Markkinointihankinnan perusteet

25,00 

Markkinoija, osaatko ostaa?

Markkinointihankinnan perusteet -oppaan kirjoittajina on neljä markkinoinnin johtamisen ja hankinnan ammattilaista.

Mainostajien suurimpina haasteina ovat nykyään mediakentän pirstaloituminen, asiakaskäyttäytymisen muutos ja niiden myötä monikanavaisuuden hallinta. Ulkopuolisten markkinointipalveluita tuottavien toimijoidenkin koordinointi on entistä vaativampaa. Markkinoinnin johdon tehtävä on pitää laajentuva kumppaniverkosto ajan tasalla, motivoituneena ja tulosorientoituneena. Mitattavuuden vaade tulee yhä voimakkaammin myös markkinointiin, ja yrityksen hankinta-ammattilaisten osallistuminen markkinoinnin hankintoihin lisääntyy.

Markkinointihankinnan perusteet kertoo, kuinka onnistuneilla hankinnoilla voidaan saavuttaa huomattavia hyötyjä. Se antaa eväät markkinoinnin hankintojen hyvään organisointiin ja johtamiseen. Kirja antaa esimerkkejä ja suosituksia parhaista toimintamalleista ja varoittaa tavallisimmista sudenkuopista. Käsittelyssä ovat myös toimistojen kilpailutus, arviointi ja erilaiset palkkiomallit.

Oppaan kirjoittajat ovat Mainostajien Liiton hankintaryhmän jäsenet Tuomas Kahri, Ismo Ojanen, Ari Siljander ja Sanna Wester. Heillä on vuosien kokemus markkinoinnista ja hankinnasta sekä mainostajan että toimiston puolelta, Suomesta ja maailmalta.

Kirjan uusintapainos 2016.

Hintoihin lisätään alv 10% sekä postituskulut.

140 s. ISBN 978-952-5262-46-9

Osasto:

Hinta 58 e + alv 10%. Mainostajien Liiton jäsenhinta ja oppilaitoshinta 48 e. Kirjan uusintapainos 2016.

140 s. ISBN 978-952-5262-46-9

Toivo koulutusta takaisin: