Digilehdet ovat arkipäivää alle 35-vuotiaille

Kansallisen Mediatutkimuksen KMT mukaan sanoma- ja aikakauslehtien lukeminen painettuna ja digitaalisena on säilynyt korkealla tasolla: 92 prosenttia suomalaisista lukee näitä viikottain. Vuonna 2011 luku oli peräti 99 prosenttia.

Suurimmat trendit tarkastelujaksolla 2011 – 2018 liittyvät luonnollisesti digilehtien lukemiseen. Sanomalehtien lukeminen pelkästään digitaalisena on kasvanut a 4 prosentista 22 prosenttiin, ja alle 35-vuotiaista 34 prosenttia lukee sanomalehtensä vain digitaalisena. Aikakauslehtien puolella digin osuus on noussut prosentista kahdeksaan prosenttiin ja alle 35-vuotiaista jo 17 prosenttia lukee vain digitaalista aikakauslehteä.

Kanavakohtaisesti digilehdissä tietokoneen osuus on tasoittunut 45 prosentin tasolle. Matkapuhelimella lukemista harrastaa jo 48 prosenttia lukijoista, ja se on voimakkaimmin ko. ajanjaksolla kasvanut kanava, kun taas tabletin/lukulaitteen osuus on pysähtynyt alun kasvun jälkeen reilun 20 prosentin tasolle.

 

Lähde: MediaAuditFinland

Ohjelmallinen ostaminen ja sisällöntuotanto vahvemmin mainostajien haltuun

Mainostajat ja isot bränditalot haluavat hallita itse digimainonnan ostamista ja siirtävät yhä suuremman osan ohjelmallisesta ostamisesta mainos- ja mediatoimistoilta itselleen. Myös digimainonnan luova tuotanto ‘in-house’ on tuonut merkittäviä kustannussäästöjä mm. Unileverillä.

Digiday UK kokosi yhteenvedon viidestä trendistä joiden mukaan:

  • Markkinoijat usein yliarvostavat digimediaa muiden medioiden kustannuksella
  • Mainos- ja mediatoimistoilla on jatkossakin rooli mm. kampanjaseurannassa
  • Oman datan merkitys kasvaa jatkuvasti
  • Kilpailu digiosaajista on kovenemassa, henkilöstön koulutusta lisätään
  • Talon sisäiset tiimit tuottavat aiempaa enemmän sisältöjä

Lähde: Digiday UK 12.3.2018

6 vältettävää asiaa digikanavissa

Väylä tulevaisuuteen mainostaja fiiliskuvat 2018

Ruotsalaisen dagensanalys.se sivuston markkinointipäällikkö Peter Mackhé antaa omat vinkkinsä siitä, mitä asioita kannattaa välttää digikanavissa.

 

1. Tiedotteiden julkaiseminen sellaisenaan 

Sen sijaan kirjoita asia blogina tai uutisena, verkkoon sopivassa formaatissa.

2. Epäselvät otsikoinnit

Lukijan on lukemista jatkaakseen heti nähtävä, mitä artikkeli sisältää, mikä on sen lupaus lukijalle.

3. Voimakkaat värit somejakopainikkeissa ja kävijöiden nopea ohjaaminen muualla

Somejakopainikkeet on syytä pitää sivuroolissa hillityin värein. Ohjaa vain niihin somekanaviin, joissa olet aktiivinen.

4. Epäaidot kuvapankkikuvat

Ota itse valokuvia tapaamisissa ja kokouksissa. Autenttisuus toimii paremmin kuin kiiltokuvamaiset ostetut kuvat.

5. Pdf-tiedostot

Pdf-tiedostot ovat hankalia päivittää ja voivat sisältää viruksia.

6. Automaattinen musiikki tai ääni videoissa

 

Lue koko artikkeli 6 vältettävää asiaa digikanavissa