Kansainvälistä kasvua – kohti maailmanluokan brändiä

35,00 45,00 

Kun kotimarkkina ei riitä, tarvitaan kasvua maailmalta. Kirjan sanomana on, että kansainvälistyminen ei tapahdu hetkessä, vaan vaatii myös kärsivällisyyttä ja pitkän ajanjakson satsauksia sen mukaisesti sekä kirkasta fokusta.

Kirjassa tarjotaan keinoja ja työkaluja eri kansainvälistymisvaiheissa oleville yrityksille ja kerrotaan miten välttää pahimmat kompastuskivet. Useat maailmalla menestyneet yritykset esittäytyvät innostavien esimerkkien kautta, ja kulttuurieroihin päästään sukeltamaan suomalaisille yrityksille kiinnostavilla kohdemarkkinoilla, kuten Yhdysvalloissa, Japanissa, Saksassa ja UK:ssa. Kirjassa käydään läpi kattavasti digitaalisen markkinoinnin ja tekoälyn keinoja kansainvälisessä kasvussa, ohjeistetaan miten toteutetaan menestyksellinen verkkokauppa ja visioidaan markkinoinnin tulevaisuutta. Kirja soveltuu yritysten ylimmälle johdolle, markkinoinnin johdolle ja kaikille kansainvälistymisestä kiinnostuneille.

Hinta 45 e + alv 10 %. Jäsenyritykset ja oppilaitokset  35 e + alv 10 %. Toimituskulut lisätään hintaan.


“Jokaisen kansainvälistä kasvua havittelevan yrityksen tulisi lukea tämä kirja. Maria Sipilän kirja auttaa mm. ymmärtämään, miten tekoäly tulee mullistamaan kansainvälisen markkinoinnin ja minkälaisia digitaalisia markkinoinnin keinoja yritys voi käyttää maailman valloitukseen.”

Kati Sulin, CEO, Heltti

Monipuoliset tapausesimerkit suomalaisten brändien maailmanvalloituksesta inspiroivat ja auttavat ymmärtämään esimerkiksi kulttuurierojen ja paikallisen markkinan ymmärtämisen sekä brändi- ja markkinointiosaamisen merkitystä menestystä rakennettaessa.

Alex Nieminen, toimitusjohtaja, N2 Helsinki Oy


Maria Sipilä on yrityskasvun asiantuntija ja tietokirjailija. Sipilän tausta on mm. Nokian maailmanlaajuisesta matkapuhelinmarkkinoinnista voimakkaan kasvun vuosilta, jolloin Nokian brändiarvo oli korkeimmillaan. Hän on toiminut yritysjohtajana ja hallitusammattilaisena sekä neuvonantajana ja valmentajana yrityksille kansainväliseen kasvuun ja moderneihin markkinointikeinoihin liittyen. Maria Sipilä on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. Kansainvälistä kasvua – kohti maailmanluokan brändiä on hänen neljäs tietokirjansa.


 

Osasto:
Toivo koulutusta takaisin: