Jan Ketonen

Jan Ketonen

I’m a tech-savvy business professional with extensive experience in sales & marketing, business development, strategy, as well as project execution. I’m driven by curiosity, customer centricity and business transformation. My goal is clear and simple – to create value by building relationships and bridges between technology and business.

I believe that success is built on teamwork, self-leadership, diversity and constantly challenging the status quo.

Uusi kohdentamisperuste digimainonnalle – tunteet ja mielipiteet

News Corp -mediatalon lehdet ovat alkaneet kohdentaa verkon mainontaa lukijoidensa tunteiden ja mielipiteiden perusteella

Esimerkiksi The Sunday Times, The Times ja The Sun kohdistavat mainontaa perustuen sisällön lukijoissa aiheuttamiin reaktioihin.

Tutkimuksessa on selvinnyt, että esimerkiksi videon loppuun asti katsominen lisääntyy huomattavasti, kun se liittyy emotionaalisesti vahvaan sisältöön.

Mediatalon oma News IQ -järjestelmä yhdistelee aiemmin saatua lukijadataa esimerkiksi uutisiin liittyvillä pikakyselyillä. Mediatalo uskoo saavansa huomattavan kilpailuedun normaaleihin demografisiin ja maantieteellisiin kohdentamiskriteereihin verrattuna.

 

Lähde: adexchanger.com

Unilever tavoittelee miljardia kuluttajaa ilman toimistojen apua

Unileverin markkinointijohtaja Keith Weed ei ole vakuuttunut mainos-ja mediatoimistojen dataosaamisesta saati niiden ketteryydestä.

Weed kertoo Unileverin tavoittelevan miljardia one-to-one -suhdetta kuluttajiin investoimalla oman datan käyttöön. Yrityksessä on jo käynnissä jättimäinen tehostamis- ja ulkoistuksen purkamishanke.

Työkaluina hankkeessa yrityksellä on etenkin CRM, sosiaalinen media palautteineen (social listening) ja markkinatutkimus. Paremman kohdentamisen lisäksi panostetaan kampanjoiden luovuuteen.

Viime vuonna Unileverin pienentyneet ostot toimistoilta toivat yritykselle 250 miljoonaa euroa enemmän käytettäväksi mediapanostuksiin ja myymälämainontaan.

Weed: “Mielestäni toimistot eivät ole riittävän ketteriä: niiden pitäisi tarjota mainostajille valmiita datapalveluita eikä vain auttaa datakeskusten rakentamisessa. Kuluttajat ja teknologia muuttuvat nopeammin kuin muu markkinointitoimiala, meidän on kurottava tuo etumatka umpeen.”

Massamarkkinointi ei ole Weedin mukaan kokonaan poistumassa Unileverin strategiassa, mutta pääpaino on nyt omien voimavarojen kasvattamisessa.

 

Lähde: thedrum.com

Jussi Turhala: Muuttuuko ihminen diginä?

 

Hyvää huomenta, miten viikonloppu meni?

Tai kyllähän me tiedämme… Tiedämme missä surffailit, mitä lomamatkoja etsit, mitä söit…
Saanemme kutsua sinua etunimeltä, koska läheisiähän tässä ollaan. … Me ymmärrämme sinua, me olemme läsnä ja vierelläsi.

Joten, kuulehan ystävä… ..nyt meillä on todella tärkeää asiaa ..vain sinulle tarkoitettua… syvälliseen tuntemukseemme perustuvaa…ymmärryksestä kumpuavaa…

Saammeko siis tulla vieläkin lähemmäs…aivan ihollesi ja kuiskata hellästi korvaasi: Jauheliha!!!!
Digitaalisuus on tullut ja se muuttaa kaiken.

Tein milleniaaleille pienen (n=3) kyselyn aiheesta ”Muuttaako digitaalisuus ihmisen perusluonnetta?” Sain vastauksen että muuttaa.

Tivasin perusteluja. Sainkin: ”Se antaa vallan kuluttajalle. Se nopeuttaa. Se antaa lisää mahdollisuuksia. Se helpottaa.”

Ihan hyviä, mutta eivät riitä. Käyttäytymismallien muuttuminen ei välttämättä tarkoita ihmisen muuttumista. Maslow’n tarvehierarkiaportaat eivät käänny kulkemaan digitaalisesti ja eri suuntaan millään päätelaitteella. Ihan samaa turvaa, itsen toteuttamista ja ryhmään kuulumista me edelleen haemme olimmepa portaissa millä kohtaa ja mihin suuntaan tahansa menossa.

Internetistä ei sitten tullutkaan maailmankylää, jossa opimme ymmärtämään toinen toisiamme ja suvaitsevaisuus kukoistaa. Kävi tasan päinvastoin: piirit pienenivät ja individualismi koki ennenäkemättömän renessanssin.

Mainonnan parissa toimiville tavoitettavuus, dataohjautuvuus ja analytiikka avaavat tietysti Pandoran lippaan.

Ei enää neljän promillen höpinöitä luovuudesta, jota ei voi millään mitata. Ei enää koskaan Vuoden Huippujen takapöytään odottelemaan kunniakirjaa jota koskaan ei tullutkaan. Ei enää tuntilaskutettavaa lässytystä emootiosta, tarinoinnista ja brändistä.

Vaan täsmäohjattua viestintää kuluttajalle juuri siinä tilanteessa jossa hän sitä tarvitseekin. (Parhaana esimerkkinä Facebookissa silmille heti Rooman-matkan jälkeen tuppaavat nerokkaasti kohdennetut matkamainokset. Lähde Roomaan!).

Puhdasta matematiikkaa, ja mieluiten sitä parempaa, kaksisataa grammaa kiitos.

Raavasta ratiota ja myllyssä pilkottua vähärasvaista faktaa.

Vaan tässä myllyssä ihmisen irrationaali puoli jää kuitenkin jauhamatta. Ei kai muuten ole selitettävissä, että puoli miljoonaa meistä katsoo joka viikko Jethroa ja toinen puoli huutokauppakeisaria.

Se mikä ei ole selitettävissä, ei ole myöskään mallinnettavissa, korkeintaan miedosti ohjailtavissa. Voisiko ehkä olla niin, että me yhä kaipaamme markkinointiviestinnältäkin yllättävyyttä,
oivaltavuutta, haastamista, kosketusta, yhteisöllisyyttä, rakkautta, viekoittelua, johdatusta, huumoria, pitämistä ja kuolaarvoa 24/7 siellä missä liikummekin,päätelaiteriippumattomasti.

Rehellisyyden nimissä on sanottava, että ehkä me mainosmiehet käytimme luovuuden lahjaa 90-luvun hulluina vuosina joskus väärinkin. Jos ulkomainos sai hopeahuipun, mutta huomioarvo on 1, jotain oli taatusti pielessä. Eikä se piparin kuva lehtimainoksessa nyt niin hyvä idea välttämättä ollut.

Silloin juoksivat proikkarit kun luovat käskivät, nyt juoksevat luovat ja proikkarit käskevät. Molemmat juoksutyylit aika huonoja tulosmielessä.

Kenties pikkuhiljaa olemme kuitenkin palaamassa tolkun aikaan, ihminenhän ei pelkästä digistä elä.

Käynee niin kuin silloin kun kirja keksittiin: ensin oli kannet ja sitten joku huomasi että tännehän voi laittaa sisällekin jotain. Ja sitten ryhdyttiin kiivaasti rustaamaan sisältöjä. Tulivat
Raamatut ja muut.

Niitä aikoja odotellessa, paremman jauhelihan puolesta.

 

 

Jussi Turhala on pitkän linjan copy, joka on kiertänyt useimmat maamme menestyksekkäimmät mainostoimistot. Jotkut jopa pariin kertaan.

 

MAINOSTAJA -lehti

Olli Sulopuisto: Älä ole tyhmä fiksu

 

Englannissa on viehättävä sanonta too clever by half, puoliksi liian fiksu. Se tarkoittaa ihmistä, joka on vain puoliksi tarpeeksi fiksu eli sellainen, joka ei edes tajua, ettei tajua. Tyhmästi fiksu.
Kyseinen sanonta tulee mieleen keskimäärin joka päivä, kun kliksuttelen rekisteröitymisnappeja, ei kiitos -rukseja ja jokaisella sivulatauksella avautuvia chatti-ikkunoita, joissa Jarno tai Merja tarjoaa henkilökohtaista huipputarjousta.

Jostain syystä etenkin markkinoijat haluavat hyödyntää tietokoneohjelmien tarjoamaa rajatonta muokattavuutta niin, että minulle ehdotellaan jatkuvasti juttuja, jotka ovat hölmömpiä kuin postiluukusta tippuvat paperimainokset. Miksi? Koska ne luulevat itsestään liikoja.

Pohjimmiltaan ongelma on tämä: harva haluaa lähettää identtistä suoramainontaa miljoonalle vastaanottajalle, koska se tuntuu tehottomalta. (Saattaa johtua siitä, että se on).
Niinpä seuraavana vaihtoehtona on siirtyminen janan toiseen päähän, eli kaikki kustomoidaan ja personoidaan viimeistä merkkiä myöten. Vaikeutena vain on, että suurin osa tekijöistä ei ole töissä Googlella tai Amazonilla, joten räätälöinneistä tulee surkuhupaisia.

Otetaan yksi esimerkki. Nykyään tuntuu siltä, että jokainen palvelu lähettää rekisteröitymisen jälkeen lämpimän tervetulotoivotuksen sähköpostilla. Siinä käytetään tuttavallista moikkailukieltä, kiitetään minua ihan nimeltä ja pyydetään lopuksi ottamaan kaikissa asioissa yhteyttä kirjoittajaan, jonka henkilökohtaisesta sähköpostiosoitteesta viesti on lähetetty.

Johtuuko se siitä, että Mailchimpissä on niin helppo tipauttaa sähköpostiin tervehdyksen perään muuttujat $etunimi $sukunimi ja ajastaa viestit ennakolta? Ellei lähettäjä istu sorsa jalkovälissä ja tippa käsivarressa tietokoneen ääressä ympäri vuorokauden, hän ei lähettänyt tuota viestiä itse – ja sen tajuaa. Se tuntuu suunnilleen yhtä luontevalta kuin VR:n robottikuulutus, joka pyytää anteeksi junan myöhästymistä.

Automaatti, joka teeskentelee ihmistä, on kamala automaatti. Ehkä kyseessä on eräänlainen uncanny valley eli outo laakso, jossa koneet on opetettu matkimaan ihmisiä, muttei tarpeeksi hyvin. Mitä ihmismäisempiä niistä tulee, sitä ahdistavamman tuntuisiksi eroavaisuudet muodostuvat.

Viimeistään nyt takarivistä huudetaan “mutta kun se toimii”. Uskon kyllä, että A/B-testauksella on osoitettu yksinkertaisenkin räätälöinnin parantavan vastausprosentteja ja lisäävän myyntiä.
Olen ihan yhtä vakuuttunut siitä, että jokainen collaborative filtering -algoritmilla tarjottu kirja, biisi tai resepti, joka ei kiinnosta minua pätkääkään, laskee sen todennäköisyyttä, että palaisin samaan verkkokauppaan uudestaan. Ehkä minua ei tarvita asiakkaaksi. Ei se mitään, etsin sitten toisen paikan.

Too clever by halfin lisäksi on toinenkin relevantti englanninkielinen sanonta, joka on tosin paljon pienemmän piirin tiedossa. Kirjailija John Scalzin lanseeraama viisaus kuuluu “The failure mode of clever is ‘asshole’.”

Sievistelevästi suomennettuna se tarkoittaa nokkeluuden kostautuvan. Jos et ole varma siitä mitä haluan, pelaa varman päälle. Oikeastaan kyse ei ole mistään sen kummallisemmasta kuin kohteliaasta käytöksestä. Jos tunnen naapurin vain pintapuolisesti, en ala rappukäytävässä kohdatessa tiedustella seksielämästä ja sisäelintaudeista. Siihen päästäkseen pitää olla käynyt ainakin kertaalleen kahvittelemassa. Jos emme ole kavereita, lakkaa esiintymästä kuin olisimme hyviäkin ystäviä.

Joten tässä hyvä ohje: älä purista lapaa. Tee yksinkertainen laite, joka toimii yhdellä tavalla, äläkä monimutkaista härpätintä, joka voi hajota sadalla eri tavalla.

Kerää tietoa ja malta mielesi. Sitten kun olet varma että tunnet minut, anna palaa. Kerro hauska juttu, jonka vain minä voin ymmärtää. Lähetä sähköpostia, jossa kerrot muistilistallani olevan kirjailijan vielä ilmestymättömän uutuusteoksen tarjoushinnasta.

Tee minusta uskollinen asiakas, joka hehkuttaa palvelun laatua jokaisen ostoskerran jälkeen internetissä. Ongelmana on tietenkin se, ettei se ole helppoa. Se on itse asiassa hiton vaikeaa, vaikeampaa kuin “terve $etunimi $sukunimi” -meilien näpytteleminen.

Onneksi olen luontainen optimisti. Tiedän, että ajan myötä kömpelöt yrittäjät tippuvat pelistä ja jäljelle jäävät vain ne, jotka eivät kuvittele voivansa feikata fiksuutta.

 

 

Olli Sulopuisto on vapaa toimittaja, joka asuu Helsingissä ja kirjoittaa internetissä.

 

MAINOSTAJA -lehti