FIAM tarjoaa näkymän 4,6 miljoonan kuluttajan verkkovierailuihin

Kotimainen mediatoimiala on yhdistänyt voimansa internetin yleisömittauksessa ja sen seurauksena on syntynyt Finnish Internet Audience Mesurement eli FIAM. ”Mukaan ovat lähteneet käytännössä kaikki kotimaiset mediatalot ja alustana toimivan comScore MP MMX:n kautta saadaan kattava kuva 4,6 miljoonan yli 6-vuotiaan kuluttajan verkkokäyttäytymisestä, kun aikaisemmin TNS Metrix:ssä oli mukana 3,6 miljoonaa 15-74 vuotiasta”, kertoo FIAM:n toimitusjohtaja Tomi Härmä.

FIAM:n lanseerautilaisuudessa comScoren Pohjois-Euroopan myynnistä vastaava Joris Goossens vertaili eri maiden kuluttajien käyttäytymistä internetissä sekä kertoi, että desktop-käyttö on kasvanut prosentilla viime vuoden toukokuusta. Hän nosti lukujen takaa esiin mielenkiintoista ilmiötä suomalaisten internetin käytöstä verrattuna muihin maihin.

  1. Amazon tavoittaa Suomessa heikosti kuluttajia
  2. Suomessa verkkosisältö on edelleen hyvin suomalaisten medioiden hallussa verrattuna muihin markkinoihin. Suomessa 12 kotimaista sivustoa löytyy TOP 20 -sivustojen joukosta, kun esimerkiksi UK:ssa vastaava luku on vain 2, Espanjassa 6 ja Norjassa 11 paikallista sivustoa.
  3. Suomessa uutissivustot ovat erittäin vahvassa asemassa, erityisesti pöytäkoneilla käytettynä. Tämä linkittyy siihen, että suomalaiset kuluttajat luottavat uutismedioihin enemmän kuin muissa Euroopan maissa: peräti 62 % suomalaisista luottaa internetissä näkemiinsä uutisiin.
  4. Suomalaiset menevät suoraan suosikkisivuilleen verkossa ja peräti 67 % siirtyy itsenäisesti suosikkiuutisbrändinsä sivustolle.
  5. Suomalaiset ovat valmiita maksamaan selaamastaan internetsisällöstä, kuten myös muissa Pohjoismaissa.

Kaiken kaikkiaan FIAM auttaa sekä medioita, että markkinoijia ymmärtämään paremmin kuluttajia.

”Toivon, että mediat osaavat hyödyntää palvelua mainonnan hinnoittelussa vastaamaan paremmin sivuston kävijämääriä ja luomaan uusia sivustoja niille sektoreille, joissa on liian vähän sisältötarjoamaa. Tätä kautta myös mainostajat saavat enemmän vastinetta panostuksilleen ja tavoittavat heille tärkeitä kohderyhmiä”, sanoo Mainostajien Liiton toimitusjohtaja Riikka-Maria Lemminki.

—–