Vuoden Tärkein Työpäivä kokosi alan suunnannäyttäjät – rohkeus ja brändin voima nousivat päivän kantaviksi teemoiksi

Vuoden Tärkein Työpäivä kokosi lähes 400 markkinoinnin, viestinnän ja liiketoiminnan johtajaa keskustelemaan alan murroksesta, kasvusta ja rohkeudesta uudistaa tekemistä. Päivän aikana korostuivat erityisesti brändin strateginen rooli, luottamuksen merkitys ja vaikuttavan viestinnän voima muuttuvassa mediaympäristössä sekä ajatus siitä, että alan tulevaisuutta rakennetaan yhdessä.

Sini Autio
Sini Autio

Vuoden Tärkein Työpäivä lunasti nimensä mukaiset odotukset, kun lähes 400 markkinoinnin, viestinnän ja liiketoiminnan johtajaa, kasvun rakentajaa ja vaikuttajaa kokoontui 19.5. Finnkinon Tennispalatsiin keskustelemaan alan tulevaisuudesta, rohkeudesta ja kasvusta.

Tapahtuma kokosi saman katon alle ihmiset ja organisaatiot, joilla on merkittävä rooli suomalaisen kilpailukyvyn, kasvun ja talouden rakentamisessa. Päivän aikana ei etsitty hetkellistä inspiraatiota, vaan uusia näkökulmia, konkreettisia oivalluksia ja rohkeutta uudistaa ajattelua pitkäjänteisesti.

“Tulevaisuus ei rakennu varovaisuudella vaan uskalluksella nähdä pidemmälle.”

Tennispalatsi tarjosi näyttämön alan tärkeimmille keskusteluille

Finnkinon Tennispalatsin kolmas kerros muuttui yhden päivän ajaksi markkinoinnin ja viestinnän alan keskeisimmäksi kohtaamispaikaksi, jossa käytiin keskusteluja niin brändin strategisesta merkityksestä, vastuullisuudesta, tekoälystä kuin vaikuttavuudesta. Päivän ohjelma yhdisti intiimit keskustelutilat ja iSense-salin elämyksellisen tapahtumakokemuksen.

Aamupäivän RESET 2026 -kokonaisuus pysäytti osallistujat tarkastelemaan markkinoinnin ja viestinnän murrosta ja osallistujat pääsivät valitsemaan oman polkunsa useista rinnakkaisista sisällöistä.

Lavalla nähtiin vaikuttava joukko kotimaisia huippuosaajia ja suunnannäyttäjiä muun muassa KONEelta, Olympiakomitealta, Finlaysonilta ja Fazerilta.

Pelko on kallein kuluerä

Yksi päivän puhutuimmista esiintymisistä oli globaalin markkinoinnin huippuammattilaisen Janne Waltosen puheenvuoro aamupäivän Brand at the Core -tapahtumassa pelosta ja rohkeudesta markkinoinnissa.

Waltonen muistutti, että suurin este vaikuttavalle markkinoinnille ei useinkaan ole budjetti, strategia tai resurssit – vaan pelko.

“Pelko on kallein kuluerä.”

Puheenvuoro resonoi vahvasti yleisössä, sillä se osui suoraan monen organisaation arkeen: varovaisuus syö luovuutta, kokeilunhalua ja rohkeutta tehdä erottuvia ratkaisuja.

Waltonen jätti yleisölle kolme konkreettista ajatusta:

  1. Sano ideat ääneen, vaikka hävettäisi.
  2. Panosta tiimin tunnelmaan ja hyvään fiilikseen.
  3. Uskalla epäonnistua, muuten et opi.

Yksi päivän eniten siteeratuista ajatuksista kiteytti viestin täydellisesti: “Parhaat ideat eivät synny älykkäimmissä tiimeissä vaan onnellisimmissa.”

Brändi on strateginen kasvun ajuri

Brändi nousi päivän aikana vahvasti esiin strategisena kasvun ajurina, ei enää vain markkinoinnin työkaluna, vaan koko liiketoimintaa ohjaavana voimana.

KONEen Annika Payn avasi yrityksen brändiuudistusta ja muistutti, että vahva brändi rakentaa yhteyttä ihmisiin ennen kaikkea tunteiden kautta.

“Brändi on yrityksen tie ihmisten sydämiin”

KONEen uudistettu visuaalinen identiteetti rakentuu liikkeen, suunnan ja ihmisten ympärille, mutta samalla Payn korosti, että merkittävin työ tehdään organisaation sisällä: yhteisen ymmärryksen rakentamisessa, sisäisessä viestinnässä ja siinä, miten brändi sidotaan osaksi liiketoimintastrategiaa erityisesti globaalissa organisaatiossa, jossa muutos vaatii pitkäjänteisyyttä, rohkeutta ja periksiantamattomuutta.

United Imaginationsin Anu Ubaud puolestaan haastoi yleisöä pohtimaan brändien rohkeutta ja vastuuta muuttuvassa maailmassa. Hänen puheenvuoronsa käsitteli vastuullisuuden arvoa brändeille sekä sitä, miksi vaikuttava brändi ei voi pysyä neutraalina kaikissa kysymyksissä.

“Brändi ei voi olla vaikuttava, jos ei uskalla astua politisoituneelle kentälle”

Hän muistutti, että luottamus perinteisiin instituutioihin on monin paikoin heikentynyt samalla, kun ihmisten luottamus brändeihin on kasvanut. Siksi yrityksillä on entistä suurempi mahdollisuus, ja myös vastuu, ottaa kantaa ja rakentaa merkityksellisyyttä rohkeiden valintojen kautta.

Vaikuttavuus, vastuullisuus ja luottamus keskiössä

IMPACT Helsinki & Vaikuttaja Forum nosti keskusteluun markkinoinnin vaikuttavuuden, arvopohjaisen tekemisen ja luottamuksen merkityksen.

PING Helsingin Inna-Pirjetta Lahti muistutti omassa puheenvuorossaan siitä, miten kaikki viraali sisältö ei ole automaattisesti vaikuttavaa: näyttökerrat ja tavoittavuus eivät yksin kerro todellisesta vaikuttavuudesta tai takaa liiketoimintavaikutuksia. Toimiva vaikuttajayhteistyö rakentuu ennen kaikkea luottamuksesta ja siitä, että brändi saa hetkellisesti käyttöönsä vaikuttajan yleisösuhteen ja uskottavuuden.

Aamupäivän puheenvuoroissa korostui laajemminkin ajatus siitä, että markkinoinnin tehtävä ei ole vain kasvattaa liiketoimintaa, vaan myös rakentaa luottamusta, synnyttää merkityksellisyyttä ja vaikuttaa yhteiskuntaan.

Viestintä muuttuvassa mediaympäristössä

Aamupäivän Viestintä & PR -kokonaisuudessa keskusteltiin luottamuksesta, vastuullisuudesta, disinformaatiosta sekä algoritmien vaikutuksesta muuttuvaan mediaympäristöön.

Innowisen Harto Pönkä käsitteli puheenvuorossaan somealustojen vastuuta, kun taas Katariina Ollari ja Hanna Huuskonen esittelivät Finnish Comms Awards 2025 -kilpailussa Vuoden vaikuttamiskampanjaksi valitun TikTok Timestamp -kampanjan, joka tarttui vanhojen uutisten harhaanjohtavaan leviämiseen sosiaalisessa mediassa.

Netprofilen Christina Forsgård käsitteli suomalaisiin yrityksiin kohdistunutta tekstiviestikalastelua ja kriisiviestinnän merkitystä nopeasti eskaloituvissa tilanteissa. Yhteiskunnallisen vaikuttamisen näkökulmaa toi esiin Brunnen Communicationsin Taru Nikulainen, jonka case-esimerkki havainnollisti, miten strategisella media- ja vaikuttajaviestinnällä voidaan nostaa merkittäviä yhteiskunnallisia kysymyksiä kansalaisten ja päättäjien tietoisuuteen.

Breaking The Frame haastoi katsomaan pidemmälle

Iltapäivän englanninkielinen ohjelmakokonaisuus toi lavalle kansainvälisiä näkemyksiä markkinoinnin, viestinnän ja teknologian tulevaisuudesta.

Googlelta Carl Wåreus käsitteli agenttipohjaisen haun murrosta ja sitä, miten tekoälyagentit tulevat muuttamaan ostopäätöksiä ja tiedonhakua. Tämä keskeinen ajatus toistui useissa iltapäivän puheenvuoroissa: brändien täytyy tulevaisuudessa vakuuttaa sekä ihmiset että koneet.

Brandpien Monique Berntsen ja Will Bosanko kiteyttivät omassa osuudessa ajatuksen osuvasti: “AI will change how brands are found, built and scaled. It won’t replace what makes them meaningful.” Kun tekoäly muuttaa tapaa, jolla brändit löytyvät ja kasvavat, korostuvat samalla merkitys, luottamus ja inhimillisyys.

John Schoolcraft, entinen Oatlyn Chief Creative Officer, puolestaan avasi puheenvuorossaan poikkeuksellisen kasvutarinan siitä, miten Oatly kasvoi 20 miljoonan liikevaihdosta 800 miljoonaan ilman perinteistä markkinointiyksikköä. Hän kuvasi, miten vahva brändi syntyy silloin, kun markkinoinnin rakenteita ja päätöksenteon kerroksia puretaan ja tekijöille annetaan todellinen vastuu ideasta toteutukseen asti.

Schoolcraftin mukaan markkinoinnin ei tulisi olla erillinen funktio, vaan osa koko liiketoimintaa, jossa luovuus, päätöksenteko ja vastuu elävät samassa kokonaisuudessa. Hän korosti myös, että brändin tarkoitus ei voi olla irrallinen tarina, vaan sen on perustuttava siihen, mitä yritys aidosti tekee. Brändin ääni puolestaan vahvistuu, kun se uskaltaa olla johdonmukainen ja näkyvä ilman jatkuvaa hyväksynnän hakemista.

Markkinoinnin Kummitäti Anne Korkiakoski palkittiin pitkäjänteisestä vaikuttamistyöstä

Anne Korkiakoski on pitkän uransa aikana noussut yhdeksi suomalaisen markkinoinnin keskeisistä äänenkantajista ja tunnetuksi erityisesti siitä, että hän on vienyt markkinoinnin strategista merkitystä vahvasti osaksi yritysjohdon keskustelua. Hän on toiminut useissa johtotehtävissä suomalaisissa suuryrityksissä sekä vaikuttanut aktiivisesti myös hallitustyössä, edistäen markkinoinnin merkitystä kasvun, kilpailukyvyn ja liiketoiminnan arvon rakentajana.

Vuoden Tärkeimmässä Työpäivässä Korkiakoskelle myönnetty tunnustus nosti esiin hänen pitkäjänteistä työtään markkinoinnin arvostuksen ja vaikuttavuuden edistämiseksi. Markkinoinnin kummitätinäkin tunnetun Korkiakosken työ on ollut keskeistä siinä, että markkinointi nähdään yhä useammin strategisena johtamisen välineenä eikä pelkästään operatiivisena toimintona.

Päivä, joka haastoi ajattelemaan uudella tavalla

Vuoden Tärkein Työpäivä ei tarjonnut valmiita vastauksia, vaan ennen kaikkea kysymyksiä, jotka haastavat alan tekijöitä katsomaan omaa tekemistään uudesta kulmasta.

Päivän aikana korostuivat erityisesti:

  • Rohkeus kilpailuetuna
  • Luottamuksen merkitys
  • Brändin strateginen rooli
  • Inhimillisyys teknologian aikakaudella
  • Vaikuttavuus ja vastuullisuus kasvun rakentajina

Yksi asia nousi kuitenkin ylitse muiden: markkinoinnin ja viestinnän tulevaisuus kuuluu niille, jotka uskaltavat rakentaa sitä rohkeasti yhdessä.

Suuri kiitos kuuluukin tapahtuman kumppaneille, joiden kanssa yhteistyössä rakensimme Vuoden Tärkeimmän Työpäivän. Kiitos pääyhteistyökumppanit Finnkino, Luota Agency, Freja Transport and Logistics Oy ja Kantar. Kiitos AudienceProjet, Google, PING Helsinki, Omnicom Media Finland, s360, Omnicom Media Finland, Berggren, Dagmar, Posti ja Grano.

Vuoden Tärkein Työpäivä järjestetään ensi vuonna 9.2.2027. Varmista oma paikkasi jo nyt ja hyödynnä super Early Bird -tarjous. Lipunmyynti.

Tapahtuman tunnelmiin pääset palaamaan kuvagalleriasta.