Heini Pääsky

Olen hakukoneoptimoinnin ammattilainen, jolla on vankka kokemus hakukonenäkyvyyden kehittämisestä eri toimialoilla yhteistyössä kymmenien asiakasyritysten kanssa. Suhtaudun intohimoisesti ja dataohjautuen yritysten näkyvyyden kehittämiseen ja pyrin jatkuvasti löytämään uusia tapoja verkkonäkyvyyden kasvattamiseen.

Työssäni Nitrolla vastaan asiakasyritystemme hakukoneoptimoinnista aina SEO-auditoinnista SEO-strategiaan, toteutukseen ja seurantaan saakka. Kehitän jatkuvasti myös SEO-palvelutarjontaamme ja koulutan sisäisesti markkinoinnin ammattilaisia SEO:n parissa.

Tavoitteeni SEO-asiantuntijana ja -kouluttajana on inspiroida yrityksiä kasvamaan kustannustehokkaasti hakukoneoptimoinnin keinoin.

Markus Kivikangas

Markus on harvinainen tieteen ja liike-elämän välimaastossa viihtyvä tieteellisen tiedon kaupallistaja. Markuksen intohimona on muuttaa tutkittua tieteellistä tietoa yritysten käytännön tarpeisiin. Perustana on 10 vuotta yliopistotutkimusta ja yliopistotutkimusprojektien johtamista, joiden aikana hän esimerkiksi teki ensimmäisenä Pohjoismaissa sekä markkinointiin että johtamiseen aivokuvantamista (fMRI ja EEG) ja psykofysiologisia menetelmiä soveltavia tutkimuksia (EMG, EDA, EKG). Tämä tieteeseen pohjaava tausta yhdistettynä laajaan yhteistyöhön niin suurien kuin vähän pienempienkin yritysten kanssa, synnyttivät Steinheiden (www.steinheide.com). Steinheide tuo siis maailman suurimman ja luotettavimman tietovarannon (tiede) jokaisen suomalaisen yrityksen hyödynnettäväksi.

Jarmo Lipiäinen

Jarmo vastaa Insight & Marketing Science liiketoiminnasta ToinenPHD:lla. Jarmolla on yli 20 vuoden kokemus b2c, b2b ja julkisen sektorin markkinoinnista. Asiakasymmärryksestä johdetut markkinointi- ja mediastrategiat ovat hänen erityisosaamistaan. Jarmolla on vankka kokemus tiedolla johtamisesta, dataohjatusta markkinoinnista ja markkinoinnin vaikuttavuuden mittaamisesta.

Mika Tiainen

Vastaan Lianan kasvu- ja markkinointiimistä. Tehtäväni on toimia yhteistyössä meidän markkinoinnin ja myynnin kanssa, jotta varmistamme markkinointitoimiemme parhaan lopputuloksena. Kiinnostuksen kohteita markkinoinnin automaatiot, data ja lean-ajattelu.

Gilles Lenaerts

Gilles Lenaerts, Sales Manager Nordics & Netherlands, Oualifio
Gilles has a background in CRM and e-commerce, and has helped companies like Bonnier, Schibsted, Aller Media, etc. to leverage interactive marketing to their advantage in their consumer data collection strategy.

Qualifio

With headquarters in Belgium and offices across Europe, Qualifio enables large brands and media to engage audiences across digital channels via 50+ templated interactive formats (quizzes, contests, surveys, tests, animated games, etc.). With stringent adherence to the GDPR, the platform allows the collection of rich first-party data that can be pushed to a client’s wider technologies for data enrichment. More than 400 clients currently use Qualifio across Europe.

Tiitus Kareno

Tiitus Kareno työskentelee Dagmarin Advanced Analytics-tiimissä erilaisten dataratkaisujen parissa. Tiituksella on laaja kokemus datan analysoinnista, visualisoinnista ja erilaisista mallinnusmenetelmistä.
Työssään hän pyrkii luomaan ratkaisuja, joiden avulla data saadaan konkreettisesti osaksi päätöksentekoa.

Mikko Wivolin

Mikko on Dagmarin luova sisältösuunnittelija ja vaikuttajaspesialisti. Hänellä on kokemusta niin sisällöntuotannosta, valo- ja videokuvaamisesta, hakukoneoptimoinnista, hakusanamainonnasta, analytiikasta ja maksetusta somemainonnasta. Mikko osaa ajatella käytännön tasolla, millaiset ideat toimivat ja ovat toteutuskelpoisia, koska hän on itsekin pienikokoinen somevaikuttaja. Sisältöjen on aina tuotava jotain lisäarvoa, oli se sitten viihdettä tai hyötyä.

Susanna Öster

Suski on Dagmarin luova suunnittelija ja strateginen vaikuttaja-asiantuntija. Intohimoinen brändinrakentaja on ollut alalla noin seitsemän vuoden ajan monipuolisissa suunnittelurooleissa. Suskia kiinnostaa vaikuttajamarkkinoinnissa uudenlaiset mahdollisuudet hyödyntää kohderyhmää puhuttelevia henkilöitä vaikuttavuutta lisäävänä tekijänä monikanavaisia sisältöjä suunniteltaessa. Etenkin vastuullisuus, arvopohjainen suunnittelu ja tunnetasolla erottuminen ovat Suskin suunnitteluideologian keskiössä ja näitä teemoja hän mielellään näkisi yhä enemmän brändien sisällöissä, myös vaikuttajamarkkinoinnin osalta.