Margareta Salonen

Projektitutkija, Jyväskylän yliopisto, kieli- ja viestintätieteiden laitos

Fanni Mäki

Fanni Mäki, viestintäpäällikkö, Liana Technologies

Ihmisten väliseen kommunikaatioon rakastunut pöhkö, joka pyrkii ilmaisemaan rohkeutta sanoilla ja lisäämään juuri sopivasti rentoa asennetta ammattimaiseen viestintään. Lopullisena tavoitteena on tuottaa sisältöä, joka liikuttaa ihmisiä. Lähes 10 vuoden kokemus alati muuttuvalta ja kovasti kilpaillulta IT-alalta. Mottona on menttubii, eli “meant to be”. Se, mikä on tarkoitettu, tapahtuu kyllä.

Katariina Ahonen

Operatiivinen johtaja / Chief Operating Officer at Kaiku Helsinki

Päivi Sihvola

Viestinnän eettisen neuvottelukunnan puheenjohtaja

Katleena Kortesuo

Katleena on Suomen kallein siivooja, joka valmentaa ihmisiä ja yrityksiä kriisiviestintään. Katleena on julkaissut yli 40 tietokirjaa, kirjoittanut yli 2000 kolumnia ja blogipostausta, pitänyt yli 500 puheenvuoroa ja rikkonut yli 1200 sukkahousuparia.

Susanna Isohanni

Kokenut ja yli 10 kertaa kotimaassa ja kansainvälisesti palkittu viestinnän ammattilainen. Vuoden viestintäkonsultti 2020.
Erityisosaamisena muun muassa ajatusjohtajuuden ja työnantajamielikuvan rakentaminen mediaviestinnän ja sosiaalisen median keinoin.
Lempilausahdus: “Rohkeus olla jotain mieltä ja visioida on ajatusjohtajan tunnusmerkki.”

Sami Stormbom

Sami Stormbom is a seasoned comms & PR professional with vast experience in thought leadership and brand building with means of strategic PR and communications, content marketing and digital communications.

Sami has worked extensively with Finnish and global companies, public organizations and startups in how to develop their business, brand and employee engagement with communications and marketing. Sami is no stranger to working on different organizational levels, from the top management to individual experts.

Previously Sami led communications and content services at Marketing Clinic and Okimo Clinic and helped various companies with their communications and PR challenges as a Senior Consultant at Hill+Knowlton Strategies.

Sami holds a Master’s degree from the University of Helsinki, majoring in communications. He also has a BBA in marketing from HAAGA-HELIA University of Applied Sciences.

Leo Stranius

Leo on vastuullista liiketoimintaa vauhdittavan Third Rockin yksi perustaja ja toimitusjohtaja. Aiemmin hän on työskennellyt mm. Kansalaisareenan, Luonto-Liiton ja Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtajana sekä teknologia-alalla ympäristöpäällikkönä ja yritysten neuvonantajana.

Margareta Salonen

Projektitutkija, Jyväskylän yliopisto, kieli- ja viestintätieteiden laitos

Katariina Ahonen

Operatiivinen johtaja / Chief Operating Officer at Kaiku Helsinki