Ville Ahtiainen

Warner Music Finland

Commercial director, agent
    • Mikä on musiikin rooli markkinoinnin eri toimenpiteissä, ja miten musiikkia voi hyödyntää brändinrakennuksessa?

Musiikkia kulutetaan enemmän kuin koskaan. Spotifyn kaltaiset palvelut tekevät musiikin kuuntelusta helppoa ja palveluiden lisäominaisuudet auttavat kuuntelijoita esimerkiksi löytämään uusia kiinnostuksen kohteita. Musiikki onkin henkilö- tai yritysbrändille erinomainen väline viedä eteenpäin brändin sanomaa ja sitouttaa asiakkaita mm. tuomalla toimintaan viihteellisyyttä.

“Yritykset etsivät kampanjoilleen ja brändeilleen jatkuvasti uusia ratkaisuja. Sopivat musiikin henkilöbrändit ovat usein toimivia ja kiinnostavia markkinoijille. Mahdollisuuksia on maailma pullollaan. Valitettavasti mahdollisuudet eivät putoa eteen kuin omenat syksyisin vaan niiden eteen on tehtävä taustatyötä.” kertoo Ville Ahtiainen, Warner Music Finlandin kaupallinen johtaja sekä agentti mm. Valtteri Bottakselle.

Ahtiainen, on tullut tutuksi monen tunnetun henkilön taustavoimana. Hänen nimeensä yhdistetään mm. SANNI, Michael Monroe, Lemmy Kilmister, Pete Parkkonen, Lotta Harala ja moni muu kotimainen ja ulkomainen tähti. Hän näkee itsensä kuitenkin enemmän mahdollistajana kuin esimerkiksi managerina