Hakutermi: mainonnan tunnistettavuus

JOHDANTO

Pohjoismaiden kuluttaja-asiamiehet muotoilivat ensimmäisen kerran yhteisen verkkokaupan ja – markkinoinnin kannanoton vuonna 1998. Se päivitettiin lokakuussa 2002. Käsillä oleva uusittu kannanotto korvaa vuoden 2002 vastaavan.

Tähän dokumenttiin kuluttaja-asiamiehet ovat koonneet keskeisiä sääntöjä ja periaatteita, joita kuluttajakauppaa harjoittavien elinkeinonharjoittajien on noudatettava tai tulisi noudattaa täyttääkseen hyvälle markkinoinnille asetetut vaatimukset. Kannanotto täydentää kansallista lainsäädäntöä sekä verkkokauppaa ja markkinointia koskevia linjauksia. Kannanotossa ei siten selitetä yksityiskohtaisesti aluetta koskevaa lainsäädäntöä. Tästä syystä elinkeinonharjoittajan on otettava selvää myös kansallisista säännöksistä, ks. liite 2.

Kannanottoon sisältyy kahdenlaisia vaatimuksia: pakollisia ja suosituksia. Pakolliset vaatimukset, joiden yhteydessä tanskankielisessä alkuperäistekstissä on käytetty sanoja ”skal” ja ”må”, perustuvat markkinointia koskevaa lainsäädäntöön ja mahdollisesti muuhun kuluttajansuojalainsäädäntöön. Ne on suomennettu käyttäen pakollisuutta kuvaavia ilmaisuja kuten ”on noudatettava”, ”tulee” (tehdä), ”ei saa” (tehdä). Suositukset (”bør”) on suomennettu konditionaalilla ”tulisi”. Kuluttaja-asiamiehet eivät ole ottaneet kantaa siihen toimiiko yritys aina lainvastaisesti jättäessään noudattamatta tällaista suositusta. Arviointi tehdään tapauskohtaisesti.

1. YLEISTÄ

Kannanotto koskee pohjoismaissa (Norja, Ruotsi, Tanska, Suomi ja Islanti) harjoitettavaa verkkokauppaa ja -markkinointia. Kannanotto on ymmärrettävä mahdollisimman teknologianeutraalisti ja se koskee samantapaisia viestintäjärjestelmiä soveltuvin osin (1).

Voimassa olevat yleiset kuluttajansuojasäännökset, kuten sopimusehtoja, peruutusoikeutta, kauppaa, asiakaspalvelua, markkinointia, hintatietoja, henkilötietoja jne. koskeva lainsäädäntö, koskevat myös verkkokauppaa ja markkinointia internetissä.

Markkinointi

2. MARKKINOINNIN MUODOT JA KEINOT

Kuluttajille suunnatun markkinoinnin on oltava selkeää ja ymmärrettävää. Markkinointi ei saa olla puutteellista tai harhaanjohtavaa. Kuluttajan on saatava tarpeelliset tiedot voidakseen arvioida markkinoitua tuotetta, palvelua sekä mahdollisia tarjouksia ja myynninedistämiskeinoja (2) .

2.1. Mainonnan tunnistettavuus

2.1.1. Kuluttajan on aina tunnistettava milloin kyseessä on markkinointi. (3)

Tämä koskee myös vakio-ohjelmistoihin sisällytettyä markkinointia tai markkinointia, joka näyttää vakio-ohjelmistoon kuuluvalta osalta

Tällaisia voivat olla esimerkiksi viestiruutujen käyttö markkinoinnissa (viestin saapumisilmoitukselta tai virheilmoitukselta näyttävät ruudut), tai saapuvista viesteistä ilmoittava tunnusääni, jonka tarkoituksena on kiinnittää huomio markkinointiin.

2.1.2. Verkkosivut eivät saisi ehdottaa ohjelmien asennusta, jos sivua voi katsoa ilman kyseisen ohjelman asentamista. Lisäksi ohjelmat eivät missään tapauksessa saa automaattisesti asentua koneelle ilman käyttäjän hyväksyntää.

2.1.3. Verkkosivuston ylläpitäjä vastaa lähtökohtaisesti sivustolla harjoitettavasta markkinoinnista myös siinä tapauksessa, että muilla on mahdollisuus julkaista aineistoa sivustolla.

2.1.4. Yksityishenkilöille suunnatuilla keskustelupalstoilla, blogeissa tai uutisryhmissä saa markkinoida vain sillä edellytyksellä, että käyttäjälle käy selkeästi ilmi, että kyse on markkinoinnista ja kuka sitä harjoittaa. Jos yksityishenkilö maksua vastaan markkinoi tuotteita tällaisilla foorumeilla, se on selkeästi kerrottava. Verkkosivuston ylläpitäjä voi joutua vastaamaan, että edellä mainitut asiat on hoidettu asianmukaisesti (4) .

---

(1) Kannanottoa voidaan soveltaa myös esim. matkapuhelinverkon kautta harjoitettavaan kauppaan tai markkinointiin.

(2) Kuten esimeriksi lahjoja, kilpailuja, pelejä tai vastaavia siinä laajuudessa, kuin ne ovat sallittuja kansallisen lainsäädännön puitteissa.

(3) Vrt. tietoyhteiskunnan palveluja, erityisesti sähköistä kaupankäyntiä, sisämarkkinoilla koskevista tietyistä oikeudellisista näkökohdista annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin, 2000/31/EY (sähkökauppadirektiivin) 6 artikla ja mahdollinen muu kansallinen lainsäädäntö.

(4) Lähtökohtaisesti tämä kuitenkin edellyttää, että verkkosivuston omistaja joko on tai hänen tulisi olla asiasta tietoinen.

2.2 Mainoksen toteutus ja sijoittelu

2.2.1. Mainos ei saa olla tungetteleva.

Tätä arvioitaessa huomioidaan esimerkiksi mainoksen muoto, sisältö, ääni, kuva ja animaatioiden käyttö sekä se, missä yhteydessä mainosta esitetään.

Mainosta voidaan usein pitää tungettelevana, jos se esimerkiksi vaikuttaa tietokoneella työskentelyyn tai muuttaa tietokoneen asetuksia.

2.2.1.1. Mainos, joka ei ole verkkosivuun sisällytetty osa, pitää voida poistaa helposti esimerkiksi klikkaamalla sulje-painiketta. Hallitsevien mainosten, esimerkiksi kokosivuilmoitusten, tulee poistua näkyvistä automaattisesti lyhyen ajan kuluttua.

2.2.1.2. Yksittäiselle kuluttajalle esitettävän mainosviestin esiintymiskerroille pitäisi asettaa raja. Esiintymiskertojen määrä riippuu käytetystä markkinointimuodosta.

2.2.2. Keinot, jotka estävät kuluttajaa hallitsemasta laitteistoa ja/tai lukitsevat kuluttajan tietylle verkkosivustolle ovat kiellettyjä.

Esimerkiksi kuluttajan ohjaaminen muualle kuin osoitekenttään kirjoittamalleen sivustolle, on kielletty (ei-toivottu uudelleenohjaus). Kuluttajan liikkumista tietyille verkkosivuille tai tietyiltä verkkosivuilta ei saa ohjata. Tällaisia keinoja voi olla monenlaisia, esimerkiksi ”mousetrapping” ja ”pagejacking”.

2.2.3.Markkinoinnin ei tulisi keskeyttää tai läpäistä toimituksellista aineistoa tai muuta tiedottavaa tai ohjeistavaa sisältöä. Markkinointi ei saa peittää toimituksellista tekstiä.

2.2.4. Jos markkinointiaineisto on voimassa vain tietyn ajan, tämän tulee käydä selkeästi ilmi.

2.2.5. Elinkeinonharjoittajien tulisi säilyttää internetissä julkaistu markkinointiaineisto tietyn ajan. (5)

2.2.6.Jos verkkosivustolla on mahdollista vertailla erilaisia myyjiä/palveluntarjoajia, tuotteita tai palveluja, on käytävä selkeästi ilmi, millä perusteella ja millä rajoituksilla vertailu tehdään. Tällöin tulee myös käydä ilmi, kuka vastaa hintavertailusta.

---

(5) Joissakin säännöksissä vaaditaan, että elinkeinonharjoittaja kykenee dokumentoimaan markkinoinnissa annetut tiedot.

2.3. Sähköinen markkinointi (tekstiviestit, sähköposti ja vastaavat) (6)

2.3.1. Pääsääntönä on, että elinkeinonharjoittaja saa lähettää mainoksia sähköpostilla tai muilla vastaavilla etäviestintäkeinoilla, jos kuluttaja on antanut siihen etukäteen suostumuksensa. (7)

2.3.2. Kuluttajan suostumuksen tulee olla aktiivinen, nimenomainen ja tietoinen. Tämä tarkoittaa, että:

2.3.2.1. Suostumuksen antaminen edellyttää kuluttajalta aktiivista toimenpidettä. Suostuminen ei voi perustua passiivisuuteen. Esimerkiksi suostumusta kuvaava kohta ei saa olla valmiiksi rastitettu.

2.3.2.2. Sopimuksen syntymisen ehtona ei saa olla, että kuluttaja suostuu vastaanottamaan markkinointiaineistoa. (8)

2.3.2.3. Suostumusta ei saa sisällyttää vakioehtoihin. Tällöin sitä ei katsota vapaaehtoisesti annetuksi eikä tietoiseksi.

2.3.2.4. Kuluttajan täytyy suostumusta antaessaan olla selvillä siitä, mitä mediaa markkinoinnissa käytetään ja mitä markkinointi pitää sisällään. (9)

2.3.2.5. Elinkeinonharjoittaja ei saa kehottaa kuluttajia lähettämään mainoksia edelleen tai ”vihjaamaan” muille kuluttajille elinkeinonharjoittajan toiminnasta. Elinkeinonharjoittaja ei myöskään saa palkita kuluttajaa tällaisesta toiminnasta. (10)

2.3.3. Koska väärinkäytöksiä voi ilmetä, elinkeinonharjoittajan olisi hyvä varmistaa, että käyttäjä antaa suostumuksen omissa nimissään. Tämä voidaan toteuttaa lähettämällä käyttä- jälle viesti, joka hänen on vielä vahvistettava suostumuksen aktivoimiseksi.

2.3.4. Elinkeinonharjoittaja, joka tavaran tai palvelun kaupan yhteydessä on saanut kuluttajan sähköiset yhteystiedot, voi lähettää kuluttajalle sähköistä markkinointiaineistoa ilman etukäteistä suostumusta

Tämä edellyttää, että kuluttaja on kaupan yhteydessä itse ilmoittanut sähköiset yhteystietonsa. Edellytyksenä on myös, että kuluttajalle on kaupan yhteydessä kerrottu, että yhteystietoa käytetään markkinoinnissa.

Markkinointi saa ainoastaan koskea elinkeinonharjoittajan omia vastaavia tuotteita tai palveluja.

Kuluttajan on voitava kieltäytyä helposti ja maksutta vastaanottamasta sähköisiä markkinointiviestejä sekä yhteystietoja antaessaan että sen jälkeen.

2.3.5. Kaikkien sähköisten markkinointiviestien on sisällettävä riittävät tiedot lähettäjästä, jotta kuluttaja voi tunnistaa lähettäjän. (11)

2.3.6. Kaikki sähköinen mainonta on voitava tunnistaa markkinoinniksi jo vastaanotettaessa. Tämä esimerkiksi tarkoittaa, että käyttäjän ei tarvitse avata sähköpostiviestiä huomatakseen, että kyse on markkinoinnista.

Sähköinen mainos ei saa muistuttaa henkilökohtaista, esimerkiksi ystävän tai perheenjäsenen lähettämää viestiä.

2.3.7. Jokaisen sähköisen mainoksen pitäisi sisältää ohjeet siitä, miten kuluttaja voi helposti ja maksutta kieltäytyä vastaanottamasta mainoksia vastaisuudessa. Kieltotoiminnon pitäisi olla sellainen, että kuluttaja saa vahvistuksen kiellon annettuaan. (12)

---

(6) Sähköpostin laillisuuden osalta sähköisen kaupan direktiivissä poiketaan alkuperämaan periaatteesta.

(7) Sähköinen markkinointi ilman vastaanottajan suostumusta on kiellettyä, kun kyse on luonnollisista henkilöistä. Tanskassa kielto koskee sekä luonnollisia että juridisia henkilöitä.

(8) Suomessa on voi joissakin tilanteissa olla sallittua asettaa sopimuksen syntymisen ehdoksi, että kuluttajan on suostuttava vastaanottamaan markkinointiaineistoa. Tämä kuitenkin edellyttää erityisten vaatimusten täyttymistä ja saman palvelun tulee aina olla tarjolla myös ilman mainonnan vastaanottamista koskevaa vaatimusta.

(9) Suomessa ja Norjassa elinkeinonharjoittajien on lisäksi kerrottava kuinka paljon mainoksia keskimäärin kuluttajille lähetetään.

(10) Suomessa ks. kuluttajaoikeuden linjaus Kerro Kaverille -toiminnossa noudatettavat periaatteet

(11) Vaatimus perustuu sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin 6 artiklaan ja Euroopan parlamentin ja neuvoston sopimattomista elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisistä kaupallisista menettelyistä sisämarkkinoilla 11. toukokuuta 2005 antaman direktiivin 2005/29/29 (sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin) 7 artiklan 4 kohtaan.

(12) Ruotsin lain mukaan sähköisessä markkinoinnissa on ilmoitettava voimassa oleva osoite, johon vastaanottaja voi viestittää kieltäytyvänsä ottamasta vastaan markkinointiaineistoa. Useimmiten tämä vaatimus täytetään Ei kiitos – linkillä.

3. LUOTETTAVUUSMERKINNÄT (trustmarks)

3.3. Pohjoismaiden kuluttaja-asiamiehet suosivat merkintäjärjestelmiä, jotka edistävät kuluttajien verkkokauppaa kohtaan tuntemaa luottamusta. Merkintäjärjestelmiin mukaan pyrkiviltä yrityksiltä on vaadittava, että ne antavat kuluttajille näiden lakisääteisiä oikeuksia paremman suojan.

3.4. Merkintäjärjestelmien on oltava avoinna kaikille niihin mukaan pyrkiville merkintäjärjestelmien ehdot täyttäville elinkeinonharjoittajille.

3.5. Merkintäjärjestelmiin on sisällytettävä tehokas valvonta, jonka avulla voidaan seurata, että järjestelmiin liittyneet elinkeinonharjoittajat noudattavat sääntöjä.

Kauppa

4. Tiedonantovelvollisuus

4.1. Kaikkien Pohjoismaiden kansallisissa lainsäädännöissä edellytetään, että kuluttajalle on annettava tietyt tiedot ennen sopimuksen solmimista, sopimuksen solmimisen yhteydessä ja sen jälkeen. Elinkeinonharjoittajan on perehdyttävä tarkemmin kunkin maan kansalliseen lainsäädäntöön.

Elinkeinonharjoittajan on annettava muiden muassa seuraavat tiedot:

4.1.1.1. Yrityksen nimi ja osoite, rekisterinumero sekä sellaiset tiedot, joiden avulla elinkeinonharjoittajaan saa yhteyden helposti ja nopeasti mm. sähköpostiosoite.

4.1.1.2. Tuotteen tai palvelun tärkeimmät ominaisuudet.

4.1.1.3. Kaikki kauppaan liittyvät kustannukset, mukaan lukien kaikki maksut ja toimituskulut. (Hinnan osat voidaan eritellä ja ne on laskettava yhteen kokonaishinnaksi.) (13)

4.1.1.4. Kaikki olennaiset sopimusehdot (esim. toimitusaika, maksuehto, voimassaoloaika, irtisanomisen ehdot).

4.1.1.5. Tieto siitä, onko kuluttajalla peruuttamisoikeutta ja sen käyttämiseen liittyvät ehdot. Ks. kohta 5.

4.2. Elinkeinonharjoittajan pitäisi ilmoittaa mihin maihin yritys toimittaa tuotteita.

4.3. Kuittaus ja tilausvahvistus, katso kohta 6.4.

---

(13) Norjassa hinnan eri osat on eriteltävä.

5. PERUUTUSOIKEUS (14)

5.1. Elinkeinonharjoittajan on annettava kuluttajalle vähintään 14 päivän peruutusoikeus. (15) (16)

5.2. Elinkeinonharjoittajan on ennen kaupan syntymistä ilmoitettava kuluttajalle liittyykö kyseiseen kauppaan peruutusoikeus vai ei.

5.3. Kaupan jälkeen elinkeinonharjoittajan on annettava kuluttajalle yksityiskohtaisemmat tiedot peruutusoikeudesta kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla. (17)

5.4. Kuluttajan peruutusoikeuden käytölle ei saa asettaa muotovaatimuksia.

5.5. 14 päivän peruutusoikeus lasketaan myöhäisimmästä alla luetelluista ajankohdista:

5.5.1.se päivä, jolloin kuluttaja vastaanottaa tuotteen,

5.5.2.se päivä, jolloin kuluttaja saa tiedon siitä, että hän on solminut palvelua/jatkuvaa palvelujen toimitusta koskevan sopimuksen,

5.5.3.se päivä, jolloin vastaanottaja vastaanottaa laissa vaaditut tiedot, mm. peruutusoikeutta koskevat tiedot. (18)

5.6. Peruutusoikeussäännöksissä on joukko poikkeuksia, jotka koskevat erilaisia sopimuksia. Peruutusoikeutta ei ole esimerkiksi silloin, kun on kyse kuljetus-, majoitus- tai ravitsemispalveluista, vapaa-ajanharrastuksista, elintarvikkeista, peleistä tai arpajaisista. (19)

5.7. Jos kuluttaja peruu kaupan, elinkeinonharjoittajan on maksettava takaisin koko kauppahinta toimituskustannuksineen. Kuluttajan on yleensä itse maksettava tavaran palautuksesta aiheutuvat kulut, mutta tilanne on muutoin palautettava sellaiseksi kuin se oli ennen kauppaa. (20) Maksu on palautettava viimeistään 30 päivän kuluessa siitä ajankohdasta, jolloin elinkeinonharjoittaja on vastaanottanut palautetun tuotteen. (21)

---

(14) Koska Tanskan, Norjan, Ruotsin ja Suomen lainsäädännöt eroavat toisistaan peruutusoikeuden osalta, käsitellään tässä ainoastaan niitä sääntöjä, jotka ovat samat kaikissa maissa. Yksityiskohtaisempaa tietoa kunkin maan säännöksistä saa kuluttaja-asiamiesten verkkosivustoilta, joiden osoitteet löytyvät liitteestä 2.

(15) Ruotsin säännösten mukaan 14 kalenteripäivää ja 7 työpäivää. Jos jakson viimeinen päivä on pyhäpäivä, peruutusoikeus lakkaa vasta seuraavana arkipäivänä.

(16) Jos peruutusoikeus koskee tavaroita, joita valmistetaan tai joista sovitaan kuluttajan toivomusten mukaisesti peruutusoikeus määräytyy kansallisten lainsäädäntöjen mukaisesti. Suomessa KSL 6:16 §

(17) Suomessa KSL 6:14 Tietojen vahvistaminen etämyynnissä, Tiedot on vahvistettava kuluttajalle henkilökohtaisesti, kirjallisesti tai sähköisesti siten, että kuluttaja voi tallentaa ja toisintaa tiedot muuttumattomina

(18) Suomessa ks. KSL 6:15

(19) Suomessa ks. KSL 6:7 ja 16§

(20) Suomessa elinkeinonharjoittajan on maksettava myös palautuskulut.

(21) Norjassa takaisinmaksun on tapahduttava viimeistään 14 päivän kuluessa tavaran palautuksesta.

6. SOPIMUSEHDOT

6.1. Sähköiset sopimukset

6.1.1. Sopimusehtojen on sisällettävä kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan tärkeimmät oikeudet ja velvollisuudet. Osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien on myös oltava kohtuullisessa tasapainossa keskenään, jotta sopimusehtoja ei pidettäisi kohtuuttomina ja siksi sivuutettavina.

6.1.2. Sopimusehtojen on oltava helposti saatavilla elinkeinonharjoittajan verkkosivuilla. Sopimusehdot on esitettävä siten, että ne on helppo löytää ja ymmärtää.

6.1.3. Kuluttajalla on oltava mahdollisuus helposti säilyttää kaikki annetut tiedot ja sopimusehdot joko paperilla tai sähköisenä. (22)

6.1.4. Elinkeinonharjoittajan pitäisi säilyttää ehdot niin, että ne erimielisyyksien syntyessä voidaan toimittaa kuluttajalle. (23)

6.1.5. Elinkeinonharjoittajan pitäisi päivätä sopimusehdot niin, että muutosten ajankohta kerrotaan selkeästi.

6.1.6. Sopimuksen tekoprosessi on esitettävä siten, että se eroaa selkeästi muista verkon toiminnoista.

6.1.7. Sopimuksen teko on toteutettava niin, että kuluttajan on edettävä sopimusehtojen kautta voidakseen jatkaa sopimuksen tekemistä. Tämä voidaan toteuttaa esimerkiksi siten, että kuluttajan on vieritettävä sivua ehtotekstin loppuun. Vaihtoehtoisesti ehdot voivat olla linkin takana. Menettelytavasta riippumatta kuluttajan on aktiivisesti hyväksyttävä ehdot, esimerkiksi klikkaamalla rasti ruutuun. Ruutu ei saa olla esitäytetty.

6.1.8. Sopimuksen teko on toteutettava siten, että kuluttaja voi huomata ja korjata mahdolliset virheet tai keskeyttää toiminnon ennen sopimuksen syntymistä. Kuluttajan tulisi myös voida korjata mahdolliset lyöntivirheet esimerkiksi nimessä, osoitetiedoissa, ajankohdassa tai tuotteiden määrässä kohtuullisen ajan kuluessa sopimuksen syntymisestä. (24)

6.1.9. Kuluttajan tulee voida olla täysin selvillä kaikista ehdoista ennen sopimuksen syntymistä, kuten siitä, mitä on tilaamassa ja mihin hintaan (toimituskulut, verot ja maksut jne. mukaan luettuina). Katso myös kohta 6.2. Hintatiedot.

6.1.10. Elinkeinonharjoittajan pitäisi aina ilmoittaa arvioitu toimitusaika ennen sopimuksen syntymistä. Ellei muuta ole sovittu, tulee tavara/palvelu toimittaa viimeistään 30 päivän kuluessa tilauksesta.

6.1.11. Elinkeinonharjoittaja on pääsääntöisesti sidottu ennen sopimuksen tekoa ja sen yhteydessä antamiinsa tietoihin. (25)

6.1.12. Kuluttajalle on käytävä selväksi, milloin sitova sopimus syntyy. Tämä periaate voidaan toteuttaa esimerkiksi tarjoamalla käyttöön ”vahvista tilaus” -painike.

6.1.13. Kuluttajan puolelta tapahtuvalle sopimuksen irtisanomiselle ei saa asettaa muotovaatimuksia.

---

(22) Vrt. sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin 10(3) artikla.

(23) Tanskassa kuluttajalla on koska tahansa sopimussuhteen voimassa ollessa oikeus pyynnöstä saada sopimusehdot paperilla. Suomessa rahoituspalveluiden etämyyntiä koskevan KSL:n 6 a luvun 11§:n mukaan kuluttajalla on sopimussuhteen aikana oikeus saada sopimusehdot paperilla.

(24) Vrt. sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin 11(2) artikla.

(25) Suomessa ks. Kuluttajaoikeuden linjaus markkinoinnin virhetilanteista

6.2. Hintatiedot

6.2.1. Ensimmäisen kerran näytöllä esitettävä hinta on oltava se, joka sisältää kaikki kulut ja maksut, jotka suoraan liittyvät kyseiseen tavaraan tai palveluun. Kuluja, jotka eivät kohdistu vain yksittäiseen tuotteeseen, ei tarvitse sisällyttää hintaan (esimerkiksi toimituskulut). Hintatiedon välittömässä yhteydessä on oltava kuitenkin maininta näistä lisäkustannuksista ja niistä periaatteista, miten lisäkustannukset määräytyvät.

6.2.2. Verkkokaupassa annettavat hintatiedot ovat lähtökohtaisesti elinkeinonharjoittajaa sitovia. (26) Kun kuluttaja hyväksyy sivustolla annetun tarjouksen, syntyy sitova sopimus.

6.2.3. Ennen sopimuksen tekoa kuluttajalle on kerrottava kokonaishinta. Kokonaishinta sisältää toimituskulut ja muut kulut, jotka eivät suoraan kohdistu tuotteeseen tai palveluun.

---

(26) Ellei kuluttaja ymmärtänyt tai ellei hänen olisi pitänyt ymmärtää, että hintatieto oli virheellinen.

6.3. Sopimuksen teko, kuittaus ja tilausvahvistus

6.3.1. Kun kuluttaja hyväksyy verkkokaupassa esitetyn tarjouksen, syntyy osapuolten välille sitova sopimus. Sopimus voidaan katsoa sitomattomaksi, jos toinen osapuoli on tehnyt virheen, ja toinen osapuoli on ymmärtänyt tai hänen olisi pitänyt ymmärtää virheen tapahtuneen. (27)

6.3.2. Kun elinkeinonharjoittaja saa sähköisen tilauksen, hänen on viipymättä lähetettävä sähköinen kuittaus tilauksen vastaanottamisesta ja sen sisällöstä. (28)

6.3.3.Jos verkkokauppa toimii siten, että kuluttajan on esimerkiksi lähetettävä sähköpostiviesti kauppiaalle saadakseen varsinaisen tarjouksen, arvioidaan sitovan sopimuksen syntymisen ajankohtaa osapuolten välisen kirjeenvaihdon perusteella kyseisen maan lainsäädännön mukaan. Jälkikäteen on kuitenkin aina lähetettävä varsinainen tilausvahvistus, josta käy ilmi tilauksen sisältö, hinta ja maksuehdot.

6.3.4. Kaupan jälkeen lähetettävällä tilausvahvistuksella täytetään usein peruutusoikeutta koskeva tiedonantovelvollisuus. (29)

---

(27) Suomessa OikTL 32 §

(28) Vaatimus perustuu sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin 11 artiklaan. Suomessa ks. laki tietoyhteiskunnan palveluiden tarjoamisesta 10 §.

(29) Suomen kuluttajansuojalaissa (6 luku 14 §) määritellään, milloin vahvistus on lähetettävä ja mitä muita tietoja tilausvahvistuksessa on oltava. Tilausvahvistuksessa on aina oltava tieto peruutusoikeudesta.

6.4. Kielet

6.4.1. Verkkosivustolla on kerrottava, millä kielillä sopimus voidaan tehdä. (30)

6.4.2. Kaikki sopimusehdot on aina oltava luettavissa sillä kielellä, jolla sopimus tehdään.

6.4.3. Sopimuksen teon jälkeen kuluttajan pitäisi voida viestiä elinkeinonharjoittajan kanssa sillä kielellä, jolla sopimus on tehty.

---

(30) Vaatimus perustuu sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin 10 (1) artiklaan.

6.5. Maksaminen

6.5.1. Maksukorttitietojen ja muiden verkkomaksujärjestelmien tunnuksien välityksen tulisi aina olla suojattu salauksella (31). Tämä koskee myös maksutietojen myöhempää säilyttämistä internetiin yhteydessä olevalla palvelimella.

6.5.2. Muut maksutiedot, kuten asiakas- ja tilaustiedot, on myös suojattava salauksella tai muutoin varmistamalla, että tiedot eivät ole verkossa ulkopuolisten saatavilla tai luettavissa. Tietosuojaviranomaisten salaukselle mahdollisesti asettamia vaatimuksia on aina noudatettava. Esimerkiksi salausta on aina käytettävä, jos arkaluontoisia henkilö- tietoja tai henkilötunnuksia välitetään verkkosivujen kautta.

6.5.3. Maksu- tai luottokortilla tai muilla sähköisillä maksutavoilla maksettuaan kuluttajan tulee kuitin tai vastaavan saadessaan aina voida tunnistaa kyseinen maksu tapahtuman päiväyksen, maksun saajan ja rahamäärän perusteella.

6.5.4. Maksujärjestelmissä, joissa elinkeinonharjoittaja lähettää maksupyynnön maksuvälineen myöntäjälle, ei elinkeinonharjoittajan tulisi lähettää maksupyyntöä ennen kuin tuote tai palvelu on lähetetty kuluttajalle.

6.5.5. Maksun ei normaalisti tule tapahtua ennen kuin tuote tai palvelu on lähetetty. Vakioehtoja, joissa vaaditaan ennakkomaksua, voidaan pitää kohtuuttomina. Ehtoa arvioitaessa painotetaan seuraavia seikkoja:

6.5.5.1. Tarve: voiko elinkeinonharjoittaja osoittaa, että ennakkomaksu todella on tarpeellinen

6.5.5.2. Rahamäärän suuruus

6.5.5.3. Aika: miten kauan ennen toimitusta ennakkomaksu tulee maksaa

6.5.5.4. Vakuus: asetetaanko ennakkomaksulle vakuus.

6.5.6.Jos kuluttaja on maksanut tuotteesta tai palvelusta ennen toimitusta, eikä tavara ole saapunut tai kuluttaja käyttää sovittua tai lakisääteistä peruuttamisoikeutta, on elinkeinonharjoittajan viipymättä, viimeistään 30 päivän kuluessa, maksettava takaisin koko summa (32).

6.5.7.Jos maksu on suoritettu maksukortilla (pankki- tai luottokortilla), voi kuluttaja eräissä tapauksissa vaatia maksun palautusta luoton- tai kortinantajalta (33). Näin voi olla esimerkiksi silloin, kun elinkeinonharjoittaja ei ole lähettänyt tavaraa tai kortilta on veloitettu liian suuri summa. Luotonantajaan kohdistuvista vaatimuksista säädetään luottoehtoja tai kaupankäyntiä koskevassa lainsäädännössä, mahdollisesti maksupalvelulainsäädännössä tai kansallisissa linjauksissa. Tämän lisäksi kansainväliset luottokorttiyhtiöt antavat joissakin tapauksia korttiasiakkailleen laajemmat mahdollisuudet saada takaisin elinkeinonharjoittajalle maksamansa summan.

---

(31) Norjassa salaus on pakollinen.

(32) Norjassa viimeistään 14 päivän kuluessa.

(33) Suomessa tämä koskee vain luottokortteja ja vastuussa on luotonantaja, KSL 7:13.

6.6. Asiakaspalvelu

6.6.1. Elinkeinonharjoittajan on annettava kuluttajille mahdollisuus ottaa helposti yhteyttä yritykseen. Elinkeinonharjoittajan tulee ilmoittaa verkkosivuillaan sähköpostiosoite, johon kuluttajat voivat ottaa yhteyttä. (34)

Sähköpostiosoitteen lisäksi elinkeinonharjoittajan verkkosivuilla voi olla yhteydenottolomake. Kuluttajan pitäisi voida tallentaa lomake helposti tai saada siitä automaattisesti kopio omaan sähköpostiosoitteeseensa.

Sähköpostiosoitteen lisäksi elinkeinonharjoittajan on annettava muita yhteystietoja, joiden avulla kauppiaaseen voi suoraan olla yhteydessä. Muu yhteystieto voi esimerkiksi olla puhelinnumero, online-kysymyslomake tai suora chat-toiminto, joista kuluttaja saa vastauksen nopeasti.

Elinkeinonharjoittajan on kuluttajan pyynnöstä annettava tälle käyttöön myös muu kuin sähköinen yhteydenottokanava, jonka avulla kuluttaja voi olla suoraan yhteydessä elinkeinonharjoittajaan. (35)

6.6.2. Kuluttajan pitää ainakin voida käyttää peruutusoikeuttaan, tehdä valitus ja sanoa sopimus irti samaa viestintämuotoa käyttäen kuin sopimusta tehdessään. Elinkeinonharjoittajan tulisi viipymättä vahvistaa tällaisen viestin perille tulo. Katso kohta 5.4. ja 6.1.13.

6.6.3. Kysymyksiin ja valituksiin tulisi vastata ja ne tulisi käsitellä kohtuullisen ajan kuluessa siitä, kun elinkeinonharjoittaja vastaanottaa viestin. Ellei elinkeinonharjoittaja voi heti ottaa kantaa asiaan, tulisi kuluttajalle ilmoittaa asian etenemisestä.

Kuluttajan pitäisi voida ottaa yhteyttä elinkeinonharjoittajaan ilman ylimääräisiä kustannuksia, yhteydenottotavasta riippumatta.

Kuluttajalle on perusteltava, miksi valitusta ei voida hyväksyä. Kuluttajalle on myös kerrottava, minne kuluttaja voi valittaa tästä päätöksestä. Esimerkiksi voiko valituksen tehdä muualle kyseiseen organisaatioon, kuluttajariitalautakunnalle tai yleiseen tuomioistuimeen.

Kuluttajalta voidaan evätä palvelu tai sopimus ainoastaan asiallisilla ja syrjimättömillä perusteilla. Tällaisen kieltäytymisen peruste ei voi olla, että kuluttaja käyttää lakisää- teisiä oikeuksiaan.

---

(34) Vaatimus perustuu sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin 5(1) artiklaan.

(35) Viittaus EY-tuomioistuimen tuomioon 16.10.2008, asia C-298/07, deutsche internet versicherung AG

6.7. Henkilötiedot (36)

Elinkeinoharjoittajan, joka kerää henkilötietoja verkkosivujensa kautta, on julkaistava verkkopalvelussaan tietosuojaseloste. Tietosuojaseloste on kirjoitettava selkeästi ja helppotajuisesti ja sen on oltava helposti löydettävissä verkkosivustolta. (37) Voimassa olevaa henkilötietolainsäädäntöä on noudatettava.

---

(36) Tanskan säännöt selostetaan lyhyesti liitteessä 1. Liitteessä esitettyjä periaatteita sovelletaan osin muissakin Pohjoismaissa.

(37) Suomessa ks Tietosuojavaltuutetun opas tietosuojaselosteen laatimisesta http://www.tietosuoja.fi/27983.htm

7. LAPSET JA NUORET

Kannanoton kohdissa 1–6 esitetyt suositukset koskevat myös lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa markkinointia tämän kohdan mukaisin täsmennöksin. Näiden lisäksi pätevät ne erityiset lapsille ja nuorille suunnattua markkinointia koskevat säännöt, jotka ovat voimassa eri maissa.

7.1. Lapsille ja alle 18-vuotiaille nuorille suunnatussa markkinoinnissa on erityisesti varottava käyttämästä hyväksi lasten ja nuorten ja nuorten hyväuskoisuutta, kokemattomuutta ja kehittymätöntä arvostelukykyä, joiden vuoksi lapsiin ja nuoriin on helppo vaikuttaa.

7.2. Elinkeinonharjoittajan on arvioitava antaako markkinoinnin muoto tai sisältö ja tuotteen luonne aihetta kohderyhmän erityiseen suojaamiseen.

7.3. Elinkeinonharjoittajan on toteutettava markkinointinsa niin, että kohderyhmänä oleva ikä- ryhmä tunnistaa milloin kyseessä on markkinointi. Elinkeinonharjoittaja ei saa käyttää sellaisille sivuille vieviä linkkejä, joilla on lapsille ja nuorille sopimatonta tai lainvastaista aineistoa.

7.4. Vastaava pätee markkinointiin, joka suurelta osin vetoaa lapsiin tai nuoriin.

7.5. Markkinoinnissa ei saa suoraan kehottaa lapsia ostamaan tai suostuttelemaan vanhempiaan tai muita aikuisia ostamaan markkinoituja tuotteita. (38)

7.6. Elinkeinonharjoittaja ei saa käyttää tuotesijoittelua tai muita piilomainonnan muotoja omilla tai muilla lapsille tai nuorille suunnatuilla verkkosivuilla, esimerkiksi pelien tai muun viihteen yhteydessä. Elinkeinonharjoittaja ei myöskään saa myötävaikuttaa siihen, että tällaista toimintaa harjoitetaan.

7.7. Pelejä ja vastaavia ei myöskään pitäisi keskeyttää mainoksilla. Jos lapsille suunnatun viihteen taustalla on sponsoreita, on tästä aina kerrottava neutraalisti siten, ettei huomio kiinnity liikaa tai pääasiallisesti tähän seikkaan.

7.8. Henkilötietojen kerääminen alaikäisiltä on lähtökohtaisesti sallittua ainoastaan huoltajan suostumuksella. Viisitoistavuotiaat ja sitä vanhemmat nuoret voivat kuitenkin yleensä itse antaa suostumuksensa. Normaalisti tämän ikäisten nuorten arvioidaan kykenevän ymmärtämään suostumuksen merkitys.

Suostumus on konkretisoitava siten, että siitä käy selkeästi ja yksiselitteisesti ilmi mitä suostumus koskee. On kerrottava, mitä tietoja suostumuksen perusteella voidaan käsitellä ja kuka sekä mihin tarkoitukseen tietoja saa käyttää.

Suostumuksen edellytyksenä on nuoren tai huoltajan aktiivinen toimenpide. Kirjallista suostumusta ei vaadita, mutta elinkeinonharjoittajalla on näyttövelvollisuus suostumuksen antamisesta yksittäisessä tapauksessa.

Elinkeinonharjoittajan ei myöskään tulisi

7.9.1. lähettää osoitteellista suoramainontaa lapsille,

7.9.2. rohkaista lapsia tai nuoria antamaan tietoja itsestään, perheestään tai ystävistään,

7.9.3. tarjota lapsille tai nuorille palkintoja henkilötietojen antamisesta tai

7.9.4. käyttää tutkimuksia, kilpailuja tai vastaavia keinoja kerätäkseen lapsilta henkilötietoja.

7.10. Oikeustoimien tai muiden taloudellisten sitoumusten teko edellyttää normaalisti vanhempien (huoltajan) lupaa holhouslainsäädännön mukaisesti.

7.11. Elinkeinonharjoittajan on kerrottava verkon turvallisuussäännöistä ja hyvästä netiketistä, etenkin jos se tarjoaa lapsille tai nuorille suunnattuja, osallistumiseen kannustavia, verkkosivuja (esim. chat). Elinkeinonharjoittajalla pitäisi olla sivujensa läpikäymiseen rutiineja, joilla poistetaan lapsille/nuorille sopimatonta tai laitonta aineistoa/toimintoja.

---

(38) Perustuu sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin liitteen 1 kohtaan 28.

8. VASTUU VERKKOSIVUJEN SISÄLLÖSTÄ

8.1. Elinkeinonharjoittaja on pääsääntöisesti vastuussa verkkosivuillaan esittämästään aineistosta. Vastuu ulottuu myös toisen toimittamaan aineistoon.

8.2. Elinkeinonharjoittajan ei tulisi tehdä linkkejä verkkosivuille tai aineistoon, jotka eivät vä- littömästi tarkasteltuna täytä lainsäädännön vaatimuksia.

8.3. Kun verkkosivuilta on linkki toiselle verkkosivustolle, tulisi kuluttajalle käydä selväksi, milloin hän siirtyy toiselta sivustolta toiselle. (39)

---

(39) Esim. ulkopuoliselle verkkosivuille hypätessä tai jos käytetään ns. framingiä eli ulkopuoliselta sivulla olevaa tietoa esitetään elinkeinonharjoittajan omilla verkkosivuilla.

Liite 1

Tanskan sääntöjen lyhyt yhteenveto

1. Henkilötiedot

Elinkeinonharjoittajan on välttämätöntä perehtyä kansallisiin henkilötietoa koskeviin yksityiskohtaisiin säännöksiin. Tämä yhteenveto ei ole tyhjentävä, vaan käsittelee ainoastaan tärkeimpiä periaatteita.

1.1. Henkilötietoja verkkosivustonsa kautta keräävällä elinkeinonharjoittajan – tietovastaavan – tulisi julkaista tietosuojaseloste verkkosivuillaan. Tietosuojaseloste tulisi kirjoittaa selkeästi ja helppotajuisesti ja sen tulisi olla helposti löydettävissä. Henkilötietojen keräämisen yhteydessä on verkkosivuilla joka kohdassa oltava suora viittaus tietosuojaselosteeseen.

1.2. Tietyt tiedot on annettava suoraan näytöllä ennen henkilötietojen keräämistä. Tällaisia tietoja ovat: kuka tietoja kerää, mitä tarkoitusta varten niitä kerätään, ovatko tiedot pakollisia tai vapaaehtoisia, vastaanottaja tai vastaanottajaryhmät, kielto-, oikaisu- ja tiedonsaantioikeus, tiedot automaattisista tiedonkeruumenetelmistä sekä suojaustaso.

1.4.1. Tiedot tulisi antaa kaikilla verkkosivustolla käytettävillä kielillä, varsinkin niissä kohdissa, joissa henkilötietoja kerätään.

1.4.2. Tietosuojaselosteen tulisi muun muassa sisältää seuraavia tietoja: Elinkeinonharjoittajan nimi ja osoite, sekä fyysinen että sähköinen osoite.

1.4.3. Tietojen keruun tarkoitus. Mikäli tarkoituksia on useita, on kaikista kerrottava.

1.4.4. Ovatko pyydetyt tiedot pakollisia vai vapaaehtoisia. Kuluttajan tulee voida jättää vapaaehtoinen tieto antamatta ilman, että siitä koituu seurauksia.

1.4.5. Vastaanottajat/vastaanottajaryhmät, mikäli tietoja luovutetaan edelleen ja siinä tapauksessa kenelle ja miksi näin tehdään. Samalla kuluttajalle on tarjottava mahdollisuus kieltäytyä tästä, esimerkiksi rastitettavan kohdan avulla.

1.4.6. Evästeiden käyttö.

1.4.7. Kuluttajan oikeus saada tietoa itseään koskevista tiedoista, vaatia niiden oikaisemista tai poistoa, sekä tieto siitä, kenen puoleen asiassa tulee kääntyä.

1.4.8. Kuluttajan oikeus esittää vastalause sekä kenen puoleen asiassa tulee kääntyä.

1.4.9. Tietoturva, myös tietojen siirron aikana, ja mikäli tietoja välitetään toiseen maahan, vastaanottavan maan tietoturva.

1.4.10. Muut kuluttajalle merkitykselliset seikat.

1.5. Elinkeinonharjoittajan on noudatettava henkilötietolainsäädäntöä luovuttaessaan kuluttajaa koskevia tietoja edelleen markkinointitarkoituksiin tai käyttäessään toiselta taholta saatuja tietoja markkinoinnissa.

1.6. Yrityksen yhteydenottojen kuluttajaan päin on muutoin noudatettava markkinointilainsää- dännön vaatimuksia, ks. kohta 2.3.

1.7. Henkilötietojen antamista ei saa vaatia sen edellytyksenä, että kuluttaja saa tietoa, joka lain mukaan on kuitenkin annettava. Henkilötietojen antamista ei myöskään saa vaatia sen edellytyksenä, että kuluttaja pääsee tutustumaan verkkosivujen sisältöön.

1.8. Lähtökohtaisesti on yksittäisen elinkeinonharjoittajan tehtävänä arvioida ja päättää, mitä turvajärjestelyjä tarvitaan tietyssä tilanteessa, jossa tietoja välitetään internetin kautta.

1.9. Elinkeinonharjoittajalla on oltava teknisiä ja organisatorisia turvajärjestelyjä suojaamassa yrityksen asiakastietoja, niin etteivät ne vahingossa tai tarkoituksella tuhoudu, katoa tai vahingoitu eivätkä joudu ulkopuolisten tietoon, eikä niitä käytetä väärin tai muuten käsitellä lainvastaisesti.

1.10. Jos elinkeinonharjoittaja turvallisuuspuutteen seurauksena on saattanut asiakastietoja ulkopuolisten käsiin, elinkeinonharjoittajan tulisi ilmoittaa tästä asianomaisille.

1.11. Henkilötiedoista lapsiin liittyen, ks. kohta 7

Liite 2

Linkkejä pohjoismaiden kuluttaja-asiamiesten verkkosivuille, joilla on tietoa kansallisesta lainsää- dännöstä ja kansallisista linjauksista:

Tanska: www.forbrugerombudsmanden.dk

Suomi: www.kuluttajavirasto.fi. Yrittäjälle > Verkkokauppa .

Norja: www.forbrukerombudet.no, osiossa “lov og Rett” alaosiossa ”Tema og Bransjer:Ehandel og fjernsalg”.

Ruotsi: www.konsumentverket.se

Pohjoismaiden tietosuojaviranomaiset

Tanska: Tietosuojaviranomainen www.datatilsynet.dk

Viitataan erityisesti verkossa tapahtuvasta henkilötietojen keruuta koskeviin suosituksiin sekä yksityissektorilla verkossa tapahtuvaa henkilötietojen välittämistä koskeviin, 16.6.2008 annettuihin vaatimuksiin ja suosituksiin. (Datatilsynets anbefalinger ved indsamling af personoplysninger på internettet, og Datatilsynets krav og anbefalinger i forbindelse med overførsel af personoplysninger via internettet i den private sektor af 16. juni 2008).

Suomi: Tietosuojavaltuutettu www.tietosuoja.fi

Norja: Tietosuojaviranomainen Datatilsynet www.datatilsynet.no

Ruotsi: Tietosuojaviranomainen www.datainspektionen.se/

Pohjoismaissa toimivia luotettavuusmerkintäjärjestelmiä:

Tanska: E-mærket www.emaerket.dk

Ruotsi: www.tryggehandel.se

Kuluttaja-asiamiehen linjaus 2013

1. Blogit markkinointikanavina

Yritykset käyttävät eriaiheisia blogeja markkinointikanavinaan. Markkinointitavat vaihtelevat paljon; yritykset tekevät bloggaajien kanssa yhteistyösopimuksia, pyytävät etukäteen lupaa tuotenäytteiden lähettämiseen tai lähettävät niitä pyytämättä. Bloggaaja voi myös itse aktiivisesti hankkia mainoksia blogiinsa esimerkiksi internetin mainosverkkojen tai kumppanuusmarkkinoinnin (affiliate marketing) kautta.

Blogin pitäjä saattaa olla sitoutunut arvioimaan saamaansa tuotetta tai palvelua korvausta vastaan tai voi vapaasti päättää, kirjoittaako hän saamistaan eduista lainkaan.

Markkinointitavat voivat siis olla hyvin erityyppisiä, mutta yrityksen tavoitteena on yleensä saada tuotteensa tai palvelunsa blogissa esiin markkinointitarkoituksessa. Bloggaaja voi puolestaan ansaita rahaa mainoksilla ja saada ilmaisia lahjoja yhteistyötahoiltaan.

2. Lainsäännökset ja oikeuskäytäntö

Kuluttajansuojalain 1 luvun 1 §:n mukaan laki koskee kulutushyödykkeiden tarjontaa, myyntiä ja muuta markkinointia elinkeinonharjoittajilta kuluttajille. Lakia sovelletaan myös, kun elinkeinonharjoittaja välittää hyödykkeitä kuluttajille.

Kuluttajansuojalain 1 luvun 5 §:n mukaan elinkeinonharjoittajalla tarkoitetaan tässä laissa luonnollista henkilöä taikka yksityistä tai julkista oikeushenkilöä, joka tuloa tai muuta taloudellista hyötyä saadakseen ammattimaisesti pitää kaupan, myy tai muutoin tarjoaa kulutushyödykkeitä vastiketta vastaan hankittaviksi.

Kuluttajansuojalain 2 luvun 4 §:n mukaan markkinoinnista on käytävä selkeästi ilmi sen kaupallinen tarkoitus sekä se, kenen lukuun markkinoidaan. Säännöksen perustelujen (HE 194/2001) mukaan 4 § koskee markkinointia yleisesti riippumatta siitä, mitä välinettä markkinointiin käytetään. Kyseisen pykälän mukaan markkinoinnista on käytävä selkeästi ilmi sen kaupallinen tarkoitus. Mainonnan ja muun markkinoinnin tunnistettavuutta ja erottuvuutta esimerkiksi toimituksellisesta aineistosta on nykyisinkin edellytetty luvun 1 §:n yleislausekkeen nojalla. Tältä osin uusi pykälä ei asiallisesti muuta oikeustilaa.

Markkinoinnista on lisäksi käytävä ilmi, kenen lukuun markkinoidaan. Myös tämä vaatimus liittyy markkinoinnin tunnistettavuuteen ja avoimuuteen. Tarkoituksena on varmistaa muun muassa se, että riippumattomalta vaikuttavasta mutta tosiasiallisesti kaupallisesti sponsoroidusta aineistosta ilmenisi myös kyseinen sponsori. Kuluttajansuojalain 2 luvun 4 §:ssä ei edellytetä, että esimerkiksi selvästi kaupalliseksi viestinnäksi tunnistettavissa mainoksissa olisi nimenomaisesti ilmoitettava mainonnan tilaajan nimi. Markkinoija käy usein ilmi mainoksen varsinaisesta sisällöstäkin eli siitä, mitä tuotteita tai toimintaa mainostetaan.

Markkinaoikeus on käsitellyt mainonnan tunnistettavuutta mm. ratkaisussaan 1994:17. Yrityksen julkaisut oli laadittu muistuttamaan toimituksellisia julkaisuja, eivätkä ainakaan kaikki lukijat heti havainneet julkaisujen sisältävän miltei yksinomaan yrityksen markkinoimia tuotteita esittelevää kaupallista aineistoa. Yksityishenkilöiden kertomusten ja asiantuntijoiden lausuntojen muodossa esitettyjä markkinointiväittämiä, joita ei heti voinut erottaa markkinointiväittämiksi, pidettiin kuluttajien kannalta sopimattomana markkinointina. Ratkaisun mukaan mainos on voitava tunnistaa mainokseksi heti, ilman että siihen tutustuu tarkemmin.

Julkisen sanan neuvoston antamien Journalistien ohjeiden mukaan ilmoitusten ja toimituksellisen aineiston raja on pidettävä selvänä ja piilomainonta on torjuttava. Neuvosto on käsitellyt piilomainontaa mm. päätöksessään 4527/TV/11, jossa todetaan että televisioyhtiön verkkosivustolla oli selkeästi kaupallisen aineiston sisällä toimituksen nimissä tehtyjä uutisia muistuttavia juttuja. Niiden tarkoitus oli tukea mainostajan kaupallista sanomaa ja tuoda journalistisin keinoin uskottavuutta mainostajan viestille. Julkisen sanan neuvosto katsoi, että televisioyhtiö rikkoi hyvää journalistista tapaa.

3. Säännösten soveltaminen

Kuluttajansuojalain markkinointisäännökset velvoittavat elinkeinoharjoittajaa eli sellaista tahoa, joka harjoittaa yritystoimintaa

Markkinoinnin käsite on laaja. Sillä tarkoitetaan kaikkea kaupallista viestintää, jolla pyritään tuotteen tai palvelun myynnin edistämiseen. Elinkeinonharjoittaja voi markkinoida tuotteitaan myös kuluttajien välityksellä niin, että kuluttajat suosittelevat tuotteita muille.

Elinkeinonharjoittajalla, joka pyrkii mainostamaan tuotteitaan joko ammattimaisen tai harrastajablogin kautta, on velvollisuus noudattaa aina lainsäännöksiä toiminnassaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yritys on täyttänyt mainonnan tunnistettavuuteen liittyvät velvollisuutensa, kun se on ohjeistanut bloggaajaa toimimaan niin, ettei piilomainontaa harjoiteta.

Bloggaajalla voi olla myös oma yritys, jonka toimintaan blogi liittyy. Tällöin kirjoittajan on huolehdittava mainonnan tunnistettavuudesta kuluttajansuojalain säännösten mukaisesti.

Blogin pitäjä voi olla myös kuluttaja, jolle bloggaaminen on harrastustoimintaa eikä elinkeino. Tällöin toimintaa ei arvioida kuluttajansuojalain nojalla, mutta tästä huolimatta bloggaajan on hyvä ottaa huomioon mainonnan tunnistettavuutta koskevat säännökset, koska lukija ei muuten voi välttyä piilomainonnalta.

4. Mitä yrityksen ja ammattibloggaajan tulee ottaa huomioon blogissa markkinoidessaan?

Yrityksellä voi olla verkkosivuillaan oma blogi, jossa on esimerkiksi reseptejä, joissa käytetään yrityksen valmisteita. Tällöin blogista tulee käydä selkeästi ilmi sen ylläpitäjänä toimiva yritys. Yritys ei voi valjastaa työntekijöitään mainostamaan tuotteitaan minkäänlaisissa yhteyksissä yksityishenkilöiksi tekeytymällä.

Yrityksillä voi olla erilaisia yhteistyömuotoja blogin pitäjien kanssa. Aina varsinaisesta yhteistyöstä ei ole sovittu, vaan yritys lähettää bloggaajalle tuotteitaan tai kutsuja erilaisiin tilaisuuksiin siinä tarkoituksessa, että niistä kirjoitettaisiin blogissa. Yrityksen tavoitteena on kuitenkin yleensä saada tuotteensa tai palvelunsa blogissa esiin markkinointitarkoituksessa.

Tuotteita voidaan mainostaa blogien kautta eri tavoin. Erillisiä mainosbannereita käytettäessä mainonnan tunnistettavuus ei yleensä vaarannu, sillä ne erottuvat selkeästi toimituksellisesta sisällöstä, eikä mainostajastakaan ole yleensä epäselvyyttä. Sen sijaan kun bloggaaja arvioi saamaansa tai itse hankkimaansa tuotetta, palvelua tai muuta etua omin sanoin blogissaan, lukija ei voi tietää, onko kyseessä sponsoroitu mielipide eli mainonta vai ilman erityisiä etuja syntynyt oma mielipide, ellei sitä tuoda selkeästi esiin.

Markkinointitavat voivat siis olla hyvin erityyppisiä, mutta tuotteen mainostajalla on aina täysi vastuu toiminnastaan ja käyttämästään markkinointimenetelmästä. Yrityksen velvollisuutena on varmistaa, että mainonnan kaupallinen tarkoitus käy ilmi, eikä piilomainontaa harjoiteta. Tämä tarkoittaa sitä, että markkinoinnin on erotuttava toimituksellisesta aineistosta niin, että lukija tietää, milloin on kyse kaupallisesta vaikuttamisesta.

Harrastusbloggaajaa ei velvoita suoraan kuluttajansuojalainsäädäntö tai Journalistin ohjeet, mutta mainostava yritys on siitä huolimatta vastuussa lainsäädännön noudattamisesta blogin kautta markkinoidessaan. Bloggaaja, joka suosittelee yritykseltä saamiaan tuotteita, palveluita tai muita vastikkeettomia etuja blogissaan, markkinoi tosiasiassa yrityksen lukuun, vaikka bloggaajalla ei olisikaan velvollisuutta kertoa tuotteesta blogissaan. Siksi yrityksen, joka lähettää tuotteitaan bloggaajalle siinä tarkoituksessa, että niistä kirjoitetaan positiivisia arvioita, tulee neuvoa bloggaajaa toimimaan niin, että yhteistyöstä tai vastikkeettomien etujen vastaanottamisesta kerrotaan avoimesti postauksien yhteydessä.

Blogin aihepiiri ei vaikuta asiaan, vaan samat vaatimukset koskevat kaikenlaisia blogeja olipa teemana muoti, rakentaminen tai kirjallisuus.

Mainos on voitava tunnistaa mainokseksi heti ensisilmäyksellä ilman tarkempaa tutustumista siihen. Blogin pitäjää voi ohjeistaa seuraavilla tavoilla:

• Yhteistyösopimuksesta kerrotaan blogin etusivulla tai muuten selkeästi esim.

– yhteistyössä yrityksen x /tuotteen x kanssa tai

– sponsorina yritys x /tuote x

• Edellä mainittua tapaa voi käyttää myös, kun bloggaaja saa korvausta siitä, että lisää postaukseensa linkin yrityksen verkkokauppaan tai kertoo esimerkiksi Kiosked-logon välityksellä, mistä tuotteen voi ostaa.

• Lisäksi tuotteen arvioinnin yhteydessä kerrotaan esim. suluissa tai *-viittauksella:

– saatu blogin kautta yritykseltä x tai

– sain tuotteen lahjaksi/ilmaiseksi/arvioitavaksi/lainaan yritykseltä x tai

– tuote on arvioitu yhteistyössä yrityksen x kanssa

Epämääräisiä ilmauksia, kuten ”osa tuotteista saatu blogin kautta” tai ”postilaatikkoon kolahti tuote x” ei tule käyttää, koska niiden perusteella lukija ei voi tietää, onko kyseessä mainos vai ei.

• Tuotteesta kirjoitettaessa viittaus markkinoivaan yritykseen on tehtävä joka kerta, kun tuote mainitaan tai se liittyy muuten olennaisesti postaukseen. Riittävää ei ole, että asiasta on mainittu aikaisemmissa postauksissa.

 

Muistio 6.6.2014
Kilpailu- ja kuluttajavirasto
Opetushallitus

Tässä muistiossa käsitellään koulujen ja oppilaitosten sekä yritysten ja yhteisöjen kanssa tehtävää yhteistyötä, sekä niiden aineistojen tai palvelujen käyttöä opetuksessa. Tarkastelun painopiste on yritysyhteistyössä ja siihen liittyvän kaupallisen vaikuttamisen pelisäännöissä. Koulun ja oppilaitoksen johdon sekä opettajien ja muun opetus- ja kasvatushenkilöstön tulee olla tietoisia markkinointia ja sponsorointia koskevista säädöksistä ollessaan yritys- ja yhteisöyhteistyössä koulun tai oppilaitoksen edustajana.

1. Miksi kasvatuksessa ja opetuksessa tarvitaan yhteistyötä yritysten ja yhteisöjen kanssa?

Opetussuunnitelmien perusteissa kouluja ja oppilaitoksia kannustetaan aktiiviseen yhteistyöhön yritysten ja yhteisöjen kanssa osana koulutyötä ja opiskelua. Tavoitteena on monimuotoisten oppimisympäristöjen käyttäminen osaamisen edistämiseen. Paikalliseen opetussuunnitelmaan tai siihen perustuvaan vuosittaiseen suunnitelmaan tulee sisältyä kuvaus yhteistyöstä. Yhteistyön muotoja voivat olla esimerkiksi

• vierailut yrityksissä, järjestöissä ja yhteisöissä
• yritysten ja yhteisöjen edustajien ja yrittäjien vierailut kouluissa ja oppilaitoksissa
• yhteiset projektit
• tapahtumat
• opinnäytetyöt
•  kummiluokkatoiminta.

Erityisesti työelämään perehtymis- ja työssäoppimisjaksoilla sekä ammatillisen osaamisen näytöissä yritykset ovat oppilaiden ja opiskelijoiden oppimisympäristöjä.

Kaikkien koulutusmuotojen opetussuunnitelmien ja tutkintojen perusteissa painoalueina ovat yrittäjyyskasvatus ja yrittäjyyteen kasvaminen. Tämä tarkoittaa laaja-alaista asenne- ja valmiuskasvatusta sisäiseen yrittäjyyteen, joka ilmenee monin tavoin läpi yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen. Tavoitteena on tukea kehittymistä omatoimiseksi, aloitteelliseksi ja yhteistyökykyiseksi kansalaiseksi, jolla on realistinen kuva omista valinnan- ja vaikutusmahdollisuuksistaan. Sisäisen yrittäjyyden valmiuksien lisäksi tavoitteena on luoda pohjaa yrittäjämäisille toimintatavoille ja myöhempinä opiskeluvuosina myös yrittäjyydelle mahdollisena ammattina. Ammatillisen peruskoulutuksen yhtenä tavoitteena on valmius toimia itsenäisenä ammatinharjoittajana ja yrittäjänä.

Lukio on osa yleissivistävää koulutusta ja lukioissa toimitaan paljolti samojen periaatteiden mukaisesti kuin perusopetuksessa. Tärkein kosketus yritykseen oppimisympäristönä on työelämään tutustuminen tai työelämäyhteistyö eri muodoissaan, yrittäjyyskurssit ja niihin sisältyvä yritystoiminta tai työelämään perehtyminen. Ammatillisille oppilaitoksille yritysyhteistyö on olennainen osa koulutuksen kehittämistä. Koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelmat laaditaan yhteistyössä työ- ja elinkeinoelämän edustajien kanssa, jotta koulutus vastaisi mahdollisimman hyvin työ- elämän ammattitaitovaatimuksia opetussuunnitelman ja näyttötutkinnon perusteiden mukaisesti. Työssäoppimisjaksot suunnitellaan yhdessä työpaikan edustajan, opiskelijan ja opettajan kanssa. Työpaikan edustaja ohjaa opiskelijaa työelämän pelisääntöjen ja yrityksen toimintaohjeiden noudattamisessa. Opettaja puolestaan vastaa siitä, että toiminta on oppimistavoitteiden mukaista. Oppilaitoksen säännöt koskevat opiskelijaa työssäoppimisjaksonkin aikana. Samat periaatteet koskevat myös työelämään perehtymisen jaksoja eli TET-toimintaa perusopetuksessa ja lukiossa.

Yritysyhteistyö liittyy koulujen ja oppilaitosten kuluttajakasvatukseen. Kuluttajan tarvitsemat taidot ovat monimutkaistuneet ja määrällisesti lisääntyneet. Arjessa selviytymiseen tarvitaan taloustaitoihin liittyvää sopimusoikeuden käsitteiden ymmärtämistä sekä taitoa toimia erilaisissa valinta- ja ongelmatilanteissa. Kuluttajaosaamiseen liittyvät tiedot ja taidot ovat keskeisiä oman elämän hallinnan, kestävän elämäntavan omaksumisen sekä kansalaisena toimimisen kannalta. Kuluttajatietoutta tarvitsevat sekä kuluttajat että yritykset ja niiden työntekijät.

Yritysyhteistyössä ollaan tekemisissä kaupallisen viestinnän kanssa. Kaupallista vaikuttamista käsiteltäessä tavoitteena on, että oppilaat ja opiskelijat tuntevat mainonnan tavoitteet ja periaatteet sekä pystyvät analysoimaan ja tulkitsemaan kriittisesti kaupallisia sanomia eri medioissa. Oppilaiden ja opiskelijoiden on tärkeää tietää, että on olemassa mainontaa sääteleviä lakeja ja määräyksiä, joista heidän tulee myös osata etsiä tietoja.

2. Lasten ja nuorten erityisasema kuluttajansuojalaissa sekä henkilötietolain merkitys

Tässä luvussa esitetään alle 18-vuotiaiden asemaa koskevia kuluttajansuojalainsäädännön periaatteita. Ne tulee ottaa huomioon kaikessa lasten ja nuorten kanssa tehtävässä työssä. Seuraavissa luvuissa tarkastellaan niiden soveltamista koulujen ja oppilaitosten käytännön työssä.

Alaikäiset, alle 18-vuotiaat lapset ja nuoret, ovat kuluttajansuojalaissa erityisasemassa. Alaikäisiin kohdistuvaa markkinointia arvioidaan keskimääräistä tiukemmin, koska alaikäisiä voidaan heidän tietojensa tai kokemustensa rajoittuneisuuden vuoksi pitää tavallista alttiimpina markkinoinnin vaikutuksille.

Lapsi ja nuori elää samanaikaisesti kodin ja koulun vaikutuspiirissä. Tämä edellyttää näiden kasvatusyhteisöjen vuorovaikutusta ja yhteistyötä kokonaisvaltaisen kasvun ja hyvän oppimisen tukemisessa. Huoltajilla on ensisijainen vastuu kasvatuksesta. Koulu ja oppilaitos tukee kotien kasvatustehtävää ja vastaa oppilaan ja opiskelijan kasvatuksesta ja opetuksesta kouluyhteisön jäsenenä. Yhteisvastuullisen kasvatuksen tavoitteena on edistää oppimisen edellytyksiä, turvallisuutta ja hyvinvointia koulussa ja oppilaitoksessa.

Vanhemmilla on lastensa kasvattajina oikeus päättää, minkälaisen markkinoinnin kohteeksi heidän lapsensa joutuvat. Vanhemmilla on oikeus päättää perheen hankinnoista ilman, että suoraan lapseen tai nuoreen vetoamalla sivuutetaan huoltajien kasvatusoikeus. Tämän takia mainonta ei saa asettaa huoltajien päätösvaltaa kyseenalaiseksi eikä antaa lapselle tai nuorelle väärää käsitystä omasta toimivallastaan. Markkinointi ei saa siten sisältää lapselle suunnattuja suoria ostokehotuksia eikä rohkaista lasta tai nuorta painostamaan huoltajia ostamaan sponsorin tai muun markkinoijan tuotteita. Tämä tulisi ottaa huomioon myös oppilas- ja opiskelijahuoltoa koskevissa tilanteissa, joissa jaetaan yritysten tuotenäytteitä tai materiaalia.

Koulun ja oppilaitoksen tehtävänä on tarjota lapselle ja nuorelle virikkeellinen ja turvallinen oppimisympäristö sekä mahdollisuus tasapainoiseen kehitykseen. Koulun ja oppilaitoksen tarkoitus ei ole yritysten kanssa tehtävässä yhteistyössäkään toimia markkinointikanavana, vaan kasvattajana ja ohjaajana sekä monipuolisten, puolueettomien tietojen ja taitojen tarjoajana. Alaikäisen on vaikea ymmärtää mainonnan kaupallista luonnetta ja opettajan tai muun auktoriteetin jakamana markkinointiaineisto voi saada oppilaan ja opiskelijan silmissä erityisen painoarvon. Vanhemmilla tulee olla mahdollisuus vaikuttaa koulussa ja oppilaitoksessa tapahtuvaan, alaikäisiin huollettaviin kohdistuvaan markkinointiin. Tämän vuoksi alaikäiselle ei saa jakaa markkinointimateriaalia, kuten mainoksia, tuotenäytteitä tai mainoslahjoja koulujen ja oppilaitosten kautta tai järjestää markkinointitilaisuuksia ilman huoltajien suostumusta. Markkinointimateriaalia ovat myös sellaiset ilmaisjakelujulkaisut, jotka on rahoitettu suurelta osin mainostuotoin tai jotka sisältävät tekstimainontaa.

Lastenlehteä markkinoitiin siten, että peruskoulun opettajat jakoivat koululaisille lehden näytenumeron ja tilauslipukkeen. Peruskoulun oppilaat toimittavat holhoojilleen erilaisia koulunkäyntiin liittyviä viestejä, jotka palautetaan opettajalle holhoojan allekirjoittamana. Jos samaa menettelytapaa käytetään koulunkäyntiin liittymättömässä kaupallisessa markkinoinnissa, on olemassa vaara, että koululaisen holhooja ei selkeästi käsitä menettelyn kaupallista tarkoitusta. Markkinatuomioistuin piti menettelyä hyvän tavan vastaisena. (MT1981:9)

Mainostoimisto ja rekisteröity yhdistys olivat jakaneet julkaisemaansa mainoslehteä kouluihin siinä tarkoituksessa, että julkaisu jaettaisiin edelleen oppilaille tai että julkaisu olisi koulussa oppilaiden vapaasti saatavilla. Julkaisu sisälsi kirjoituksia lapsia ja nuoria kiinnostavista tapahtumista ja tuotteista. Markkinatuomioistuin piti menettelyä hyvän tavan vastaisena ja kielsi vastapuolta jakamasta markkinointiaineistoa suoraan alaikäisille lapsille tai nuorille koulujen kautta varmistumatta siitä, että vanhemmat ovat antaneet suostumuksensa aineiston jakamiseen. (MT 2000:12)

Henkilötietojen luovuttaminen suoramarkkinointia varten edellyttää oppilaan tai alaikäisen opiskelijan huoltajan lupaa (laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 16 § 3 mom). Opetuksessa ei tule käyttää sellaisia tieto- ja viestintäteknisiä palveluita jotka keräävät henkilötietoja markkinointitarkoituksiin. Kaupallisten tiedotteiden jakamisen koulun kautta jokaisen oppilaan kotiin on katsottu olevan rinnastettavissa oppilaan henkilötietojen luovuttamiseen markkinoijalle. Koulun oppilaiden henkilötietojen käsittelyn tulee perustua oppilasrekisterin käyttötarkoitukseen eli opetuksen järjestämiseen. Lehti- ja muiden mainosten jakaminen oppilaiden kautta heidän koteihinsa ei liity varsinaisesti opetuksen järjestämiseen, joten se ei vastaa koulun oppilasrekisterin käyttötarkoitusta. Siten opettajan ei pidä jakaa kaupallisia tiedotteita edellä mainitulla tavalla. (Vrt TSV:n kannanotto 147/45/2001)

3. Kuluttajansuoja koulujen ja oppilaitosten toiminnassa

Opetuksen tai koulutuksen järjestäjällä on vapaus valita opetuksessa käytettävä materiaali ja sillä on myös vastuu materiaalin asianmukaisuudesta suhteessa opetuksen ja kasvatuksen tavoitteisiin sekä sen asianmukaisesta käytöstä opetuksessa. Aineisto voi olla yritysten tuottamaa kaupallista aineistoa tai erilaisten yhteisöjen tuottamaa materiaalia. Seuraavassa käsitellään erityisesti kaupallisen aineiston käyttöön liittyviä periaatteita kuluttajansuojalainsäädännön valossa. Myös aatteellisten yhdistysten ja muiden yhteisöjen tuottamaan materiaaliin tulee suhtautua samoja periaatteita noudattaen. Tekstissä käsitellään myös kaupallisten palvelujen käyttöä.

3.1. Mainonnan tunnistettavuus ja oppimateriaali

Markkinoinnista on aina käytävä selkeästi ilmi sen kaupallinen tarkoitus eli mainos on voitava tunnistaa mainokseksi. Piilomainontaa tai muuta peiteltyä mainontaa ei saa käyttää. Opettajan tulee varmistaa, että mainosviestit pidetään erillään opetusmateriaalista ja muusta lapsille ja nuorille jaettavasta aineistosta. Mainonnan tunnistettavuus hämärtyy, jos mainos puetaan lehtiartikkelin, tehtävän, kilpailun, tarinan tai sarjakuvan muotoon.

Eräs lapsille ja nuorille suunnattu kaupallisista viesteistä koostuva julkaisu oli kokonaisuudessaan laadittu muistuttamaan toimituksellisia julkaisuja. Markkinatuomioistuin piti markkinointia sopimattomana, kun julkaisu oli kohdistettu ensisijaisesti lapsille ja nuorille ja vaara siitä, että kohderyhmä ei ollut tunnistanut kirjoituksia mainoksiksi, oli tavallista suurempi. (MT 2000:12)

Lasten värityskirjan piirrosaiheissa oli kuvattu paikallisia yrittäjiä ja yksittäisiä nimettyjä tuotteita. Piirrosten lomaan oli sijoitettu tavuviivoin kirjoitettuja mainoslauseita ja yritysten logoja. Värityskirjoja oli jaettu suoraan lapsille päiväkotien kautta. Kuluttaja-asiamies piti menettelyä sopimattomana, kun markkinointimateriaalia jaettiin päiväkodin kautta ilman huoltajien suostumusta. Kuluttaja-asiamies piti värityskirjan sisältämää peiteltyä mainontaa sopimattomana. (KA 2001/40/0602)

Yrityksen maksaman suoran markkinoinnin tai piilomainonnan esiintyminen koulujen ja oppilaitosten käyttöön tuotetussa oppimateriaalissa on lähtökohtaisesti aina kuluttajansuojalain tarkoittamalla tavalla sopimatonta ja lain vastaista. Mikäli tällaista kuitenkin ilmenee, opettajan tulee saattaa asia opetuksen ja koulutuksen järjestäjän sekä oppimateriaalin julkaisijan tietoon. Opettajan tulee lisäksi tarvittaessa selvittää asia oppilaille siten, että he osaavat suhtautua asianmukaisella kriittisyydellä myös väärässä paikassa esiintyvään markkinointiin.

Jos kaupallista materiaalia käytetään opetustarkoituksessa, opettajan tulee selvittää oppilaille ja opiskelijoille,

• mitä aineisto on
• kuka aineiston on tuottanut
• miten markkinointiviestintä näkyy aineistossa
• mitkä ovat markkinointiviestinnän tavoitteet.

Mainosmateriaalin erottaminen muusta aineistosta voi olla oppilaille ja opiskelijoille vaikeaa. Opettajan tehtävänä on ohjata oppilaita ja opiskelijoita käyttämään erilaisia materiaaleja kriittisesti ja monipuolisesti. Aineistojen arviointi on osa media-, kuluttaja- ja yrittäjyyskasvatusta.

Piilomainonnasta on kyse silloin, kun mainonnasta ei ole selkeästi tunnistettavissa sen kaupallinen tarkoitus. Tällainen voi olla esimerkiksi lehtiartikkelin tai sarjakuvan muotoon laadittu mainos. Lasten ja nuorten ollessa kohderyhmänä vaatimukset ovat tavallista tiukemmat.

Mainonnan tunnistettavuuteen tulee kiinnittää huomiota esimerkiksi kouluissa järjestettävän ns. sanomalehtiviikon yhteydessä tai tilanteissa, joissa yritys vierailee koulussa antamassa taloustaidon valmennusta.

3.2. Kaupallinen materiaali koulun ja oppilaitoksen tiloissa sekä mainosten ja tuotenäytteiden jakaminen

Kouluja ja oppilaitoksia kannustetaan yritysyhteistyöhön, kuten edellä tässä muistiossa on mainittu. Lisäksi voidaan pitää kannatettavana sitä, että kouluissa ja oppilaitoksissa pidetään esillä ja jaetaan tietoa myös esimerkiksi terveellisistä ruokailutavoista tai liikunnan merkityksestä terveydelle. Tämä ei kuitenkaan saa johtaa siihen, että koulujen tai oppilaitosten tiloissa on esillä yritysten tuotemarkkinointia. Tuotemarkkinoinnin kielto koskee muun muassa koulujen ja oppilaitosten ilmoitustauluja, luokkahuoneita ja muitakin tiloja, kuten esimerkiksi liikunta- ja juhlasaleja sekä terveydenhuoltoon tarkoitettuja tiloja.

Alle 15-vuotiaille ei saa jakaa tai lähettää suoramarkkinointia ilman huoltajien suostumusta. Myös 15–17-vuotiaille suunnattuun suoramarkkinointiin on suhtauduttava erityisen pidättyvästi. Suoramarkkinointia ei voi lähettää myöskään oppilaskunnalle, vaan se tulee osoittaa koululle.

Koulukirjoja markkinoiva yritys lähetti koulun oppilaskunnalle mainoksiaan, joita se pyysi levittämään koulun tiloihin. Valokuvaamalla mainoksen esillepanon oppilaskunta sai etusetelin yrityksen verkkokauppaan ja mahdollisuuden osallistua kameran arvontaan. Kuluttaja-asiamies piti markkinointia hyvän tavan vastaisena, kun markkinointiaineisto lähetettiin koulun sijaan suoraan opiskelijoille, eikä vanhempien suostumusta kampanjaan osallistumisesta pyritty varmistamaan. (KUV/5877/41/2012)

Huoltajilta on pyydettävä lupa kaikentyyppisen markkinointimateriaalin, kuten

• mainosten
• mainoksia sisältävien lehtien
• tuotenäytteiden ja mainoslahjojen antamiseen oppilaille (esimerkiksi ensimmäisen vuosiluokan aloitusreppu) ja opiskelijoille.

Yleisistä yhteistyön ja sponsoroinnin periaatteista ja lupakäytänteistä, kuten suhtautumisesta erityyppiseen markkinointiin, on hyvä sopia huoltajien kanssa tapauskohtaisesti tai lukuvuosittain. Yhteisesti sovittuihin pelisääntöihin tulee sitouttaa koulun ja oppilaitoksen koko henkilöstö.

Ulkomaan kielikursseja tarjoava yritys teki kouluvierailuja markkinoidakseen kielimatkoja oppilaille ja opettajille. Markkinointikampanjan jälkeen osa alaikäisistä oppilaista sai sekä tekstiviestimarkkinointia kännykkäänsä että osoitteellista suoramarkkinointia. Tällainen markkinointi edellyttää aina etukäteissuostumusta vanhemmilta. Kuluttaja-asiamies piti menettelyä hyvän tavan vastaisena ja katsoi, että yritys olisi voinut lähettää markkinointiaineiston ensin koululle tai sen rehtorille ja kiinnittää huomiota siihen, että aineiston jakamiselle oppilaille ja kilpailuun osallistumiseen on alaikäisten osalta saatava heidän huoltajiensa lupa. (KUV 6854/41/2012)

Materiaalin jakamiseen rinnastettavaa on pitää materiaalia esillä tai saatavilla oppilaitoksen tiloissa.

On huomattava, että materiaalin pelkkä jakaminen oppilaille ja opiskelijoille tai esillä olo koulun tiloissa on eri asia kuin materiaalin käyttäminen opetuksessa. Materiaalin opetuskäyttöön ei tarvita huoltajien lupaa ja opettaja vastaa materiaalin käsittelytavasta (vrt. kohta 3.1).

3.3. Kaupalliset liikuntapalvelut opetuskäytössä

Koululiikunta tutustuttaa oppilaita ja opiskelijoita monipuolisesti liikunnan harrastamisen mahdollisuuksiin. Opetuksen osana voi olla tutustumista myös kaupallisiin liikuntapalveluihin sekä näiden palvelujen käyttöä. Tällöin tulee järjestelyissä pitää huoli siitä, että palveluihin tutustutaan monipuolisesti ja että jokaisella oppilaalla ja opiskelijalla on tasavertainen mahdollisuus osallistua yhteiseen toimintaan.

Mikäli peruskoulun opetustilanteissa käytetään kaupallisia liikuntapalveluja, joiden kustannuksiin tarvitaan huoltajien osallistumista (esimerkiksi urheilu- tai laskettelukeskuksiin suuntautuvat retket), osallistumisesta on hyvissä ajoin neuvoteltava huoltajien kanssa. Kustannuksiin osallistumisen on oltava huoltajille vapaaehtoista ja kaikille oppilaille on turvattava mahdollisuus osallistua toimintaan (Opetushallituksen tiedote 4/2006: Retkien ja muun koulun ulkopuolisen toiminnan järjestäminen perusopetuksessa 20.4.2006 (1)).

---

1 Saatavilla osoitteessa:
http://www.oph.fi/saadokset_ja_ohjeet/ohjeita_koulutuksen_jarjestamiseen/perusopetuksen_jarjestami
nen/kouluretket_ja_leirikoulut. Viitattu 30.7.2014.

 

3.4. Tieto- ja viestintäteknologian sekä median käyttö opetuksessa

Tieto- ja viestintäteknologia sekä media ovat keskeinen opetuksen sisältö, väline ja kohde. Tieto- ja viestintäteknologian opetuskäyttöä ja mediakasvatusta toteutetaan kouluissa ja oppilaitoksissa suhteessa opetuksen tavoitteisiin ja oppilaan/opiskelijan ikäkauteen. Koulutus tavoittaa kattavasti eri ikäluokkia ja on siksi kiinnostava markkinointiväylä. Opetus, kasvatus ja ohjaus ei saa olla kaupallista vaikuttamista. Kouluissa ja oppilaitoksissa on tärkeää olla tietoisia kaupallisesta vaikuttamisesta ja sen jatkuvasta muutoksesta sekä uusista markkinointikeinoista median ja digitaalisten ratkaisujen kehittyessä.

On tärkeä huomata, että esimerkiksi kuluttajien henkilötiedot ja ostokäyttäytyminen on yrityksille arvokasta tietoa. Internetsivuja ylläpitävät yritykset keräävät tietoja esimerkiksi sen perusteella, millä sivuilla käyttäjät vierailevat ja määrittelevät niiden pohjalta kohderyhmiä suoramarkkinointinsa tarkemmaksi kohdentamiseksi. Tämä tulee ottaa huomioon käytettäviä sivustoja, ohjelmistoja ja opetuksen tavoitteita ja sisältöjä suunniteltaessa.

3.5. Myynti oppilaille ja opiskelijoille

Alaikäiset voivat ostaa taskurahoillaan hinnaltaan kohtuullisia ja heille tavanomaisia tuotteita ja määrätä työansioistaan. Muista ostoksista päättävät vanhemmat.

Alaikäinen ei voi ostaa tuotteita velaksi. Velaksi ostaminen on myös sitä, että lasku lähetetään ostajalle myöhemmin. Tämä koskee myös matkapuhelimella tapahtuvaa ostamista. Tämän takia alaikäinen tarvitsee huoltajien kirjallisen suostumuksen luokkasormusten, t-paitojen tai muiden tuotteiden tilaamiseen.

3.6. Välipala-automaatit ja välipalojen myynti

Juoma-, makeis- ja muiden automaattien hankintaa harkittaessa ja välipalatuotteiden myyntiä suunniteltaessa on hyvin tärkeää käydä niiden hyväksyttävyydestä periaatteellinen keskustelu, johon myös huoltajat voivat osallistua.

Automaattien ulkoasu voi toimia jo sellaisenaan markkinointiviestinä. Kuluttajansuojalainsää- dännön mukaan alle 18-vuotiaiden huoltajilla on oikeus päättää, millaista markkinointia heidän lapsiinsa voi kohdistaa. Ei siis ole suositeltavaa hankkia kouluihin ja oppilaitoksiin sellaisia välipala-automaatteja, joiden ulkoasu sisältää tuotemarkkinointia. Koska alaikäinen ei voi ostaa velaksi, mikä koskee myös matkapuhelimella tapahtuvaa maksamista, tulee koulujen ja oppilaitosten omalta osaltaan myös varmistaa se, ettei matkapuhelimella maksamisen mahdollistavia välipala-automaatteja olisi lainkaan ainakaan alle 15-vuotiaiden käytettävissä.

Tarkoituksenmukaisesti järjestetyn ja ohjatun, täysipainoisen, maksuttoman kouluruokailun avulla edistetään koulutyössä jaksamista, terveyttä ja hyvinvointia. Koulujen ja oppilaitosten tulee huolehtia siitä, ettei automaattien tai muun välipalamyynnin tuotetarjonta ole ristiriidassa kouluille ja oppilaitoksille kuuluvan terveys-, ravitsemus- ja ruokakasvatuksen kanssa. Välipala-automaattien tuotetarjonta ja käyttö eivät saisi vähentää oppilaiden ja opiskelijoiden osallistumista kouluruokailuun. Makeiden, rasvaisten tai suolaisten välipalatuotteiden säännöllinen tarjoaminen ei ole suositeltavaa ja niiden korvaaminen terveellisemmillä vaihtoehdoilla on mahdollista. Koulujen ja oppilaitosten on huolehdittava siitä, että terveys-, ruoka- ja ravitsemus- sekä talouskasvatukselliset seikat tulevat otetuiksi huomioon automaattien hankintaa ja välipalamyyntiä harkittaessa. Kasvatukselliset periaatteet sitovat myös oppilaskuntien toimintaa ja yhteisiä tilaisuuksia. (Opetushallituksen ja Kansanterveyslaitoksen tiedote 11/2007: Makeiset ja virvoitusjuomat kouluissa ja oppilaitoksissa 16.3.2007 (2)).

---

2 Saatavilla osoitteessa: http://www.edu.fi/download/119396_pdfMakevirkouopp.pdf. Viitattu 30.7.2014.

 

3.7. Valokuvaus

Oppilaiden ja opiskelijoiden valokuvaaminen kouluissa ja oppilaitoksissa sekä kuvien myyminen on vakiintunutta ja laajalle levinnyttä toimintaa. Koulukuvauksista on muodostunut kouluissa ja oppilaitoksissa vuosittainen traditio.

Kouluvalokuvauksista kuluttaja-asiamies on julkaissut erillisen Valokuvaus kouluissa ja päiväkodeissa -linjauksen ja se on luettavissa Kilpailu- ja kuluttajaviraston verkkosivuilla. (3) Vanhemmille on tiedotettava etukäteen kuvauksen

• ajankohdasta
• kuvalajitelmasta
• hinnasta ja
• kuvien palautusoikeudesta.

Vanhemmilla ei ole ostopakkoa, vaan kuvat voi palauttaa kuluttajansuojalain etämyyntiä koskevien säännösten mukaan.

Opetushallitus on 20.6.2011 antanut suosituksen koulukuvausten tilaamisessa ja järjestämisessä noudatettavista periaatteista. Tavoitteena on lisätä kuvauksiin liittyvien menettelyiden avoimuutta, vakiinnuttaa hyviä käytäntöjä sekä varmistaa laadukkaiden ja kohtuuhintaisten koulukuvien saaminen. Suositus ja siihen liittyvä muistio (4) ovat Opetushallituksen verkkosivuilla.

Valokuvaamojen tasapuolisen kohtelun sekä hankinnan laadun ja edullisuuden varmistamiseksi koulukuvausten tilaamisessa ja sopimusten tekemisessä on perusteltua noudattaa samoja periaatteita ja menettelytapoja kuin julkisista hankinnoista annetun laissa (348/2007) on säädetty kansallisten kynnysarvojen alle jäävissä ns. pienhankinnoissa.

Koulun puolesta koulukuvauksesta tehtävän sopimuksen valmisteluun ja tekemiseen osallistuvat henkilöt eivät saa vastaanottaa kuvaamoilta vieraanvaraisuutta, joka ylittää tavanomaisen tason, eivätkä muutoinkaan toimia siten, että heidän puolueettomuutensa vaarantuu.

Koulukuvaussopimukseen ei tule sisällyttää koulun henkilökunnalle taikka oppilaille tai heidän huoltajilleen annettavia henkilökohtaisia etuuksia.

Koska sopimus koulukuvauksesta tehdään kuvien maksajan, yleisimmin huoltajien lukuun, on tärkeää, että huoltajia tai heidän edustajiaan kuullaan sopimuksen sisällöstä ja ehdoista paikallisesti päätettävällä tavalla.

---

3 Saatavilla osoitteessa: http://www.kkv.fi/globalassets/kkv-suomi/julkaisut/linjaukset/toimialakohtaisetlinjaukset/valokuvaus-kouluissa-ja-paivakodeissa-2008.pdf. Viitattu 30.7.2014.

4 Saatavilla osoitteessa: http://www.oph.fi/saadokset_ja_ohjeet/ohjeita_koulutuksen_jarjestamiseen/perusopetuksen_jarjestami nen/suositus_koulukuvausten_jarjestamisesta. Viitattu 30.7.2014.

 

3.8. Kilpailut, tapahtumat ja markkinointi

Jos oppilaat ja opiskelijat osallistuvat yritysten järjestämiin markkinointia sisältäviin kilpailuihin tai tapahtumiin, heille tulee selittää, mistä on kysymys. Alaikäisten oppilaiden ja opiskelijoiden vanhemmilta tulee pyytää osallistumislupa.

Mikäli yritys haluaa markkinoida järjestämäänsä kilpailua tai tapahtumaa oppilaitoksen tiloissa, tulee edellä esitetyn lisäksi ottaa huomioon myös kohdissa 3.2 Kaupallinen materiaali koulun ja oppilaitoksen tiloissa ja 4. Sponsorointi esitetyt asiat.

Vain sponsorointi on sallittua eikä materiaali saa sisältää suoraa tai epäsuoraa tuotemarkkinointia. Epäselvissä tilanteissa on suositeltavaa tiedustella Kilpailu- ja kuluttajaviraston kantaa.’

Koulukirjoja markkinoiva yritys lähetti koulun oppilaskunnalle mainoksiaan, joita se pyysi levittä- mään koulun tiloihin. Valokuvaamalla mainoksien esillepanon oppilaskunta sai mahdollisuuden osallistua kameroiden arvontaan. Kuluttaja-asiamies piti markkinointia hyvän tavan vastaisena, kun markkinointiaineisto lähetettiin koulun sijaan suoraan opiskelijoille, eikä huoltajien suostumusta kampanjaan osallistumisesta pyritty varmistamaan (KUV/5877/41/2012)

3.9. Varojen keruu yhteiseen käyttöön

Koulun opintokäyntejä ja -retkiä, leirikouluja sekä opetukseen liittyviä tapahtumia voidaan tukea oppilaiden ja huoltajien yhteisesti keräämillä varoilla. Varojen keruun tulee olla oppilaille ja huoltajille vapaaehtoista ja varojen keruussa tulisi ottaa huomioon myytävien tuotteiden terveys- ja turvallisuusnäkökulmat. Jokaisella oppilaalla tulee olla mahdollisuus osallistua koulun opetussuunnitelman ja siihen perustuvan vuotuisen suunnitelman mukaiseen toimintaan siitä huolimatta, onko hän tai hänen huoltajansa osallistunut varojen keräykseen.

Huoltajien suorittama varojen keruu voi tapahtua itsenäisesti siten, että koulu ei ole keruussa mukana lainkaan. Tällöin huoltajat suunnittelevat ja toteuttavat varojen keruun itse ja päättävät, miten varat annetaan oppilaiden toimintaa varten. Varojen käytön periaatteet on kuitenkin hyvä selkiyttää heti alussa koulun kanssa neuvotellen, sillä valmistautuminen esimerkiksi leirikouluhankkeisiin saattaa kestää useamman vuoden. Huoltajien varojen keruu voi tapahtua myös yhteistyössä koulun kanssa, jolloin huoltajat ja koulu yhdessä päättävät varojen keruun ja käytön periaatteista. Molemmissa tapauksissa koulu kuitenkin viime kädessä vastaa siitä, että kaikilla oppilailla on yhdenvertainen mahdollisuus osallistua toimintaan.

Myös oppilaat ja opiskelijat voivat osallistua varojen keruuseen esimerkiksi leirikoulua varten. Tällöin on huomattava, että alle 15-vuotiaan toimiminen yrityksen tuotteiden myyjänä edellyttää huoltajien suostumusta. Jos alaikäiset tällöin esimerkiksi myyvät yhden yrityksen tuotteita, keskusteltaessa suhtautumisesta yrityksen tuotteisiin noudatetaan samoja periaatteita kuin silloin, kun opetuksessa käytetään kaupallista materiaalia. Varojen keruu tulisi toteuttaa tavalla, joka lisää yhteisöllisyyttä ja tukee opetukseen ja kasvatukseen liittyvien tavoitteiden saavuttamista.

Retkien ja muun koulun ulkopuolisen toiminnan järjestämistä ja niihin liittyvää varojen keruuta on käsitelty perusteellisemmin Opetushallituksen tiedotteessa 4/2006 (5) .

---

5 Saatavilla osoitteessa: http://www.oph.fi/saadokset_ja_ohjeet/ohjeita_koulutuksen_jarjestamiseen/perusopetuksen_jarjestami nen/kouluretket_ja_leirikoulut. Viitattu 30.7.2014.

 

4. Sponsorointi

Koulu- ja oppilaitossponsorointi on yrityksen markkinointia, joka perustuu sponsorin ja koulun tai oppilaitoksen väliseen yhteistyösopimukseen. Sponsoroinnista on kyse silloin, kun jokin taho rahoittaa tai tukee taloudellisesti koulun tai oppilaitoksen hanketta. Sponsorilla on oikeus saada tunnistettava logonsa näkyviin hankkeen yhteydessä. Sponsorin ei pidä vaikuttaa hankkeen tavoitteisiin tai sisältöön.

Sponsorin vastike tuestaan rajoittuu logoon. Sponsori voi myös mainita koulun tai oppilaitoksen ulkopuolelle suuntautuvassa markkinoinnissaan, että se tukee koulun tai oppilaitoksen hanketta. Kaikki muu mahdollinen toiminta on markkinointia, jota on tarkasteltava erikseen. Sponsorin ei ole sallittua esimerkiksi esitellä omien tuotteidensa kuvia tai mainoksia eikä kehottaa ostamaan tuotteitaan.

Logon tai muun tunnuksen näkyminen on tunnistettavuuden kannalta tärkeää. Se tiedottaa oppilaille ja opiskelijoille siitä, että kyseessä on sponsoroitu hanke ja siitä, kuka sen takana on. Tärkeää on myös kertoa, mikä on sponsorin osuus ja merkitys hankkeessa ja miksi sponsori haluaa tukea hanketta.

Koulun ja oppilaitoksen on hyvä kertoa vanhemmille ja huoltajille etukäteen sponsorin tuella toteutettavista hankkeista ja kaupallisen yhteistyön sisällöstä. Myös vanhemmat/huoltajat tarvitsevat tietoa sponsorin osuudesta ja merkityksestä hankkeessa. On toivottavaa, että vanhemmille/huoltajille tavalla tai toisella varataan mahdollisuus vaikuttaa koulun tai oppilaitoksen päätökseen ryhtyä sponsoroituun hankkeeseen. Parhaiten sponsorointia ja muuta markkinointia sisältävät hankkeet onnistuvat, kun niiden toteuttaminen suunnitellaan kolmikantayhteistyönä koulun ja oppilaitoksen, yritysten tai yhteisöjen ja kotien kesken, jolloin huoltajien mielipide tulee otetuksi huomioon. Keskustelu kotien kanssa on tärkeää myös yrittäjyyskasvatukseen, kummiluokkatoimintaan ja työelämään tutustumiseen liittyvissä hankkeissa.

Sponsorointi ja muu kaupallinen yhteistyö ei saa hämärtää koulutuksen järjestämisen perustaa, joka on lakisääteisessä julkisessa rahoituksessa, eikä se saa johtaa koulun ja oppilaitoksen tai sen ylläpitäjän riippuvuuteen tuen antajasta.

Sponsoroinnin ja muun kaupallisen yhteistyön ehdot ja toteuttamismuodot eivät saa olla ristiriidassa koulun ja oppilaitoksen kasvatus- ja opetustehtävän kanssa. Toimintaa suunniteltaessa ratkaisuja tulee pohtia erityisesti oppilas- ja opiskelijahuoltotyön sekä terveys-, kuluttaja-, ympäristö-, laillisuus- ja viestintäkasvatuksen näkökulmista.

Arvioitaessa mahdollisen sponsorin soveltuvuutta on syytä kiinnittää huomiota sponsorin julkiseen kuvaan sekä sponsorin koko toimialaan ja kaikkiin tuotteisiin, joiden ei tule olla ristiriidassa ravitsemus- ja terveyskasvatuksen tavoitteiden kanssa. Yritykset, joiden toimialana ovat esimerkiksi tupakkatuotteet tai alkoholi, eivät sovellu koulun tai oppilaitoksen sponsoreiksi. Myös erilaisten yhteisöjen sopivuutta sponsoriksi on syytä harkita tarkoin.

Koulun ja oppilaitoksen hyvän julkisuuskuvan ylläpitämisestä on syytä pitää huolta sponsorointiyhteistyötä toteutettaessa. Yhteistyöstä on hyvä sopia niin, että se tarvittaessa, esimerkiksi epäkohtien ilmetessä, voidaan nopeasti lopettaa. Sponsoroinnista on syytä aina tehdä kirjallinen sopimus. Sponsorointi ja mahdolliset osapuolten väliset muut taloudelliset suhteet, kuten esimerkiksi hankinnat, on syytä pitää selkeästi erillään.

5. Yhteistyö huoltajien kanssa

Perusopetusta, lukiokoulutusta ja ammatillista peruskoulutusta koskevat lait velvoittavat koulut ja oppilaitokset yhteistyöhön kotien kanssa. Yhteistyön keskeisenä tavoitteena on oppilaan ja opiskelijan oppimisen ja kasvun tukeminen. Myös opetussuunnitelmien ja tutkintojen perusteissa korostetaan kotien, muiden yhteisöjen ja yritysten kanssa tehtävän yhteistyön tärkeyttä kasvatusta ja opetusta suunniteltaessa ja toteutettaessa. Paikalliseen opetussuunnitelmaan tulee sisältyä kuvaus, miten yhteistyötä kotien sekä työ- ja elinkeinoelämän kanssa toteutetaan koko koulun ja oppilaitoksen toiminnan tasolla. Kotien kanssa tehtävän yhteistyön merkitys korostuu yrittäjyys- ja kuluttajakasvatuksessa sekä yritysten kanssa tehtävässä yhteistyössä ja sponsoroinnissa, josta tarkemmin luvussa 4. Niihin sisältyy asioita, joissa huoltajien oikeus vaikuttaa toimintatapoihin on erityisen suuri.

Koulun ja oppilaitoksen on tärkeää pitää huolta siitä, että se tiedottaa koteihin ajoissa ja selkeästi yritysten tai yhteisöjen kanssa tehtävästä yhteistyöstä, yhteistyön tavoitteista ja käytännön toteutuksesta. Tarvittaessa on myös syytä käydä yhteistä periaatekeskustelua toiminnan pelisäännöistä. Kaupallista aineistoa jaettaessa oppilaille tai opiskelijoille tulee huoltajilta aina pyytää lupa. Kouluissa ja oppilaitoksissa tulee sopia yhdessä, miten lupa vanhemmilta pyydetään ja huolehtia siitä, että koko koulun henkilökunta noudattaa yhteisesti sovittuja pelisääntöjä. Myös varainhankinnasta esimerkiksi leirikoulujen yhteydessä on tärkeä sopia huoltajien kanssa selkeästi etukäteen ja tehdä sopimus kirjallisesti. Näitä tilanteita on käsitelty tarkemmin luvussa 3. Suositeltavaa on, että koulut ja oppilaitokset suunnittelevat yritysten ja yhteisöjen kanssa toteutettavan yhteistyön yhdessä kotien kanssa.

Koulujen ja oppilaitosten sekä yritysten ja yhteisöjen välinen yhteistyö, markkinointi ja sponsorointi -ohjeistus on hyvä olla myös huoltajien saatavilla esimerkiksi koulun verkkosivuilla.

6. Lisätietoja

Markkinointisäännökset ovat kuluttajansuojalaissa (38/1978). Kuluttaja-asiamies on laatinut seuraavia linjauksia yrityksille:

• Koulusponsorointi ja muu markkinointi koulussa (1997)
• Alaikäiset, markkinointi ja ostokset (2004)
• Lapset ja elintarvikkeiden markkinointi (2004)
• Valokuvaus kouluissa ja päiväkodeissa (2006)

Kilpailu- ja kuluttajaviraston tehtäviin kuuluu koulujen kuluttajakasvatuksen tukeminen. Viraston Internetsivuilla (www.kkv.fi) on muun muassa kuluttajakasvatuksen osa-alueiden sisältökuvaukset.

Virasto tuottaa myös kuluttajakasvatuksen opetusaineistoa (6) , jota on saatavissa verkkosivuilta. Kuluttaja-asiamiehen linjaukset (7) ja aineistot ovat kyseisillä sivuilla.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto antaa puhelinneuvontaa kuluttajaoikeudellisissa asioissa, p. 029 505 3002, ti–to klo 10–12.

Opetushallituksen verkkosivuilla (www.edu.fi) on yrittäjyyssivusto (8) , johon on koottu keskeistä aineistoa helpottamaan opettajien ja koulutuksen järjestäjien työtä yrittäjyyskasvatuksen ja yritystoiminnan opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Aineisto on ryhmitelty eri koulutusasteiden ja -muotojen mukaisesti. Sivujen käyttäjät kutsutaan sivujen täydentämis- ja päivittämistalkoisiin ja lähettämään hyviä käytänteitä ja ideoita Opetushallituksen Hyvät käytännöt -verkkopalveluun (9) .

---

6 Saatavilla osoitteessa: http://www.kkv.fi/opettajalle-aineistoa/. Viitattu 30.7.2014.

7 Saatavilla osoitteessa: http://www.kkv.fi/julkaisut/kuluttajaoikeuden-linjaukset/. Viitattu 30.7.2014.

8 Saatavilla osoitteessa: http://www.edu.fi/yleissivistava_koulutus/aihekokonaisuudet/osallistuva_kansalaisuus_ja_yrittajyys. Viitattu 30.7.2014.

9 Saatavilla osoitteessa: https://hyvatkaytannot.oph.fi/. Viitattu 30.7.2014.

 

Opetushallitus

Hakaniemenranta 6, PL 380, 00531 Helsinki, puhelin 029 533 1000, faksi 029 533 1035, etunimi.sukunimi@oph.fi, www.oph.fi, www.oph.fi/yhteystiedot.

Käsitteitä

Markkinoinnin käsite on laaja ja sillä tarkoitetaan kaikkea kaupallista viestintää, jolla pyritään tuotteen tai palvelun myynnin edistämiseen. Mainonta on markkinointikeino. Sen tarkoitus on tietoisuuden lisääminen yrityksestä ja sen tuotteista ja palveluista, yrityskuvan parantaminen sekä tuotteiden ja palvelujen myyminen. Kanavia ovat esimerkiksi massamedia, suora kontakti, suoramainonta, asiakaskirjeet ja tietoverkot.

Piilomainonta tarkoittaa mainontaa, josta ei ole selkeästi tunnistettavissa sen kaupallinen tarkoitus.

Suoramarkkinointi on kyseessä silloin, kun yritys kohdistaa mainonnan tietylle vastaanottajaryhmälle esimerkiksi nimellä osoittaen.

Markkinointimateriaalia on kaikki tuotteen tai palvelun myynnin edistämiseksi tarjottava aineisto, kuten mainokset, julkaisut, tuotenäytteet, mainoslahjat sekä ilmaisjakelulehdet, jotka on rahoitettu suurelta osin mainostuotoin tai jotka sisältävät tekstimainontaa.

Markkinointitilaisuus on kaupallinen tapahtuma, jonka tarkoituksena on yrityksen tunnettavuuden lisääminen ja yrityksen tuotteiden tai palvelujen myynnin edistäminen.

Markkinointiviestintä pyrkii huomion herättämiseen, innostuksen aikaansaamiseen, ostohalun nostattamiseen ja ostopäätöksen aikaansaamiseen.

Koulu- ja oppilaitossponsorointi on sellaista yrityksen markkinointia, jossa yritys rahoittaa tai tukee taloudellisesti jotakin koulun tai oppilaitoksen hanketta. Yrityksen tavoitteena on luoda myönteistä julkisuuskuvaa.

Sponsorointisopimus on sponsorin ja koulun tai oppilaitoksen välinen yhteistyösopimus, jossa sovitaan sponsoroinnin sisällöstä ja ehdoista.

Kuluttajakasvatus on osa kestävään tulevaisuuteen tähtäävää yhteiskunnallista kasvatusta. Kuluttajakasvatuksella tarkoitetaan elämäntaitojen opettamista, arkisen elämänpiirin ja sen ilmiöiden avaamista ja selittämistä kasvatuksellisella otteella. Tavoitteena on arjen taitojen oppiminen, joilla menestytään omassa elämässä ja globaalin yhteiskunnan aktiivisena jäsenenä. Yrittäjyyskasvatus on elämässä tarvittavien valmiuksien oppimista ja kehittämistä.

Yrittäjyyskasvatus on oma-aloitteista ja aktiivista toimintatapaa edistävää oppimista, joka antaa oppijalle mahdollisuuden kehittää omia taitojaan. Yrittäjyyskasvatuksen tarkoituksena on auttaa oppijoita näkemään mahdollisuuksia, toimimaan aktiivisesti, ottamaan vastuuta, toimimaan ryhmässä ja pitämään lupaukset.

Lyhenteet

MT = markkinatuomioistuin

KA = kuluttaja-asiamies

TSV = tietosuojavaltuutettu