Heini Pääsky

Olen hakukoneoptimoinnin ammattilainen, jolla on vankka kokemus hakukonenäkyvyyden kehittämisestä eri toimialoilla yhteistyössä kymmenien asiakasyritysten kanssa. Suhtaudun intohimoisesti ja dataohjautuen yritysten näkyvyyden kehittämiseen ja pyrin jatkuvasti löytämään uusia tapoja verkkonäkyvyyden kasvattamiseen.

Työssäni Nitrolla vastaan asiakasyritystemme hakukoneoptimoinnista aina SEO-auditoinnista SEO-strategiaan, toteutukseen ja seurantaan saakka. Kehitän jatkuvasti myös SEO-palvelutarjontaamme ja koulutan sisäisesti markkinoinnin ammattilaisia SEO:n parissa.

Tavoitteeni SEO-asiantuntijana ja -kouluttajana on inspiroida yrityksiä kasvamaan kustannustehokkaasti hakukoneoptimoinnin keinoin.

Tuomas Laitinen

Tuomas Laitinen, CEO, AI Marketing Oy / Dashboa

Laitinen on sarjayrittäjä ja digitaalisen markkinoinnin jatkuva opiskelija. Hakukoneoptimoinnin kanssa hän on ensimmäisen kerran ollut tekemisissä vuonna 2000, jolloin 14-vuotiaana hän sai ensimmäiset affiliate-sopimukset paikalliseen videopelejä myyvään liikkeeseen. Tästä eteenpäin ovat mukaan tulleet niin SEM kuin Somekin. Eniten kuitenkin Laitinen on mennyt kohti datan tulkintaa ja siitä vedettäviä johtopäätöksiä, joiden pohjalta löytyy lähes aina enemmän tai vähemmän helppoja kasvukohtia.

Kaisa Aarnio

I am a social media team lead and a senior social media consultant passionate about strategic digital marketing and social media. I am specialized in strategy, advertising, content, community management and influencer marketing. I currently work as Head of Social Media in Tulos Helsinki. I manage our social media team and I am responsible of the social media business development. I help our clients grow their business through social media, I guide our social media consultants to drive results and I help my team develop their own skillsets.
I am also a certified Facebook Media Buying Professional, Grand One winner and a LinkedIn Agency Champion winner. I have worked with variety of brands from different industries and have helped increase their sales utilizing the full potential of their social media channels. I have a wide experience of digital marketing having worked with SEM, SEO and programmatic advertising.

Jonna Muurinen

Jonna Muurinen on kansainvälisen yritysviestinnän maisteri ja hänellä on 20 vuoden kokemus kansainvälisestä markkinoinnista ja viestinnästä. Uransa aikana hän on työskennellyt TV-, radio- ja sanomalehtitoimittajana Suomessa, Ruotsissa ja Kanadassa, ja sen jälkeen siirtynyt markkinoinnin pariin kulttuuri-, muoti- ja urheilualalle. Hän on markkinointiviestintätoimisto Kuulun perustaja, toimitusjohtaja sekä osakas. Kuulu on nyt 7-vuotias Oulussa ja Helsingissä toimistoja pitävä noin 30 hengen markkinointitoimisto. Muurinen vetää noin sata koulutusta ja konsultointipuheenvuoroa vuodessa erilaisille organisaatiolle. Hänen erikoisalaansa on sisältöstrategia ja sen käytäntöön vieminen yritysten kanssa.

Matias Suhonen

Merkityksellisen markkinoinnin sanansaattaja. Sydäntä lähellä sisältömarkkinointi, markkinoinnin teknologiat ja uusien liiketoimintamallien rakentaminen.

Tommi Karvinen

Vuosien kokemus hakukoneoptimoinnista ja sen konsultoinnista eri yrityksille. Kansainvälistä työkokemusta hakukoneoptimoinnista löytyy myös työskentelystä Saksassa.
Olen tehnyt töitä useissa eri SEO-projekteissa, joissa on suunniteltu ja rakennettu eri verkkosivustojen orgaanisen näkyvyyden kehitystä. Vastaan Tulos Helsingin SEO ja CRO -palveluista.

Hermanni Nurila

Suomalainen Googlen entinen työntekijä yli viiden vuoden ajalta, joka toi Tanskan vahvimman Digitaalisen Performance-toimiston Suomeen kesällä 2019.

Syväosaaminen Google-hakuverkostossa (SEO/SEM), josta s360 on palkittiin vuonna 2019 mm. Euroopan parhaalla SEO-kampanjalla.

Ulla Ristkari-Ryynänen

Olen yksi Kuukin perustajista, markkinointiviestinnän tiimimme ohjaaja sekä kumppaniemme strateginen tuki. Tämän lisäksi vastaan Kuukin markkinointiviestinnästä ja liiketoiminnan kehityksestä osana johtotiimiä.

Laaja työkokemukseni monimuotoisesta markkinoinnista omien alojensa vahvojen brändien parissa on antanut monipuolista näkemystä liike-elämään. Osaan yhdistää perinteisen markkinoinnin keinot digitaalisen maailman vaatimuksiin ja mahdollisuuksiin SoMen, SEM:n ja SEO:n kautta.

Hyödynnän erilaisia markkinointikanavia luodessani asiakkaalle myyntiä tehostavia markkinointiratkaisuja. Vahvuuksiini kuuluvat markkinointistrategioiden luominen, oikeiden markkinointikanavien valinta ja kohdennetun markkinointiviestinnän toteuttaminen myyntiä tukevana toimintona.

Väinö Teittinen

Olen luova ongelman ratkaisija. Urani on aina pyörinyt brändien ja asiakasviestinnän parissa AD:na ja konseptien suunnittelijana. Digitaaliset kanavat, vahva analytiikkaosaaminen ja palvelumuotoilu on osa nykyistä työkalupalettia.

Tomi Kaitarinne

Olen digitaalisen näkyvyyden kehittämisen ammattilainen, jonka erityisosaamista on teknologian hyödyntäminen osana markkinointia. Päivittäisessä työssä hoidan asiakkaidemme sivusto-, verkkokauppa- ja digiprojekteja, välillä konsultoiden ja välillä koodaten konkreettisesti asiakkaidemme saitteja. Olen kouluttanut Marketing Finlandilla sekä eri yrityksissä muun muassa hakukoneoptimointia noin 10 vuotta. Olen yksi Kuukin perustajista.

Työssäni viimeisen 20 vuoden aikana olen laaja-alaisesti tutustunut erilaisiin markkinoinnin keinoihin erilaisilla toimialoilla. Mukana on aina kuitenkin kulkenut verkkosivujen kehittäminen ja niiden näkyvyyden kehittäminen hakukoneiden silmin. Vaikka optimoinnin maailmassa tapahtuu koko ajan (ja näitä muutoksia on syytä seurata), on perusasia edelleen sama: Auttaa hakukoneita ymmärtämään sivustoja paremmin, jotta hakukoneet voivat auttaa tiedonhakijaa löytämään etsimänsä.