Intohimoinen mainonnan ja myynnin ystävä kenen pari viime vuotta ovat kuluneet lanseeraamassa keskustelevaa mainontaa Suomeen. Kokemusta löytyy 11 vuoden ajalta vaativasta myynnin johtamisesta, myynnistä sekä mainonnan teknologioista. Niin Suomesta, Pohjoismaista kuin UK:sta.
Vahvuuksiani on etenkin myynnin inspirointi ja tällä hetkellä tietenkin keskustelevan mainonnan maailma esimerkkeineen.
Olen yksi Kuukin perustajista, markkinointiviestinnän tiimimme ohjaaja sekä kumppaniemme strateginen tuki. Tämän lisäksi vastaan Kuukin markkinointiviestinnästä ja liiketoiminnan kehityksestä osana johtotiimiä.
Laaja työkokemukseni monimuotoisesta markkinoinnista omien alojensa vahvojen brändien parissa on antanut monipuolista näkemystä liike-elämään. Osaan yhdistää perinteisen markkinoinnin keinot digitaalisen maailman vaatimuksiin ja mahdollisuuksiin SoMen, SEM:n ja SEO:n kautta.
Hyödynnän erilaisia markkinointikanavia luodessani asiakkaalle myyntiä tehostavia markkinointiratkaisuja. Vahvuuksiini kuuluvat markkinointistrategioiden luominen, oikeiden markkinointikanavien valinta ja kohdennetun markkinointiviestinnän toteuttaminen myyntiä tukevana toimintona.
Manu on matkasaarnannut yrittäjyyden, johtajuuden ja digital signagen ilosanomaa jo rapiat 20 vuotta.
Vuonna 2000 perustetun Seasamin yhtenä omistajana ja eri yrityskauppojen myötä useamman ostetun ja myydyn yhtiön toimarina vierähti ensimmäiset 17 vuotta. Sen jälkeen tarina on jatkunut osana Tukholman Nasdaqissa listattua ZetaDisplay AB:ta, johon Seasam Oy fuusioitiin yritykaupan jälkeen.
ZetaDisplaylla Manu istuu kahdessa roolissa. Suomessa hän johtaa ZetaDisplay Finlandia , jossa on reilu 40 digital signage -alan ammattilaista.
Toinen jakkara on Tukholman Nasdaqissa noteeratun ruotsalaisen ZetaDisplay -konsernin Chief Operating Officer eli COO, jossa roolissa hän vastaa globaalisti konsernin digital signage -projekteista, ohjelmallisen sisällön tuotannosta, asiakastuesta, sekä hankinnoista. ZetaDisplay on Euroopan toiseksi suurin alan toimija ja sillä on asiakkaita yli 50 maassa.
Hallituksen puheenjohtajana ja taustapiruna hän toimii perheyhtiö Oakhill Oy:ssä ja elokuussa 2018 käynnistetyssä Tammi Digital Oy:ssä.
Oakhill keskittyy tuottamaan digitaalisen myynnin ja markkinoinnin konseptointipalveluita yrityksille ja organisaatioille, jotka ovat havahtuneet käynnissä olevaan valtavaan digitalisaation tuomaan murrokseen ja kaipaavat strategian kirkastusta ja lisäkäsiä arkeen.
Tammi Digital on Oakhillin tytäryhtiö, keskittyen vaativien www-sivustojen ja verkkokauppojen ja mobiiliratkaisujen toteuttamiseen.
Lisää Manun ajatuksista löydät hänen blogista www.mesimaki.fi
Yrittäjä, kirjailija, konsultti, key note, luennoitsija, hallitusammattilainen, Executive MBA, MTi, toimittaja, luova johtaja Markku Vierula on kahdessa asiassa osaaja vailla vertaa.
1. Strategisessa markkinoinnissa ja kilpailuedun löytämisessä. Hän on kehittänyt Löydä kilpailuetu™ -työkalupakin, jonka avulla tuote, palvelu, yritys tai yhteisö löytää kilpailuedun. Teos “Löydä kilpailuetusi –käsikirja strategian ja brändin kehittämiseen” ilmestyi 2021. Sitä on kutsuttu suur- ja mestariteokseksi sekä vuoden parhaaksi bisneskirjaksi. Turun kauppakorkeakoulussa käynnistyy Markkinalähtöinen kilpailuetu –niminen kurssi. Kurssikirjana toimii Markun teos. Kirja työkalupakkeineen on herättänyt kiinnostusta myös maailmalla: kansainvälinen versio ilmestyy 2022. Kilpailuetu on yrityksen strategian kivijalka ja tärkein investointi.
2. Integraatiossa, eri funktioiden yhteispelin edistämisessä, joka tunnetaan myös aihetunnisteella #siilotnurin. Hän on kirjoittanut aiheesta vankaksi perusteokseksi kutsutun “Suuren integraatiokirjan, markkinointi, myynti ja viestintä”. Teos on mm. yliopistojen oppi- ja kurssikirja.
Työskentelen tällä hetkellä Voitossa Digital Media Managerina jossa vastaan asiakkaiden digistrategioista sekä digitaalisesta kehityksestä. Olen erikoistunut brändimainontaan sekä kansainvälisiin markkinoihin (pääpainona Aasian markkinat).