Mainonnan historia-kirja

50,00 

Mainonta on osa suomalaista talouselämää, kulttuuria ja ihmisten muistoja. Kukapa ei muistaisi sellaisia kuolemattomia lauseita kuin Sanokaa Fazer kun haluatte hyvää ja Vain pakki puuttuu. Mainonnan avulla on luotu mielikuvia, jaettu tietoa, opetettu ja autettu suomalaisia yrityksiä menestymään ja avaamaan ovia ulkomaille sekä luomaan uusia työpaikkoja.

Nyt uutta Suomessa! Suomalaisen mainonnan historia on kolmen vuoden mittavan tutkimus- ja kirjoitustyön tuloksena julkaistu teos mainonnan roolista ja merkityksestä Suomen taloudessa ja kulttuurissa sekä kattava kuvaus mainonnasta osana suomalaista kulttuurihistoriaa.

Teoksessa esitellään mainonnan keinoja, sisältöä ja tyylilajeja lukuisin esimerkein. Kirjan runsas kuvitus havainnollistaa painetun mainonnan kehitystä. Kirjan liitteenä on DVD, joka esittelee havainnollisesti ja viihdyttävästi mainoselokuvia ja radiomainontaa viime vuosisadan alusta 2000-luvun alkuun.

Kirjan ja DVD:n voi tilata  hintaan 109 euroa. Mainostajien Liiton jäsenyritykset ja oppilaitokset 89 euroa. Postituskulut 11 euroa. Alv 10% lisätään hintaan. Opas ei sisälly jäseneksiliittymisetuihin.

Suomalaisen mainonnan historian on kustantanut Mainostajien Liitto. Kirjan tekijät ovat kuluttajaekonomian professori Visa Heinonen ja mainonnan suunnittelija Hannu Konttinen. Kirjan ulkoasusta on vastannut graafinen suunnittelija Jorma Hinkka ja kuvasuunnittelijana on toiminut Suomen valokuvataiteen museon erikoistutkija Jukka Kukkonen. DVD:n on koostanut toimitusjohtaja Pepe Teirikari

Osasto:

Kirjan myyntituotot menevät lyhentämättöminä Mainostajien rahastoon, josta jaetaan apurahoja markkinointiviestinnän tutkimukseen.

Ale!
Toivo koulutusta takaisin: