslain 1.1.2006 voimaantulleen muutoksen yhteydessä.