Nikolai Pietiläinen

Intohimoinen mainonnan ja myynnin ystävä kenen pari viime vuotta ovat kuluneet lanseeraamassa keskustelevaa mainontaa Suomeen. Kokemusta löytyy 11 vuoden ajalta vaativasta myynnin johtamisesta, myynnistä sekä mainonnan teknologioista. Niin Suomesta, Pohjoismaista kuin UK:sta.

Vahvuuksiani on etenkin myynnin inspirointi ja tällä hetkellä tietenkin keskustelevan mainonnan maailma esimerkkeineen.

 

Ulla Ristkari-Ryynänen

Olen yksi Kuukin perustajista, markkinointiviestinnän tiimimme ohjaaja sekä kumppaniemme strateginen tuki. Tämän lisäksi vastaan Kuukin markkinointiviestinnästä ja liiketoiminnan kehityksestä osana johtotiimiä.

Laaja työkokemukseni monimuotoisesta markkinoinnista omien alojensa vahvojen brändien parissa on antanut monipuolista näkemystä liike-elämään. Osaan yhdistää perinteisen markkinoinnin keinot digitaalisen maailman vaatimuksiin ja mahdollisuuksiin SoMen, SEM:n ja SEO:n kautta.

Hyödynnän erilaisia markkinointikanavia luodessani asiakkaalle myyntiä tehostavia markkinointiratkaisuja. Vahvuuksiini kuuluvat markkinointistrategioiden luominen, oikeiden markkinointikanavien valinta ja kohdennetun markkinointiviestinnän toteuttaminen myyntiä tukevana toimintona.

Väinö Teittinen

Olen luova ongelman ratkaisija. Urani on aina pyörinyt brändien ja asiakasviestinnän parissa AD:na ja konseptien suunnittelijana. Digitaaliset kanavat, vahva analytiikkaosaaminen ja palvelumuotoilu on osa nykyistä työkalupalettia.

Outi Karppanen

Työskentelen tällä hetkellä Voitossa Digital Media Managerina jossa vastaan asiakkaiden digistrategioista sekä digitaalisesta kehityksestä. Olen erikoistunut brändimainontaan sekä kansainvälisiin markkinoihin (pääpainona Aasian markkinat).

Ville Veikkolainen

Logistiikkainsinööriksi alun perin kouluttautuneella Veikkolaisella on runsaasti kokemusta myynnistä sekä ohjelmallisesta mainonnasta mm. Sanoma Median ja Schibsted Media Groupin palveluksessa. Nykyään Readpeakin maajohtajana Veikkolaisen tehtäviin kuuluu tunnettuuden ja kumppanuuksien kehittäminen Suomessa. Lisäksi hänen vastuullaan on kansainvälistä laajentumista tukevien maaorganisaatioiden rakentaminen.

Readpeak on suomalainen natiivimainonta-alusta, jonka avulla tavoitat kohderyhmäsi pohjoismaiden lisäksi Saksasta ja UK:sta. Alustan laadukkaaseen inventaariin, kehittyneisiin algoritmeihin ja kustannustehokkuuteen luottavat tuhannet markkinoijat pohjoismaissa.

Marika Siniaalto

Marika Siniaalto on Grapevinen asiakaskokemusjohtaja ja perustaja. Marikalla on yli 20 vuoden kokemus internet-tekniikoista, digimarkkinoinnista ja kouluttamisesta. Hän toimii aktiivisesti Grapevinen strategisessa asiakastyössä eli hallitsee digimarkkinoinnin & sosiaalisen median palvelut sekä teoreettisesti, teknisesti että käytännön osalta. Ammatillisena intohimoina Marikalla on bisneslähtöinen verkkomarkkinointi ja strategioiden sekä käytännönläheisten suunnitelmien luominen erilaisille toimialoille.

Grapevine puolestaan on helsinkiläinen digimarkkinointiin erikoistunut asiantuntijatoimisto, joka palvelee suurimpia suomalaisia sekä kansainvälisiä brändejä monenelaisissa digimarkkinoinnin haasteissa. Grapevinen 12-vuotinen polku on alkanut Facebookista ja johtanut tämän päivän digilähtöiseen strategiseen markkinointiviestintään laajalla skaalalla.

Heidi Hurskainen

Heidi Hurskainen Heidi Hurskainen

Toimin tällä hetkellä Nostemedialla kaupallisena tuottajana pitäen ”punaisia lankoja” käsissä myynnin, markkinoinnin ja yhteistyökumppaneiden välillä.
MARK Helsinki – ryhmän puheenjohtaja ja innokas verkostoituja, taustaa printti – sekä ulkomainonnasta ja mediatoimistopuolelta.

Santtu Kottila

Santtu Kottila Santtu Kottila

Santtu Kottila on kotimaisen markkinointiskenen uuden aallon tekijöitä. Martech-kasvuyhtiö Leadoo:n co-founderina ja markkinoinnista vastaavana johtajana sekä MarkkinointiKollektiivin perustajana tunnetuksi tullut Kottila on inspiroiva puhuja, joka tuo pöytään aina aimo annoksen konkretiaa. Santun erikoisalaa ovat ilmiöittäminen, PR, konversio-optimointi, sisältömarkkinointi sekä monikanavainen B2B-markkinointi.

Eeva Ristkari

Eeva Ristkari Eeva Ristkari

Kuukin Content & Marketing Lead Eeva Ristkari, YTM, on kokenut journalisti, joka on tehnyt uransa lahtelaisissa medioissa – sekä radiossa että lehdissä. Satoja haastatteluja tehnyt ja suoran lähetyksen koulima toimittaja-juontaja on tapahtumajuontojen lisäksi vetänyt myös asiantuntijapaneeleja.
Nykyisin Eeva työskentelee markkinointitoimistossa, ja keskittyy auttamaan yrityksiä puhuttelemaan omaa yleisöään vetoavalla tavalla.
Monipuolinen kokemus haastatteluista ja sisällöntuotannosta perinteisissä medioissa on ollut hyvä pohja rakentaa ja kehittää monikanavaisesti myös asiakasyritysten viestintää ja kouluttaa yritysten edustajia toimimaan median kanssa.

Nikolai Pietiläinen

Intohimoinen mainonnan ja myynnin ystävä kenen pari viime vuotta ovat kuluneet lanseeraamassa keskustelevaa mainontaa Suomeen. Kokemusta löytyy 11 vuoden ajalta vaativasta myynnin johtamisesta, myynnistä sekä mainonnan teknologioista. Niin Suomesta, Pohjoismaista kuin UK:sta.

Vahvuuksiani on etenkin myynnin inspirointi ja tällä hetkellä tietenkin keskustelevan mainonnan maailma esimerkkeineen.