Hakutermi: kuluttaja-asiamies

Kuluttaja-asiamiehen linjaus 2007

Kanta-asiakasohjelmien tavoitteena on saada kuluttaja keskittämään ostoksensa ja synnyttää pitkäaikaista asiakasuskollisuutta. Keskittäminen voi kuitenkin olla ongelmallista sekä kuluttajansuojan että toimivan kilpailun kannalta, jos kuluttajat tekevät ostoksensa pelkästään ostohyvitysten nojalla vertailematta tuotteita ja liikkeitä. Siksi markkinoinnissa on tarjottava asiakkaille riittävästi tietoa päätöksenteon ja vertailun tueksi. Kanta-asiakasohjelman sopimusehtojen on puolestaan oltava selkeät ja kuluttajan kannalta kohtuulliset.

1. Kanta-asiakasmarkkinointi ja kanta-asiakasohjelmat

Kanta-asiakasmarkkinoinnin avulla pyritään korostamaan ostosten keskittämisen kannattavuutta. Kanta-asiakasohjelmat ovat perinteisesti palkinneet kuluttajia sitä paremmin mitä enemmän nämä ostavat. Ostosten keskittäminen vertailuja tekemättä saattaa johtaa markkinoiden keskittymiin ja kilpailun vähentymiseen. Yksittäisen kuluttajan kannalta ostosten keskittäminen pelkästään ostohyvitysten takia ei välttämättä ole edullisinta.

Jotta kuluttajilla olisi aito mahdollisuus arvioida kanta-asiakkuuden edut omalla kohdallaan ja tehdä järkiperäisiä päätöksiä, kanta-asiakasohjelman sisällöstä ja kulloisistakin tarjouksista tulee antaa riittävästi tietoja.

1.1. Kanta-asiakasohjelmat ja yksityisyyden suoja

Kanta-asiakasohjelmien avulla elinkeinonharjoittajat saavat tietoja kuluttajien kulutustottumuksista ja ostokäyttäytymisestä. Tietosuojavaltuutetun mukaan kuluttajan tulisi antaa suostumuksensa henkilötietojensa käsittelyyn kanta-asiakasohjelmaan liittyessään. Menettely, joka on vastoin henkilötietojen käsittelylle lainsäädännössä asetettuja vaatimuksia, on markkinointia tai sopimusehtoja koskiessaan samalla myös kuluttajansuojalain vastaista. Kuluttajan henkilötietoja voidaan käyttää hänen suostumuksensa mukaisesti esimerkiksi tuotevalikoiman ja markkinoinnin kohderyhmien suunnittelussa. Antaessaan suostumuksen henkilötietojensa käsittelyyn kuluttaja saa ”vastineeksi” ostosmääriin perustuvan ostohyvityksen. Jos kuluttaja ei anna suostumustaan, hän voi saada vain kanta-asiakkuuden perusteella myönnettävät muut esimerkiksi kertaostoksen hintaedut, mutta ei kertyviä ostohyvityksiä.

Kuluttajan henkilötietojen käsittely onkin keskeisessä osassa monissa kanta-asiakasjärjestelmissä. Kun kuluttaja antaa suostumuksensa henkilötietojensa käsittelyyn, tiedot voivat olla yhteisen asiakasrekisterin kautta periaatteessa koko konsernin tai kanta-asiakasohjelmaan kuuluvien yritysten käytössä. Yksityisyyden suoja on kuitenkin monelle kuluttajalle tärkeää. Koska kanta-asiakkuusetujen saaminen voi edellyttää kuluttajalta suostumuksen antamista henkilötietojen käsittelylle, on perusteltua, että kuluttaja saa rauhassa harkita sitoutumistaan kanta-asiakkuuteen ja punnita sen tuomia etuja suhteessa henkilötietojen käsittelylle antamaansa suostumukseen.

1.2. Kanta-asiakasohjelmat ja kuluttajien liikkuvuus

Kanta-asiakasjärjestelmän tulisi aina olla ymmärrettävä ja selkeä. Jos järjestelmä monimutkaisuudellaan hämärtää liiallisesti kuluttajan tietoisuutta liikkeen hintatasosta ja siten vaikeuttaa hintavertailuja, järjestelmän käyttöä markkinoinnissa voidaan pitää kuluttajansuojalain vastaisena sopimattomana menettelynä. Silloin kun kanta-asiakkuuteen liitetään mukaan eri aloja, joiden toimijoiden kanssa tehdyt sopimukset kasvattavat ostohyvitysten määrää, riski hinta- ja laatuvertailujen tekemättä jättämisestä kasvaa. Riski on suuri erityisesti jatkuvissa sopimuksissa. Tämä voi vähentää kuluttajien liikkuvuutta. Siksi varsinkin jatkuvien sopimusten markkinoinnille osana kanta-asiakkuutta on syytä asettaa täsmälliset tiedonantovaatimukset. Näitä sopimuksia ei voi markkinoida kanta-asiakkaillekaan pelkästään niiden ostohyvityksiä lisäävällä vaikutuksella.

Jos hinnoittelurakenteeltaan monimutkainen hyödyke, kuten esimerkiksi matkapuhelinliittymä, yhdistetään ehdoiltaan vaikeaselkoiseen kanta-asiakasjärjestelmään, kuluttajien mahdollisuudet ymmärtää hyödykkeen hankintaan ja käyttöön liittyviä kustannuksia ja vertailla niitä vaikeutuvat. Korkein oikeus toteaa päätöksessään KKO:2006:6 seuraavaa: ” Terveen hintakilpailun ja kuluttajien järkiperäisen päätöksenteon edellytysten kannalta on kuitenkin olennaista, että hinnoitteluperusteet ja hyödykkeen käytöstä aiheutuvat menot ilmenisivät kuluttajan kannalta mahdollisimman selkeällä, läpinäkyvällä ja vertailukelpoisella tavalla.”

Kuluttajia olisikin kannustettava tekemään vertailuja. Vertailun tueksi tarvitaan paitsi kohtuullisia sopimusehtoja, jotka eivät estä kuluttajan liikkuvuutta kohtuuttomasti, myös selkeää ja helppotajuista informaatiota. Esimerkiksi Iso-Britanniassa on panostettu siihen, että asiakas saisi riittävästi tietoa kanta- asiakkuuden lisäpalvelusta, korttien luotto-ominaisuuksista. Kuluttaja, jolla on jo valmiiksi tietyn liikkeen kantaasiakaskortti, saattaa luottoa tarvitessaan muuttaa kanta-asiakaskorttinsa luotolliseksi ilman, että tutustuu muihin markkinoilla tarjolla oleviin luottovaihtoehtoihin. Markkinoiden kilpailusta huolehtiva elin The Competition Commission määräsikin kauppaliikkeet lisäämään luottokorttiensa tiliotteisiin varoituksen korkeasta korkotasosta aina, kun luoton vuosikorko on vähintään 25 %. Määräyksen tavoitteena on kannustaa kuluttajia vertailemaan eri luottovaihtoehtoja. Tämä esimerkki osoittaa, kuinka eri tavoin voidaan pyrkiä varmistamaan kuluttajien liikkuvuus toimivien markkinoiden aikaansaamiseksi.

Toinen esimerkki informaation merkityksestä kuluttajien liikkuvuuden lisäämiseksi esitetään Pohjoismaiden Ministerineuvoston tutkimuksessa kuluttajien liikkuvuudesta rahoitusmarkkinoilla. Tutkimuksen mukaan suuri osa rahoituslaitoksista käyttää erilaisia kanta-asiakasohjelmia, jotka omalta osaltaan vaikeuttavat rahoituspalveluiden hintatason hahmottamista. Tutkimuksessa todetaan kuluttajien liikkuvuuden rahoitusmarkkinoilla olevan muita markkinoita vähäisempää. Markkinoiden läpinäkyvyyden ja kuluttajien liikkuvuuden lisäämiseksi tutkimuksessa ehdotetaan mm., että kuluttajille lähetetään vuosittain kirjallinen ilmoitus peruspankkipalveluista vuoden aikana maksetusta summasta.

Eräs tapa lisätä kuluttajien valinnanvapautta on maksaa ohjelman perusteella myönnetyt ostohyvitykset rahana. Kuluttaja voi silloin vapaasti valita, missä ja miten hän ostohyvityksensä käyttää. Rahana maksettava kanta-asiakasetu ei sido kuluttajaa ohjelman piiriin kuuluviin liikkeisiin ja kuluttaja voi tehdä laatu- ja hintavertailuja laajemminkin. Rahana maksettavaan hyvitykseen ei myöskään liity vanhentumisaikaa toisin kuin ostokortteihin ja muihin vastaaviin hyvityksiin.

1.3. Määritelmät ja soveltamisala

Tässä ohjeessa käydään läpi kanta-asiakasmarkkinoinnille ja kanta-asiakassopimuksille asetetut vaatimukset. Kanta-asiakasohjelmilla tarkoitetaan tässä ohjeessa elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välillä solmittavaa sopimusta, jossa yritys sitoutuu antamaan kuluttajalle erilaisia etuja tietyin ehdoin vastineeksi asiakasuskollisuudesta tai kuluttajan henkilötietojen käsittelystä. Edut voivat olla joko taloudellisia ostosten määrään perustuvia ostohyvityksiä, vain kanta-asiakkaille suunnattavia erikoistarjouksia tai muunlaisia etuja kuten klubi-iltoja, tutustumiskäyntejä, jne.

Tämä ohje koskee paitsi laajoja kanta-asiakasohjelmia, joihin kuuluu useiden eri alojen yrityksiä, myös pienten liikkeiden yksittäisiä ohjelmia. Laajoissa kanta-asiakasohjelmissa elinkeinonharjoittajat käsittelevät kuluttajan suostumuksen mukaisesti tietoja hänen ostoksistaan mm. tuotevalikoiman ja markkinoinnin kohderyhmien suunnittelussa. Suppeissa kanta-asiakasohjelmissa voi yksinkertaisimmillaan olla kyse esimerkiksi paljousalennuksesta: kuluttaja kerää korttiin leimoja, joiden perusteella hän saa myöhemmin alennusta tai muita hyvityksiä. Molemmissa tapauksissa on kyse kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisestä kanta-asiakassopimuksesta.

Kuluttajansuojalain 2 luvun markkinointia koskevat säännökset koskevat myös kanta-asiakasmarkkinointia. Näiden säännösten tavoitteena on ehkäistä kuluttajiin kohdistuvaa epäasiallista vaikuttamista ja huolehtia siitä, että markkinoinnissa tarjotaan riittävästi tietoa kuluttajan järkiperäisen ostopäätöksen tueksi. Markkinointisäännösten tavoitteena on myös huolehtia markkinoiden läpinäkyvyydestä. Kuluttajan on voitava helposti vertailla tarjolla olevien tuotteiden ominaisuuksia ja hintoja.

Kuluttajansuojalain 2 luvun 12 § koskee nimenomaisesti lisäetumarkkinointia ja erikoistarjousmarkkinointia ja siten myös kanta-asiakasmarkkinointia. Pykälän mukaan jos markkinoinnissa tarjotaan kulutushyödykkeitä yhteisellä hinnalla tai niin, että ostamalla hyödykkeen saa alennetulla hinnalla toisen hyödykkeen muun erityisen edun, markkinoinnissa on ilmoitettava selkeästi seuraavat tiedot:

• tarjouksen sisältö ja arvo
• yhteisellä hinnalla tarjotuista hyödykkeistä lisäksi niiden erilliset hinnat, paitsi jos hyödykkeen hinta erikseen hankittuna on pienempi kuin kymmenen euroa
• tarjouksen hyväksi käyttämistä koskevat ehdot, erityisesti tarjouksen kesto ja määrälliset ja muut rajoitukset

Hallituksen esityksen (HE 79/2000) mukaan säännöksen tavoitteena on tehostaa kuluttajia hyödyttävää kilpailua sekä lisätä markkinoinnin avoimuutta ja kuluttajien ratkaisujen tueksi annettavien tietojen määrää ja tasoa.

Etumarkkinointia arvioidaan myös kuluttajansuojalain 2 luvun 3 §:n ja 6 §:n nojalla. Markkinointi ei saa johtaa harhaan eikä olla sopimatonta esimerkiksi siten, että lisäedut hallitsevat.

Hintojen ilmoittamista koskee hintamerkintäasetus, jonka perusteella kanta- asiakasmarkkinoinnissa kuten muussakin markkinoinnissa on huolehdittava hyödykkeiden myyntihintojen esittämisestä hintamerkintäasetuksen edellyttämällä selkeällä, yksinkertaisella sekä kuluttajan kannalta helposti ymmärrettävällä ja havaittavalla tavalla.

Sopimusehtojen kohtuullisuudesta puolestaan säädetään kuluttajansuojalain 3 luvun 1 §:ssä.

Tämä ohje ei koske sellaisia puhtaasti aatteellisia jäsenyyksiä, joihin ei liity kulutushyödykkeiden tarjontaa, myyntiä ja muuta markkinointia elinkeinonharjoittajilta kuluttajille ja jotka eivät siksi kuulu kuluttajansuojalain soveltamisalan piiriin. Esimerkiksi osuuskunnan tai aatteellisen yhdistyksen jäsenyys ei sellaisenaan ole kulutushyödyke. Jos kuitenkin osuuskunnan jäsenyyden perusteella voi ostaa myös yleisesti markkinoilla tarjolla olevia kulutushyödykkeitä tai jäsenyyden perusteella voi saada kulutushyödykkeiden hankintaan liittyviä etuja, kyseessä on kuluttajansuojalain soveltamisalaan kuuluva toiminta, jota tämä ohje koskee. Ostohyvityksellä tarkoitetaan tässä ohjeessa ostosten arvosta tai maksullisten palveluiden käytöstä kuluttajalle jälkikäteen palautettavaa osuutta. Koska ostohyvityksen saaminen edellyttää, että kuluttajan on edun saadakseen ensin hankittava muita kulutushyödykkeitä, ostohyvityksessä on kyse kuluttajansuojalain 2 luvun 12 §:ssä tarkoitetusta kuluttajille tarjottavasta muusta erityisestä edusta.

Ostohyvitys rinnastetaan muun tuotteen hankinnan yhteydessä annettavaan lisäetuun ja siksi sitä koskevat kylkiäisiin liittyvät säännökset. Ostohyvityksellä ei tässä tarkoiteta ostosten yhteydessä välittömästi myönnettävää alennusta.

2. Kanta-asiakasmarkkinointi

2.1. Kanta-asiakassopimuksen markkinointi

Kanta-asiakassopimuksen markkinoinnissa on kerrottava kuluttajan päätöksenteon kannalta olennaiset tiedot (kuluttajansuojalain 2 luvun 7 §). Kanta-asiakkuuden markkinointia on esimerkiksi ” Liity nyt kanta-asiakkaaksi – saat rahanarvoisia etuja”. Tällöin markkinoinnissa yksilöidään tarjolla oleva tuote eli kanta-asiakassopimus.

Kanta-asiakkuuden markkinoinnissa on annettava kuluttajalle tarpeelliset tiedot kanta-asiakassopimuksen sisällöstä riippumatta käytetystä viestintävälineestä.

• Edellyttääkö etujen saaminen, että kuluttaja antaa suostumuksensa ostostietojensa tai muiden henkilötietojensa käsittelyyn?
• Tieto hinnasta eli mahdollisesta liittymismaksusta selkeällä sekä helposti ymmärrettävällä ja havaittavalla tavalla.
• Asetetaanko kaikkien etujen saamiselle jokin muu edellytys, kuten euromääräinen alaraja, vähimmäisostoskertoja jne.?

Jos kanta-asiakassopimuksen markkinoinnissa halutaan viitata asiakkaalle kertyviin ostohyvityksiin eikä niitä saa rahana, on mainittava, missä muodossa hyvitys annetaan. Kuluttajalle on annettava tieto siitä, saako hän hyvityksen esimerkiksi alennuksiin oikeuttavina ostokuponkeina.

Lisäksi kuluttajalle on markkinoinnissa aina selkeästi kerrottava, mistä hän saa lisätietoja etujen määräytymisestä, muista kanta-asiakassopimuksen ehdoista sekä henkilötietojen käsittelyyn liittyvistä seikoista. Sopivia kanavia voivat olla sopimuksentekotavasta riippuen myymälässä jaettava esite tai esimerkiksi elinkeinonharjoittajan internetsivut.

2.2. Markkinointi ei saa johtaa kuluttajia harhaan

Koska markkinoinnissa ei voi esittää kaikkia sopimusehtoja, on huolehdittava siitä, että kerrotuista tiedoista ei synny harhaanjohtavaa kuvaa. Harhaanjohtava markkinointi on kiellettyä kuluttajansuojalain 2 luvun 6 §:n nojalla. Mainoksesta tulee harhaanjohtava esimerkiksi silloin, jos markkinoinnissa kerrotaan vain eduista ja jätetään pois tieto kuluttajan henkilötietojen käsittelystä tai keskeiset tiedot kuluttajan velvoitteista sopimusosapuolena. Markkinoituja etuja ei myöskään saa esittää siten, että kuluttajan huomio saattaa kiinnittyä vain etuihin.

Vaikka markkinoinnissa riittää, että asiakkaalle kerrotaan tarpeelliset tiedot, hänelle on kuitenkin annettava tosiasiallinen mahdollisuus tutustua täydellisiin sopimusehtoihin, ennen kuin hän solmii kanta-asiakassopimuksen. Täydellisistä sopimusehdoista kerrotaan tarkemmin kohdassa Kanta-asiakasohjelman sopimusehdot

2.3. Imagomarkkinointi ja kanta-asiakasjärjestelmän tunnuksen käyttäminen

Mainostajan ei tarvitse antaa markkinoinnissa tietoja kanta-asiakasohjelmasta eikä kanta-asiakastarjouksesta, jos kyse on yrityskuvamarkkinoinnista tai jos vain tiedotetaan siitä, että mainostaja tai hyödyke kuuluu kanta-asiakasohjelmaan.

Yrityskuva- eli imagomarkkinoinnissa ei tarjota yksilöityä kanta-asiakassopimusta, vaan viitataan ainoastaan yleisluonteisesti kanta-asiakkuuteen ilman tarkempia tietoja ohjelman sisällöstä. Jos yritys kertoo esimerkiksi lahjoittavansa kanta-asiakasohjelmansa tuotosta 1 % hyväntekeväisyyteen, ei samassa mainoksessa tarvitse kertoa kanta-asiakasohjelmasta muita tietoja.

Mainoksissa voidaan käyttää myös vakiosloganeita, kuten ”Kanta- asiakkuus kannattaa” ,”Meiltä bonusta” tai ”Yhdessä olemme enemmän”. Heti kun markkinoinnissa jollain tavoin täsmällisemmin viitataan kanta-asiakasohjelman sisältöön ja erityiseen etuun, esimerkiksi lauseella ”Nyt kannattaa liittyä – superedut”, kyseessä on kanta-asiakassopimuksen yksilöity markkinointi. Silloin mainosta on täydennettävä muilla tiedoilla kanta-asiakassopimuksen sisällöstä.

Tietoja ei tarvitse antaa silloin, jos markkinoinnissa ei tarjota yksilöidysti kanta-asiakkuutta. Tällainen tilanne voi olla kyseessä esimerkiksi silloin, kun halutaan informoida liikkeen tai tuotteen kuulumisesta kanta-asiakasohjelman piiriin liittämällä osaksi markkinointia pelkkä kanta-asiakasjärjestelmän tunnus, kuten kanta-asiakaskortin kuva tai tunnuslause tai -sävel. Heti kun kanta- asiakassopimuksen markkinoinnissa kerrotaan enemmän esimerkiksi ostohyvityksen määrästä, alennuksesta tai muusta konkreettisesta edusta, tiedot on annettava.

2.4. Kanta-asiakasjärjestelmien vertaileva mainonta muodostuu helposti harhaanjohtavaksi

Vertaileva markkinointi ei saa olla harhaanjohtavaa. Laajojen kanta-asiakasjärjestelmien vertailevaa markkinointia voi kuitenkin olla hyvin vaikea toteuttaa ilman, että markkinointi olisi harhaanjohtavaa. Kanta-asiakasjärjestelmien vertailu ei edes sellaisenaan ole relevanttia, koska pelkkä kanta-asiakasjärjestelmä ei ole itsessään kuluttajan päätöksenteon kannalta ratkaiseva. Koska kuluttajan on kanta-asiakasetujen saamiseksi ensin hankittava jokin kulutushyödyke tai kulutushyödykkeitä, kanta-asiakasjärjestelmän hyötyyn kuluttajalle vaikuttaa elinkeinonharjoittajan ja mahdollisten yhteistyökumppaneiden yleinen hintataso. Niistä voi käytännössä olla mahdotonta esittää riittävän kattavaa, ajantasaista tutkimusta.

Vertailua hankaloittaa myös se, että kanta-asiakasjärjestelmät eivät ole yhteismitallisia. Järjestelmien edut määräytyvät eri tavoin ja niiden piiriin kuuluu erilaisia liikkeitä. Lisäksi kunkin kuluttajan oma ostoskäyttäytyminen vaikuttaa hänen kannaltaan merkitykselliseen vertailuun. Vertailevaa markkinointia on myös superlatiivi- ja komparatiivimainoslauseiden käyttäminen, kuten esimerkiksi mainoslauseet ”Parhaat kanta-asiakasedut”, ”Meiltä paremmat edut ” tai ”Palkitsee parhaiten”.

2.5. Kaikki asiakkaat eivät voi olla kanta-asiakkaita

Kanta-asiakkaille tehtävien tarjousten tulee olla tarkoitettu vain tietylle rajatulle kuluttajaryhmälle. Niiden on erotuttava kaikille kuluttajille tehtävistä tarjouksista. Toisin sanoen kanta-asiakasedun pitää olla todellinen. Näin ei ole, jos kaikki tai lähes kaikki kuluttajat voivat ostaa tuotteet kanta-asiakashintaan. Tällaisissa tilanteissa kanta-asiakashinta on itse asiassa elinkeinonharjoittajan normaali hinta, jolloin hinnan esittäminen vain kanta-asiakkaille suunnattuna etuna on harhaanjohtavaa.

Markkinatuomioistuin on ratkaisussa MT:1993:017 pitänyt sopimattomana markkinointia, jossa mainostettuja alennuksia luvattiin kuluttajille heti kanta-asiakaskortin hankinnan jälkeen tuotekohtaisesti rajoittamattomina, koska alennusetua oli tosiasiallisesti markkinoitu yleisesti kaikille kuluttajille.

Kanta-asiakasetujen markkinointia koskeviin vaatimuksiin vaikuttaa osaltaan se, tavoittaako markkinointi kaikki kuluttajat vai ainoastaan kohdennetusti kanta-asiakkaat.

2.6. Hinnan ja kanta-asiakasetujen esittäminen kaikki kuluttajat tavoittavassa markkinoinnissa

Kaikki kuluttajat tavoittava markkinointi voi olla joko kanta-asiakassopimuksen markkinointia tai tavaroiden ja palveluiden markkinointia. Silloin kun markkinoinnin pääsanoma koskee yksittäisiä hyödykkeitä, kanta-asiakassopimuksesta ei tarvitse antaa tarkempia tietoja. Markkinoinnissa voidaan kertoa silloin esimerkiksi kanta-asiakashinta, mutta tämä hinta ei saa sopimattomalla tavalla hallita mainosta. Esimerkiksi päivittäistavarakaupan markkinoinnissa kuluttajan huomio ei saa ensisijaisesti kiinnittyä hyödykkeen kanta-asiakashintaan. Markkinoinnissa voidaan myös esimerkiksi kertoa viikonloppuna kanta-asiakkaille tuotevalikoimasta annettavasta alennuksesta tämän muodostumatta pääviestiksi.

2.7. Vain kanta-asiakkaat tavoittava markkinointi

Kanta-asiakashinta tai vain kanta-asiakkaille kohdistettu erikoistarjous voi olla pääosassa silloin, kun markkinointi tavoittaa vain kanta-asiakkaat. Näin voi toimia siis esimerkiksi kanta-asiakaslehdessä, joka ei ole yleisesti jaossa, vaan ainoastaan kanta-asiakkaiden saatavilla.

2.8. Yhteistyökumppaneiden palveluista riittävät ja selkeät hintatiedot

Jos kuluttajille yleensä tai vain kanta- asiakkaille markkinoidaan yhteistyökumppaneiden hyödykkeitä, markkinoinnissa on annettava selkeät hintatiedot sekä tarvittaessa muut kuluttajan taloudellisen turvallisuuden kannalta tarpeelliset tiedot. Näitä tietoja ei kuitenkaan tarvitse antaa, jos markkinoinnissa vain mainitaan kanta-asiakasohjelmiin kuuluvien yhteistyökumppaneiden nimet.

Yhteistyökumppanin tuotteeseen tai palveluun liittyvä etu tai ostohyvitys ei voi olla markkinoinnin pääviestinä silloin, kun markkinointi tavoittaa yleisesti kaikki kuluttajat. Esimerkiksi seuraavankaltainen mainosviesti ei olisi lainmukainen: ”Osta nyt sähkösi x:ltä, saat lisää ostohyvityksiä, se kannattaa”.

Ostohyvitystä ja muita etuja voidaan kaikki kuluttajat tavoittavassa markkinoinnissa käyttää kuitenkin siinä tapauksessa, että kanta-asiakasedut eivät hallitse markkinointia ja samalla markkinoitavasta hyödykkeestä ilmoitetaan hintatiedot. Ostohyvitys ei lisäetuna saa hallita markkinointia hinta- ja tuotetietojen asemasta myöskään silloin, kun vain kanta-asiakkaille markkinoidaan kanta-asiakasjärjestelmän ylläpitäjän yhteistyö- kumppaneiden palveluja.

2.9. Ostohyvitys ei saa hallita markkinointia

Ostohyvitys ei lisäetuna saa milloinkaan hallita markkinointia. Kuluttajan kannalta on ratkaisevaa, mitä hän ostoksistaan palautuksen jälkeen lopulta maksaa. Ostohyvityksen korostaminen on sopimatonta siksi, että ostosten edullisuus ei riipu vain kuluttajan saamasta hyvityksestä, vaan myös liikkeen yleisestä hintatasosta ja hänen kulloinkin hankkimiensa tuotteiden ja palveluiden hinnasta. Periaate on sama kuin alennusilmoittelussa: alennuksen suuruudella ei ole merkitystä, vaan kuluttajan maksettavaksi jäävällä hinnalla.

Ostosten perusteella määräytyvä jälkikäteen maksettava ostohyvitys ei saa olla hallitsevassa asemassa pelkät kanta-asiakkaat tavoittavassa markkinoinnissakaan. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan markkinointi, jota lisäetu hallitsee, on sopimatonta ja kuluttajansuojalain nojalla kiellettyä (mm. KKO:2006:6, KKO:2005:81, MT:1999:016). Ostohyvitys on rinnastettavissa lisäetuun eli kylkiäiseen. Kuluttajanhan on hyvityksen saadakseen hankittava ensin tuotteita ja palveluita. Ostohyvitys muistuttaa lisäetua myös siinä mielessä, että toisin kuin esimerkiksi erikoistarjouksessa, etu ei koske välittömästi tarjottavaa tuotetta ja palvelua.

Ostohyvitys on myös osa kanta-asiakasohjelmaan kuuluvien elinkeinonharjoittajien hinnoittelua. Hyvitys ei silti saa hallita sopimattomasti markkinointia niin, että se veisi kuluttajien huomion pois tarjottavista tuotteista ja ostosten kokonaiskustannuksista. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO:2006:6 katsonut, että puheaikaa, joka on myös osa tuotteen hinnoittelua, ei saa markkinoinnissa esittää tavalla, joka on omiaan kiinnittämään kuluttajan huomion vain puheaikaan ja viemään kuluttajan huomion pois tuotteesta ja sen käyttökustannuksista.

Ostohyvityksen hallitsevuutta arvioidaan mainoksen kokonaisvaikutelman sekä sen sanallisen ja kuvallisen ilmaisun perusteella. Hyvitystä ei saa korostaa markkinoidun tuotteen tai palvelujen kustannuksella. Etujen esittely ei saa suunnata kuluttajan huomiota hyödykkeen hankinnan kannalta toisarvoisiin seikkoihin niin, että asianmukainen tuotevertailu ja kuluttajan järkiperäinen päätöksenteko vaarantuu. Sopimatonta on siis esimerkiksi markkinointi, jossa kiinnitetään kuluttajan huomio etujen määrään tai siihen, miten edut kertyvät, ja jätetään taka-alalle tuotteet, joita ostamalla etuja hankitaan.

Olennaista on myös se, saako kuluttaja mainoksesta tosiasiallisesti tietoa tuotteista. Siksi esimerkiksi televisio- ja radiomainoksissa tuotteiden on oltava esillä niin kauan ja niin selkeästi, että kuluttajalla on todelliset mahdollisuudet saada tiedot.

2.10. Ostohyvityksen suuruudesta ei saa antaa harhaanjohtavaa kuvaa

Puutteellinen on esimerkiksi mainosviesti ”Ostohyvitys jopa x %”. Mainoksessa ei silloin anneta kuluttajalle olennaista tietoa siitä, millaista ostosmäärää suurimman ostohyvityksen saaminen edellyttää. Oikeitakin tietoja sisältävä markkinointi on harhaanjohtavaa, jos kokonaisuuden kannalta merkittäviä tietoja ei esitetä lainkaan tai ne esitetään epäselvästi. Korkein oikeus on useita kertoja todennut (KKO:2005:81, KKO:2006:06), että lisäeduista on annettava markkinoinnissa totuudenmukainen kuva ja edut on esiteltävä selvästi.

Mainoksen synnyttämän mielikuvan on vastattava markkinoitavan hyödykkeen tai edun tosiasiallista sisältöä. Jos markkinoinnissa kerrotaan ostoksesta kertyvän ostohyvityksen määrä, tiedon on oltava niin selkeä, että kuluttaja sen perusteella pystyy hahmottamaan ostoksen vaikutuksen omaan ostohyvitykseensä. Tiedot tulee myös antaa sellaisella tavalla, että kuluttajalla on tosiasiallinen mahdollisuus tutustua tietoihin ja että kuluttaja vaivatta huomaa kaikki annetut tiedot.

Markkinoinnissa voidaan yleisesti kertoa, että ostokset kerryttävät ostohyvitystä ilman, että hyvityksen määrästä annetaan täsmällisempää tietoa. Kuluttajan, joka on kanta-asiakas, oletetaan kanta-asiakassopimuksesta saamiensa tietojen perusteella olevan selvillä yleisistä ostohyvitysten määräytymisperusteista. Jos kuitenkin tietyssä tilanteessa ostohyvitykset kertyvät pääsäännöstä poikkeavalla tavalla, poikkeuksesta on kerrottava erikseen.

Jos markkinoinnissa halutaan erityisesti vedota esimerkiksi hyvityksen euromäärään, hyvitysprosenttiin, ostoksista kertyvään pisteiden määrään tai muuhun vastaavaan lisäedun määräytymisperusteeseen, markkinoinnissa on samalla kerrottava, millaisia ostoksia tai asiakassuhteeseen muutoin liittyviä ehtoja kyseisen hyvityksen saaminen edellyttää. Muuten kokonaisvaikutelma muodostuu harhaanjohtavaksi.

Läpinäkyvyyden kannalta olisi suositeltavaa, että hyvityksen arvoon viitattaessa käytettäisiin prosenttien ja pisteiden sijasta hyvityksen rahallista euromääräistä arvoa. Silloin kuluttaja voisi helpommin arvioida hyvityksen rahallista arvoa ja sen merkitystä omalle ostopäätökselleen. Euromääräisen tiedon voisi myös esittää edustavan esimerkin avulla tai kertomalla hyvityksen vaihteluvälit.

Esimerkkejä ostohyvityksen käytöstä markkinoinnissa:

• ”Ostohyvitys 10-100 € 3 kuukauden ostoksista, ostot yhteensä vähintään 800 euroa. ”
• ”Kertyvä ostohyvitys keskimäärin 15 € 3 kuukauden ostoksista, kun ostosten suuruus vähintään 500 euroa kuukaudessa.”
• ”Ostohyvitys 2000 € ostoksista 3 kk:n aikana 30 €”.

2.11. Kanta-asiakashinta voidaan jättää kertomatta vain poikkeuksellisesti

Jos kanta-asiakkaille markkinoitavan yksilöidyn tuotteen yleinen myyntihinta on tiedossa, on myös ilmoitettava tuotteen kanta-asiakashinta markkinoitaessa yksilöityä tuotetta kanta-asiakkaille. On kaksi poikkeustapausta, jolloin kanta-asiakkailta perittävän hinnan voi jättää ilmoittamatta ja esittää sen prosentteina tai sentti/euromääräisenä etuna.

• Kanta-asiakashinnan ja myyntihinnan ilmoittaminen on mahdotonta jatkuvien hintavaihteluiden vuoksi. Tällaisia tuotteita ovat esimerkiksi polttoaineet.
• Hinta määräytyy kuluttajan henkilökohtaisten olosuhteiden perusteella, jolloin ei ylipäätään ole mahdollista markkinoida yksilöityä tuotetta. Tällaisia tuotteita ovat esimerkiksi monet vakuutukset.

Näissä poikkeustapauksissa voidaan kertoa kanta-asiakkaille vain edun suuruus ilman, että kanta-asiakashintaa yksilöidään. Etu voidaan ilmoittaa esimerkiksi kanta-asiakkaille suunnatuissa esitteissä ”polttoaineet – 10 senttiä” tai ”vakuutukset -5 %”. Jos on mahdollista laskea edun suuruus euromääräisenä esimerkiksi hinnan määräytymisperusteiden nojalla (sähkön hinta euroa/kWh), edun arvo on suositeltavaa ilmoittaa euromääräisenä.

2.12. Keräilykampanjat markkinoinnissa

Kanta-asiakasmarkkinoinnissa käytetään kampanjoita, joissa kuluttaja voi hankkia kampanjatuotteen alennettuun hintaan keräämällä ostoksistaan tietyn määrän tavaran tai palvelun hankintaan käytettäviä merkkejä, pisteitä yms. Keräilykampanja voidaan rinnastaa samanveroisista tuotteista koottuun yhdistettyyn tarjoukseen, jossa kuluttajan on ostettava tietty hyödyke tai useampia hyödykkeitä saadakseen toisen tuotteen alennettuun hintaan. Siksi kuluttajan kampanjatuotteesta saamaa alennusta tai itse kampanjatuotetta ei voi irrottaa niistä hyödykkeistä, jotka hän on hankkinut kampanjatuotteen saadakseen. Keräilykampanjat kuuluvat myös kuluttajansuojalain 2 luvun 4 §:n soveltamisalaan. Keräilykampanjoista on kerrottava,

• millaisia hyödykkeitä kuluttajan tulee ostaa merkkien keräämiseksi
• minä aikana hyödykkeet tulee ostaa
• hyödykkeen kokonaishinta eli kuinka suurta kokonaisostosmäärää edellytetään (ostosten euromäärä), jotta voi ostaa kampanjatuotteen erikoistarjoushintaan tai saada sen maksutta sekä mahdollinen käteisellä maksettava osuus
• tarjouksen arvo, eli kampanjatuotteesta annettava alennus
• kampanjatuotteen alennettu myyntihinta.

Esimerkkitapauksessa kuluttaja saa jokaisesta 10 euron ostoksesta keräilymerkin. Hän tarvitsee 20 keräilymerkkiä, jotta voi ostaa lakanoita kampanjahintaan 5 euroa. Markkinoinnissa on silloin kerrottava seuraavat tiedot:

• mitä tuotteita ostamalla keräilymerkkejä voi saada
• minä aikana kampanja on voimassa
• lakanan kokonaishinta (merkkien saamiseksi ostoksia on tehtävä 200 eurolla) + käteisosuus 5 euroa = 205 euroa
• tarjouksen arvo (normaalihinta 8 euroa – kampanjahinta 5 euroa = 3 euroa).

Jos kampanjatuotetta markkinoidaan muiden tavaroiden tai palveluiden markkinoinnin yhteydessä, vain kanta-asiakkaiden ostettavissa oleva kampanjatuote tai siitä annettava etu ei saa hallita markkinointia. Kuluttajan huomiota ei saa kiinnittää vain edun määrään ja ohjata sitä pois tuotteen ostamiseksi hankittavien muiden tuotteiden ominaisuuksista ja hinnoista.

2.13. Luottoasiakkaita ei saa suosia

Jotkut kulutushyödykkeet ovat luonteeltaan sellaisia, että niiden markkinoinnissa lisäetujen käyttöön liittyy erityisiä rajoituksia. Kulutusluotot poikkeavat muista kulutushyödykkeistä, koska luoton ottaminen vaikuttaa pitkään kuluttajan talouteen. Siksi markkinoinnissa ei saa houkutella sopimattomasti lisäetujen avulla velkaantumiseen. Luottoasiakkaita ei myöskään kanta-asiakasohjelmissa saa suosia käteisasiakkaisiin nähden tarjoamalla heille parempia etuja kuin käteisasiakkaille. Jos kanta- asiakkaille annetaan etuja nimenomaan ja vain velkaantumisen perusteella, kyse ei ole yhteiskunnan yleisten tavoitteiden kanssa sopusoinnussa olevasta toiminnasta. ’

Markkinoitaessa tavaroita ja palveluita luotto ei saa olla markkinoinnin pääsanoma. Luoton markkinoinnissa on todellisen vuosikoron ilmoittamisesta erityisiä säännöksiä, joiden tarkoituksena on lisätä luottokustannusten vertailukelpoisuutta ja kiinnittää kuluttajan huomiota luotosta aiheutuviin kustannuksiin.

2.14. Vastuutahot

Markkinoinnin lainmukaisuudesta vastaavat mainostajan ohella kaikki tahot, joiden lukuun markkinointi tapahtuu.

3. Kanta-asiakasohjelman sopimusehdot

Kanta-asiakasmarkkinoinnissa luvataan kuluttajille ostoksiin perustuvia etuja, joista monet toteutuvat vasta myöhemmin. Kanta-asiakkuudessa on kysymys kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välillä olevasta sopimuksesta. Kummankin osapuolen on täytettävä sopimusvelvoitteensa. Usein kuluttaja ilmaisee tahtonsa liittyä kanta-asiakasjärjestelmään esimerkiksi hakemuksella. Kun hakemus hyväksytään, sopimus kanta-asiakkuudesta on syntynyt. Kanta-asiakkuus voi perustua myös osuuskunnan jäsenyyteen. Yksinkertaisimmillaan kanta-asiakassopimus voi olla kuluttajan hallussa oleva keräilykortti. Kuluttajaa ei voi liittää kantaasiakkaasi ilman kuluttajan nimenomaista tahdonilmaisua. Tahdonilmaisu voi olla esimerkiksi kanta-asiakaskortin käyttöönottaminen, sopimuksen allekirjoittaminen tms.

3.1. Sopimusehtojen on oltava kohtuullisia ja selkeitä

Kanta-asiakasohjelman ehtoja koskee kuluttajansuojalain 3 luvun 1 §. Pykälän mukaan elinkeinonharjoittaja ei saa käyttää kulutushyödykkeitä tarjotessaan sopimusehtoa, jota kulutushyödykkeen hinta ja muut asiaan vaikuttavat seikat huomioon ottaen on pidettävä kuluttajien kannalta kohtuuttomana. Ehdon kohtuuttomuusarviointiin vaikuttaa myös se, onko kyse tavaroista, joiden hinta- ja laatutasoa kuluttaja voi päivittäin arvioida ja vaihtaa halutessaan kauppaa vai onko kysymys palvelusta, jota koskevia sopimuksia kuluttajalla ei ole samanaikaisesti useita. Esimerkiksi sähkössä kuluttaja ei voi käyttää rinnakkain useita palveluntuottajia. Myös esimerkiksi tietyissä rahoituspalveluissa kuluttaja ei käytännössä voi jatkuvasti vaihtaa palveluntuottajaa.

Myös epäselvät sopimusehdot ovat kuluttajansuojalain 3 luvun 1 §:n nojalla kiellettyjä. Etuja koskevat ehdot on siis muotoiltava ymmärrettävästi. Kanta-asiakasjärjestelmä ei saa olla niin monimutkainen, että kuluttaja ei pysty arvioimaan kanta-asiakkuuden merkitystä oman ostokäyttäytymisensä kannalta. Ehtojen monimutkaisuus voi myös johtaa siihen, että järjestelmästä puuttuu läpinäkyvyys, mikä vaikeuttaa kuluttajien hintavertailuja. Erityisesti progressiivisesti kertyvät edut voivat vähentää järjestelmän läpinäkyvyyttä. Ennen sopimuksen solmimista kuluttajalle on varattava mahdollisuus tutustua sopimusehtoihin eli kanta-asiakasohjelman sääntöihin. Jos hakemuksen voi tehdä internetissä, internetsivut on laadittava niin, että kuluttaja ei voi tehdä hakemusta tutustumatta ehtoihin. (ks. tarkemmin verkkokauppiaan ohje osoitteessa www.kuluttajavirasto.fi/verkkokauppa)

Sopimusehdoissa on määriteltävä selkeästi seuraavat kanta-asiakkuuden sisältöön liittyvät asiat:

• etujen kertymiseen ja käyttöön vaikuttavat seikat etujen kertymistä koskevat laskentamallit
• etujen ostohyvitykseksi muuntamista koskevat säännöt. Jos laskentamalli on porrastettu tai ehdot vaihtelevat muuten, ehtoja voi selventää esimerkiksi sisällyttämällä ehtoihin ostohyvitystä kuvaavan taulukon

Sopimusta tehtäessä kuluttajaa tulee tietosuojavaltuutetun mukaan selkeästi informoida siitä, että kanta-asiakkuuteen liittyvien henkilötietojen käsittely perustuu kuluttajan suostumukseen. Ennen suostumuksen antamista ja sopimuksen tekemistä kuluttajalle tulee ilmoittaa henkilötietojen käsittelyn tarkoitus sekä se, mihin tietoja säännönmukaisesti luovutetaan. Samoin kuluttajalle on annettava tiedot rekisteröidyn oikeuksista: oikeus saada tarkistaa itseään koskevat tiedot, vaatia virheellisen tiedon oikaisua sekä kieltää tietojensa käyttäminen suoramarkkinointiin. Lisäksi tulee kertoa rekisteröidyn oikeuksien käyttöön liittyvistä menettelytavoista.

Kanta-asiakasohjelman ehdot voivat olla kohtuuttomat silloin, jos kuluttajan ja yrityksen oikeudet ja velvollisuudet joutuvat epätasapainoon. Tästä voi olla kyse silloin, kun kuluttaja sidotaan poikkeuksellisen pitkään määräaikaiseen sopimukseen tai irtisanomista hankaloitetaan kohtuuttomasti. Kuluttajan kannalta kohtuuton on ehto, jonka mukaan hän menettää tiettynä kautena saavuttamansa kanta-asiakasedun kokonaan, jos hän eroaa järjestelmästä kesken edun määräytymisjakson. Poikkeuksena on tilanne, jossa kuluttajan menettämän edun arvo on vähäinen.

Ehtojen kohtuuttomuutta ei poista se, että kuluttaja sitoutuu kanta- asiakassopimukseen vapaaehtoisesti, koska kuluttaja ei voi yleensä vaikuttaa vakiosopimusehtojen sisältöön. Kuluttajalla on valinnanvaraa vain siinä, solmiiko hän sopimuksen tietyn ehdoin vai jättääkö sopimuksen tekemättä.

Vaatimus kohtuullisista sopimusehdoista koskee kaikkia kuluttajasopimuksia. Kohtuullisista ehdoista tulee huolehtia etenkin välttämättömyyspalveluiden, kuten sähkön, veden, telepalveluiden ja peruspankkipalveluiden osalta. Vaikka kanta-asiakkailla voi olla esimerkiksi alhaisemmat palvelu- tai kuukausimaksut kuin muilla asiakkailla, tällaisten etujen käyttäminen ei saa johtaa siihen, että muut asiakkaat maksavat vastaavista palveluista kohtuuttomia hintoja.

Kanta-asiakasetuina voidaan tarjota myös muita kuin rahamääräisiä etuja, esimerkiksi laadukkaampaa tai nopeampaa asiakaspalvelua. Sopimusoikeuden yleisten periaatteiden mukaan sopimuksen osapuolilla on lojaliteettivelvollisuus toisiaan kohtaan. Lojaliteettivelvollisuutta ei voi muokata lisämaksulliseksi palveluksi tai vain hyville asiakkaille suunnatuksi eduksi. Kaikille asiakkaille on taattava riittävä asiakaspalvelun taso, kuten sujuva reklamaatiomahdollisuus, laskutusta koskevien yhteydenottojen asiallinen selvittäminen jne.

3.2. Sopimuksen muuttaminen

Kanta-asiakasohjelma on siihen liittyneen kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välinen sopimus. Ohjelman ehtojen muuttamista koskevat yleiset sopimusoikeudelliset periaatteet.

Sopimukseen ei voi tehdä yksipuolisesti kuluttajan vahingoksi koituvia olennaisia muutoksia ilman, että kuluttaja antaa siihen nimenomaisesti suostumuksensa. Olennaisten muutosten tekeminen edellyttää aina sopimuksen irtisanomista ja uuden sopimuksen tarjoamista kuluttajalle. Vähäisiä muutoksia voidaan tehdä sopimuksessa yksilöidyillä perusteilla kertomalla muutoksista kuluttajille riittävän aikaisin. Muutoksista on kerrottava kuluttajille niin hyvissä ajoin, että kuluttaja voi hyödyntää jo keräämänsä edut vanhoin ehdoin. Jos esimerkiksi ostohyvityksiin vaikuttavia ostomääriä korotetaan merkittävästi, yrityksen on irtisanottava sopimus. Jos korotus on kuitenkin vaikutuksiltaan vain vähäinen, muutos voi tulla voimaan vasta seuraavan edun määräytymiskauden alusta niin, että kuluttajalle kauden vaihtuessa tilitetään vanhoin ehdoin määräytyvä etu.

Jos kyseessä on ohjelma, jossa kuluttaja ei saa edellisen kauden ostosten perusteella määräytyviä etuja kauden vaihtuessa, vaan vasta seuraavalla kaudella esimerkiksi alempina kiinteinä maksuina tai muina aikaan kytkettyinä etuina, kuluttajan etuja heikentävä muutos voi tulla voimaan aikaisintaan etujen käyttöajanjaksoa seuraavalla kaudella. Muuten kuluttaja voi jäädä kokonaan ilman edellisellä kaudella ansaitsemiaan etuja.

Koko kanta-asiakasohjelma voidaan lopettaa irtisanomalla sopimus niin hyvissä ajoin, että kuluttaja voi käyttää jo kertyneet hyvityksensä ennen ohjelman lopettamista tai varaamalla kuluttajille oikeus käyttää jo kertyneet edut myös ohjelman lopettamisen jälkeen.

3.3. Lapset kanta-asiakkaina

Lapsille suunnattuja kanta-asiakasohjelmia ovat muun muassa elinkeinonharjoittajien lapsille tarjoamat kerhot, klubijäsenyydet ym., joiden tarkoituksena on elinkeinonharjoittajan tunnetuksi tekeminen ja lapsen ja elinkeinonharjoittajan välisen asiakassuhteen luominen tai vahvistaminen. Lapsille suunnatuissa ohjelmissa on kiinnitettävä erityisesti huomiota seuraaviin asioihin:

• miten lapsi liittyy ohjelmaan
• henkilötietojen käsittely
• suoramarkkinointi
• lapsille sopimaton aineisto

Alaikäinen voi liittyä kanta-asiakaskerhoon tai -ohjelmaan vain vanhempien etukäteen antamalla nimenomaisella suostumuksella. Tämä perustuu siihen, että holhoustoimilain mukaan alaikäinen voi tehdä vain olosuhteisiin nähden tavanomaisia ja merkitykseltään vähäisiä oikeustoimia. Kanta-asiakaskerhoon tai muuhun alaikäisille suunnattuun kanta-asiakasohjelmaan liittymistä ei alaikäisten osalta voida pitää tavanomaisena ja vähämerkityksellisenä oikeustoimena, koska kerhon tarkoituksena on vahvistaa lapsen ja elinkeinonharjoittajan välistä kaupallista suhdetta. Vanhemmilla on oikeus päättää lasten saamista kaupallisista vaikutteista. Kerhon jäsenyys sinällään on kaupallista vaikuttamista, vaikka kerhon jäsenille tarkoitetussa aineistossa ei olisi lainkaan markkinointia.

Ennen kuin vanhemmat antavat suostumuksensa, heille on kerrottava, millaisia periaatteita kerhossa noudatetaan lapset tavoittavaan markkinointiin ja lasten henkilötietojen käsittelyyn liittyen. Kanta-asiakkuuden perusteella kerättyjä lasten henkilötietoja voi käsitellä vain vanhempien suostumuksella.

Alle 15-vuotiaalle voidaan lähettää suoramarkkinointia vain vanhempien suostumuksella ja myös 15- 17 – vuotiaille suunnattuun suoramarkkinointiin liittyy rajoituksia.

Lapsille suunnattu aineisto ei saa sisältää suoria ostokehotuksia, lapsille sisältönsä vuoksi sopimatonta aineistoa tai piilomarkkinointia. Alle 15-vuotiaille suunnatuissa kanta- asiakasohjelmissa ei myöskään saa käyttää ostohyvityksiä tai muita kanta-asiakasetuja, joiden sisältöä on vaikea ymmärtää. Lapset eivät aikuisten tapaan kykene arvioimaan tulevaisuudessa mahdollisesti saatavien etujen merkitystä ostopäätökselle. 15- 17 -vuotiaille tarkoitetuissa kanta-asiakasohjelmissa voidaan sen sijaan käyttää ostohyvityksiä, jos hyvitys kertyy hankkimalla sellaisia hyödykkeitä, jotka ovat ikäryhmälle ostoksena tavanomaisia.

Alaikäisiin kohdistuvassa markkinoinnissa ei saa olla kehotuksia keräilysarjojen hankkimiseksi. Jos keräilysarja on muun hyödykkeen kanssa yhdessä myytävä kylkiäinen, keräilysarjan esittely ei saa hallita markkinointia. Jos muun tuotteen markkinointikeinona käytetään lapsia kiinnostavaa kylkiäistä, kylkiäisen pitää olla myös saatavissa maksutta sellaisenaan ilman päätuotteen ostopakkoa.

Katso tarkemmin kuluttaja-asiamiehen ohje ”Alaikäiset, markkinointi ja ostokset” sekä Kuluttajaviraston, kuluttaja-asiamiehen ja Kansanterveyslaitoksen suositus ” Lapset ja elintarvikkeiden markkinointi”.

4. Keskeiset kanta-asiakkuuteen liittyvät artikkelit ja ratkaisut

Kuluttajansuoja-lehden artikkelit

1/1994 Kuluton laskujen maksu Plussaklubin oma sopimus

3/1994 Kanta-asiakasetuja mainostettava harkiten

4/1995 Kanta-asiakkuus ja hintaedut

2/1997 Selvyys bensan korttihintoihin – alennuksia ei mainosteta

3/1997 Kanta-asiakkuudelle pohjoismainen ohjeistus

4/1997 Pankin suoramarkkinointi ei kuulu lasten kerholehteen

5/1997 Kanta-asiakashinnat ja edut selkeästi esiin

4/1998 Bonukset myös sosiaaliviraston maksusitoumuksella

4/1998 Matkat myynnissä klubilaisille etukäteen

4/1998 Kanta-asiakasedun suuruus joka kerta yllätys

5/1998 Kanta-asiakkaan saatava tietää pelin säännöt

3/1999 Kanta-asiakasjärjestelmien edullisuusvertailua syytä välttää

3/1999 Luottolaitosten kanta-asiakkuus suosii tuottavia asiakkaita

4/2000 Bonus hämärtää sähkön hintaa

1/2001 Uusi lisäetupykälä kuluttajansuojalakiin

5/2001 HOK sitoutui kertomaan myös bonuksen saamiseen vaadittavan ostosmäärän

1/2002 Lisäedun saamisen ehdot kerrotaan myös kanta-asiakkaille 5/2003 Kanta-asiakasetuja on lähes mahdotonta vertailla

 

Ajankohtaista kuluttajaoikeudesta www.kuluttajaoikeus.fi

2/2006 Kanta-asiakaspaketit vaikeuttavat rahoituspalveluiden vertailtavuutta

 

Tuomioistuinratkaisuja

MT:1993:017 Harhaanjohtavuus – Alennushintailmoittelu – Kanta-asiakasetu

MT:1999:016 Sopimaton lisäetu – Kylkiäinen

KKO:2005:81 Markkinoinnin sääntely – Sopimusehtojen sääntely KKO:2006:6 Markkinoinnin sääntely

 

Muuta aineistoa

Competition Commission News Release 41/06

Home credit proposed remedies Tema Nord 2006:507

Mobiliteten i den nordiske finansielle sector

 

5. Yhteenveto kanta-asiakasmarkkinoinnista

1. Kanta-asiakasohjelman markkinoinnin on aina sisällettävä kuluttajan taloudellisen turvallisuuden kannalta tarpeelliset tiedot. Kanta-asiakassopimuksen markkinoinnissa on kerrottava etujen saamisen edellytyksistä, kuten mahdollisesta liittymismaksusta sekä siitä, edellytetäänkö kuluttajan henkilötietojen käsittelyä. Lisäksi on kerrottava, miten ja missä täydellisiin tietoihin kanta-asiakassopimuksesta voi tutustua.

2. Markkinointi ei saa johtaa kuluttajia harhaan.

3. Kanta-asiakkuudesta ei tarvitse antaa tarkempia tietoja silloin, kun on kyse yrityskuvamarkkinoinnista tai jos vain tiedotetaan siitä, että mainostaja tai hyödyke kuuluu kanta-asiakasohjelmaan.

4. Kanta-asiakasjärjestelmien vertaileva mainonta muodostuu helposti harhaanjohtavaksi. Laajojen kanta-asiakasohjelmien vertailevassa markkinoinnissa on syytä olla erityisen varovainen: käytännössä voi olla lähes mahdotonta toteuttaa vertailua ilman, että markkinointi johtaisi kuluttajia harhaan.

5. Kaikki asiakkaat eivät voi olla kanta-asiakkaita. Kaikille asiakkaille annettavan edun markkinoiminen kanta-asiakasetuna on harhaanjohtavaa.

6. Kanta-asiakasedut eivät saa hallita tavaroiden ja palveluiden markkinointia silloin, kun markkinointi on suunnattu kaikille kuluttajille. Hyödykkeestä kuluttajailta yleisesti perittävä hinta on ensisijainen hintatieto. Tämä yleinen myyntihinta on esitettävä markkinoinnissa selkeästi ja yksiselitteisesti niin, että sillä on vähintään yhtä suuri huomioarvo kuin kanta-asiakashinnalla. Kanta-asiakashinta voi olla hallitsevassa asemassa markkinoinnissa vain silloin, kun markkinointi on kohdistettu ainoastaan kanta-asiakkaille.

7. Yhteistyökumppaneiden palveluista on annettava riittävät ja selkeät hintatiedot. Jos kanta-asiakasohjelmassa voi kasvattaa etuja tekemällä jatkuvaa palvelua koskevan sopimuksen eri alan elinkeinonharjoittajan kanssa, näistä palveluista on annettava markkinoinnissa riittävät ja selkeät hintatiedot.

8. Ostohyvitys ei saa hallita markkinointia riippumatta siitä, onko markkinointi suunnattu kanta-asiakkaille vai kaikille kuluttajille.

9. Ostohyvityksestä ei saa antaa harhaanjohtavaa kuvaa. Jos hyvityksen määrästä esitetään täsmällisiä väitteitä, samalla on kerrottava esitetyn hyvityksen saamiseen liittyvät ehdot. Ostohyvityksestä voidaan kertoa myös tyypillisen esimerkin avulla.

10. Kun kanta-asiakkaille markkinoidaan yksilöityjä hyödykkeitä, kanta-asiakkailta perittävä hinta voidaan jättää kertomatta vain poikkeuksellisesti. Näissä poikkeustapauksissa hinta voidaan esittää prosenttisuuruisena tai euromääräisenä etuna.

11. Luottoasiakkaita ei saa suosia. Kanta-asiakasohjelmissa luotolla maksaville ei saa tarjota käteisasiakkaita parempia kanta-asiakasetuja.

12. Markkinoinnin lainmukaisuudesta vastaavat mainostajan ohella kaikki tahot, joiden lukuun markkinointi tapahtuu.

6. Yhteenveto kanta-asiakasohjelman sopimusehdoista

1. Kanta-asiakkuus perustuu kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan väliseen sopimukseen. Kuluttajaa ei voi liittää kanta-asiakkaaksi ilman hänen tahdonilmaisuaan.

 2. Sopimusehtojen on oltava kohtuullisia ja selkeitä

Kanta-asiakasohjelma ei saa olla niin monimutkainen, että se heikentää sopimattomasti kuluttajan mahdollisuuksia hahmottaa hintatasoa ja vertailla hintoja.

Kanta-asiakassopimuksessa on määriteltävä etujen määräytymiseen ja käyttöön vaikuttavat seikat. Ehtojen tulee olla kuluttajan kannalta ymmärrettäviä.

Kanta-asiakaseduilla ei saa kohtuuttomasti rajoittaa kuluttajan irtisanomisoikeutta niin, että kuluttaja menettäisi sopimuskumppania vaihtaessaan jo kertyneet edut.

Välttämättömyyspalveluissa kohtuullinen hintataso ja palvelun saatavuus on taattava kaikille kuluttajille; ei vain kanta-asiakasohjelmaan liittyneille.

Kohtuullinen asiakaspalvelun taso esim. reklamaatiotilanteissa tai käyttöopastuksessa on taattava kaikille kuluttajille.

3. Kanta-asiakassopimusta ei voi muuttaa olennaisesti ja yksipuolisesti kuluttajan vahingoksi

Muita kuin olennaisia muutoksia voidaan tehdä sopimuksessa yksilöidyllä perusteella. Jos ohjelmaan halutaan tehdä olennaisia muutoksia tai jos ohjelma loppuu kokonaan, yrityksen on irtisanottava kuluttajien kanssa tehdyt sopimukset. Muutokset on kuitenkin toteuttava niin, että kuluttaja ei muutoksen vuoksi menetä jo kertyneitä etuja.

4. Alaikäisten kanta-asiakasohjelmissa rajoituksia

Alaikäinen voi liittyä lapsille tarkoitettuihin kanta-asiakaskerhoihin vain huoltajan ennakolta antamalla nimenomaisella suostumuksella.

Alle 15-vuotiaille tarkoitetut kanta-asiakasohjelmat eivät saa sisältää ostohyvityksiä tai muita vaikeasti ymmärrettäviä etuja. 15-17 -vuotiaille suunnatut kanta-asiakasedut voivat olla ostohyvityksiä, jos etu liittyy ikäryhmälle tavanomaisiin hyödykkeisiin.

Kuluttaja-asiamiehen linjaus 2014

1. Yleistä

1.1. Linjauksen ja valvonnan lähtökohtia

Kuluttaja-asiamies valvoo perintää, kun kyse on kuluttajasaatavien perimisestä (perintäL 12 §). Valvonta koskee kaikkea kuluttajasaatavien perintää suorittipa sitä velkojana oleva yritys tai julkisyhteisö tai toimeksisaaja velkojan lukuun. Kuluttaja-asiamiehen valvontatehtävät ulottuvat kuitenkin perintälaissa säädettyä laajemmalle ja kuluttaja-asiamiehen tulee ottaa huomioon myös muut kuluttajan asemaan vaikuttavat näkökohdat ja muu lainsäädäntö. Perinnässä tulee perintälain säännösten lisäksi huomioida mm. kuluttajansuojalain (KSL) 2 luvun sopimatonta menettelyä asiakassuhteessa koskevat säännökset ja sopimusehtojen laadinnassa KSL 3 luvun kohtuuttomia sopimusehtoja koskevat säännökset sekä kuluttajaluottojen osalta luotonantajan velvollisuuksia kuluttajaa kohtaan maksuviivästystilanteessa koskeva KSL 7 luvun 13 §. Kuluttajavelallisten kollektiivinen suojeleminen perinnässä on erityisen tarpeellista, koska velkoja valitsee perintätoimiston, mutta velallinen maksaa perinnästä aiheutuvat kulut.

Kuluttajien ja yritysten välisten sopimusten ehtojen pitää olla kohtuulliset. Samoin julkisorganisaatioiden toimilta kansalaisia kohtaan voidaan odottaa kohtuullisuutta. Tämä vaatimus on olemassa myös sopimusrikkomustilanteessa. Velallinen vastaa maksuviivästyksestään, mutta seuraukset eivät saa olla kohtuuttomia.

Tähän ohjeeseen on koottu kuluttaja-asiamiehen kuluttajasaatavien perinnän valvonnan kannalta keskeiset asiat. Lisäksi ohje antaa elinkeinonharjoittajille ja julkisyhteisöille konkreettisia neuvoja ongelmien ennaltaehkäisemiseksi. Perintälain soveltamisesta ja hyvän perintätavan sisällöstä kuluttajaperinnässä päättää viime kädessä markkinaoikeus.

Perintätoiminnan luvanvaraisuudesta annetun lain perusteella Etelä-Suomen aluehallintovirasto voi myöntää määräaikaisen luvan perintätoiminnan harjoittamiseen. Etelä-Suomen aluehallintovirasto voi peruuttaa toimiluvan, mikäli luvanhaltija toimii lain tai hyvän perintätavan vastaisesti (ks. laki perintätoiminnan luvanvaraisuudesta 517/1999). Ohjeessa on kirjoitettu normaalilla fontilla lakiin ja lain esitöihin perustuvat ja asiaa avaavat kohdat.

Kuluttaja-asiamiehen kannanotot ja linjaukset näkyvät tekstissä sisennettyinä kursiivilla

1.2. Perintälain soveltaminen ja lain pakottavuus

Erääntyneen saatavan perintää säännellään saatavien perinnästä annetulla lailla, perintälailla (513/1999). Laissa perinnällä tarkoitetaan kaikkia toimia, joiden tarkoituksena on saada velallinen vapaaehtoisesti maksamaan erääntynyt velkojan saatava. Perintälakia ei sovelleta saatavan velkomiseen tuomioistuimessa eikä ulosottomenettelyyn. Perintälakia ei myöskään sovelleta, jos muussa laissa säädetään toisin (perintäL 1 §).

Saatavaa voi periä alkuperäinen velkoja tai toimeksisaaja, esimerkiksi perintätoimisto.

Kuluttaja-asiamies ei ole toimivaltainen puuttumaan menettelytapoihin siinä vaiheessa, kun saatava on ulosotossa joko oikeuskäsittelyn jälkeen tai suoraan ulosottokelpoisena saatavana. Jos ulosoton rinnalla kuitenkin tapahtuu vapaaehtoista perintää tavalla tai toisella, tähän osaan perinnästä sovelletaan perintälakia.

Julkisen vallan käytöstä syntyneiden maksujen perimisestä, kuten esimerkiksi ajokorttimaksuista ja verojen ja sakkojen perimisestä, on omia säännöksiä. Kuluttajasaatavien viivästysseuraamuksia säännellään myös mm. kuluttajansuojalain 7 luvun kuluttajaluottosäännöksillä sekä sähkö- ja viestintämarkkinalakien ja korkolain säännöksillä. Niissä todetaan, millaisia seurauksia ja missä aikataulussa kuluttajavelalliseen voidaan kohdistaa, jos saatava maksetaan myöhässä tai sitä ei makseta lainkaan. Perintälain säännöksiä sovelletaan näiden ohella soveltuvin osin.

Perintälaki on yleislaki ja koskee muidenkin kuin kuluttajasaatavien vapaaehtoista perintää (perintäL 3 § 2 mom).

Perintälaki on pakottava velallisen hyväksi. Velallista ei voi asettaa lain säännöksiin verrattuna huonompaan asemaan edes hänen suostumuksellaan (perintäL 2 §).

Yrittäjän pitää sopimusehtoja laatiessaan ottaa huomioon perintälain säännökset esimerkiksi maksumuistutusten kustannuksista.

1.3. Mikä on kuluttajasaatava?

Kuluttajansuojalain mukaan kuluttaja on luonnollinen henkilö, joka on hankkinut kulutushyödykkeen pääasiassa muuhun kuin ammattinsa harjoittamista varten. Elinkeinonharjoittaja taas on yritys, liike tai ammatinharjoittaja, joka tuloa tai muuta taloudellista hyötyä saadakseen pitää kaupan, myy tai tarjoaa vastiketta vastaan hankittavaksi kulutushyödykkeitä. Kulutushyödyke on tavara, palvelu tai etuus, jota markkinoidaan kuluttajille tai hankitaan yksityistalouteen.

Kuluttajasaatavia koskevia säännöksiä sovelletaan:

• elinkeinonharjoittajien saataviin, jotka perustuvat kulutushyödykkeen luovuttamiseen tai luottoon kuluttajalle, sekä
• julkisoikeudellisen oikeushenkilön saataviin tai julkisen tehtävän hoitamiseen liittyviin saataviin silloin, kun velallinen on yksityishenkilö (perintäL 3 §).

Esimerkiksi lehtien ja muiden tuotteiden tilauslaskut, puhelinlaskut, tavaran osamaksulaskut, luottokorttilaskut, vakuutusmaksut ja pankkilainat ovat tyypillisiä kuluttajasaatavia. Jos kuluttajasaatavasta on vastuussa muukin kuin sopimuksen tehnyt kuluttaja, kysymyksessä on kuluttajasaatava, jos maksuvelvollinen on kuluttajan asemassa. Esimerkiksi maksu, jota vaaditaan takaajana olevalta yksityishenkilöltä, on kuluttajasaatava, jos päävelkasuhde luokitellaan sellaiseksi.

Vuokranantajana toimivan yksityishenkilön vuokrasaatava ei pääsääntöisesti ole kuluttajasaatava, ei myöskään asunto-osakeyhtiön perimä vastike osakkeenomistajalta. Perintälaki kuitenkin edellyttää, että myös näissä tapauksissa noudatetaan hyvää perintätapaa. Sen sijaan kuntien vuokrataloyhtiöiden saatavat yksityisiltä vuokralaisilta ovat kuluttajasaatavia.

1.4. Velallisella on oikeus saada tietoja velkatilanteestaan

Velallisella on pyynnöstä oikeus saada velkojalta tai esimerkiksi perintätoimistolta ajantasainen tieto velkojensa kokonaismäärästä ja perusteista, erittely maksamattomista veloista ja niiden lyhennyksistä sekä selvitys velkapääomalle kertyneiden korkojen ja kulujen määräytymisestä. Tiedot ovat velalliselle maksuttomia. Erittelyn ja selvityksen laatimisesta voi vaatia kohtuullisen korvauksen, jos edellisen selvityksen antamisesta on vähemmän kuin 12 kuukautta (perintäL 4 a §).

Lisäksi velallisella on oikeus saada tietoja myös velkojensa mahdollisesta vanhentumisesta ja vanhentumisen katkaisemisesta (HE 21/2004 4 a §:n yksityiskohtaiset perustelut).

Velalliselle ei saa aiheuttaa tarpeetonta haittaa. Velallisen kannalta velkatilanteen selvittämisen ja korjaavien toimien kannalta olennaista onkin, että tietojen antamisessa ei viivytellä kohtuuttomasti. Kuluttaja-asiamies on katsonut, että velkojan tai ammattimaisen perijän on annettava velallisen pyytämät velkatiedot normaalisti viimeistään kuukauden kuluessa pyynnön esittämisestä.

2. Yleiset periaatteet velkojan tai toimeksisaajan perinnässä

2.1. Perinnän aloittaminen

Perinnässä ei saa käyttää hyvän perintätavan vastaista tai muutoin velallisen kannalta sopimatonta menettelyä. Vanhentunutta tai muusta syystä lakannutta saatavaa ei saa periä (perintäL 4 § 1 ja 3 mom).

Kun perintätoimiin ryhdytään, velkojan on varmistuttava, että perintätoimille on olemassa peruste ja että perinnässä velalliselle ei koidu kohtuuttomia seuraamuksia. Velallinen vastaa maksuviivästyksestään, mutta seurausten pitää olla suhteessa viivästyksen laatuun. Velkojan ei tule hyötyä velallisen viivästyksestä.

Maksuvaikeustilanteissakin pitäisi ensisijaisesti pyrkiä hoitamaan asia sopimalla ja mahdollisimman pienin haitoin. Yleensä tämä tarkoittaa uudesta maksupäivästä sopimista tai kokonaan uuden maksuaikataulun tekemistä.

Jos uudesta maksuajasta on sovittu, velalliselle ei pidä lähettää alkuperäiseen maksuaikatauluun perustuvia maksukehotuksia.

Jos saatava on vanhentunut, muusta syystä lakannut tai se on perusteeton, sitä ei saa lähteä perimään. Pelkkä maksukehotus tai perintäkirje ei voi olla saatavan perusteena. Saatavan pitää pohjautua aiempaan velkasuhteeseen, velvoitteeseen tai sopimukseen, joka on yksilöitävä perinnässä.

Velan yleinen vanhentumisaika on kolme vuotta siitä, kun velka erääntyy tai kun velkoja voi esittää velalliselle maksuvaatimuksen. Yleinen vanhentumisaika voidaan keskeyttää. Yleistä vanhentumislakia sovelletaan aina, jollei muualla lainsäädännössä säädetä toisin. Useissa erityislaeissa on omia vanhentumissäännöksiä ja näiden lakien säännökset määräaikojen laskemisesta, vanhentumisen katkaisemisesta ja vanhentumisen oikeusvaikutuksista poikkeavat yleisistä vanhentumissäännöksistä. Tavallisimpia ne ovat julkisoikeudellisten saatavien kohdalla. Vanhentumisen ohella velka on voinut lakata yksityishenkilön velkajärjestelyssä vahvistetun maksuohjelman seurauksena.

2.2. Perintää ei saa viivyttää

Perintää ei saa pitkittää tai viivyttää tarpeettomasti. Jos saatavaa aletaan periä vasta pitkän ajan kuluttua eräpäivästä, ongelmia saattaa syntyä sekä velkasuhteen olemassaolon että velallisen maksuväitteen todentamisen osalta. Velkojan tulee tällöin varautua esittämään selvitystä paitsi velkasuhteen perusteesta ja olemassaolosta myös perustelemaan, miksi perintä on viivästynyt.

2.3. Perintään ei saa yhdistää myynninedistämistä

Velalliselle ei saa perinnän yhteydessä tarjota uutta hyödykettä ostettavaksi tai uutta sopimusta tehtäväksi. Tällaista menettelyä voidaan pitää velalliseen kohdistettuna epäasiallisena painostuskeinona, jossa käytetään hyväksi kuluttajan velallisasemaa ja jolla lisätään velallisen ylivelkaantumisriskiä.

Kuluttaja-asiamies kehotti perintätoimistoa luopumaan menettelystä, jossa velalliselle tarjottiin lehden uutta määräaikaista tilausta erääntyneen tilauslaskun perinnän yhteydessä. Uuden tilauksen tekemällä velallinen olisi vapautunut erääntyneen tilauslaskun perintäkuluista. Perintätoimisto luopui menettelystä (KUV 99/40/2196).

2.4. Ei painostusta tai uhkailua

Perinnässä ei saa aiheuttaa velalliselle tarpeetonta haittaa (perintäL 4 § 2 mom 2-kohta). Tarpeetonta haittaa velalliselle voi syntyä esimerkiksi puhelinperinnästä häiritsevänä ajankohtana.

Kuluttaja-asiamies on katsonut, että velalliseen henkilökohtaisesti kohdistuvaa perintää ei pidä tehdä ainakaan sunnuntaina ja juhlapyhinä, eikä arkisin klo 20.00 – 07.00 välisenä aikana (ks. HE 199/1996 4 §:n perustelut).

Tarpeettoman haitan aiheuttamisena velalliselle voidaan pitää myös tilannetta, jossa yhteydenottoa velkojaan tai toimeksisaajaan hankaloitetaan esimerkiksi hyvin lyhyillä ja rajoitetuilla asiakaspalveluajoilla tai niin, että yhteydenotto on mahdollista vain esimerkiksi sähköpostilla. Yhteydenotosta ei velalliselle saa myöskään koitua ylimääräisiä yhteydenottotavan normaalin perushinnan ylittäviä maksuja.

2.5. Perinnässä ei saa vaarantaa velallisen yksityisyyden suojaa (perintäL 4 § 2 mom 3-kohta, HE 199/1996)

Perinnän on oltava hienotunteista eikä maksuun saa painostaa keinoilla, jotka hankaloittavat kohtuuttomasti velallisen tilannetta tai ovat loukkaavia. Mittapuuna keinojen arvioinnissa on pidettävä yhteiskunnassamme yleisesti vallitsevia arvoja.

Velallisen yksityisyyttä on aina kunnioitettava. Perintätoiminnassa on siis aina varmistuttava siitä, ettei perintä tule muun henkilön tietoon riippumatta siitä, millä keinoin saatavaa peritään tai kuka sitä perii. Yksityiskohtiin on tämän vuoksi syytä kiinnittää huomiota. Yleensäkin perinnässä käytetyn tiedonantoaineiston tulee olla tyyliltään neutraalia.

Yksityisyyttä loukkaavaa on perintä huomiota herättävällä tavalla esimerkiksi käyttämällä kirjekuoria, joihin on näkyvästi painettu kirjeen sisältävän maksumuistutuksen.

Asiallista ei ole, että velallisen maksuhäiriöstä ilmoitetaan tai edes uhataan ilmoittaa ulkopuoliselle, kuten velallisen työnantajalle, omaisille tai muille velallisen lähipiiriin kuuluville henkilöille.

Jos perintää on välttämätöntä tehdä muulla tavoin kuin kirjallisesti, velallisen yksityisyyden suoja pitää ottaa korostetusti huomioon.

Jos perintäkäynti velallisen kotona on jostain poikkeuksellisesta ja erityisestä syystä välttä- mätöntä, säännökset kotirauhan rikkomisesta ja yksityisyyden suojasta pitää ottaa erityisesti huomioon. Selvää on, että edustajan pitää käyttäytyä asiallisesti. Velallista tai esimerkiksi hänen perheenjäseniään kohtaan ei saa käyttää uhkaavaa kieltä tai käyttäytyä muuten uhkaavasti.

Puhelinperinnän käyttämistä ei sinänsä voida pitää sopimattomana, kunhan yksityisyyden suojaa ei rikota eikä aiheuteta kohtuutonta haittaa.

Kuluttajasaatavan perimiseksi ei saa missään tilanteessa käyttää trattaa (perintäL 7 §).

2.6. Velalliselle tieto perijästä ja perinnän vaiheesta

Perinnässä ei saa antaa totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja maksun laiminlyönnin seuraamuksista tai muista velallisen kannalta merkityksellisistä seikoista (perintäL 4 § 2 mom 1-kohta).

Velalliselle on aina perinnässä selvitettävä, onko kyse velkojan omasta vai toimeksiannon perusteella tapahtuvasta perinnästä. Velallisen on myös saatava tieto siitä, missä vaiheessa perintä on. Velalliselle on siis ilmoitettava, onko kysymys velkojan lähettämästä maksumuistutuksesta vai perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavan lähettämästä tuomioistuinkäsittelyä edeltävästä määrämuotoisesta maksuvaatimuksesta.

Jos perintätoimiston hoidettavaksi on annettu velkojan luotonhallinnan palvelut, velalliselle ei saa syntyä epäselvyyttä siitä, onko kysymyksessä velkojan lasku, maksumuistutus vai perintätoimiston maksuvaatimus. Velkojanvaihdos- tai saatavansiirtotapauksissa siirron saaneesta tahosta tulee velallisen uusi sopimuskumppani. Velalliselle pitää ilmoittaa velkojan vaihtumisesta.

Hyvän perintätavan vastaista on se, että perintätoimisto luovuttaa ulkopuolisen käytettäväksi nimellään tai toiminimellään varustettuja maksuvaatimus-, lasku- tai kirjelomakkeita tai muuta perintää varten laadittua materiaalia. Velalliselle ei saa syntyä harhaanjohtavaa kuvaa siitä, kenen hoidettavana perintäasia tosiasiassa on

Kiellettyä harhaanjohtavien tietojen antamista on esimerkiksi se, että velkoja saatavan eräännyttyä ryhtyy käyttämään yhteydenotoissaan velalliseen sellaista aputoiminimeä, jonka käytön perusteella velallinen voi ymmärtää saatavan siirtyneen toimeksisaajan perittäväksi 4 §:n perustelut).

Mikäli perinnässä kerrotaan maksun laiminlyönnin seuraamuksista, niiden on oltava oikeita. Jos velkoja siirtää saatavan toimeksisaajan perittäväksi, toimenpidettä ei voida kutsua ulosotoksi. Tärkeää on, että velalliselle annetaan myös totuudenmukaiset tiedot siitä, missä vaiheessa maksuhäiriömerkintä luottotietorekisteriin on mahdollinen (ks. HE 199/1996 ja HE 57/2012 4 §:n perustelut).

2.7. Jos velallinen esittää huomautuksia velasta

Jos velallinen kiistää maksuvelvollisuutensa ja esittää sille asianmukaisen perusteen, perintälaissa tarkoitettua vapaaehtoista perintää ei saa jatkaa kiistetyltä osin ennen asian selvittämistä. Perintää saa velallisen kiistämisestä huolimatta kuitenkin jatkaa, jos velallinen ei esitä kiistämiselle perustelua tai vetoaa ainoastaan sellaiseen perusteeseen, jolla selvästi ei ole vaikutusta maksuvelvollisuuteen (perintäL 4 b § 1 ja 2 mom).

Suoraan ulosottokelpoisen julkisoikeudellisen saatavan (esim. kunnan terveyskeskusmaksu) osalta pelkkä perusteltu kiistäminen ei riitä, vaan perinnän keskeyttäminen edellyttää verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain 9 §:n mukaisen perustevalituksen tekemistä tai että velallinen on käyttänyt muuta siihen rinnastettavaa oikeussuojakeinoa (perintäL 4 b § 3 mom).

Jos velallinen on tehnyt huomautuksia saatavasta tai ilmoittanut häntä kohdanneesta sosiaalisesta suoritusesteestä, tilanne pitää selvittää ennen kuin perintää jatketaan. Jos velallinen kiistää maksuvelvollisuutensa esittämättä perusteita sille, hyvään perintätapaan kuuluu, että kiistämisen perustetta tiedustellaan velalliselta. Jos velallinen vetoaa ainoastaan perusteeseen, jolla selvästi ei ole vaikutusta velallisen maksuvelvollisuuteen, hyvään perintätapaan kuuluu, että velalliselle saatavan riitautuksen johdosta annettavasta vastauksesta käy ilmi, luovutaanko saatavan perinnästä vai jatkuuko se, sekä kerrotaan, miksi hänen esittämänsä peruste on asiaan vaikuttamaton.

Jos saatava vaikuttaa velallisen esittämien perusteiden johdosta epäselvältä ja riitaiselta, perintä on syytä keskeyttää. Toimeksisaajan pitää selvittää velkojalta, onko vapaaehtoisen perinnän jatkamiselle perustetta vai pitääkö asia saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi.

Velallisen esittämille kiistämisen perusteille ei voida asettaa kovin korkeita vaatimuksia. Tämä koskee erityisesti sellaisia seikkoja, joiden osalta velkoja on näyttövelvollinen esimerkiksi, kun velallinen väittää, että sopimus tai muu peruste, johon saatavan väitetään perustuvan, ei ole syntynyt tai jos määrä taikka tuote tai palvelu ei vastaa sitä, mitä on sovittu.

Hyvään perintätapaan kuuluu, että velalliselle, joka kiistää maksuvelvollisuutensa suoraan ulosottokelpoisen saatavan osalta, annetaan ohjaus tehdä perustevalitus tai käyttää muuta vastaavaa oikeussuojakeinoa, jos sellainen on kyseisen saatavan osalta käytettävissä.

Perintäasian perustellun riitauttamisen tuomioistuimessa, kuluttajariitalautakunnassa tai muussa ratkaisuelimessä tulee aina keskeyttää perintä riitautetun määrän osalta.

Velallisen kiistettyä maksuvelvollisuutensa asianmukaisin perustein, velkojan on mahdollista saattaa riitainen velan peruste tuomioistuimen ratkaistavaksi tai siirtää suoraan ulosottokelpoinen saatava ulosottoperintään (ks. HE 57/2012 4 b §:n perustelut).

2.8. Velallisen oikeus saada vapaaehtoinen perintä keskeytettyä (perintäL 4 c §)

Joskus on ilmeistä, että vapaaehtoinen perintä ei johda tulokseen vaan vain aiheettomasti lisää velallisen maksettavaksi tulevia perintäkuluja. Tällaisia tilanteita varten on kuluttajasaatavan velalliselle annettu oikeus pyytää perinnän keskeyttämistä ja asian siirtämistä oikeudelliseen perintään. Edellytyksenä on, että saatava on kokonaan erääntynyt.

Pyynnön esittämisen jälkeen perintäkuluja voidaan vaatia vain velkojan oikeuden säilyttämisen, velkojan vanhentumisen katkaisemisen tai maksuhäiriötiedon ilmoittamisen kannalta tarpeellisen perintäkirjeen lähettämisen kustannuksista.

Velalliselle on ilmoitettava tästä mahdollisuudesta viimeistään ammattimaisen perijän lähettämässä maksuvaatimuksessa (perintäL 5 a §).

2.9. Alaikäiseen kohdistuva perintä

Alaikäisen eli alle 18-vuotiaan oikeustoimikelpoisuus on rajoitettu. Alaikäinen voi itse tehdä vain sopimuksia, jotka ovat olosuhteisiin nähden tavanomaisia ja merkitykseltään vähäisiä (laki holhoustoimesta 24 §). Tämän lisäksi alaikäisellä on oikeus määrätä omista työansioistaan ja huoltajan hänen käyttöönsä antamista varoista (laki holhoustoimesta 25 §). Tämä oikeus ei kuitenkaan ulotu velkasopimuksen tekemiseen, vaikka velka olisikin tarkoitus maksaa alaikäisen omilla tulevilla työansioilla. Edunvalvojan nimenomaisella suostumuksellakaan alaikäinen ei voi tehdä muita velkasitoumuksia kuin ottaa valtion takaamaa opintolainaa (laki holhoustoimesta 34 §). Muuhun lainanottoon alaikäisen nimissä tarvitaan holhousviranomaisen lupa. Ilman tällaista lupaa tehty toimi ei sido alaikäistä, eikä siihen liittyvää perintääkään voida kohdistaa häneen.

Oikeustoimi, jonka tekemiseen alaikäisellä ei ollut oikeutta, ei sido häntä, ellei hänen huoltajansa tai muu edunvalvojansa ole antanut siihen suostumustaan. Alaikäisen tultua täysiikäiseksi hän joutuu maksamaan alaikäisenä ilman tarvittavaa lupaa tai suostumusta tehdyn velan vain siinä tapauksessa, että hän hyväksyy sen (laki holhoustoimesta 26 §).

Elinkeinonharjoittaja kantaa riskin alaikäisen kanssa tehdyn sopimuksen pätemättömyydestä.

Kuluttajasaatavia, joita voidaan periä alaikäiseltä itseltään, ovat esimerkiksi saatavat, jotka perustuvat siihen, että elinkeinonharjoittaja ei lain mukaan voi kieltäytyä sopimuksen tekemisestä alaikäisen kanssa. Tavallisin esimerkki on pakollisen liikennevakuutuksen myöntä- minen moottoriajoneuvon ajoneuvorekisteriin merkitylle omistajalle ja haltijalle. Myös omaisuuden omistukseen tai vuokra-asunnon hallintaan perustuvia saatavia sekä vero- ja vahingonkorvaussaatavia voidaan periä alaikäisiltä.

Holhouslainsäädännön lähtökohtana on selkeä pyrkimys suojella alaikäistä mahdollisimman pitkälle velkaantumiselta niin, että täysi-ikäisyyden alkaessa hänen olisi mahdollista aloittaa omavastuinen elämä ilman maksuhäiriömerkintöjä.

Kuluttaja-asiamiehen näkemyksen mukaan jo sopimuskäytännössä pitäisi lähtö- kohtana olla se, että huoltajan suostumusta vaativissa sopimuksissa maksuvelvolliseksi sovitaan suostumuksen antava huoltaja eikä palvelua käyttävä alaikäinen. Silloinkin, kun saatavan perintä perustuu alaikäistä itseään suoraan sitovaan perusteeseen, alaikäisen suojelun periaate tulisi ottaa perinnässä huomioon. Yksinomaan alaikäiseen kohdistuvan perinnän tulisi olla poikkeuksellista.

Pääsääntöisesti alaikäinen voi tehdä itse vain käteiskauppoja. Laskulla ostamisen pätevyyttä tulee arvioida suhteuttaen sopimuksen merkitys ja laatu alaikäisen ikään ja kehitystasoon.

Hyvä perintätapa edellyttää, että perinnän yhteydessä velalliselle selvitetään hänen oikeutensa, jos perintä aloitetaan alaikäisen tultua täysi-ikäiseksi saatavasta, johon hänellä ei ole ollut alaikäisenä kelpoisuutta.

Kuluttaja-asiamies on vuonna 2004 antanut ohjeen ”Alaikäiset, markkinointi ja ostokset”. Ohje pohjautuu markkinaoikeuden ja kuluttaja-asiamiehen ratkaisukäytäntöön.

2.10. Velkojan maksumuistutusten sisältö, määrä ja aikarajat

Perinnässä ei saa aiheuttaa velalliselle kohtuuttomia tai tarpeettomia kuluja taikka tarpeetonta haittaa (perintäL 4 § 2 mom 2-kohta). Velalliselle pitää varata kohtuullinen aika korjata maksunsa laiminlyönti ja esittää saatavaa koskevia huomautuksia (HE 199/1996; 4 §:n perustelut).

Maksumuistutus on yleensä velkojan toimittama huomautuslasku tai muu ilmoitus siitä, että tietty erääntynyt lasku tai muu saatava on yhä maksamatta. Maksumuistutuksen voi velkojan puolesta tehdä myös asiamies. Velkojan muistutus on usein kirjallinen, mutta se voidaan tehdä myös muulla tavalla kuten puhelimitse, sähköisesti tai perintäkäynnillä.

Perintälain (10 b §) aikarajoituksilla varmistetaan, että velallisella on ollut riittävästi aikaa maksujärjestelyihin, laskun maksamiseen ja mahdollisen huomautuksen tekemiseen.

• Maksumuistutuksen, josta peritään velalliselta kuluja, voi perintälain mukaan lähettää 2 x 14 päivän säännön mukaan: 14 päivää ennen eräpäivää pitää ensin lähettää normaali lasku. Maksullisen muistutuksen voi lähettää aikaisintaan 14 päivän kuluttua eräpäivästä.
• Jos on sovittu siitä, ettei erillistä laskua lähetetä, maksumuistutuksesta voi periä kuluja, jos se lähetetään aikaisintaan 14 päivän kuluttua sovitusta eräpäivästä.
• Uudesta maksumuistutuksesta voi periä kuluja vain, jos edellisen maksumuistutuksen lähettämisestä on kulunut vähintään 14 päivää.

Vaikka velkojan velkomuskanne voidaan käsitellä tuomioistuimessa ilman edeltäviä vapaaehtoisen perinnän menettelyitä, kuluttaja-asiamiehen näkemyksen mukaan hyvä perintätapa edellyttää, että velkoja on toimittanut velalliselle erääntyneestä saatavasta vähintään yhden maksumuistutuksen/huomautuksen ennen ankarampiin seuraamuksiin siirtymistä; kuten saatavan siirtämistä toimeksisaajan perittäväksi, palvelun keskeyttämistä, luoton eräännyttämistä tai asian viemistä oikeuteen (ks. myös HE 199/1996).

Maksumuistutuksesta ei ole kyse silloin, kun erääntyneestä ja maksamattomasta saatavasta on vain lisätty tieto esimerkiksi seuraavaan kuukausilaskuun eikä velalliselle ole lähetetty erillistä muistutusta. Silloin perintäkuluja ei voi veloittaa.

Kuluttajalle maksullinen maksumuistutus voidaan lähettää myös sähköisesti, esimerkiksi sähköpostilla tai tekstiviestillä, jos tällaista yhteydenpitotapaa on velkojan ja velallisen kesken käytetty (sopimussuhde on syntynyt sähköisesti) tai siitä on erikseen sovittu.

Velkoja tai toimeksisaaja ei voi perintävaiheessa yksipuolisesti vaihtaa yhteydenpitotapaa, ellei sovittua tapaa noudattamalla tehdyn muistutuksen jälkeen ole ilmeistä, ettei velallista enää näin tavoiteta. Matkapuhelinnumeron tai sähköpostiosoitteen omistajan ei voida olettaa pitävän puhelintaan tai sähköpostiaan aina auki eikä matkapuhelimen omistajan ylipäätään käyttävän sen tekstiviestitoimintoa, jos siitä ei ole sovittu. Velallisen perinnän aikana tekemiin yhteydenottoihin voidaan luonnollisesti vastata velallisen ilmoittamilla yhteystiedoilla ja yhteydenottotavalla.

Perintälaissa ei ole määräyksiä velkojan lähettämän maksumuistutuksen sisällöstä, mutta hyvän perintätavan kannalta voidaan edellyttää, että velalliselle lähetettävässä maksullisessa maksumuistutuksessa annetaan maksamista ja saatavan oikeellisuuden tarkistamista varten riittävät tiedot, kuten:

· velkojan nimi ja osoite,

· saatavan peruste, laskun yksilöintitiedot ja laskun kokonaissumma,

· maksuosoite ja määräpäivä,

· tieto siitä, kenelle mahdolliset huomautukset saatavasta ja perintäkuluista pitää esittää ja missä ajassa. Esimerkiksi kuntien saatavia koskevista erityisistä valitusajoista tulee erikseen mainita.

Velallisen maksuvaikeuksien syvenemisen estämiseksi olisi toivottavaa, että velallista informoitaisiin myös siitä, mitä tapahtuu, jos saatavaa ei makseta. Mikäli maksumuistutuksessa kerrotaan maksun laiminlyönnin seuraamuksista, niiden on oltava oikeita.

2.11. Vapaaehtoiset maksujärjestelyt ja hyvä perintätapa

Perinnässä on suhtauduttava vastuullisesti maksujärjestelyihin (perintäL 4 §). Tämä koskee sekä velkojia että toimeksisaajia. Velkojalla tai toimeksisaajalla ei ole velvollisuutta suostua ehdotettuihin maksujärjestelyihin, mutta toisaalta myöskään järjestelmällistä kieltäytymistä erilaisista vapaaehtoisista järjestelyistä ei voida pitää asianmukaisena. Velkojan tulee aina tapauskohtaisesti harkita, voidaanko maksujärjestelyä pitää olosuhteet huomioon ottaen kohtuullisena, sekä pyrkiä mahdollisuuksien mukaan sovinnolliseen ratkaisuun erityisesti kun kyse on velasta, jonka vakuutena on velallisen asunto.

Maksujärjestelyt voidaan käytännössä jakaa yksittäistä velkaa koskeviin maksuajan pidennyksiin tai maksusuunnitelmiin ja velallisen kaikki velat ja taloudellisen kokonaistilanteen huomioiviin vapaaehtoisiin velkasovintoihin. Perintälaki edellyttää, että velkoja ja toimeksisaaja suhtautuvat vastuullisesti kaikkiin velallisen esittämiin maksujärjestelyihin.

Sovittavien järjestelyjen sisältö on neuvottelukysymys. Kuitenkin lähtökohtana kaikissa järjestelyissä on oltava, että järjestely on saatujen tietojen perusteella toteuttamiskelpoinen suhteessa velallisen ennakoitavissa olevaan maksukykyyn. Maksukyvyn arviointi tulee tehdä järjestelyn taloudellinen merkitys huomioiden kuluttajan tuloja ja muita taloudellisia olosuhteita koskevien riittävien tietojen perusteella.

Tarpeellisia tietoja kuluttajan maksukyvyn arvioimiseksi ovat kuluttajan luottotiedot, sekä tulojen määrän ja perusteen lisäksi tämän menot, velat ja varat sekä mahdolliset takausvastuut. Maksukyvyn selvittämisessä tulisi ottaa huomioon tulojen jatkuvuuteen vaikuttavat seikat, kuten työsuhteen laatu, sekä myös seikat, jotka voivat todennäköisesti johtaa menojen merkittävään kasvuun. Lisäksi tulee kohtuullisin toimenpitein pyrkiä varmistamaan kuluttajan antamien tietojen oikeellisuus. Tulotietojen varmistamiseksi kuluttajaa tulisi tilanteesta riippuen pyytää toimittamaan esimerkiksi palkka- tai eläketodistus (ks. vastuullisuudesta HE 57/2012 4 §:n perustelut ja KSL 7 luku 14 §; HE 24/2010).

Kuluttaja-asiamiehen näkemyksen mukaan järjestelyn taloudellinen merkitys on kuitenkin huomioitava niin, ettei maksujärjestelyn sopiminen muodostu velalliselle ja velkojalle/toimeksisaajalle liian vaikeaksi. Esimerkiksi yksittäistä velallisen taloudelliseen tilanteeseen nähden vähäistä laskusaatavaa koskeva maksuajan pidennys tai maksusuunnitelma tulee lähtökohtaisesti olla mahdollista tehdä velallisen puhelimessa ilmoittamien ja häneltä kysyttyjen tietojen perusteella.

Velkojan tai toimeksisaajan tulee antaa kuluttajalle tietoa ja neuvoja maksuvaikeuksien syntymisen ja syvenemisen estämiseksi ja maksukyvyttömyystilanteen hoitamiseksi (HE 57/2012 4 §:n perustelut; kuluttajansuojalaki 7 luku 13 §).

Jos perinnässä huomataan, että velallinen tarvitsee apua kokonaistilanteensa selvittämisessä ja mahdollisten maksujärjestelyjen sopimisessa, velalliselle tulee kertoa auttavista tahoista (esimerkiksi talous- ja velkaneuvonta), joiden puoleen voi kääntyä.

Ammattimaisen perijän, jonka tulee tuntea velkasuhteisiin ja ylivelkaantumisen hoitamiseen liittyvä lainsäädäntö ja järjestelmät, neuvontavelvollisuus on korostetumpi kuin esimerkiksi pienyrittäjän, jolta vastaavaa asiantuntemusta ei voida edellyttää.

KSL 2 luvun 14 §:n (tulee voimaan 13.6.2014) perusteella elinkeinonharjoittaja tai perintätoimisto ei saa käyttää puhelinasioinnissa palvelua, jonka käyttämisestä kuluttajalta peritään hänen liittymäsopimuksensa mukaisen hinnan ylittäviä kuluja tai kuluja, jotka ylittävät liittymäsopimuksen mukaista hintaa vastaavan laskennallisen perushinnan. Viestintävirasto julkaisee laskennallisen perushinnan vuosittain. Mitä KSL 2 luvun 14 §:ssä säädetään, ei sovelleta kuitenkaan rahoituspalvelua tai – välinettä koskevaan sopimukseen.

Hyvään ja vastuulliseen perintään kuuluu velallisen rohkaiseminen ottamaan yhteyttä velka-asian sopimiseksi. Maksujärjestelyn sopiminen käynnistyy yleensä velallisen yhteydenotosta. Vaikka velallisella olisi muitakin yhteydenottotapoja käytössään, puhelin on usein velallisen näkökulmasta paras tapa, koska asia voidaan hoitaa kerralla ja osapuolet saavat heti tarvitsemansa lisätiedon. Hyvä perintätapa ja vastuullinen suhtautuminen maksujärjestelyihin edellyttää, ettei velalliselle aiheuteta tarpeettomia kuluja ja puhelinkulut aiheettomasti estä yhteydenottoa tai pahenna velallisen taloudellista asemaa. Näin ollen kuluttaja-asiamiehen näkemys on, että hyvän perintätavan nojalla erityisesti ammattimaisessa perinnässä ei tule periä puhelinasioinnista puhelun perushinnan ylittäviä kustannuksia riippumatta saatavan perusteesta.

Perittäessä julkisoikeudellisia saatavia on lisäksi otettava huomioon, että perinnässä hoidetaan julkista tehtävää, jossa on noudatettava myös hallintolain mukaisia hyvän hallintotavan vaatimuksia. Eduskunnan oikeusasiamies on korostanut, että hallintolain 8 §:ssä tarkoitettua neuvontaa ja asiointia ei voida erotella. Näin ollen yhden lisämaksuttoman neuvontapuhelinnumeron järjestäminen tai maksuton sähköinen nettipalvelu ei mahdollista sitä, että varsinainen asiointipuhelinnumero olisi lisämaksullinen. Velallisen kannalta merkitystä ei ole myöskään sillä, että velkoja tai ammattimainen perijä ei mahdollisesti saa osaakaan puheluhinnasta, kun lisämaksu menee teleyritykselle.

3. Toimeksisaajan perinnän erityispiirteitä

3.1. Ammattiperijällä erityinen huolellisuusvelvoite

Ammattimaisen perijän, esimerkiksi perimistoimiston, on erityisesti otettava toiminnassaan huomioon velallisen oikeudet huolimatta siitä, että toimeksiantajana on velkoja. Kuluttajavelallinen – tai velkojakaan – ei usein tunne vapaaehtoiseen perintään ja ulosottoon liittyviä säädöksiä tai ulosoton edellytyksiä. Siksi toimeksisaajalta edellytetään perinnässä erityistä huolellisuutta.

Toimeksisaajan kaikissa yhteydenotoissa, välineestä riippumatta, pitää näkyä selkeästi se,

• mitä saatavaa perintä koskee,
• että saatava on toimeksisaajalla perittävänä,
• toimeksisaajan toiminimi ja yhteystiedot.

Ammattimaisen perijän on jo toimeksiannosta sopiessaan varmistuttava niistä keskeisistä toimeksiantoa koskevista perusasioista, joiden selvittäminen voi tapahtua kohtuullisen vaivattomasti. Toimeksisaajan on syytä esimerkiksi varmistaa velkojalta, että velkoja itse on muistuttanut velallista velan erääntymisestä.

Lainvastaisia tai selvästi perusteettomia saatavia ei saa ottaa perittäväksi. Toimeksisaajalla on kuitenkin lähtökohtaisesti oikeus luottaa saatavan perusteen oikeellisuuteen.

Toimeksisaajan on torjuttava vanhentuneen saatavan periminen ja myös esimerkiksi korkolaissa säädettyä korkeamman viivästyskoron vaatiminen.

Jos velallinen maksuvaatimuksen saatuaan selkeästi vetoaa saatavan aiheettomuuteen, saatavan oikeellisuus on syytä välittömästi selvittää. Velallisen pelkkä väite saatavan aiheettomuudesta ei aina riitä, vaan väitteelle pitää olla asialliset ja riittävät perusteet (ks. tarkemmin s. 7; Jos velallinen esittää huomautuksia velasta).

3.2. Kirjallinen maksuvaatimus

Perintälain mukaan ammattimaisen perijän on kuluttajasaatavaa periessään annettava tai lähetettävä velalliselle kirjallinen maksuvaatimus. Sen saa toimittaa velalliselle myös muulla pysyvällä tavalla, jos velallinen on saatavan erääntymisen jälkeen nimenomaisesti hyväksynyt saatavaa koskevien tiedonantojen toimittamisen tällä tavalla (perintäL 5 §).

Maksuvaatimusta ei saa antaa tai lähettää ennen kuin velallista on saatavan erääntymisen jälkeen muistutettu saatavasta ja maksumuistutuksen esittämisestä tai lähettämisestä on kulunut vähintään 14 päivää (perintäL 5 §).

Maksuvaatimuksella varmistetaan se, että velallinen saa riittävästi tietoja saatavan oikeellisuuden selvittämiseksi ja oman oikeusasemansa arvioimiseksi.

Ammattimainen perijä ei yleensä saa vaatia kuluttajasaatavasta maksua tuomioistuimessa ennen kuin lainmukainen kirjallinen maksuvaatimus on annettu tai lähetetty ja siinä mainitut saatavan maksamiselle ja huomautusten esittämiselle asetetut määräajat ovat päättyneet. Ilman maksuvaatimuksen esittämistä saa ammattimainen perijä vaatia maksua tuomioistuimesta vain, jos

1. tuomioistuinkäsittelyn siirtyminen saattaa aiheuttaa velkojalle oikeudenmenetyksen tai käsittelyn aloittamiseen viivytyksettä on muu painava syy (esim. velallinen ilmeisen selvästi yrittää vältellä saatavan maksamista), tai

2. velallinen on kiistänyt maksuvelvollisuutensa tai velallinen on pyytänyt perinnän keskeyttämistä ja asian siirtämistä oikeudelliseen perintään (perintäL 6 §).

Jos laissa edellytettyä asianmukaista kirjallista maksuvaatimusta ei ole annettu, velallinen ei ole velvollinen korvaamaan perintäkuluja, ellei kyse ole perintää ammattimaisesti harjoittavan vähäisestä laiminlyönnistä (ks. perintäL 10 §).

Maksuvaatimuksessa on mainittava ainakin;

• Velkojan nimi ja osoite (perintäL 5 a § 1-kohta). Jos velkojasta käytetään eri nimeä kuin saatavan perusteena olevassa sopimuksessa tai muussa toimessa, maksuvaatimuksessa on ilmoitettava myös alun perin käytetty nimi. Samoin siirrettyä saatavaa perittäessä on ilmoitettava alkuperäisen velkojan nimi (perintäL 5 a § 3 mom).

• Saatavan peruste (perintäL 5 a § 2-kohta). Velkasuhde, velvoite tai sopimus, johon saatava perustuu, pitää yksilöidä riittävästi.

•  Tiedot saatavasta niin, että eriteltyinä ovat saatavan pääoma, korko, viivästyskorko ja perintäkulut. Lisäksi on esitettävä näiden erien yhteenlaskettu summa. Jos korkojen laskentaperusteita ei mainita, velalliselle on kuitenkin ilmoitettava, että hän voi pyynnöstä saada selvityksen korkojen määräytymisestä (perintäL 5 a § 3-kohta ja 4 mom).

Yleisenä lähtökohtana on se, että koroista ilmoitetaan korkoprosentti, korkoaika ja se pääoman määrä, jolle korkoa tai viivästyskorkoa on kertynyt. Myös euromäärät on ilmoitettava.

• Kenelle, miten ja milloin saatava on maksettava (perintäL 5 a § 5-kohta)

• Velallisen mahdollisuus tehdä huomautuksia saatavan määrästä ja perusteesta sekä, kenelle (osoite, sähköposti, puhelinnumero) ja missä ajassa huomautukset on esitettävä.

Jos perittävänä on julkisyhteisön saatava, on erikseen ilmoitettava sen julkisyhteisön perintää hoitavan yksikön tai henkilön yhteystiedot, jolle velallinen voi tehdä saatavaa ja perintää koskevat huomautuksensa.

Julkisyhteisöjen suoraan ulosottokelpoisten saatavien perinnässä maksuvaatimuksessa on ilmoitettava tässä perinnässä käytettävissä olevat oikeuskeinot ja mahdollisuus hakea maksulykkäystä (perintäL 5 a § 6 ja 7-kohta, ks. myös laki palvelujen tarjoamisesta 2 luku 7 §).

Velallisen on saatava tieto, että saatava on siirtynyt alkuperäiseltä velkojalta toimeksisaajan perittäväksi ja että asiointi tapahtuu jatkossa toimeksisaajan kanssa.

Vaatimuksessa on mainittava toimeksisaajan asiakaspalveluyksikön/henkilön yhteystiedot, jolle velallinen voi huomautukset tehdä ja johon saa vaivatta yhteyden.

Kuluttaja-asiamiehen näkemyksen mukaan velalliselle on varattava kohtuullinen, vähintään kymmenen päivän aika maksun suorittamista tai huomautusten esittämistä varten. Ajan varaaminen tarkoittaa, että velalliselle jää vähintään tämä 10 päivän reagoimisaika maksuvaatimuksen saapumisesta – ei siis perintäkirjeen päiväyksestä. Määräpäivän asettamisessa on siis huomioitava tavanomainen postin kulkemiseen kuluva aika ja kirjeen lähettämisen ja vastaanottamisen väliin jäävä mahdollinen viikonloppu ja pyhäpäivät (ks. myös HE 199/1996 4 §:n yksityiskohtaiset perustelut).

• Jos vaaditut perintäkulut ovat perintälain enimmäismääriä suuremmat, velalliselle on esitettävä erittely vaadituista perintäkuluista ja niiden perusteista sekä ilmoitettava kulujen olevan muutoin sovellettavia enimmäismääriä suuremmat (perintäL 10 a § 3 mom).

• Perinnässä on suhtauduttava vastuullisesti velallisen kanssa sovittaviin maksujärjestelyihin ja annettava kuluttajalle maksuviivästystilanteissa tietoa ja neuvoja maksuvaikeuksien syntymisen tai syvenemisen estämiseksi (perintäL 4 § ja KSL 7 luku 13 §).

Näin ollen maksujärjestelyn mahdollisuudesta on myös perusteltua kertoa maksuvaatimuksessa.

• Maksuvaatimuksessa on mainittava kuluttajavelallisen oikeudesta pyytää perinnän keskeyttämistä ja asian siirtämistä oikeudelliseen perintään, sekä selostettava, miten keskeytystä on pyydettävä ja mitkä ovat pyynnön oikeusvaikutukset (perintäL 5 a § 2 mom).

Kuluttaja-asiamiehen näkemyksen mukaan, mikäli samasta velasta on vastuussa useampi henkilö ja jokaiselle yhteisvastuulliselle velalliselle lähetetään erillinen maksuvaatimus, voi lasku tulla helposti maksetuksi useampaan kertaan. Tällaisia sekaannuksia vähentää, jos maksuvaatimukseen lisätään selventävä teksti siitä, että maksuvaatimus on lähetetty kaikille yhteisvastuullisille velallisille ja että samalla asianumerolla olevat laskut tulee maksaa vain kerran.

3.3. Velallisella maksusuoja

Velallisen toimeksisaajalle maksama maksu on pätevä myös velkojaa kohtaan. Velallisella on oikeus luottaa siihen, että toimeksisaaja toimii toimivaltansa rajoissa tehdessään toimeksiantoon liittyviä sopimuksia. Velallisen ja toimeksisaajan välinen sopimus maksuajasta, maksutavasta tai muusta saatavan maksamiseen liittyvästä järjestelystä sitoo myös velkojaa.

Maksu on yleensä pätevä, vaikka velallinen maksaisi saatavan velkojalle eikä toimeksisaajalle sen jälkeen, kun asia on siirtynyt toimeksisaajalle. Velalliselta voidaan kuitenkin vaatia velkojalle toimeksisaajan toimenpiteistä jo aiheutuneet perintäkulut.

3.4. Arvonlisävero kuluttajaperinnässä

Toimeksisaaja ei saa periä toimeksiannosta maksettavaa arvonlisäveroa velalliselta silloin, kun on kysymys kuluttajasaatavan perinnästä ja velkojana on elinkeinonharjoittaja, joka on oikeutettu vähentämään perintätoimeksiannon palkkioon sisältyvän arvonlisävero-osuuden omassa verotuksessaan. Perintäkulujen enimmäismäärät sisältävät arvonlisäveron niissä tapauksissa, kun vero voidaan periä kuluttajavelalliselta.

Elinkeinonharjoittaja, joka on elinkeinotoiminnastaan arvonlisäverovelvollinen, voi yleensä vähentää perintätoimistolle maksamansa arvonlisävero-osuuden omassa verotuksessaan. Myös kunnat ovat arvonlisäverovelvollisia liiketoiminnan muodossa harjoittamastaan toiminnasta. Arvonlisäveron perintäkielto koskee myös arvonlisäverovelvollisen elinkeinonharjoittajan ja kunnan arvonlisäverovapaita palveluja ja tavaroita koskevia saatavia, kuten terveyskeskusmaksuja. Jos perintäpalveluista maksettu arvonlisävero ei jää lopullisesti yrityksen tai kunnan kuluiksi, ne eivät voi periä kuluttajavelalliselta arvonlisäveroa osana perintäkuluja (MT 2001/005).

3.5. Ulkomailla syntyneen saatavan perintä

Suomessa perintätoimiluvan saanut ammattimainen perijä voi ottaa vastaan toimeksiannon ulkomailla syntyneen saatavan perinnästä. Ulkomaisen saatavan vapaaehtoisessa perinnässä on hyvän perintätavan lisäksi otettava huomioon myös saataviin liittyvät erityispiirteet. Erityisesti on selvitettävä saatavan peruste, joka perustuu usein velalliselle vieraaseen ulkomaiseen lainsäädäntöön. Myös kielivaikeudet ja matka-aikataulut ovat voineet estää tai rajoittaa velallisen reagointimahdollisuuksia paikan päällä. Siksi on tärkeää, että velalliselle selvitetään perinnässä hänen oikeusasemansa ja käytettävissä olevat oikeussuojakeinot.

4. Julkisyhteisön erityisrooli

Kun julkisyhteisö perii saatavaansa kansalaiselta, perinnässä on toimittava asiallisesti, tahdikkaasti ja otettava huomioon vähintään samat vaatimukset kuin elinkeinonharjoittajan perinnässään. Kuluttaja-asiamies valvoo myös julkisyhteisöjen perintää yksityishenkilöiltä ennen ulosottovaihetta.

Kunnalla julkisyhteisönä on korostunut vastuu velkojana, koska sillä on usein paremmat mahdollisuudet arvioida velallisen tilannetta kuin muilla velkojilla. Yhteiskunnallisen vastuun näkökulmasta on keskeistä, että kunta harkitsee velalliselle aiheutuvaa kokonaisrasitusta ennen kuin lisää velallisen maksettavaksi tulevia kuluja.

Erityispiirre verrattuna yksityisoikeudellisten saatavien perintään on, että kuntien saatavat ovat yleensä suoraan ulosottokelpoisia ja myös näiden saatavien perintäkulut ovat suoraan ulosottokelpoisia siitä riippumatta, johtuvatko ne velkojan perintätoimista vai perintätoimeksiannon hoitamisesta. Kun perintälain muutoksen (31/2013) jälkeen velallinen voi olla vastuussa perintäkulujen korvaamisesta vain velkojalle, toimeksisaaja ei voi enää vaatia perintäkuluja itsenäisesti. Tällä muutoksella on haluttu korostaa sitä, että erityisesti suoraan ulosottokelpoisia saatavia perittäessä velkoja on vastuussa myös perintäkulujen oikeellisuudesta ja muutoksen jälkeen tällainen velkoja pystyy myös paremmin valvomaan, miten sen antamia perintätoimeksiantoja hoidetaan.

Antaessaan perinnän toimeksisaajalle kunnan on otettava huomioon, että perintää ammattimaisesti harjoittavat eivät toimi virkavastuulla. Kunnan onkin valvottava riittävästi toimeksisaajan perintämenettelyä. Eduskunnan oikeusasiamies on päätöksessään 1681/4/97 vuonna 1999 vahvistanut tämän periaatteen. Päätöksessään 1964/4/03 vuonna 2004 EOA on lisäksi todennut, että perintätoimistot hoitavat julkista tehtävää, kun ne perivät verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annetun lain 1 §:ssä tarkoitettuja julkisia maksuja sekä julkisoikeudellisia rahasaamisia.

Perinnän eteenpäin vieminen tilanteessa, jossa velallisella on esimerkiksi sosiaalinen suorituseste, ei ole useinkaan järkevää. Maksusopimuksia ja erilaisia maksujärjestelyjä pitäisi käyttää erityisesti silloin, kun kunta on velkojana, jotta velallisen tilanne ei muodostu ylivoimaisen raskaaksi.

Jos velalliselta ulosmitataan säännöllisesti osa tuloista, erillisperinnän käynnistämistä yksittäisten saatavien osalta on syytä harkita erityisen tarkasti. Voidaan perustellusti kysyä, pitkitetäänkö perintää kohtuuttomasti, jos saatava siirretään kunnan oman perinnän jälkeen toimeksisaajalle ja vielä sen jälkeen ulosottoon. Kustannukset voivat tulla kunnan itsensä kustannettavaksi esimerkiksi lisääntyvänä toimeentulotukena.

Kunnan palveluita käyttävät myös alaikäiset. Pääsäännön mukaan alaikäisen ei pitäisi voida velkaantua alaikäisyytensä aikana. Huoltajan pitäisi sitoutua maksuvelvolliseksi hänen suostumustaan edellyttävissä oikeustoimissa. Terveyskeskuskäynneistä sekä erilaisista sosiaalihuollon palveluista laskuttamisen pitäisi jo huoltovelvollisuuden perusteella kohdistua ensisijaisesti alaikäisen huoltajaan. Alaikäisellä pitää kuitenkin olla mahdollisuus saada näitä palveluja myös anonyymisti, eli huoltajansa tietämättä.

4.1. Julkisoikeudelliset saatavat

Perintälain soveltamisen kannalta on neljänlaisia julkisyhteisön saatavia.

• Saatavia joihin perintälakia ei sovelleta lainkaan. Näistä tyypillisiä ovat verot, sakot ja valtion viranomaisten suoritteista perittävät maksut.
• Saatavia, joihin perintälakia sovelletaan, mutta joita ei saa siirtää toimeksisaajan perittäväksi (ks. perintäL 9 §). Näistä esimerkkeinä ovat mm. pysäköintivirhemaksut ja julkisen liikenteen tarkastusmaksut.
• Saatavia, joihin perintälakia sovelletaan ja jotka saadaan siirtää toimeksisaajan perittäväksi. Tyypillisiä tällaisia saatavia ovat kuntien sosiaali- ja terveydenhoidon asiakasmaksut, vanhustenhuollon maksut, päivähoitomaksut ja eräät oppilaitosmaksut.
• Saatava on luonteeltaan yksityisoikeudellinen.

Julkisyhteisöjen saatavat ovat asianomaisen lain tai asetuksen nojalla yleensä suoraan ulosottokelpoisia. Kuitenkaan esimerkiksi kirjastomaksut ja kuntien omistamien vuokrataloyhtiöiden vuokrasaatavat eivät ole suoraan ulosottokelpoisia. Nämä saatavat ovat luonteeltaan yksityisoikeudellisia. Jos näiden saatavien vapaaehtoinen perintä – oma tai toimeksisaajan – ei onnistu, maksua on vaadittava velkomiskanteella tuomioistuimessa täytäntöönpanokelpoisen tuomion saamiseksi.

Vakuutusyhtiöillä, jotka ovat yksityisiä liikeyrityksiä, on joissakin tapauksissa lakiin perustuva oikeus periä saatavaansa suoraan ulosottoteitse.

Kunnat ovat liiketoiminnassaan arvonlisäverovelvollisia ja ne voivat vähentää arvonlisävero-osuuden perintätoimiston palkkiosta. Näin ollen toimeksisaaja ei saa periä kuluttajavelalliselta arvonlisävero-osuutta. Tämä kielto koskee myös kunnan saatavia arvonlisäverovapaista tavaroista ja palveluista, kuten esimerkiksi terveyskeskusmaksuja.

Ammattimainen perijä on velvollinen antamaan velalliselle kirjallisen maksuvaatimuksen. Ulosottokelpoisten saatavien perinnässä sekä velkojan että toimeksisaajan pitää antaa velalliselle tietoa mahdollisuudesta hakea maksulykkäystä ja käytössä olevista oikeuskeinoista (perustevalitus, jos velallinen katsoo, että saatava on määrätty tai maksuunpantu virheellisesti). Lisäksi on ilmoitettava sen julkisyhteisön perintää hoitavan yksikön tai henkilön yhteystiedot, jolle velallinen voi tehdä saatavaa tai perintää koskevat huomautuksensa.

5. Perintäkulut

Velallisen on korvattava perinnästä velkojalle aiheutuvat kohtuulliset kulut. Korvausvelvollisuus voi perustua sekä velkojan omista perintätoimista aiheutuviin kuluihin että kuluihin, joita velkojalle aiheutuu sen johdosta, että velkojan on suoritettava toimeksisaajalle korvausta perinnän suorittamisesta (perintäL 10 § 1 mom).

Velallinen on vastuussa perintäkulujen korvaamisesta vain pääsaatavan velkojalle. Perimistoimistolla tai muulla toimeksisaajalla ei siis ole omissa nimissään oikeutta vaatia velalliselta korvausta perintäkuluista. Näin riippumatta siitä, onko saatava suoraan ulosottokelpoinen vai ei.

Perintäkulujen tulee olla velkojan todellisia kustannuksia. Velalliselta saa vaatia toimeksisaajan suorittamasta perinnästä aiheutuneina kuluina enintään sitä rahamäärää, jonka velkoja on sen ja toimeksisaajan välisen sopimuksen perusteella toimeksiannosta velvollinen suorittamaan. Velkojalla on viime kädessä näyttövelvollisuus siitä, että se on suorittanut tai on velvollinen suorittamaan sen rahamäärän, jota velalliselta vaaditaan perintäkuluina (HE 57/2012).

Lain mukaista ei ole näin ollen menettely, jossa toimeksisaaja tuottaa perintä- palvelua, josta se ei veloita niitä kuluja toimeksiantajalta, jotka se vaatii velalliselta. Esimerkiksi velkojan ulkoistamassa maksumuistutuspalvelussa perimistoimisto ei voi vaatia velalliselta maksumuistutuksesta 5 €, jos velkojan ja perimistoimiston välisessä sopimuksessa velkojan kustannukseksi perintätoimiston lähettämästä maksumuistutuksesta on sovittu 2 €.

Perintäkulujen kohtuullisuutta arvioitaessa on otettava huomioon saatavan suuruus, työmää- rä, perintätehtävän tarkoituksenmukainen suoritustapa ja muut seikat (perintäL 10 § 2 mom).

Velallinen ei ole kuitenkaan velvollinen korvaamaan perintäkuluja,

• jos velkoja tai toimeksisaaja on menetellyt hyvän perintätavan vastaisesti tai,
• jos velkoja tai toimeksisaaja on jatkanut perintää maksuvelvollisuuden asiaan vaikuttavan perustellun kiistämisen jälkeen (ks. tarkemmin kohta; Jos velallinen esittää huomautuksia velasta s. 7) tai,
•  jos velkoja tai toimeksisaaja on jatkanut perintää sen jälkeen, kun velallinen on pyytänyt perinnän keskeyttämistä ja asian siirtämistä oikeudelliseen perintään (ks. tarkemmin kohta; Velallisen oikeus saada perintä keskeytettyä s. 8) tai,
• jos ammattimainen perijä ei ole antanut velalliselle lainmukaista maksuvaatimusta (ks tarkemmin kohta; Kirjallinen maksuvaatimus s. 13), paitsi jos velkojan tai toimeksisaajan menettelyn moitittavuutta tai laiminlyöntiä voidaan pitää vähäisenä (perintäL 10 § 3 mom).

Mikäli kulut ovat kuluttajan mielestä kohtuuttomat tai perusteettomat, kuluttaja voi esittää kulujen perustetta/määrää koskevan riitautuksen velkojalle ja jos on kyse kuluttajasaatavan perinnästä, velallinen voi saattaa perintäkulua koskevan riitautuksen kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi.

5.1. Velalliselle ei saa aiheuttaa tarpeettomia kustannuksia

Hyvän perintätavan vastaista on aiheuttaa velalliselle kohtuuttomia tai tarpeettomia kuluja taikka tarpeetonta haittaa (perintäL 4 § 2 mom 2-kohta).

Perintälain kohtuullisuusvaatimusta ei saa kiertää menettelyillä, joilla keinotekoisesti nostetaan perintäkulujen määrää, kuten samaan velkasuhteeseen perustuvan saatavan osittaminen perintävaiheessa useaksi eri saatavaksi (esimerkiksi maksusuunnitelman laatimiskustannuksen eriyttäminen omaksi saatavakseen, jota aletaan periä itsenäisenä saatavana).

Samaan sopimukseen perustuvia tai muuten samasta perusteesta johtuvia saatavia on käsiteltävä tarpeettomien kulujen välttämiseksi perinnässä yhdessä ja vaikka saatava on erääntynyt useassa erässä, maksamattomat erät on niin pitkälle kuin mahdollista koottava samaan maksuvaatimukseen.

Velalliselle aiheutettuja tarpeettomia kuluja ovat myös kulut, jotka syntyvät siitä, että velalliselle on lähetetty useita maksumuistutuksia lyhyin väliajoin.

Tarpeettomien kulujen aiheuttamista on myös se, että velallisille lähetetään samana päivänä hänen pyytämänsä saldovahvistuksen kanssa samaa velkaa koskeva erillinen perintäkirje. Tai velallisen pyytäessä ajantasaista tietoa velkatilanteestaan, ilmoitetaan velkasaldot hänelle uusilla maksullisilla perintäkirjeillä.

Tarpeettomana ja perusteettomana perintäkulujen kasvattamisena voidaan pitää maksullisen perintäkirjeen lähettämistä silloin, kun velallinen on tehnyt sellaisia huomautuksia esimerkiksi saatavan perusteen oikeellisuuden suhteen, joiden selvittäminen olisi ollut perusteltua ennen perinnän aloittamista tai jatkamista. Velallinen ei ole myöskään velvollinen maksamaan kuluja, jotka aiheutuvat velallisen vapaaehtoiseen suoritukseen tähtäävistä perintä- toimista, joihin ryhdytään asian ollessa vireillä tuomioistuimessa.

Perinnässä on suhtauduttava vastuullisesti maksujärjestelyihin. Tarpeettomien kulujen aiheuttamisena voidaan pitää sitä, että velalliselta peritään kuluja maksusuunnitelman tekemisestä, jos velkoja tai toimeksisaaja tekee maksusuunnitelman tietoisena siitä, että maksusuunnitelman onnistumiselle ei ole edellytyksiä. Esimerkiksi, kun velallisella ei ole mahdollisuutta maksaa suunnitelman mukaisia eriä maksukyvyn mennessä ulosotossa olevien muiden velkojen maksamiseen, joista perijä on tietoinen (ks. kohta; Vapaaehtoiset maksujärjestelyt ja hyvä perintätapa s. 10).

Tarpeettomina kuluina voidaan pitää kuluja, jotka ovat aiheutuneet perintätoimista, jotka on tehty tarkistamatta, onko velallinen jo maksanut saatavan. Joskus velallinen maksaa saatavan myöhässä mutta samoihin aikoihin, kun velkoja lähettää maksumuistutuksen tai perintää suorittava toimeksisaaja lähettää maksuvaatimuksen. Velallisen korvausvelvollisuus perintätoimista riippuu näissä tilanteissa siitä, onko velkoja tai toimeksisaaja ehtinyt ennen maksun saapumista tehdä velallisen kuluvastuun piiriin kuuluvia perimistoimia.

Kirjeperinnässä perintätoimet tehdään yleensä perintäkirjeen lähettämistä edeltävänä päivänä. Maksunvälityksiä koskeva maksupalvelulaki (290/2010) 47 § ja 49 § edellyttää, että maksajan pankin on välitettävä suoritus maksunsaajan pankkiin maksutoimeksiantoa seuraavana työpäivänä ja maksunsaajan pankin on välitettävä suoritus maksunsaajan tilille välittömästi sen saatuaan. Mikäli velallinen maksaa suorituksen viikonloppuna, suorituksen maksutoimeksiantopäivä on seuraava arkipäivä (maanantai) ja maksajan pankin on välitettävä suoritus maksunsaajan pankkiin viimeistään seuraavan päivän (tiistai) kuluessa.

Näin ollen velallisen kuluvastuuta suhteessa perintätoimiin ja velallisen maksuun arvioitaessa voidaan lähtökohtana pitää, että maksutieto tulee saatavaa perivän tahon saataville viimeistään maksua seuraavan arkipäivän kuluessa, jolloin kuluttaja-asiamiehen näkemyksen mukaan ainakaan sitä seuraavana arkipäivänä ei enää voida tehdä kuluttajalta veloitettavia perintätoimia.

5.2. Perintäkulujen enimmäismäärät

Kohtuusvaatimuksen lisäksi perintäkulujen määrälle on asetettu ylärajat. Kohtuulliset perintäkulut eivät tarkoita sitä, että ne olisivat kaavamaisesti samat kuin lain asettamat ylärajat.

Kulujen periminen edellyttää, että perintälain mukaisia perintätoimien aikarajoja on noudatettu. Velkojan lähettämästä maksumuistutuksesta saadaan perintäkuluja vaatia, mikäli velasta on vähintään 14 päivää ennen sen erääntymistä lähetetty velalliselle lasku tai muu erääntymisilmoitus ja erääntymisestä on kulunut vähintään 14 päivää. Tai jos saatava on sopimuksen mukaan maksettava tiettynä päivänä, kun eräpäivästä on kulunut vähintään 14 päivää (perintäL 10 b 1 mom).

Uudesta maksumuistutuksesta tai ammattimaisen perijän lähettämästä maksuvaatimuksesta saadaan vaatia perintäkuluja vain, jos edellisen maksumuistutuksen tai -vaatimuksen lähettämisestä on kulunut vähintään 14 päivää (perintäL 10 b 2 mom).

Kuluttajasaatavaa perittäessä velalliselta voidaan perintätoimista vaatia enintään seuraavat määrät (perintäL 10 a §).

• Velkojan kirjallisesta maksumuistutuksesta 5 euroa.

Puhelimitse ja sähköisesti tehdyt maksumuistutukset kuuluvat myös velallisen kuluvastuun piiriin. Näistä toimista voi velalliselta vaatia enintään muistutustavasta keskimäärin aiheutuvat todelliset kulut.

Kuluttaja-asiamiehen näkemyksen mukaan velallisen kuluvastuun piiriin kuuluva maksumuistutus voidaan lähettää sähköisesti, jos tällaista yhteydenpitotapaa on velkojan ja velallisen kesken käytetty (sopimussuhde on syntynyt sähköisesti) tai siitä on erikseen sovittu.

Ammattimaisen perijän ensimmäisestä maksuvaatimuksesta perintäkuluina saa vaatia velalliselta enintään:

• 14 €, jos velan pääoma on enintään 100 € tai jos velka on suoraan ulosottokelpoinen (esimerkiksi kunnan terveyskeskusmaksu)
• 24 €, jos velan pääoma on yli 100 € ja enintään 1 000 €
• 50 €, jos velan pääoma on yli 1 000 €

Toisesta maksuvaatimuksesta saa vaatia enintään puolet ensimmäisen maksuvaatimuksen kulujen enimmäismäärästä.

Velkojan kanssa samaan taloudelliseen kokonaisuuteen kuuluva perintätoiminnan harjoittaja voi omien velkojensa perinnässä vaatia maksuvaatimuksesta enintään 5 €.

Velkoja tai ammattimainen perijä voi veloittaa velallisen pyynnöstä tehdystä erääntyneen velan maksuajan pidennyksestä, esimerkiksi kun velkoja siirtää pyynnöstä maksumuistutuksessa ilmoitettua eräpäivää, enintään 5 €, jos maksuaikaa pidennetään vähintään 14 päivällä.

Velkojan tai ammattimaisen perijän yhdessä velallisen kanssa laatimasta koko erääntyneen jäännösvelan käsittävästä kirjallisesta tai sähköisesti tallennettavassa muodossa tehdystä maksusuunnitelmasta voidaan vaatia perintäkuluina enintään:

• 20 €, jos saatavan pääoma on enintään 100 € tai maksusuunnitelma käsittää enintään 4 maksuerää tai velka on suoraan ulosottokelpoinen.
• 30 €, jos saatavan pääoma on yli 100 €, mutta enintään 1.000 € ja maksusuunnitelma käsittää enemmän kuin 4 erää.
• 50 €, jos velan pääoma on yli 1 000 € ja maksusuunnitelma käsittää enemmän kuin neljä maksuerää.

Saman kuluttajasaatavan perinnässä perintäkuluja saa vaatia yleensä enintään kahdesta maksuvaatimuksesta ja enintään kahdesta maksusuunnitelmasta. Useammasta kuin kahdesta maksuvaatimuksesta tai maksusuunnitelmasta saa kuluja vaatia vain, jos lähettämiseen on ollut erityistä aihetta eikä toteutettuja perintätoimia voida pitää suhteettomina ottaen erityisesti huomioon saatavan pääoma. Velalliselle on tällöin esitettävä erittely perintätoimista ja ilmoitettava ne syyt, joiden vuoksi toteutettuihin perintätoimiin on ollut erityinen aihe (perintäL 10 c §).

Jos velka on suoraan ulosottokelpoinen tai velan pääoma on alle 100 €, voidaan kuitenkin tehdä vain yksi maksullinen maksusuunnitelma (perintäL 10 c §).

Maksusuunnitelmien osalta enimmäiskulu on muun muassa tarkoitettu kattamaan kaikki kulut maksusuunnitelmaan liittyvistä toimista; kuten luottotietojen tarkistamisen, maksusuunnitelman ehtojen selvittämisen velalliselle, kirjallisen tai sähköisen vahvistamisen, lyhennyskirjeiden lähettämisen, suunnitelman toteutumisen seurannan, ja suoritusten tilittämisen velkojalle. Enimmäiskulu on tarkoitettu kattamaan myös suunnitelman tavanomaiset ja vähäiset muutokset, kuten jonkin maksuerän maksamisen lykkäämisen tai kokonaismaksuajan pidentämisen. Jos maksusuunnitelmaa muutetaan olennaisesti, toimenpide voidaan rinnastaa uuden maksusuunnitelman tekemiseen, josta voidaan veloittaa erikseen (ks. HE 57/2012 10 a §:n yksityiskohtaiset perustelut).

Erityinen syy useamman kuin kahden maksuvaatimuksen lähettämiselle voi olla esimerkiksi kun:

• saatava on erääntynyt useassa erässä ja eriä ei ole voitu koota samaan maksuvaatimukseen.
• velallinen on vaikeuttanut perintää antamalla totuudenvastaisia ja harhaanjohtavia tietoja.
• samassa velassa on useampia osallisia, joille kullekin on lähetettävä oma maksuvaatimus.
• velallinen ei ole noudattanut tekemäänsä maksusuunnitelmaa ja velalliselle on aiheellista ilmoittaa suunnitelman raukeamisesta ja asian siirtymisestä oikeudelliseen perintään. Edellytyksenä on, että maksusuunnitelma on alun perin ollut realistinen ammattimaisen perijän tiedossa olleeseen velallisen ennakoitavissa olevaan maksukykyyn ja kokonaisvelkatilanteeseen nähden.
• maksuvaatimuksen lähettäminen on tarpeen velkojan oikeuden säilyttämiseksi esim. vanhentumisen katkaisemiseksi (ks. HE 57/2012 10 c §:n yksityiskohtaiset perustelut).

Perintäkulujen enimmäismääriin sisältyy myös arvonlisävero-osuus silloin, kun se voidaan periä kuluttajavelalliselta (HE 21/2004 ja MT 2001/005).

5.3. Velallisen kokonaiskuluvastuu

Saman kuluttajasaatavan vapaaehtoisesta perinnästä velalliselta saa vaatia perintäkuluina yhteensä enintään (perintäL 10 d §):

• 60 €, jos saatavan pääoma on enintään 100 €
• 120 €, jos saatavan pääoma on yli 100 €, mutta enintään 1000 €
• 210 €, jos saatavan pääoma on yli 1000 €

Suoraan ulosottokelpoisen saatavan perinnästä saa vaatia perintäkuluina yhteensä enintään 51 €.

Perintäkulujen enimmäismäärät ovat ehdottomia suoraan ulosottokelpoisten saatavien osalta. Muiden saatavien osalta velalliselta saa vaatia määrät ylittävät todelliset perintäkulut, jos perinnän suorittaminen on ollut poikkeuksellisen vaikeaa eikä toteutettuja perintätoimia voida pitää suhteettomina ottaen huomioon erityisesti saatavan pääoma. Velalliselle on tällöin esitettävä erittely vaadituista perintäkuluista ja niiden perusteista sekä ilmoitettava ne syyt, joiden vuoksi kulut ylittävät muutoin sovellettavan kokonaiskuluvastuun enimmäismäärän (perintäL 10 d § 2 mom).

Ilmaisulla ”sama saatava” tarkoitetaan samaan sopimukseen perustuvia tai muuten samasta perusteesta johtuvia saatavia. Näin on yleensä silloinkin, kun saatava on erääntynyt useassa erässä. Jos esimerkiksi samaan kestosopimukseen kuten vuokrasopimukseen perustuvia maksuja on maksamatta usealta peräkkäiseltä kuukaudelta, kyse on perinnässä yhdestä ”samasta” saatavasta. Asiaa voidaan kuitenkin arvioida toisin, jos esimerkiksi kyseiseen vuokrasopimukseen perustuvat vuokrat on maksettu välillä kokonaan pois ja perintä käynnistyy myöhemmin uudelleen uudesta erääntyneestä vuokraerästä (HE 57/2012 10 c §:n yksityiskohtaiset perustelut).

6. Suoritusten kohdentaminen perinnässä

Perinnässä kertyneet varat saa kohdentaa ensin korolle ja vasta sen jälkeen pääomalle.

Kuluttajasaatavaa perittäessä kertyneitä varoja saa kohdentaa perintäkuluille ja niiden korolle vasta saatavan ja sen korkojen tultua suoritetuiksi (perintäL 11 a §).

Kuluttaja-asiamiehen näkemyksen mukaan useassa erässä erääntyvien saatavien (esim. vuokra, sähkö, puhelin) kohdalla varoja voidaan kohdentaa myös perintäkuluille sen jälkeen, kun kaikki jo erääntyneet ja juuri erääntymässä olevat erät ovat tulleet suoritetuksi. Toisin sanoen, jos edellisten erien osalta on jäänyt maksamatta perintäkuluja ja kuluttaja maksaa seuraavaa erääntyvää erää, suoritus on kohdistettava ensin uuteen erääntyvään maksuerään ja vasta sen jälkeen perintäkuluihin.

Perintälain muutoksen (18.1.2013/31) voimaantulosäännöksen mukaan tätä kohdentamissääntöä sovelletaan varoihin, jotka ovat kertyneet 16.12.2013 jälkeen.

7. Lain valvonta ja pakkokeinot

Kuluttaja-asiamies pyrkii ensisijaisesti neuvotteluratkaisuun, jos elinkeinonharjoittaja tai julkisyhteisö ei noudata perintälain säännöksiä. Tarvittaessa kuluttaja-asiamies ryhtyy asian edellyttämiin pakkotoimiin tai vie asian markkinaoikeuden käsiteltäväksi.

Velkojaa tai toimeksisaajaa, joka menettelee hyvän perintätavan vastaisesti tai toimeksisaajaa, joka ei noudata perintälakia velalliselle annettavasta kirjallisesta maksuvaatimuksesta, voidaan kieltää jatkamasta tällaista menettelyä tai uudistamasta sitä tai siihen rinnastettavaa menettelyä. Kielto voidaan tarpeen vaatiessa kohdistaa myös elinkeinonharjoittajan palveluksessa olevaan henkilöön. Kieltoa, jonka kuluttaja-asiamies voi määrätä tai antaa väliaikaisena, on tehostettava uhkasakolla, ellei se erityisestä syystä ole tarpeetonta.

Kuluttaja-asiamies voi määrätä kiellon ja asettaa sen tehosteeksi uhkasakon asiassa, joka ei ole lain soveltamisen kannalta tai muuten merkitykseltään huomattava. Kuluttaja-asiamiehen päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Se, johon kielto kohdistuu, voi saattaa asian markkinaoikeuden käsiteltäväksi 30 päivän kuluessa siitä tiedon saatuaan. Muutoin päätös jää pysyväksi. Kiellon tehosteeksi asetetun uhkasakon tuomitsee maksettavaksi markkinaoikeus. Kuluttaja-asiamies voi kiireellisessä asiassa antaa kiellon myös väliaikaisena (perintäL 14 §, Laki Kilpailu- ja kuluttajavirastosta 10 §).

8. Virheellisen menettelyn ja vahingon korvaaminen

Perintää suorittanut ammattimainen perijä sekä velkoja ovat vastuussa vahingosta, joka on aiheutunut toimeksisaajan lain vastaisesta tai muutoin virheellisestä menettelystä

Velkoja vastaa paitsi omasta myös toimeksisaajan virheellisestä menettelystä ja vahingonkärsijä voi valita, kummalta hän vaatii korvausta. Korvausvelvollisuuden syntyminen ei edellytä, että virhe on tahallinen tai tuottamuksellinen. Riittää, että menettely on ollut virheellistä ja että siitä on aiheutunut taloudellisia kustannuksia perinnän kohteelle (ks. perintäL 15 §).

Korvattaviksi voivat tyypillisesti tulla puutteellisen, epäselvän tai perusteettoman maksuvaatimuksen selvittämisestä velalliselle aiheutuneet kulut, esimerkiksi puhelimen käytöstä ja tositteiden hankkimisesta.

Toimeksisaaja voi myös joutua korvaamaan velkomisoikeudenkäynnistä velalliselle aiheutuneet kustannukset silloin, jos toimeksisaaja ei ole antanut velalliselle kirjallista maksuvaatimusta. Kustannukset voi joutua korvaamaan myös silloin, jos toimeksisaaja on vaatinut saatavaa tuomioistuimessa ennen kuin maksuvaatimus on annettu, ja siinä mainitut saatavan maksamista koskeva määräpäivä ja huomautusaika ovat päättyneet.

Velallisen ohella muukin, esimerkiksi aiheettoman perinnän kohteeksi joutunut henkilö, voi vaatia korvausta vahingostaan.

Velallisen tekemät liikasuoritukset velkojan tai ammattimaisen on perijän palautettava tälle kustannuksetta, mikäli velallisen suoritus on johtunut velkojan tai ammattimaisen perijän virheestä.

Velkojalla, joka on joutunut maksamaan vahingonkorvausta toimeksisaajan virheellisen menettelyn vuoksi, on oikeus saada maksamansa korvaus takaisin toimeksisaajalta.

Hyvän perintätavan tahallinen tai törkeän huolimaton rikkominen on myös rikosoikeudellisesti säädelty (ks. perintäL 17 §). Esimerkiksi perusteeton uhkailu maksuhäiriömerkinnällä voi käynnistää rikosoikeudellisen prosessin (ks. He 199/1996).

 

(1993, tarkistettu 2010, 2015)

Kuluttaja-asiamies on laatinut nämä hintailmaisuja koskevat markkinointiohjeet yhdessä Kaupan liiton kanssa. Ohjeiden tarkoitus on selkiyttää hinnan käyttämistä markkinointikeinona. Kaupan liitto suosittaa ohjeiden noudattamista. Kuluttaja-asiamies pitää ohjeita lähtökohtana markkinoinnin valvonnassa.

Hinnanalennusilmoittelua, hintavertailuja ja erilaisia hintailmaisuja arvioidaan kuluttajansuojalain 2 luvun sekä hintamerkintäasetuksen nojalla. Tämä linjaus käsittelee hintaan liittyviä markkinointikeinoja. Hintamerkintöjä käsittelee kuluttaja-asiamiehen linjaus Tavaroiden ja palveluiden hinnan ilmoittaminen.

1. Alennusmyynti

Alennusmyynti on kestoajaltaan rajoitettu tarjous, jonka sisältönä on hinnanalennus. Jos alennusmyyntiin kuuluvia tuotteita ei markkinoinnissa rajata tai täsmennetä, liikkeen tavaralajitelmasta huomattavan osan on kuuluttava alennusmyynnin piiriin. Jos alennusmyynti halutaan rajata koskemaan vain tiettyä osaa kauppapaikan tavaravalikoimasta, alennusmyynnin piiriin kuuluvat tuotteet tai tuoteryhmät on ilmoitettava mainoksessa niin selvästi, että mainoksen lukija voi havaita asian jo pelkällä yleissilmäyksellä.

Kuluttajansuojalain 2 luvun 8 § edellyttää, että jos markkinoinnissa yksilöidystä tavarasta tai palvelusta annetaan jokin hintatieto (esim. määräaikaisen tilauksen yhden kuukauden hinta), tulee markkinoinnista käydä ilmi tavaran tai palvelun kokonaishinta veroineen (esim. koko määräaikaisen tilauksen yhteenlaskettu hinta). Jos täsmällistä hintaa ei hyödykkeen luonteen takia kohtuudella voida ilmoittaa, tulee markkinoinnista käydä ilmi hinnan määräytymisen perusteet. Alennusmyynti ei ole poikkeustilanne, vaan säännöstä on noudatettava myös alennustuotteita markkinoitaessa.

1.1 Alennuksen suuruus

Kuluttajansuojalain mukaan kulutushyödykkeen hintaa ei saa ilmoittaa alennetuksi enempää kuin se tosiasiallisesti alittaa elinkeinonharjoittajan aikaisemmin perimän hinnan. Hinnanalennuksen lähtökohdaksi ei voi ottaa esimerkiksi kilpailevan elinkeinonharjoittajan hintaa tai yleistä hintatasoa. Alennus on laskettava siitä hinnasta, jota sama elinkeinonharjoittaja on perinyt samassa kauppapaikassa tuotteesta välittömästi aikaisemmin (MT1989:14, MT:1991:019, MAO:655/09). Hintoja ei saa keinotekoisesti korottaa välittömästi ennen alennusmyynnin alkua.

Alennusten ja alennusmyyntien markkinoinnilla ostajille annetaan kuva erityisen edullisesta ostotilaisuudesta. Alle 10 prosentin alennus ei yleensä vastaa yleistä käsitystä alennusten suuruudesta, jollei markkinoinnissa erikseen ilmoiteta alennuksen määrää tai alennusprosenttia. Jos tuotteen hintaa alennusmyynnin aikana edelleen alennetaan, lisäalennuksen suuruus lasketaan jo alennetusta hinnasta.

On harhaanjohtavaa mainostaa suuria alennuksia, jotka todellisuudessa koskevat vain pientä osaa alennusmyynnin piiriin kuuluvista tuotteista. Jos keskimääräistä suurempia alennuksia halutaan mainostaa, harhaanjohtavuus voidaan välttää niin että kerrotaan, mitä tuotteita suuret alennukset koskevat ja paljonko niitä on myynnissä.

1.2 Kestoaika

Pitkään jatkunut alennusmyynti merkitsee alennettujen hintojen muuttumista kauppapaikan pysyviksi hinnoiksi. Siksi alennushintailmoittelu ei voi olla jatkuvaa.

Kalenterivuoden aikana alennusmyyntejä voi olla yhteensä korkeintaan kolme kuukautta. Yhtäjaksoisesti alennusmyynti saa kestää enintään kaksi kuukautta. (MAO:204/04, MAO:654/09, MAO:655/09)

Alennusmyynnin hyväksyttävä kestoaika voi jossain määrin vaihdella ala- ja tuotekohtaisesti. Markkinaoikeuden ratkaisukäytännön mukaan hyväksyttävään kestoaikaan voivat vaikuttaa myös olosuhteet, kuten kausivaihtelut. Alennettujen hintojen pitää kuitenkin olla todellisia eivätkä ne saa muodostua pysyviksi.

Alennusmyyntimarkkinointi voi olla harhaanjohtavaa riippumatta sen kestosta. Tällaisen markkinoinnin toistuvuus on omiaan lisäämään yksittäisen mainoksen harhaanjohtavuutta, sillä toistuvuus hämärtää kuluttajan käsitystä elinkeinonharjoittajan hintojen normaalitasosta ja sen myötä alennuksesta koituvasta tosiasiallisesta edusta. Elinkeinonharjoittajan edullista hintatasoa ei voida markkinoida alennusmyyntinä.

1.3 Rajoitukset

Alennusmyynnin järjestäminen ei ole sallittua tilapäisten myyntitilaisuuksien tai kauppapaikan avaamisen yhteydessä.

Käytettyjä tuotteita ei voi myydä alennuksella. Markkinaoikeuden ratkaisun 1981:15 mukaan käytetty tuote on aina yksilö, jonka hinta määräytyy mm. iän ja kunnon mukaan. Koska käytetty tuote on yksilö, kyseistä tuotetta ei todellisuudessa ole myyty millään hinnalla, ennen kuin hinta ilmoitetaan alennetuksi. Aikaisemmin perityn hinnan vaatimuksesta seuraa myös se, ettei uusiakaan yksilöllisiä tuotteita, esimerkiksi arvotauluja tai mattoja, voida myydä alennuksella, koska aivan samanlaisia tuotteita ei ole myyty aiemmin.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö käytettyjen tai yksilöllisten tuotteiden markkinoinnissa voisi mitenkään viitata hintojen edullisuuteen. Esimerkiksi ”hintataso laskenut” tai ”tarkistimme hintoja” -ilmaisuja voidaan käyttää, jos väite hinnan edullisuudesta todella pitää paikkansa.

Tuotteita, joilla on kausittainen varsin lyhyt myyntiaika, ei voida myydä alennuksella. Ilotulitteet ovat tyypillinen esimerkki tällaisesta tuotteesta. Ilotulitteille ei ehdi muodostua sellaista hintaa, jota olisi peritty juuri ennen alennetuilla hinnoilla aloitettua myyntiä. Elintarvikkeiden hinnat vaihtelevat taas niin usein, että niiden osalta alennusmyynti ei yleensä tule kysymykseen.

2. Loppuunmyynti

Kuluttajat odottavat loppuunmyynneiltä erityisen halpoja hintoja. Loppuunmyynti-ilmaisua ei voida käyttää harhaanjohtavasti, vaan ilmaisun perustana on oltava todellinen tilanne– joko kauppapaikan lopettaminen tai luopuminen tietystä tuoteryhmästä, -mallista tai toimipisteestä.

Loppuunmyynnin syynä voivat olla myös erityisolosuhteet, kuten esimerkiksi pilaantumisen vaara, huoneiston korjaaminen, tulipalo tai vesivahinko. Tällaisten syiden perusteella loppuunmyynti saadaan järjestää vain, jos tämä syy vaikuttaa liikkeen toimintaedellytyksiä huonontavasti. Tällaisissa tapauksissa loppuunmyynnin syy on ilmoitettava selkeästi myös markkinoinnissa. Myös silloin, kun loppuunmyynti koskee muuta kuin koko liikkeen lopettamista, syy on markkinoinnissa ilmoitettava.

Loppuunmyynti-ilmaisun käyttäminen jossain muussa merkityksessä tai tilanteessa, esimerkiksi tilapäisessä myyntapahtumassa, on harhaanjohtavaa.

2.1 Sisältö

Loppuunmyynnissä kauppapaikan tuotevalikoimasta huomattava osa on myytävä alennettuun hintaan, jos loppuunmyynnin sisältöä ei markkinoinnissa rajata tai täsmennetä. Jos loppuunmyynti halutaan rajata koskemaan vain tiettyä osaa kauppapaikan tuotelajitelmasta, loppuunmyynnin piiriin kuuluvat tuotteet tai tuoteryhmät on ilmoitettava markkinoinnissa selvästi.

Jos loppuunmyynti ei koske myyntipisteen kaikkia tuotteita, alennetuin hinnoin myytävät tuotteet on merkittävä selvästi tai erotettava myyntipisteessä loppuunmyyntiin kuulumattomista tuotteista.

Loppuunmyynnin tarkoituksena on nimenomaan päästä eroon olemassa olevasta tietystä tavaravarastosta tai tuote-erästä. Siksi loppuunmyynnin kohteena olevaa varastoa ei saa täydentää loppuunmyynnin aikana eikä enää sen jälkeen, kun päätös loppuunmyynnistä on tehty.

Jos yrityksellä on monta kauppapaikkaa samalla tai useammalla paikkakunnalla ja se lopettaa yhden kauppapaikan toiminnan, loppuunmyyntiin ei saa siirtää tavaroita toimintaansa jatkavista muista kauppapaikoista.

2.2 Alennuksen suuruus

Alennuksen suuruutta koskevat säännöt ovat loppuunmyynnin kohdalla samat kuin alennusmyynnissä (MT 2002:4).

2.3 Kestoaika

Loppuunmyynti saa kestää enintään kaksi kuukautta. Poikkeuksena on yrityksen tai kauppapaikan lopettaminen, jolloin loppuunmyynti voi kestää korkeintaan kuusi kuukautta.

2.4 Muut ilmaisut

Markkinoinnissa loppuunmyyntiä voidaan kutsua myös muilla nimillä. Loppuunmyyntiin rinnastettavia ilmaisuja ovat esimerkiksi remonttimyynti, poistomyynti, muuttomyynti, reputusmyynti ja tulipalomyynti. Kaikkiin tällaisiin myyntikeinoihin sovelletaan loppuunmyynnin ohjeita.

Kausivaihteluiden vuoksi järjestettävän loppuunmyynnin (ns. kausiloppuunmyynti) markkinointiin sovelletaan samoja ohjeita kuin alennusmyynnin markkinoinnissa.

Kun elinkeinonharjoittaja on ostanut konkurssipesältä tavaravaraston, se on siirtynyt elinkeinonharjoittajan omaisuudeksi. Tällaista konkurssipesältä ostetun tavaravaraston myyntiä ei saa kutsua loppuunmyynniksi (MT 1980:3, 1980:10).

3. Erikoistarjoukset

Erikoistarjous on tuotetta koskeva, kestoajaltaan rajattu tarjous, jonka keskeisenä sisältönä on hinnanalennus, hinnan erityinen edullisuus tai muun taloudellisen edun lupaaminen.

Erikoistarjouksessa olevat tuotteet on yksilöitävä ja erikoistarjouksen kesto on ilmoitettava.  Ellei näin menetellä, vaarana on, että mainos mielletään alennusmyyntimarkkinoinniksi.

Alennusmyyntiä, loppuunmyyntiä ja erikoistarjouksia koskevia markkinointikeinoja voidaan käyttää eri tuotteiden osalta ajallisesti rinnakkain ja peräkkäin edellytyksin, että markkinointi on toteutettu siten, että se ei muodostu kuluttajia harhaanjohtavaksi.

3.1 Erikoishinta

Kun tarjouksen edullisuutta korostetaan, erikoistarjoushinnan pitää olla selvästi edullisempi kuin myyjän samasta tuotteesta normaalisti perimä hinta. Jos kysymyksessä on tuote, joka on hankittu erikoistarjousta varten ja jota liikkeessä ei ole aikaisemmin myyty, edullisuuden pitää olla perusteltavissa esimerkiksi niin, ettei liike ole jatkossa myymässä tätä tuotetta tarjoushinnalla.

Avajaistarjouksissa ja muissa tutustumistarjouksissa tarjoushinnan on myös selvästi alitettava elinkeinonharjoittajan oma tuleva myyntihinta. Jos tuleva myyntihinta määräytyy vasta uuden tuotteen koemarkkinoinnin perusteella, hinnan edullisuuteen vedottaessa on noudatettava erittäin suurta varovaisuutta.

Kuluttajaa ei saa johtaa harhaan hinnan edullisuuden suhteen myöskään silloin, kun tuotteita myydään normaalihinnalla. Harhaanjohtaminen voi aiheutua esimerkiksi siitä, että normaalihintaisten tuotteiden markkinoinnissa käytetään mainoksia, hintailmoituksia tai julisteita, joita aikaisemmin on käytetty kyseisessä myymälässä nimenomaan erikoistarjousten mainonnassa. Harhaanjohtavaa on myös se, että liikkeen jokaisessa hintalapussa lukee Tarjous.

3.2 Kuva, tuotetiedot ja mainoksen sommittelu

Erikoistarjousmainonnan kuvan ja tuotteesta annettavien hinta- ja muiden tietojen on vastattava toisiaan. Erikoistarjousmainonnassa ei saa harhaanjohtavasti käyttää kalliimman tuotteen kuvaa. On syytä muistaa, että mainoksen yleisvaikutelma on ratkaiseva harhaanjohtavuutta arvioitaessa.

3.3 Lisäedut

Lisäetumarkkinoinnissa, sekä kylkiäisissä että yhdistetyissä tarjouksissa, on kerrottava tarjouksen arvo. Yhdistetyissä tarjouksissa tarjouksen arvo on tuotepaketin kokonaishinnan ja siihen sisältyvien tuotteiden erillishintojen erotus. Tällaisessa tarjouksessa on kerrottava paitsi paketin kokonaishinta, myös sen jokaisen osan hinta erikseen ostettaessa. Jos tuote ei ole erikseen ostettavissa, sen laskennallinen hinta on ilmoitettava.

Kylkiäisestä on puolestaan kysymys silloin, kun tuotteen ostajalle tarjotaan toista tuotetta alennettuun hintaan tai muodollisella vastikkeella. Tarjouksen arvo ilmoitetaan samalla tavoin kuin yhdistetyissä tarjouksissa. Jos hyödykkeen hinta erikseen ostettuna on alle 10 euroa, arvoa ei tarvitse ilmoittaa markkinoinnissa.

Luvattu etu tai sen arvo ei voi kuluttajansuojalain yleislausekkeen
nojalla hallita mainosta itse tuotteen ja sen toimitusehtojen kustannuksella. Mainostettavan tuotteen pitää siis olla lisäetutarjouksenkin pääsanomana. Kylkiäisestä ei voida käyttää ilmaisuja vastikkeetta, lahjaksi tai ilmaiseksi, koska kylkiäisen saaminen edellyttää aina toisen hyödykkeen hankkimista.

3.4 Erikoistarjousten rajoitukset

Erikoistarjoustuotteiden on oltava kuluttajien saatavissa koko tarjouksen kestoajan. Tuotteita erikoistarjouksiin valittaessa voi olla vaikea varmuudella ennakoida tuotteiden riittävyyttä. Erikoistarjouksen voimassaoloaikaa voidaankin rajoittaa turvautumalla määrällisiin rajoituksiin, esimerkiksi kappalemäärä/asiakas.

Asiakkaiden houkutteleminen poikkeuksellisen pienellä tavaraerällä voimakkain markkinointikeinoin voi olla harhaanjohtavaa. Markkinointikeinojen voimakkuuden pitää olla oikeassa suhteessa erikoistarjouksessa olevan tuotteen määrään ja myymälän kokoon nähden.

Erikoistarjouksen kestoaika on ilmoitettava selkeästi kauppapaikan ulkopuolisessa mainonnassa ja mahdollisuuksien mukaan myös kauppapaikassa. Erikoistarjouksen kestoajan on oltava lyhyt, enintään yksi kuukausi. Aloilla, joilla hintojen vaihtelevuus on vähäistä ja varaston kierto hidasta, erikoistarjouksen kestoaika voi olla pidempi, kuitenkin enintään kaksi kuukautta.

Kuluttajan on saatava markkinoinnista selkeät tiedot siitä, minä aikana, miten toimien ja millä muilla edellytyksillä hän voi saada tarjoustuotteen tai muun edun. Siksi ”rajoitettu erä” tai ”niin kauan kuin tavaraa riittää” -tyyppisiä ilmauksia ei voida käyttää yleisluontoisina ja kaikkea tarjousmarkkinointia koskevina rajoituksina. Tällaisista ilmaisuista kuluttaja ei voi todellisuudessa päätellä, minä aikana hän voi saada tarjoustuotteen tai lisäedun.

”Rajoitettu erä” -tyyppistä varaumaa voi käyttää vain yksittäistapauksessa, kun kysymyksessä on pieni jäljelle jäänyt tai hankittu tuote-erä, jonka loppuminen nopeasti on todennäköistä. Jos erikoistarjouksella markkinoitavia tuotteita on saatavilla niin vähän, että ne todennäköisesti loppuvat tarjouksen voimassaoloaikana, ilmoituksessa on syytä mainita tuotteiden kappalemäärä tms., jotta kuluttajalla on mahdollisuus arvioida tarjouksen ajallista kestoa.

Lisäksi yhteismainonnassa on selkeästi kerrottava kauppapaikkakohtaiset tai kauppapaikkatyyppejä koskevat rajoitukset.

3.5 Erikoistarjoustuotteen loppuminen tarjouksen kestoaikana

Jos erikoistarjoustuote varotoimista huolimatta loppuu tarjouksen kestoaikana, myyjän on varauduttava hyvittämään kuluttajalle aiheutunut haitta. Kuluttajalle voidaan esimerkiksi antaa vastaava tuote erikoistarjouksen ehdoilla tai hänelle voidaan antaa mahdollisuus ostaa tarjoustuote myöhemmin. Huolimaton menettely markkinoinnissa voi myös johtaa korvausvastuuseen esimerkiksi kuluttajan turhista matkakuluista.

Erikoistarjous pitää suunnitella huolellisesti. Tiedonkulku yrityksen tarjouksen suunnitteluun osallistuvien ja mainostoimiston kanssa kannattaa varmistaa mahdollisia virhe- ja muita yllätyksellisiä tilanteita varten. Ennen erikoistarjouksen julkaisemista on syytä varmistaa tarjoustuotteiden toimitus myyntipisteisiin. Virheen, esimerkiksi virheellisen hinnan, oikaisuun pitää ryhtyä heti kun virhe on havaittu.

Oikaisun on oltava oikeassa suhteessa markkinoinnin voimakkuuteen ja laajuuteen sekä virheestä kuluttajille aiheutuviin haittoihin. Virhe oikaistaan niille kuluttajille, joille virheellinen mainoskin on kohdistettu. Yleensä virhe on oikaistava samaa kanavaa käyttäen kuin millä virheellinen mainos on välitetty. Lisäksi virhe on oikaistava ilmoituksella myymälässä. Myymälässä oleva virheellinen hinta on luonnollisesti poistettava heti kun se havaitaan.

Virhe lyhytaikaisessa tarjouksessa on oikaistava selvästi jo näyteikkunassa tai ilmoituksella sisäänkäynnin luona, kuitenkin viimeistään myymälän ao. osastolla. Ilmoituksessa kerrotaan virheestä ja siitä, miten se korjataan. Virhe vähintään viikon kestävässä erikoistarjouksessa on korjattava pääsääntöisesti uudella lehti-ilmoituksella. Lehti-ilmoituksella voidaan korjata myös suoramainonnassa esiintynyt virhe, jos oikaisu uudella korjatulla suoramainonnalla olisi kohtuuttoman vaikeaa.

Jos yritys julkaisee toistuvia ilmoituksia päivä- tai muissa lehdissä, virhe on korjattava seuraavassa erikoistarjouksen kestoaikana julkaistavassa lehti-ilmoituksessa. Jos erikoistarjouksen kestoaikaa on lehden julkaisemisajankohtana niin vähän jäljellä, että virheen korjaaminen menettää käytännön merkityksensä, korjausta ei tarvitse julkaista.

Jos internetsivuilla esitellään tilattavissa olevia tuotteita, asiakkaalla on myös syytä olettaa saavansa ne. Päivittämättömät sivut eivät riitä syyksi, jos tuotteita ei toimitetakaan. Ks. Verkkokauppiaan ohje.

4. Muut hintailmaisut

4.1 Ohjevähittäishinta (OVH)

Ohjevähittäishinta tai suositushinta on valmistajan tai aikaisemman myyntiportaan suosittelema ja samanlaisesta hyödykkeestä kuluttajilta yleisesti peritty hinta (MT 1982:19, 1989:7).

4.2 Yleiseen hintatasoon vertaaminen

Kun vähittäisliike vertaa omaa hintaansa ohjevähittäishintaan, kyse on sen oman hinnan vertaamisesta yleiseen hintatasoon. Vähittäisliikkeen omien myyntihintojen nimittäminen ovh-hinnoiksi on harhaanjohtavaa.

Silloin kun kyseessä ei ole alennushintailmoittelu, vähittäisliike voi verrata omaa myyntihintaansa tuotteen ohjevähittäishintaansa vain, jos ohjevähittäishintaa myös todella peritään kuluttajilta samanlaisesta hyödykkeestä muissa vähittäisliikkeissä (MT 1982:19, 1989:7).

Jos vähittäisliike käyttää tällaista hintavertailua, sen on tarvittaessa kyettävä osoittamaan vähintään paikkakuntakohtaisella hintatutkimuksella, että ohjevähittäishintaa myös tosiasiallisesti peritään kuluttajilta ja että se vastaa yleistä hintatasoa.

4.3 Normaalihinta

Normaalihinnalla tarkoitetaan kauppapaikassa samasta hyödykkeestä aikaisemmin perittyä hintaa, jollei markkinoinnissa kerrota, mitä muuta normaalihinnalla tarkoitetaan.

4.4 Alkaen-hinta

Jos tuote on markkinoinnissa yksilöity, sen lopullinen myyntihinta on ilmoitettava. Tuoteryhmää voi markkinoida alkaen-hinnalla.

Jos alkaen-hintaisia tuotteita on tuoteryhmässä tarjolla vain muutama eikä markkinoinnissa ilmoiteta kappalemäärää, markkinointi on harhaanjohtavaa.

Hintahaarukkaa käytettäessä on samalla tavoin otettava huomioon, ettei tarjousta voi rakentaa  niin, että tuotteita on myynnissä vain muutama kappale hintahaarukan alimmalla hinnalla hintahaarukan tuoteryhmän kokoon nähden.

Alkaen-markkinoinnissakin pitää ottaa huomioon se, että markkinointiviestin pitää olla oikeassa suhteessa tuote-erän kokoon ja alkaen-hintaisten tuotteiden määrään.

4.5 Tehtaan- ja outletmyymälät

Markkinaoikeuden päätöksen (1981:17) mukaan nimitystä tehtaanmyymälä saa pääsääntöisesti käyttää vain tuotantolaitoksen sijaintipaikkakunnalla sijaitsevasta kauppapaikasta, jolloin tuotteiden hinnat ovat muun muassa vähentyneiden varastointi- ja kuljetuskustannusten vuoksi keskimääräistä edullisempia. Lisäksi tehtaanmyymälä-nimityksen käyttö edellyttää, että kauppapaikan myyntivalikoimasta valtaosa on oman tehtaan tuotantoa.

Outlet-myymälät eivät voi myydä jäännöseriä alennuksilla, koska tuotteet eivät ole olleet outlet-myymälässä myytävänä alennusta edeltävillä hinnoilla.

4.6 Tukkuhinta

Tukkuhintailmaisun käyttämiselle on kaksi vaatimusta: hintojen on oltava tosiasiallisesti edullisempia kuin muiden samoja tuotteita myyvien yritysten hinnat ja hintojen on oltava samoja, joilla tuotteita myydään vähittäiskaupoille. Jos markkinoinnissa käytetään tukkuhinta-ilmaisua, elinkeinonharjoittajan on tarvittaessa pystyttävä näyttämään, että nämä vaatimukset täyttyvät.

5. Hintatakuu

Hintatakuuta, eli lupausta maksaa hinnanero jos kuluttaja löytää ostetun tuotteen muualta halvemmalla, ei voi markkinoinnissa käyttää. Markkinaoikeuden päätösten mukaan hintatakuulupaus on jo itsessään sellainen edullisemmuusväite, joka markkinoijan pitää näyttää toteen esimerkiksi hintavertailulla. Alentamalla hintaansa vasta sitten kun kilpailijalta on löytynyt edullisempi hinta, yritykset jättävät hintavertailun todellisuudessa asiakkaan tehtäväksi (MT 1997:2, 1999:017 ja 2002:005). Edellä mainituissa päätöksissä markkinaoikeus katsoi, ettei hintatakuussa ollut kyse niinkään hintailmaisuista vaan vertailevasta mainonnasta ja sen toteennäyttövelvoitteesta.

Linjaus on laadittu vuonna 1993, tarkistettu 2010.

 

Kuluttaja-asiamiehen linjaus 2004

Alaikäisiin kohdistuva kaupallinen vaikuttaminen on lisääntynyt merkittävästi. Markkinoinnin kohteena ovat yhä nuoremmat ikäryhmät. Uutena markkinointikanavana on internet, ostoväylänä myös matkapuhelimet. Markkinointiin liittyy usein myös kysymys alaikäisen mahdollisuudesta tehdä oikeustoimia eli ostoksia ilman vanhempien suostumusta. Lasten vanhemmilla pitää kuitenkin edelleen olla ensisijainen oikeus päättää perheen kulutuspäätöksistä ilman, että heidän päätösvaltansa ja oikeus lastensa kasvattamiseen sivuutetaan.

Tämä ohje on tarkoitettu ohjeeksi käytännön työhön markkinointia suunniteltaessa. Ohje pohjautuu markkinaoikeuden vakiintuneeseen ratkaisukäytäntöön ja mm. sen pohjalta syntyneisiin kuluttaja-asiamiehen ratkaisuihin.

Ohjeessa on myös kannanottoja ja tietoa alaikäisten mahdollisuudesta tehdä oikeustoimia. Ohjeessa on otettu kantaa myös mobiilipalvelujen markkinointiin ja markkinointiin internetissä. Kannanotot pohjautuvat osin pohjoismaisten kuluttajaministerien linjaukseen Lapsille ja nuorille suunnattu markkinointi internetissä ja pohjoismaisten kuluttaja-asiamiesten verkkokauppaa koskevaan kannanottoon.

Ohjeen rinnalla verkkokauppiaan on syytä perehtyä myös kuluttaja-asiamiehen käytännönläheiseen Verkkokauppiaan ohjeeseen. Alaikäisten merkittävyys kuluttajina on havaittu ja alaikäisiin kohdistuvalla markkinoinnilla on todettu olevan suora yhteys lapsiperheiden kulutuskäyttäytymiseen. Alaikäisistä on tärkeä saada merkkiuskollisia aikuisia kuluttajia. Brändimarkkinoinnin uusi ilmiö on se, että myös aikuisten arkeen liittyviä tuotteita mainostetaan niin että ne kiinnostavat alaikäisiä.

Nykyään voidaan alaikäisiin kohdistuva markkinointi jaotella neljään osaan:

• Alaikäiseen kohdistetaan mainontaa, tuote on tarkoitettu lapselle mutta aikuinen tekee ostopäätöksen.
• Alaikäiseen kohdistetaan mainontaa tuotteesta jonka ostopäätöksen voi tehdä itse, ilman vanhempia.
• Alaikäinen näkee aikuisille tarkoitettua mainontaa, joissa tuote on tarkoitettu aikuisille.
• Myös aikuisen arkeen liittyvien tuotteiden markkinointi laaditaan joskus alaikäistä kiinnostavaksi.

Kaupallisuus ja mainonta ympäröi nykyajan lapsia taaperoiästä lähtien. Mainonta hakee uusia muotoja myös alaikäisiin vaikuttamisessa ja sen tunnistettavuus kaupalliseksi viestinnäksi on monesti hankaloitunut. Sponsorointi on yleistynyt, samoin nk. product placement on jo vakiintunut mutta vaikeasti havaittava mainonnan muoto. Ajanvietteen ja markkinoinnin yhdistäminen (advergames) internetissä on jo todellisuutta suomalaisessa lapsiin kohdistuvassa markkinoinnissa.

Suojellaanko lasta liikaa? Luonnollista on että lapsen ja nuoren kasvaessa täysi-ikäisyyteen hänen elämänkokemuksensa, taitonsa ja tietonsa kulutusmarkkinoilla kasvavat. Lapsille pitää opettaa mm. medialukutaitoja sekä kodeissa että kouluissa, mutta näille toimijoille ei kaikkea vastuuta voi siirtää.

Kaikki ei vieläkään ole kaupan – lapsuutta ja myös nuoruutta on edelleenkin suojattava mainonnan keskellä. Piilomainonta ei ole hyväksyttävää missään markkinointimuodossa. Lapsen ei pitäisi joutua julkisissa tiloissa näkijäksi esimerkiksi eroottiselle tai pelottavalle mainonnalle. Nuorille ei puolestaan saisi markkinoinnissa luoda kaavamaisia ulkonäköpaineita, kehottaa rikkomaan lakia tai omaksumaan rasistisia tai syrjiviä asenteita. Mainostajien pitää kantaa yhteiskunnallinen vastuunsa kunnioittamalla alaikäisen oikeutta tasapainoiseen kasvuympäristöön.

Lain säännökset antavat yleiskehyksen mainonnan hyvän tavan ja muun lainmukaisuuden arvioimiseen. Mainonnan suunnittelijoiden, median ja mainonnan tilaajien pitäisi olla selvillä säännöksistä ja ohjeista. Kuluttaja-asiamies ja muut viranomaiset valvovat kuluttajiin kohdistuvaa markkinointia ja antavat tietoa ja ohjeita.

Elintarvikkeiden markkinointiin alaikäisille samoin kuin markkinointiin kouluissa ja päiväkodeissa liittyy ohjeessa käsiteltyjen asioiden lisäksi muita kuin kuluttajansuojalain alaan kuuluvia näkökohtia. Näiltä osin valmistellaan omat täydentävät osionsa yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa.

TEESI 1.

Markkinointia alaikäisille arvioidaan muuta markkinointia tiukemmin

Alaikäisen ja aikuisen elämänkokemuksessa, tiedoissa ja taidoissa kulutusmarkkinoilla on eroa. Alaikäinen on aikuista alttiimpi markkinoinnin tehokeinoille ja mainonnan vaikutuksille. Ero on sitä selkeämpi mitä nuorempi alaikäinen on. Alaikäisiin kohdistuvaa markkinointia on aina arvioitu tiukemmin. Tämä periaate on luettavissa kuluttajansuojalain esitöistä, monista markkinaoikeuden ratkaisuista, tv- ja radiotoimintaa koskevasta direktiivistä ja myös ICC:n mainonnan kansainvälisistä perussäännöistä, jossa on oma lukunsa lapsiin kohdistuvasta markkinoinnista.

Alaikäiselle markkinointia suunnattaessa on otettava huomioon, että:

• alaikäisellä ei ole samanlaista kykyä ymmärtää mainonnan tarkoitusta kuin aikuisella
• alaikäinen on juridisesti vajaavaltainen
• alaikäisen vanhemmilla on lastensa kasvatusvastuu ja oikeus päättää perheen hankinnoista.

Tämän ohjeen periaatteet on syytä ottaa markkinoinnin suunnittelun pohjaksi aina, kun markkinointi kohdistuu alaikäiseen eli alle 18- vuotiaaseen.

1.1. Ikärajat käsitteinä

Alaikäisen kykyyn ymmärtää markkinointia ja hänelle tavanomaisen oikeustoimen määrittelemiseen vaikuttaa olennaisesti alaikäisen kehitystaso ja ikä.

Tarkkoja ikärajoja alaikäisryhmän sisällä ei ole kuitenkaan mahdollista asettaa. Selvää on, että kun suunnitellaan alle kouluikäisiin kohdistuvaa mainontaa, kohderyhmän kehitystaso asettaa erilaiset vaatimukset kuin nuorille suunnattu kampanja. Ohjeessa käytetään alaikäisen lisäksi käsitteitä pieni lapsi, lapsi, ala-asteikäinen tai nuori havainnollistamaan alaikäisten eroja, jotka mainostajan on syytä ottaa huomioon.

Mainostajan on siis syytä pohtia kussakin tapauksessa mainossanoman sisältöä suhteessa markkinoitavaan hyödykkeeseen, pääkohderyhmään ja mainosvälineeseen. Periaatteet esimerkkeineen täsmentävät, miten alaikäisiin kohdistetun markkinoinnin lainmukaisuutta arvioidaan käytännössä.

Markkinaoikeuden ratkaisuissa käytetään termejä pieni lapsi, lapsi ja nuori jne. Markkinaoikeus ei ole sitonut termejä mihinkään ikärajoihin.

Vanhempien on annettava päättää heidän lapsiinsa kohdistettavista markkinointitoimenpiteistä. (MT 1980:13, 1981:9, 2002:12)

Yhtiö on lehden markkinoinnin yhteydessä järjestänyt kilpailun… Peruskoulun ala-asteen oppilas ei yleensä kykene arvioimaan sattumanvaraisen edun saannin epätodennäköisyyttä.(MT 1981:9)

On mahdollista, että esim. pieni lapsi on ensimmäinen, joka joutuu kosketuksiin ….Jos lapsi onnistuu avaamaan pullon…hiustenpesuainetta säilytetään tavallisesti pienten lasten ulottumattomissa…tällainen tilanne aiheuttaa vanhemmissa huolestuneisuutta lasten terveydestä. (MT 1992:15)

Yhtiön järjestämän arvonnan palkinto on vedonnut erityisesti lapsiin ja nuoriin…ainakin lapset ja nuoret ovat saattaneet mieltää tuotteen hankkimisen ainoaksi tavaksi osallistua arvontaan. (MT 1996:12)

…Ensisijaisesti lapsille ja nuorille, vaara siitä, että kohderyhmä ei ole tunnistanut kirjoituksia mainokseksi, on ollut tavallista suurempi… (MT 2000:12)

KSL:n esitöiden mukaan markkinoinnin lainvastaisuutta arvioitaessa on alaikäisiin kohdistuvaa markkinointia arvosteltava keskimääräistä tiukemmin…Lapset ja nuoret henkilöt eivät kykene aikuista vastaavalla tavalla arvioimaan.. 3 Vanhempien on annettava päättää heidän lapsiinsa kohdistettavista markkinointitoimenpiteistä… Vastuu lasten ja nuorten kasvattamisesta kuuluu ensisijaisesti lasten ja nuorten huoltajille…Myös lasten ja nuorten hyödykehankinnoista päättävät yleensä näiden huoltajat…Kohdistamalla markkinointitoimenpiteitä suoraan koulussa käyviin lapsiin ja nuoriin ilman näiden vanhempien tai muiden huoltajien suostumusta…Varsinkaan lasten ja nuorten ei voida kykenevän aikuisia vastaavalla tavalla arvioimaan mainittuun sopimussuhteeseen liittyviä oikeuksia ja velvollisuuksia ja niiden taloudellista merkitystä…Lasten ja nuorten vanhemmat vastaavat useimmiten ainakin merkittävimmistä hankinnoista perheessä…Yhtiö ei ollut ennen markkinoinnin aloittamista hankkinut niiden alaikäisten henkilöiden vanhempien suostumusta, joihin markkinointi oli kohdistettu… osoitteellista suoramarkkinointia alaikäisiin. (MO 2003:80)

TEESI 2.

Mainostajilla on yhteiskunnallinen vastuu. Alaikäisen ihmisarvoa on kunnioitettava.

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen mukaan lapsen ihmisarvoa on kunnioitettava ja vanhemmille on taattava rauha lastensa kasvattamiseen. Sopimuksessa lapsella tarkoitetaan jokaista alle 18-vuotiasta henkilöä.

Suomen perustuslain mukaan lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä. Edelleen perustuslain mukaan julkisen vallan on tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Lastensuojelulain mukaan lapsella on oikeus turvalliseen ja virikkeitä antavaan kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä etusija erityiseen suojeluun. Markkinointi, joka loukkaa ihmisarvoa tai joka pyrkii sivuuttamaan vanhempien mahdollisuuden toimia täysipainoisesti lastensa kasvattajina, on hyvän tavan vastaista.

Myös mainoksessa esiintyvän alaikäisen ihmisarvoa on kunnioitettava. Lasta tai nuorta ei saa esittää mainoksessa halventavalla, nöyryyttävällä, väheksyvällä tai esineellistävällä tavalla. Lapsen käyttämiseen mainoksessa on ylipäänsä oltava aina perusteltu syy. Lapsia voi käyttää esiintyjinä vain, jos he ovat luonnollinen osa esitettyä ympäristöä tai välttämättömiä tuotteen käytön havainnollistamiseksi. Silloinkaan lapsi ei saa esittää mainoksessa suoraa ostokehotusta. Muutenkin on syytä varoa antamasta vaikutelmaa siitä, että tuotetta myydään lapsen avulla.

Markkinatuomioistuin piti lainvastaisena markkinointia, jossa lasta käytettiin mainossanoman esittämiseen siten, että lapsi esitti aikuiselle suoran pyynnön leikkilaivan ostamiseksi. (MT 1987:13)

Koska lapset ovat liittyneet (hampurilaisravintolassa) luontevasti mainoksiin, lasten käyttö televisiomainoksessa ei ole ollut kuluttajien kannalta lainvastaista. (MT 1987:13)

Mainosten tulee lasten katseluaikaan olla sisällöltään ja esitystavaltaan sellaisia, että ne eivät vaikuta haitallisesti lapsiin. Lasten käyttöön mainosten esiintyjinä tulee suhtautua pidättyvästi. (MT 1990:16)

Mainokset, joissa esiintyy lapsia, ovat omiaan vetoamaan erityisesti lapsiin. (MT 1995:016)

Lapsi esitti matkapuhelinmainoksessa joululahjatoivomuksiaan sanomalla ”Rakas joulupukki, tuo minulle matkapuhelin…”. Kuluttaja-asiamies piti epäasiallisena mainosta, kun lapsi esitti siinä suoran ostokehotuksen, jonka avulla vedottiin sekä lasten että vanhempien tunteisiin.(KA 99/41/2989)

Huonekaluliikkeen mainoksessa vanhemmat seisovat olohuoneessa ja lapsi pomppii sohvalla. Lapsen isä toteaa mm., ”…lapset täytyy saada vain ymmärtämään, että olohuone on aikuisille.” Samassa isä avaa kaukosäätimellä lattialuukun, johon lapsi putoaa. Seuraavassa kohtauksessa mies sulkee kaukosäätimellä olohuoneen oven, johon lapsi törmää. Kuluttaja-asiamies piti mainosta yleisesti hyväksyttyjen ja lain tasolla vahvistettujen kasvatuksellisten ja yhteiskunnallisten tavoitteiden kannalta ongelmallisena. (KA 1997/40/1589)

Mainonnan ihmiskuva ei useinkaan vastaa arkitodellisuutta. Mainoksissa luodaan ja ihannoidaan usein tiettyjä ulkonäkömalleja ja luodaan ulkonäköpaineita nuorille ja jo lapsillekin. Raja tavallisen ihmisen sekä mainoksissa esiintyvän mallin välillä voi helposti hämärtyä, kun on kyse kohderyhmästä, jonka ihmiskuva on vasta muotoutumassa. Mainostajilta voidaan edellyttää yhteiskunnallista vastuunottoa sen suhteen, minkälaisia roolimalleja ja asenteita mainoksilla luodaan alaikäisille.

Mainoksessa noin kymmenenvuotias tyttö kertoi tykkäävänsä Chupa Chups –tikkareista, koska niissä on 0 % rasvaa. Kuluttaja-asiamies piti mainosta lainvastaisena, kun siinä luotiin mielikuva siitä, että kyseessä on terveellinen välipala, koska se ei sisällä rasvaa ja lapsen esittämänä viestitettiin, että jo lasten ja nuorten on syytä tarkkailla tuotteiden rasvapitoisuutta ja kiinnittää huomiota painonhallintaan. (KA 2003/40/3721)

Yksityissairaala markkinoi 13- vuotiaalle mm. rintojen ja kasvojen kauneuskirurgiaa. Kuluttaja-asiamies kehotti yritystä ottamaan huomioon tällaisen markkinoinnin vaikutukset lasten ja nuorten kehitykseen.(KA 2003/40/5580)

Hyväksyttävää ei ole myöskään se, että markkinoinnissa vedotaan vanhempien kasvatusvastuuseen syyllisyydentuntoa herättämällä. Mainoksessa ei siis pidä antaa mielikuvaa siitä, että tuotteen hankkimalla vanhempi onnistuu lapsen kasvattajana. Mainonta ei saa myöskään luoda alaikäisille mielikuvaa siitä, että ihmisarvoa, elämän laatua ja hyviä sosiaalisia suhteita voi ostaa.

Yritys mainosti vaatekuvastoaan tv:ssä ”Suurena kateusnumerona”. Mainoksessa kuvattiin koulupukuihin pukeutuneiden lasten kateuden tunnetta muodikkaasti pukeutuneita lapsia kohtaan. Kuluttaja-asiamies piti mainosta lainvastaisena, kun siinä luotiin vaikutelma siitä, että tietynlaiset vaatteet tekevät lapsen onnelliseksi ja vedottiin näin sekä lapsiin että vanhempien kasvatusvastuuseen. (KA 2003/40/3810)

Mainoksessa kuvattiin perheen muuttoon liittyen alaikäisen yksinäisyyttä. Mainostettavan tuotteen ostamiseen liitettiin onnellisuus ja ystävien kokoontuminen. Markkinatuomioistuin piti mainosta lainvastaisena, kun siinä annettiin vaikutelma, jonka mukaan markkinoitava tuote korvaisi ystäviä tai vähentäisi yksinäisyyttä. (MT 1990:16)

Matkanjärjestäjän mainoksessa kuvattiin perhettä lomailemassa hiekkarannalla. Mainoslauseessa todettiin: ”Koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia onnellista lapsuutta.” Kuluttaja-asiamies totesi ratkaisussaan, että mainoksessa luodaan mielikuva siitä, että hyvät ja läheiset ihmissuhteet sekä onnellinen lapsuus on saavutettavissa vastiketta vastaan. Lisäksi mainoksessa pyritään käyttämään hyväksi vanhempien halua tarjota lapsilleen hyvää sekä vanhempien huonoa omaa tuntoa lasten kasvatuksesta. (KA 1997/41/2017)

Makeisia mainostettiin tekstillä ”Karkilla saat kavereita.” Kuluttaja-asiamies piti mainosta lainvastaisena, kun siinä annettiin ymmärtää, että karkkia ostamalla välttyy yksinäisyydeltä. (KA 1996/40/0989)

Kuluttaja-asiamies piti lainvastaisena mainosta, jossa sekä mainoksen kuva että teksti ”Koulu. Kaverit. Kännykkä kaikilla” viestittivät selkeästi sekä aikuiselle että lapselle, että ellei lapsella ole kännykkää, ei hänellä ole myöskään kavereita.(KA 2000/40/2528)

Mainoksessa lapsi istui muiden lasten seuraan pelikorteilla katetun pöydän ääreen sanoen ystävällisesti ”Hei kaverit!”. Vieressä istuva vanhempi lapsi kääntyi tämän puoleen tokaisten ”Häivy täältä! Ei tää sua kiinnosta.” Kohtauksen jälkeen ääni kertoi: ”Pelin avulla sinusta voi tulla pihan kovin Pokemon kouluttaja, jolle muut eivät mahda mitään.” Kuluttaja-asiamies katsoi mainoksen olevan lainvastainen, kun siinä käytettiin lapsen hylätyksi tulemista ja sosiaalisen menestyksen tarvetta tehokeinona tuotteen myynnin edistämiseksi. (KA 2001/40/0392)

Lapset saattavat matkia mainosten käyttäytymismalleja. Siksi mainoksissa ei saa esittää tilanteita, joissa toimitaan yhteiskunnassa yleisesti hyväksyttyjen arvojen vastaisesti tai tilanteita, joita jäljitellessä lapsi saattaa vahingoittaa itseään tai muita. Mainonta ei myöskään saa sisältää lasta pelottavia elementtejä.

Selvää on, ettei alaikäisille saa markkinoida esimerkiksi tupakkaa ja alkoholia. Näitä tuotteita ei voi markkinoida edes epäsuorasti esim. sisällyttämällä markkinointiin viittauksia tällaisten tuotteiden käyttöön.

Yhtiö jakoi shampoota sisältävää tuotenäytettä koteihin postiluukusta. Markkinatuomioistuin piti menettelyä lainvastaisena, koska siitä aiheutui vaaraa, että pieni lapsi joutuu kosketuksiin näytteen kanssa. (MT 1992:15)

Mainoksessa lapsi pomppi vieterikengillä törmäillen muihin ihmisiin ja kaataen myyntipöytiä. Vaikka aikuinen kuluttaja piti tapahtumia liioiteltuina ja kuvitteellisina, lapsi saattoi kokea mainoksen tapahtumat todellisempina. Markkinatuomioistuin piti mainosta lainvastaisena, kun siinä esitettiin hyväksyttävänä käyttäytymisenä välinpitämättömyys ja piittaamattomuus toisten ihmisten turvallisuudesta ja omaisuudesta. (MT 1995:16)

Televisiomainoksessa liedenvalmistaja halusi korostaa lapsiturvallista hellaa näyttämällä vaaratilanteen, jossa pieni lapsi koskettaa uuninluukkua hellan ollessa päällä. Kuluttaja-asiamies piti mainosta lainvastaisena, kun mainoksessa kuvattiin lasta, jonka antama käyttäytymismalli saattaa johtaa vaaratilanteisiin kodeissa, joissa ei ole turvaliettä. (KA 1994/40/0635)

Jäätelöä markkinointiin lastenlehdessä ja bussipysäkeillä paholaishahmon avulla. Kuluttaja-asiamies piti lainvastaisena lapsiin kohdistuvaa markkinointia, jossa käytettiin tehokeinona lapsen pelottelua. (KA 98/40/1074)

Sämpylöitä markkinoitiin televisiossa alkuillasta kauhutarinaa tehokeinona käyttäen. Kuluttaja-asiamies piti mainosta lainvastaisena, kun siinä käytettiin lasta pelottavia elementtejä ja mainosta esitettiin pienten lasten katseluaikaan. (KA 99/40/1814)

Makeisia markkinoitiin tupakka-askin näköisessä pakkauksessa. Markkinointi on muutakin kuin esim. tv- tai printtimainontaa, KA totesi. Myös tuotteen pakkaus on osa markkinointia, jota arvioidaan kuluttajansuojalain perusteella. Lasten totuttaminen tupakkatuotteisiin ja positiivisen mielikuvan luominen tupakointiin suklaasavukkeiden avulla on lainvastaista. (KA 2001/40/4822).

Väkivaltaa ja syrjintää ei saa käyttää tehokeinona alaikäisiinkään kohdistuvassa markkinoinnissa.

Mainoksessa kaksi karatenukkea esitteli taitojaan väkivaltaa käyttäen. Markkinatuomioistuin katsoi, että erityisen haitallista väkivaltakuvausten esittäminen oli lapsille, sillä heillä ei tavallisesti ollut käsitystä siitä, millaisen seurauksen jopa yksittäinen lyönti tai potku voi aiheuttaa.(MT 1988:11)

Leikkikalumainoksen lähikuvissa näytettiin kuinka piirroshahmo pyöritti vihollisia jaloista ja löi näiden päitä yhteen. Sen jälkeen poika leikki piirroshahmoja muistuttavilla sotanukeilla väkivaltaisella tavalla. Markkinatuomioistuin piti lainvastaisena lapsiin haitallisesti vaikuttavien väkivaltakuvausten käyttämistä leikkikalumainoksessa (MT 1990:19)

Purukumia markkinoitiin pahvisessa rasiassa, jossa oli kuvia yläosattomista naisista. Kuluttaja-asiamies piti markkinointia lainvastaisena, kun erityisesti lapsia kiinnostavan tuotteen yhteyteen oli liitetty naista esineellistäviä alastonkuvia, joilla ei ollut itse tuotteen kanssa minkäänlaista asiallista yhteyttä. (KA 2002/40/4414)

Aikakausilehteä mainostettiin televisiossa kuvitteellisen lehden avulla. Ruudussa isorintainen nainen kertoi uudesta ”täyteläisille naisille” suunnatusta lehdestä. Mainoksessa kuvattiin korostuneesti naisten rintoja ja mittailtiin rinnanympärystä todeten, että kuppikoko ei riitä. Kuluttaja-asiamies totesi, että naiset esitettiin halventavalla tavalla pelkkinä seksiobjekteina. Mainos korosti vanhaa stereotypiaa vaaleista isorintaisista naisista vihjailemalla, että tällaiset naiset eivät ole lukutaitoisia. Mainoksen teki tavanomaista epäasiallisemmaksi se, että mainosta esitettiin myös lasten katseluaikaan. (KA 2003/40/1107)

2.1. Internet ja mobiilipalvelut

Alaikäisille suunnatuilla internetsivuilla mainostajan on erityisesti huolehdittava sivujen säännöllisestä tarkastamisesta. Sivuilta on poistettava niille mahdollisesti sijoitetut toiminnot tai aineistot, jotka ovat lapsille ja nuorille soveltumattomia tai jotka eivät ole voimassa olevan alaikäisten henkiseen tai fyysiseen suojeluun tähtäävän lainsäädännön mukaisia. Sivuilla olevien linkkien sopivuus lapsille on myös tarkistettava säännöllisin väliajoin.

Alaikäisille suunnattujen sivujen lisäksi on olemassa sivuja, joiden käyttäjistä suuri osa on lapsia ja nuoria. Tällaisia ovat esim. nettikortteja, logoja ja kuvaviestejä markkinoivat sivut. Lapsia kiinnostavat kuvat ja viestit pitää selkeästi erotella vain aikuisille sopivasta materiaalista.

Verkossa tila ei ole rajoitettu, joten huoltajille on helppoa antaa tarpeellista tietoa sivujen sisällöstä. Myös erilaisten estojen ja suodatinohjelmien olemassaolosta on suositeltavaa kertoa alaikäisten sivuilla. Alaikäisiä olisi hyvä myös neuvoa pyytämään vanhempiaan tutustumaan tähän materiaaliin.

Alaikäisten verkkosivuilla on suositeltavaa antaa tietoja internetin varovaisuus- ja käyttäytymissäännöistä. Jos alaikäisille suunnatuilla sivuilla on keskustelupalsta tai niillä kehotetaan käyttämään keskustelupalstoja, mainostajalla on velvollisuus antaa tällaisia tietoja.

Internet on väline, jossa alaikäiset voivat päästä selkeästi aikuisille tarkoitetuille sivuille. Siksi suodatin- ja estojärjestelmiä pitäisi kehittää niin, että vain aikuisille sopiva aineisto ei tavoittaisi alaikäisiä.

Lapsille suunnatussa internetpalvelussa oli tarjolla seksipostikortteja. Kuluttaja-asiamies kehotti palvelun ylläpitäjää poistamaan kortit sivuiltaan, koska ne eivät olleet soveliaita käyttäjien katseltaviksi tai lähetettäviksi.(KA 2003/40/0542)  

Internet-sivuilla mainostettiin logoja, joiden joukossa oli myös blossi-niminen logo. Kuluttaja-asiamies katsoi, että blossi-logo yllyttää kannabiksen käyttöön. Kannabis luokitellaan Suomessa huumausaineeksi, jonka käyttö on huumausainelaissa kielletty. Kuluttaja-asiamies huomautti markkinoijaa, että lainvastaiseen toimintaan yllyttävä markkinointi on kuluttajansuojalain vastaista. Ratkaisussaan kuluttaja-asiamies huomautti, että vaikka markkinointia ei suoraan suunnattaisi lapsille ja nuorille, se koskee heitä silloin, kun markkinoidaan jotain lapsia ja nuoria kiinnostavaa tuotetta. Matkapuhelinlogot ovat juuri tällaisia tuotteita. (KA 2002/40/2955)

Esimerkiksi järjestyslaissa, alkoholilaissa ja laissa kuvaohjelmien tarkastamisesta on määritelty nimenomaisia ikärajoja tiettyjen tuotteiden hankkimiselle. Ikärajojen tarkoituksena on mm. suojata lasten ja nuorten turvallisuutta ja henkistä hyvinvointia. Näissä tapauksissa palvelun tarjoajan vastuulla on varmistautua sopijakumppanin täysi-ikäisyydestä (esim. alkoholilaki) tai huoltajan suostumuksen olemassaolosta (järjestyslaki).

Erilaisia pelejä ja elokuvia tarjottaessa on internet- ja mobiiliympäristössäkin otettava huomioon niiden soveltuvuus alaikäiselle ja niitä mahdollisesti koskevat ikärajat. Jos kyse on nimenomaan lainsäädännössä alaikäisiltä kielletystä aineistosta, kuten esim. pornoelokuvat, palvelun tarjoajan on järjestettävä toimintansa niin etteivät alaikäiset pääse käsiksi tähän aineistoon. Alaikäiset eivät näin ollen voi ostaa tai katsoa palvelussa aikuisviihdettä sisältäviä elokuvia tai edes niiden markkinointitarkoituksessa esitettyjä osia.

Esimerkiksi ilma-aseiden ostamiseen järjestyslaissa vaaditaan huoltajan nimenomainen suostumus. Jos tällaisia tuotteita halutaan myyjän internetissä, huoltajan suostumuksen aitous on varmistettava.

TEESI 3.

Markkinointia, joka yleisesti tavoittaa alaikäisen, voidaan arvioida samalla tavoin kuin alaikäiselle suunnattua markkinointia

Alaikäiset näkevät julkisissa tiloissa markkinointia, jota ei ole varsinaisesti heille kohdistettu. Näin esimerkiksi ulkomainoksissa, liikennevälineissä ja näyteikkunoissa. Tällaista alaikäiset yleisesti tavoittavaa mainontaa on arvioitu kuten alaikäisille suunnattua markkinointia, jos se on sisältänyt alaikäiselle soveltumatonta aineistoa.

Pornografisen tai väkivaltaisen materiaalin markkinointi ei saa tavoittaa lasta tai nuorta missään muodossa. Myös näiden tuotteiden asettelu myymälässä on osa markkinointia. Pelkästään aikuisille tarkoitettu aineisto on sijoiteltava niin, ettei alaikäisen ole mahdollista kohdata sitä.

Kuluttaja-asiamies totesi alusvaatteiden ulkomainontaa koskevassa ratkaisussaan, että markkinointia arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota myös markkinointivälineeseen. Ulkomainonnassa käytetään julkista tilaa, eikä mainontaa voi välttyä kohtaamasta. Ulkomainonta tavoittaa myös lapset ja nuoret. Sen takia markkinointia voidaan arvioida kuten lapsille suunnattua markkinointia. Häiritsevä mainonta loukkaa kuluttajan oikeutta rauhalliseen asuinympäristöön ja vahvistaa usein vallitsevia sukupuolistereotypioita. (2003/40/2176)

Kuluttaja-asiamies kiinnitti Kaupan Keskusliiton ja Suomen Bensiinikauppiaitten liiton huomiota pornografisten lehtien sijoitteluun myymälöissä ja huoltoasemilla. Pelkästään aikuisille tarkoitettu aineisto on pidettävä erillään aineistosta, jota tarjotaan myös lapsille ja sijoiteltava niin, ettei markkinointi tavoita lapsia. (KA 2002/80/6592, 2003/80/0699)

Yhtyeen albumin mainoksessa esitettiin harallaan olevat naiset sääret, joiden väliin oli piirretty naisen sukupuolielintä kuvaava pornografinen piirros. Kuluttaja-asiamies piti mainosta naista halventavana ja katsoi mainoksen altistavan myös lapset ja nuoret sopimattomille seksuaalisille ärsykkeille, kun markkinointi oli toteutettu julkisissa liikennevälineissä.(KA 2004/40/1139)

Lapset tavoittaa myös mainonta, jota esitetään lasten valveillaoloaikana tv:ssä tai radiossa, elokuvateattereissa ennen lasten elokuvia tai lasten videoilla. Silloin ei luonnollisesti voi esittää vain aikuisille soveltuvaa mainontaa. Myöskään lasta pelottavat tai vaarallisia käytösmalleja sisältävät mainokset eivät silloin sovellu esitettäviksi.

Markkinatuomioistuin totesi ratkaisussaan 1990:16 että ottaen huomioon yhtiön mainoksen esitysajat ja useat niistä ohjelmista, joiden yhteydessä mainos oli tarkoitus esittää, mainoksen kohderyhmänä ovat olleet myös lapset.

Markkinatuomioistuin on ratkaisussaan 2002:7 katsonut, että myös muiden kuin lapsille tarkoitettujen ohjelmien yhteydessä esitettyjen lasta kiinnostavien tuotemainosten kohderyhmänä voidaan pitää myös lapsia. Tällöin markkinointia voidaan arvioida kuten lapsille suunnattua markkinointia.

Sämpylöitä markkinoitiin televisiossa alkuillasta kauhutarinaa tehokeinona käyttäen. Kuluttaja-asiamies piti mainosta lainvastaisena, kun siinä käytettiin lasta pelottavia elementtejä ja mainosta esitettiin pienten lasten katseluaikaan. (KA 99/40/1814)

Eräät hotellit markkinoivat pornografisia elokuvia esittämällä otteen elokuvasta maksuttomasti niin, että alaikäinen saattoi TV:n aukaistessaan nähdä tätä mainontaa. Kuluttaja-asiamies katsoi, että mainonta on lainvastaista, kun se tavoittaa myös alaikäiset. (2002/40/5656)

TEESI 4.

Taskurahaostosta suuremmissa hankinnoissa päätösvalta on aina vanhemmilla

Alaikäiset voivat ostaa taskurahoillaan hinnaltaan kohtuullisia ja heille tavanomaisia tuotteita ja määrätä työansioistaan. Muista ostoksista päättävät vanhemmat.

Holhouslain mukaan alaikäinen voi itsenäisesti tehdä vain oikeustoimia, jotka ovat olosuhteisiin nähden tavanomaisia ja merkitykseltään vähäisiä. Oikeustoimi, jonka tekemiseen alaikäisellä ei ole oikeutta, ei sido, jollei hänen huoltajansa ole antanut siihen suostumusta.

Huoltajan suostumuksen tarvetta arvioitaessa otetaan huomioon muun muassa ostajan ikä sekä ostoksen hinta ja laatu. Laadun osalta merkitystä on sillä, onko tuote sellainen, joita sen ikäiset yleisesti ostavat, eli onko kyseessä alaikäiselle tavanomainen ostos.

Yritys teki tatuoinnin alaikäiselle ilman huoltajan lupaa. Kuluttaja-asiamies totesi tatuoinnin olevan toimenpide, jota on hyvin vaikea, kivulias ja kallis peruuttaa. Sen takia tatuoinnista sopimista ei voida pitää tavanomaisena oikeustoimena, jonka alaikäinen voisi tehdä ilman huoltajansa suostumusta. (KA 2003/41/2190)

Velaksi ostaminen ei koskaan ole laissa tarkoitettu vähämerkityksellinen oikeustoimi. Alaikäinen ei siis voi esimerkiksi ottaa kulutusluottoa. Velaksi ostaminen on myös sitä, että lasku lähetetään ostajalle myöhemmin. Laskua ei siis voi lähettää alaikäiselle eikä alaikäinen voi olla kulutushyödykekauppaan liittyvän perinnän kohde. Velaksiostokielto koskee kaikkia alaikäisen tuloja. Alaikäinen ei voi käyttää työansioitakaan velaksi ostamiseen.

Huoltajalle lähetetyssä perintäkirjeessä oli teksti: ”Huoltaja! Lapsellanne on maksamaton velka!” Koska alaikäinen ei voi pätevästi velkaantua, perintätoimet jotka kohdistetaan alaikäiseen ovat lainvastaisia. Kuluttaja-asiamies totesi ratkaisussaan, että teksti antaa virheellisen käsityksen velasta vastuussa olevasta tahosta ja tekstin käyttäminen on näin hyvän perintätavan vastaista. (KA 2002/41/4761)

Vanhempien on annettava päättää heidän lapsilleen kohdistettavasta markkinoinnista. Vanhemmilla on lastensa kasvattajina myös oikeus päättää perheen hankinnoista ilman, että suoraan lapseen vetoamalla sivuutetaan vanhempien kasvatusoikeus. Mainonta ei saa asettaa vanhempien tätä päätösvaltaa kyseenalaiseksi eikä se saa antaa lapselle väärää käsitystä hänen toimivallastaan.

Alle 15-vuotiaalle ei saa lähettää suoramarkkinointia ilman vanhempien suostumusta. Tätä periaatetta ei voida kiertää niin, että suoramarkkinointia lähetetään vanhempien nimellä mutta sellaisessa muodossa, joka vetoaa tähän ikäryhmään.

Myös 15-18-vuotiaille suunnattuun suoramarkkinointiin on suhtauduttava erityisen pidättyvästi. Tämä periaate ilmenee markkinaoikeuden ja kuluttaja-asiamiehen ratkaisuista.

Lapsille ei voi mainonnassa esittää suoria ostokehotuksia. Tämä tarkoittaa, ettei mainoksissa saa olla ilmaisuja kuten ”osta, kokeile, saat, koet”. Mainos ei saa myöskään esittää vetoomusta kehottaen lasta suostuttelemaan vanhempiaan tai muita ostamaan mainostetun tuotteen. Lasta ei myöskään saa kehottaa soittamaan maksullisiin palvelunumeroihin.

Markkinatuomioistuin piti lainvastaisena markkinointia, jossa vanhempien nimellä saapuvan lähetyksen päällyksessä oli sarjakuvahahmoja sekä suora ja epäsuora avaamiskehotus, jotka herättivät lasten kiinnostusta. Lapsiin kohdistuvassa ja siihen rinnastettavassa suoramarkkinoinnissa on vältettävä suostuttelevaa ja lapsiin voimakkaasti vetoavaa menettelyä. Suoramainoslähetyksen ulkoasun perusteella markkinoinnin oli katsottava kohdistuvan lapsiin, vaikka lähetyksen vastaanottajaksi oli merkitty huoltaja.(MT 1984:11)

Markkinatuomioistuimen ratkaisujen 1980:13 ja 1981:9 perusteluista käy ilmi periaate, jonka mukaan vanhempien on annettava päättää heidän lapsiinsa kohdistettavista markkinointitoimenpiteistä.(MT 2000:12)

Matkapuhelinoperaattori oli lähettänyt alaikäisille suoramarkkinointikirjeitä, jotka sisälsivät esitäytetyn liittymäsopimuksen ja sim-kortin. Markkinatuomioistuin piti menettelyä lainvastaisena, kun yritys ei ollut varmistunut siitä, että alaikäisten huoltajat olivat antaneet suostumuksensa suoramarkkinointiin. (MT 2003:80)

Pankki markkinoi alaikäisille maksukorttia suoramarkkinointikirjeellä. Kuluttaja-asiamies piti menettelyä lainvastaisena erityisesti sen takia, että alaikäisille markkinointiin hyödykettä, jonka hankkimisesta nuori ei voi päättää itsenäisesti.(KA 2002/41/6634)

Yksityissairaala markkinoi 13- vuotiaalle mm. rintojen ja kasvojen kauneuskirurgiaa. Kuluttaja-asiamies muistutti yritystä siitä, ettei tämänikäiselle saa kohdistaa suoramarkkinointia ilman vanhempien suostumusta.(KA 2003/40/5580)

Markkinatuomioistuin katsoi, että lapsiin kohdistuva (hampurilaisaterian) markkinointi on lainvastaista, jos lapsi esittää suoran ostokehotuksen tai vetoaa muuten sopimattomalla tavalla kohderyhmänä olevien lasten tunne-elämään. (MT 1987:13)

4.1. Sähköiset sopimukset, mobiilimaksaminen ja henkilötiedot

Alaikäinen ei voi verkossakaan ostaa velaksi. Hänellä saattaa olla käytössään käteiseen verrattuna muita maksutapoja, esimerkiksi pre-paid-maksaminen, digiraha tai mobiilikukkaro. Vanhemmat ovat saattaneet antaa alaikäiselle myös mahdollisuuden käyttää verkkopankkitunnuksia tai luottokorttia.

Alaikäiset ovat voineet käyttää matkapuhelinta puheluiden lisäksi myös tuotteiden ostamiseen ilman huoltajan suostumusta. Tämän on mahdollistanut liittymäsopimusten ehto, jonka mukaan liittymän omistaja – eikä siis alaikäinen haltija – vastaa aina kaikista liittymän käytöstä syntyneistä kuluista. Ehdon mukaan liittymänhaltija maksaa näin ollen myös mobiiliostoksista, niiden tekijästä tai suuruudesta riippumatta. Tästä syystä mobiilimaksamisen tekniset menetelmät eivät vielä ole kehittyneet sellaisiksi, että alaikäisten mahdollisuus tehdä vain tavanomaisia tai merkitykseltään vähäisiä ostoksia olisi voitu ottaa huomioon. Kuluttaja-asiamiehen mukaan ehtoa voidaankin nykytilanteessa pitää kohtuuttomana. Mobiilimaksamisessa pitäisi noudattaa samoja pelisääntöjä kuin muussakin alaikäisten kaupankäynnissä.

Lapsia ei voi kehottaa käyttämään mobiilipalveluita suorilla ostokehotuksilla. Siksi lapsia kiinnostavissa tuotteissa, kuten muropaketeissa ja karkkipusseissa, lasten lehdissä ja ajanvietesivustoilla ei saa kehottaa lapsia tekemään ostoksia matkapuhelimella tai houkutella käyttämään erilaisia mobiilipalveluita. Näin ei voi tehdä myöskään tv- mainoksissa lastenohjelmien yhteydessä.

Lapsille internetissä tarjolla oleviin sivuihin liittyy usein pelejä, joissa lapsi joutuu sitoutumaan erilaisiin ehtoihin ja sääntöihin. Vaikka kyse ei olekaan kaupanteosta, palvelun tarjoajan on hankittava tähän huoltajan suostumus, jos kyse ei ole lapselle tavanomaisesta oikeustoimesta.

Alaikäisten erityisaseman huomioonottamiseksi palveluun on voitu esimerkiksi asettaa rajoituksia lapsen mahdollisuuteen tehdä ostoksia. Huoltajaa voidaan myös nimenomaisesti informoida hänen lapsensa liittymisestä palvelun käyttäjäksi. Tätä tarkoitusta varten lapselta voidaan kysyä huoltajan sähköpostiosoitetta. Palveluun liittyminen ei ole kuitenkaan mahdollista ilman huoltajan todenperäistä suostumusta, jos liittyminen johtaa oikeudellisesti merkittäviin vastuisiin. Lasta voidaan myös neuvoa pyytämään huoltajaansa tutustumaan palveluun. Suostumuksen antamiskohta voidaan puolestaan muotoilla niin, että kyse on nimenomaan huoltajan omasta toimesta (”Olen lapsen huoltajana lukenut ehdot ja hyväksyn…”, ”Hyväksyn, että lapseni liittyy jäseneksi….”).

Useat internet-palvelut edellyttävät henkilötietojen luovuttamista. Yksityisyyden suoja on kuitenkin verkossa alttiina riskeille. Myös palvelun tarjoajien on kannettava vastuunsa siitä, että alaikäisiä kannustetaan varovaisuuteen henkilötietojen luovuttamisessa sekä taloudellisen että henkilökohtaisen turvallisuuden takaamiseksi.

Henkilötietojen keräämistä arvioitaessa merkitystä on iän ja kehitystason lisäksi myös tietojen keräämisen tarkoituksella sekä keräämisen seurauksena mahdollisesti syntyvillä oikeudellisilla vastuilla ja velvoitteilla.

Käytännössä on yksittäistapauksessa hyväksytty, että palvelussa on kysytty sopijakumppanin oikeustoimikelpoisuuden varmistamiseksi välttämättömiä tietoja. Huoltajan sähköpostiosoitetta on saatettu tietyssä tilanteessa kysyä huoltajan informoimiseksi lapsen liittymisestä palveluun. Kilpailussa voidaan puolestaan esimerkiksi kysyä palkinnon lähettämiseksi välttämätöntä yhteystietoa. Merkityksellistä on kuitenkin aina, mitä oikeudellisesti merkittäviä vastuita keräämisen yhteydessä syntyy.

Mainostajan ei tule:

• pyytää alaikäiseltä suostumusta suoramainontaan sähköpostiosoitteeseen tai matkapuhelimeen
• houkutella alaikäisiä antamaan tietoja itsestään, perheestään tai tovereistaan
• tarjota alaikäisille palkkiota henkilötietojen antamista vastaan
• käyttää tutkimuksia, kilpailuja tai muita vastaavia menetelmiä alaikäisten henkilötietojen keräämiseksi.

Silloin kun huoltajan suostumusta tarvitaan, esimerkiksi verkkokaupassa pelkkä rasti ruutuun -menetelmä ei ole riittävä keino turvamaan huoltajan oikeusasemaa. Toisaalta sähköinen allekirjoitus ei ole vielä vakiintunut tapa varmistaa henkilöllisyys. Merkityksellistä on, miten huoltajan ja lapsen oikeusasemasta on palvelussa kokonaisuudessaan huolehdittu.

Suostumus voidaan antaa esimerkiksi huoltajan allekirjoituksella, joka lähetetään yritykseen postitse tai faxilla. Suostumus voidaan vastaanottaa myös sähköisesti esim. jommankumman vanhemman sähköpostin välityksellä edellyttäen, että suostumus voidaan varmistaa esimerkiksi puhelimitse, sähköpostitse, kirjeitse tai faxilla.

Verkossa palvelu oli suunnattu nimenomaan lapsille. Palvelussa lapsilla oli mahdollisuus tehdä tekstiviesteillä rajattomasti ostoksia. Vastapuolen kanssa saavutettiin neuvotteluratkaisu. Pienimpien lasten palvelun käyttö pyritään palvelussa estämään. Palveluun rekisteröityminen edellyttää rastin laittamista sen merkiksi, että huoltaja on lukenut palvelun käyttö- säännöt ja hyväksynyt ne. Lapselta kysytään huoltajan sähköpostiosoite ja huoltajaa informoidaan lapsen rekisteröitymisestä palveluun sähköisesti sekä kehotetaan tutustumaan palveluun ja sivuilla vanhemmille tarjottavaan laajaan tietopakettiin. Huoltajalla on mahdollisuus pyytää, että palvelun käyttö estetään käyttäjän kotikoneelta. Lisäksi palvelun tarjoaja on asettanut limiitin viikoittaiselle rahan käyttämiselle. Kuluttaja-asiamies katsoi muutosten jälkeen palvelun kokonaisuutena katsoen ratkaisuhetken teknisen kehityksen huomioon ottaen kuluttajansuojalain mukaiseksi. (KA 2002/40/6905)

TEESI 5.

Markkinointi on voitava tunnistaa heti markkinoinniksi

Markkinoinnista on aina käytävä selkeästi ilmi sen kaupallinen tarkoitus, olipa kohderyhmänä aikuiset tai alaikäiset. Pienet lapset eivät ylipäätään pysty erottamaan markkinointia muusta informaatiosta. Vasta noin 8-vuotiaana lapset ymmärtävät mainonnan myyntitarkoituksen. Kun otetaan huomioon lapsen puutteellinen kyky ymmärtää mainontaa, vaatimukset markkinoinnin tunnistettavuudelle ovat yleistä tiukemmat. Kohderyhmän ikä otetaan huomioon tunnistettavuutta yksittäistapauksessa arvioitaessa.

Piilomainonta tai peitelty mainonta ei ole koskaan hyväksyttävää. Tämän takia mainosviestejä ei saa sisällyttää ajanvieteaineistoon tai ohjelmiin. Markkinoinnin tunnistettavuus hämärtyy, jos markkinointi puetaan toimitukselliseen muotoon, esim. sarjakuvaksi tai artikkeliksi. Markkinoinnissa ei saa muutenkaan käyttää lapselle muusta yhteydestä tuttuja piirros- tai muita hahmoja tavalla, jota lapsi ei voi heti tunnistaa markkinoinniksi.

Toimituksellisen ja markkinointiaineiston erillään pitäminen on otettava erityisesti huomioon lapsille suunnatuissa julkaisuissa. Pienille lapsille mainonnan tunnistaminen on erityisen vaikeaa. Mainosten liittäminen toimituksellisen aineiston yhteyteen ei yleensä mahdollista mainosten tunnistamista, kun kyseessä on julkaisu joka kiinnostaa pieniä lapsia.

Eräs lapsille ja nuorille suunnattu kaupallisista viesteistä koostuva julkaisu oli kokonaisuudessaan laadittu muistuttamaan toimituksellisia julkaisuja. Markkinatuomioistuin piti markkinointia lainvastaisena, kun julkaisu oli kohdistettu ensisijaisesti lapsille ja nuorille ja vaara siitä, että kohderyhmä ei ollut tunnistanut kirjoituksia mainoksiksi, oli tavallista suurempi. (MT 2000:12)

Lasten värityskirjan piirrosaiheissa oli kuvattu paikallisia yrittäjiä ja yksittäisiä nimettyjä tuotteita. piirrosten lomaan oli sijoitettu tavuviivoin kirjoitettuja mainoslauseita ja yritysten logoja. Kuluttaja-asiamies piti värityskirjan sisältämää peiteltyä mainontaa lainvastaisena (KA 2001/40/0602)

Televisio- ja radiomainokset on erotettava muusta ohjelmistosta kuva tai äänitunnuksella. Mainosten on erotuttava myös esitystavaltaan sekä kuvan, tekstin että äänen osalta television muusta ohjelmistosta.

Televisiomainonnassa ei saa käyttää lapselle muusta yhteydestä tuttuja hahmoja tavalla, jota ei heti tunnista markkinoinniksi. Mainonnassa ei voi käyttää otteita televisiossa samanaikaisesti esitettävistä lastenohjelmista tai muista lasta kiinnostavista ohjelmista. Niissä esiintyviä hahmoja ei myöskään voi käyttää mainoksissa lapsia ostopäätöksiin suostuttelevana. Piirrettyjen lastenohjelmien yhteydessä ei saa käyttää pelkästään animaatiotekniikalla tehtyjä mainoksia.

Mainosten on erotuttava televisio-ohjelmista paitsi teknisesti myös sisältönsä ja esitystapansa puolesta. (MT 1990:19 ja 1991:1)

Markkinatuomioistuin on kieltänyt esittämästä mainoksia televisiossa lyhyen lastenohjelman keskellä (MT 1990:19 ja 1996:9)

Markkinatuomioistuin piti lainvastaisena mainosta, kun piirrossarjan yhteydessä mainostettiin sarjassa esiintyvää sotilashahmoa niin, että mainos oli sekoitettavissa piirrossarjaan.(MT 1990:19)

Mainoksia silmäillään usein pintapuolisesti. Mainos on siihen tarkemmin tutustumattakin heti voitava tunnistaa mainokseksi (MT 1994:17)

Lasten animaatiosarjassa esitettiin ohjelman lopussa laulu, joka sisälsi epäsuoria ostokehotuksia sekä sarjassa esitettävien hahmojen nimiä ja kuvia. Ohjelman jokaisessa jaksossa esiteltiin uusi hahmo. Hahmon esittely ei liittynyt lainkaan ohjelman juoneen. Ohjelman oheistuotteita olivat juuri ohjelmassa esitetyistä hahmoista muodostuvat keräilykortit sekä erilaiset lelut. Kuluttaja-asiamies totesi Telehallintokeskukselle antamassaan lausunnossa, että kyseessä oli piilomainonta, jossa ohjelman koko juoni perustui hahmojen keräämiseen.

5.1. Internetissä tunnistettavuuden vaatimus korostuu

Uusi tekniikka tarjoaa mahdollisuudet muuhunkin kuin pelkkään tuote-esittelyyn ja tuotteen mainitsemiseen. Internetissä käytetään voimakkaita välineitä: liikkuvaa kuvaa, ääntä ja vuorovaikutteisuutta, jonka avulla lapset saadaan suoraan mukaan toimintaan niin, että he osallistuvat itse markkinointipeleihin. Viihde- tai leikkijaksojen vangitessa huomion markkinointi jää helposti lapselta piiloon. Mainonnan ja viihteen yhdistäminen (kuten nk. advergames) johtaa usein siihen, ettei markkinointia pysty tunnistamaan.

Uudet viestintämahdollisuudet eivät kuitenkaan voi syrjäyttää periaatetta, että markkinointi on voitava vaivatta tunnistaa markkinoinniksi. Tunnistettavuuden kannalta on otettava huomioon kohderyhmän kypsyystaso.

Leikit, peli ja muu viihde on erotettava selkeästi mainoksista. Markkinoinnille, jonka kohteena ovat lapsille tarkoitetut tuotteet ja tuotemerkit, ei näin ollen saa antaa pelin, leikin tai puuhasivun muotoa. Tällaista markkinointia ei saa myöskään yhdistää peleihin, leikkeihin tai puuhasivuihin tavalla, joka ei mahdollista tunnistettavuutta. Pelejä yms. ei liioin saa keskeyttää mainosviesteillä. Jos ajanvietesisältöä sponsoroidaan, sponsorin nimi on mainittava mutta sponsorin lapsia kiinnostavaa mainontaa ei tähän saa liittää.

Lasten nettisivuilla ovat yleisiä myös erilaiset palvelut, joiden avulla lapsi voi ottaa yhteyttä kavereihinsa. Lapsi voi esimerkiksi lähettää kortteja tai muita tervehdyksiä kavereilleen sähköpostilla. Nämä viestit tai muut vastaavat tervehdykset eivät saa sisältää mainontaa.

TEESI 6.

Tuotteesta oikeaa, totuudenmukaista ja riittävän konkreettista tietoa

Lapset tulkitsevat saamiaan mainosviestejä hyvin konkreettisesti eikä heillä ole aikuisten kykyä ymmärtää mainonnassa käytettyä huumoria, ironiaa tai muita piiloviestejä. Lapsi ei myöskään ymmärrä kuvitteellisten ja tosiasioiden eroa. Siksi lapsiin kohdistuvan mainonnan pitää olla niin konkreettista, että lapsi ymmärtää mainosviestin oikein.

Markkinoinnissa on ilmoitettava selkeästi yksilöidyn tuotteen kokonaishinta. Hintatiedot eivät saa antaa epärealistista käsitystä tuotteen arvosta. Mainoksissa ei siksi voi perusteettomasti käyttää hintatietojen yhteydessä sellaisia ilmaisuja kuten ”vain, ainoastaan, taskurahalla” tms. Hinnasta ei myöskään saa antaa vaikutelmaa, jonka mukaan jokaisella perheellä olisi varaa hankkia tuote.

Jos tuote kuuluu sarjaan, joka muodostaa kokonaisuuden, hintailmoituksen yhteydessä on, kuten muulloinkin, ilmoitettava myös kokonaishinta yhtä selvästi. Mainonnassa ei saa ilman selkeää varaumaa esittää tuotteita, jotka eivät sisälly mainostettavan tuotteen hintaan.

Televisiomainonnassa ei ole riittävää tuoda faktatietoa esiin vain tekstimuodossa, vaan asia on kerrottava ääneen niin, että kohderyhmään kuuluva pienikin lapsi ymmärtää sen.

Tuotepakkaukset kuvineen vetoavat lapsiin voimakkaasti. Pakkauksen pitää antaa lapselle oikea kuva tuotteesta. Lapsen on vaikea mieltää pakkauksen todellista sisältöä, jos pakkauksessa kuvataan myös siihen kuulumattomia tuotteita tai annetaan väärä kuva tuotteen koosta tai määrästä. Pelkkä teksti ei riitä oikaisemaan kuvasta syntyvää harhaanjohtavuutta.

Pakkauksessa oli kuvattu koalakarhu kolmen poikasensa kanssa. Pakkaus sisälsi kuitenkin vain kaksi poikasta. Pakkauksessa oli maininta ”Yllätysvauvat, mutta kuinka monta”. Kuluttaja-asiamies kehotti yritystä huolehtimaan siitä, että pakkausmerkinnöissä annettavat tiedot eivät ole pakkauksen sisällön suhteen harhaanjohtavia ja että kuluttajalle ei synny mielikuvaa, että on sattumanvaraista, montako tuotetta pakkaus sisältää. (KA 98/40/1801)

6.1. Mobiilipalvelut

Hinta ja muut sopimuksen tekemisen kannalta oleelliset ehdot on kerrottava alaikäiselle sopivalla tavalla selkeästi ja niin, että tiedot ovat helposti löydettävissä. Ongelmatilanteita varten sivuilta pitää selkeästi löytyä palvelun tarjoajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Markkinointitiedoista säädetään kuluttajansuojalaissa, laissa tietoyhteiskunnan palveluista ja hintamerkintäasetuksessa.

Useat mobiilipalvelut kuten chatit, kilpailut ja pelit kiinnostavat alaikäisiä. Koska laskutus ostoksista matkapuhelimella tapahtuu jälkikäteisesti, erityisesti lasten on käytännössä vaikeaa hahmottaa kertyviä kustannuksia. Mobiilimaksamisen kohtuullisuuden arviointiin vaikuttaa myös hinnan ilmoittamisen selkeys.

Logojen, soittoäänten, kuvaviestien ja erilaisten ajanvietepalveluiden markkinoinnissa on selvästi kerrottava yksittäisen tilauksen hinta tai jollei se ole mahdollista, ainakin mainittava hinnan määräytymisperusteet.

Jos kyse on toistaiseksi voimassa olevasta palvelusta, käyttäjälle pitää myös käydä selvästi ilmi palvelun hinta tai hinnan määräytymisperusteet. Aina kun se on mahdollista, markkinoinnissa on kerrottava kokonaishinta. Markkinoinnissa on lisäksi selkeästi kerrottava, miten ja millä ehdoilla palvelun voi lopettaa.

Jos palvelusta peritään kuukausihinta, markkinoinnissa on kerrottava, montako viestiä hinta pitää sisällään. Jos sekä tekstiviestien lähettämisestä ja että vastaanottamisesta peritään maksu, myös nämä hinnat tai hintojen määräytymisperuste on erikseen mainittava.

Jos peliin tai kilpailuun osallistuminen vaatii useiden tekstiviestien lähettämistä, lapsi helposti huomaamattaan innostuu pelin pelaamisesta eikä osaa arvioida kertyvien kustannusten määrää. Siksi markkinoinnissa on yksittäisen tekstiviestin lisäksi ilmoitettava esimerkiksi kokonaisen kilpailukierroksen tai pelin tyypillinen hinta valmiiksi laskettuna. Jos palkinnon saamiseksi on joka tapauksessa lähetettävä useampi kuin yksi viesti, tämä pienin mahdollinen palkinnon saavuttamiseksi tarvittava viestien määrä pitää ilmoittaa. Lasta ei pidä houkutella useiden tekstiviestien lähettämiseen. Jos viestien tarkkaa määrää ei voida pelin luonteen vuoksi ilmoittaa, on määrästä ilmoitettava arvio.

Peliä markkinoitaessa on kerrottava olennaiset kohdat pelin säännöistä, koska pelin sisältö ja syntyvät kustannukset määräytyvät niiden perusteella. Nämä tiedot pitää olla helposti saatavilla ennen pelaamisen aloittamista. Tiedot pitää ilmoittaa välineelle sopivalla tavalla. Esimerkiksi televisiossa pelkkä viittaus www-sivuille tai teksti-tv:n sivuille ei riitä. Pelaajilla on oltava tosiasialliset mahdollisuudet saada tiedot vaivattomasti käyttöönsä.

Useat palvelut toimivat vain tietyillä liittymillä tai vain tietyillä puhelinmalleilla. Nämä tiedot tai huomautus yhteensopivuusvaatimuksesta käyttäjien on voitava löytää vaivatta. Jos palvelun käyttö edellyttää tarkkoja asennusohjeita tai muita käyttöohjeita, ne on myös esitettävä riittävän selkeästi. Niiden on esimerkiksi oltava internetissä kokonaisuudessaan saatavilla.

TEESI 7.

Ei arpajaisia tai kilpailuja, joihin voi osallistua tuotteen ostamalla

Markkinointiarpajaiset ovat tuotteen myynnin edistämiseksi järjestettäviä arvontoja tai kilpailuja, joissa kuluttaja voi voittaa sattuman perusteella saatavan edun. Yleinen perussääntö on se, että arpajaisiin tai kilpailuihin on voitava osallistua myös tuotetta ostamatta. Arpajaisten esittely ei myöskään saa hallita markkinointia niin, että itse tuote jää toisarvoiseen asemaan.

Lapsille kohdistetuissa kilpailuissa ja arpajaisissa sääntö on tiukempi. Lapset eivät kykene arvioimaan realistisesti palkinnon saannin epätodennäköisyyttä samoin kuin nuoret ja aikuiset. He tekevät ostopäätöksen helposti pelkästään houkuttelevan palkinnon perusteella. Näistä syistä lapsille ei yleensä saa kohdistaa arpajaisia tai kilpailuja, joihin voi osallistua tuotteen ostamalla. Pakkauksessakaan ei voi esitellä näitä myynninedistämiskeinoja lapsiin vetoavalla tavalla.

Lastenlehden markkinoinnin yhteydessä järjestettiin kilpailu, jonka palkintoina oli lasta kiinnostavia tuotteita. Markkinatuomioistuin piti markkinointia lainvastaisena, kun markkinointi suoritettiin opettajien välityksellä eikä peruskoulun ala-asteen oppilas yleensä kykene arvioimaan sattumanvaraisen edun saannin epätodennäköisyyttä. (MT 1981:9)

Markkinatuomioistuin on ratkaisuissaan 1995:16 ja 1996:12 katsonut, että lapseen kohdistuvia markkinointiarpajaisia on arvioitava keskimääräistä tiukemmin, koska lapsen kyky arvioida sattumanvaraisen edun saannin epätodennäköisyyttä on heikompi kuin aikuisen.

Missään tapauksessa lasta ei saa kehottaa osallistumaan arpajaisiin maksulliseen palvelunumeroon soittamalla. Lapsi ei todennäköisesti ryhdy arvioimaan puhelun hintaa, eikä hän todellisuudessa pidä muita osallistumisvaihtoehtoja varteenotettavina vaihtoehtoina.

Lapsille suunnatuissa peleissä tai kilpailuissa kohderyhmää ei saa houkutella lähettämään tekstiviestejä vetoamalla palkintoihin tai muihin etuihin.

Mainoksessa esitellyn arvonnan palkinto oli erityisesti lasta kiinnostava. Mainoksessa käytettiin ilmaisua ”soita ja voita”. Osallistumisvaihtoehtojen esittely oli omiaan antamaan lapselle kuvan, että soittaminen maksulliseen numeroon oli ainoa tapa osallistua arvontaan. Markkinatuomioistuin piti markkinointia lainvastaisena.(MT 1995:16)

Virvoitusjuomapulloihin oli kiinnitetty etiketti, jossa olevalla onnennumerolla osallistui jojon arvontaan. Ainakin lapset saattoivat saada etiketistä sellaisen kuvan, että vain onnennumeron avulla ja tuotteen hankkimalla pystyi osallistumaan arvontaan. Markkinointi oli lainvastaista. (MT 1996:12)

Markkinoinnissa soitto maksulliseen palvelunumeroon oli esitetty ensisijaisena tapana osallistua arvontaan. Vaikka virvoitusjuomapullon etikettiin oli merkitty puhelun hinnasta kertova teksti, ei lapsi todennäköisesti ryhdy sen perusteella arvioimaan puhelumaksun hintaa. Markkinointi oli lainvastaista.(MT 1996:12)

Osallistumisehtona alaikäisiin kohdistetussa markkinointiarpajaisissa ei voi olla suostumuksen antaminen suoramarkkinointiin tai edes toteamus että hänen henkilötietojaan käytetään tähän tarkoitukseen. Suostumuksen voi antaa vain huoltaja.

TEESI 8.

Kylkiäinen ei saa olla pääasia markkinoinnissa

Kylkiäinen on tuotteen ostajalle tarjottava lisäetu. Lisäetu ei saa koskaan hallita markkinointia pää- tuotteen kustannuksella, olipa kohderyhmänä lapsi tai aikuinen.

Markkinatuomioistuin piti lainvastaisena lapsiin kohdistuvaa hampurilaisaterian markkinointia, jossa keskeisellä sijalla oli leikkilaivan muotoinen pakkaus. Tuotepakkaukset saattavat vedota voimakkaasti lapsiin. Voidaan olettaa, että lapsia on suhteellisen helppo houkutella tuotepakkausten avulla ostamaan varsinainen tuote. Tuotepakkausten näkyvä esilläolo mainoksessa on omiaan johtamaan lasten huomion pois itse markkinoidusta tuotteesta (MT 1987:13)

Markkinatuomioistuin piti lainvastaisena lasten aterian markkinointia niin, että mainoksessa esiteltiin pääasiassa ateriaan sisältyvää lelua itse tuotteen jäädessä toissijaiseen asemaan.(MT 2002:7)

Kylkiäisten markkinointiin lasta kiinnostavien tuotteiden yhteydessä on suhtauduttava eri perustein kuin muuten. Lapset eivät kykene arvioimaan kylkiäisen arvoa samoin kuin aikuiset. Raha-arvoltaan vähäinen kylkiäinen voi olla lapselle houkuttelevampi kuin itse päätuote, jolloin ostopäätökseen on helppo vaikuttaa kylkiäisen avulla. Siksi lasta kiinnostavien tuotteiden markkinoinnissa on erityisesti varmistauduttava siitä, ettei kylkiäisen esittely muodostu lasta kiinnostavaksi pääasiaksi mainoksessa tai pakkauksessa.

Markkinatuomioistuin piti lainvastaisena lapsiin kohdistuvaa hampurilaisaterian markkinointia, jossa keskeisellä sijalla oli leikkilaivan muotoinen pakkaus. (MT 1987:13)

Silloin kun aikuisten tuotteita markkinoidaan lapsia kiinnostavien kylkiäisten avulla, markkinoinnin suunnittelussa on muistettava vanhempien päätöksenteko-oikeus ja päätuotteen hallitsevuus markkinoinnissa.

Lasta kiinnostavan kylkiäisen täytyy olla turvallisuustasoltaan asianmukainen. Oheistuote ei myöskään saa sisältää piilomainontaa eikä lapsille soveltumatonta aineistoa.

Pyykinpesuaineen kylkiäisenä markkinoitiin Nasu-pehmolelua. Kuluttaja-asiamies piti televisiomarkkinointia lainvastaisena, kun kylkiäinen hallitsi mainosta päätuotteen kustannuksella. Lisäksi lapsia kiinnostavien lelujen käyttäminen kylkiäisinä voi aiheuttaa sen, että lapset pyrkivät vaikuttamaan vanhempiensa ostopäätöksiin (KA 2003/40/4423)

Jos tuotteeseen liitetään keräilysarja, sarjan kerääminen muodostuu lapselle helposti pääasiaksi. Markkinointi ei saa aiheuttaa tilanteita, joissa alaikäiset painostavat vanhempiaan hankkimaan jonkun tuotteen vain keräilysarjan vuoksi. Vanhemmilla on oikeus päättää perheen hankinnoista ilman, että lapsen keräilykiinnostusta käytetään hyväksi päätuotteen markkinoinnissa. Siksi keräilysarjoja ei voi liittää esim. murojen markkinointiin.

Yritys jakoi lastenlehden liitteenä sarjakuvaa, jossa oli tyhjät puhekuplat, joihin sai tekstit limonadipullojen irrotettavista etiketeistä. Lapselle puhekuplan sisältävä etiketti saattaa olla merkitykseltään arvokkaampi kuin itse juoma. Kuluttaja-asiamies piti suoraan lapsiin kohdistettua, lasten keräilyharrastuksen vetoavaa markkinointi lainvastaisena.(KA 1104/41/79)

Yritys markkinoi suklaapatukoita, joiden pakkaus sisälsi jääkiekkopelaajien keräilykuvia. Tuotteet pakkauksineen sisälsivät lukuisia ostokehotuksia. Kuluttaja-asiamies piti todennäköisenä, että lapset ostavat tuotetta pelkästään keräilykuvien saamiseksi ja piti lasten keräilykiinnostuksen hyväksi käyttämistä markkinoinnissa lainvastaisena. (KA 1992/40/1341)

Myös kanta-asiakasetujen käyttäminen alaikäisiin kohdistuvassa markkinoinnissa voi helposti johtaa etujen korostumiseen ostettavien tuotteiden hinnan sijasta. Alle 15- vuotiaille kohdistetussa markkinoinnissa ei kanta-asiakasetuihin pidä vedota. Jos kanta-asiakasmarkkinointia suunnataan yli 15-vuotiaille alaikäisille, kanta-asiakaskonseptilla tarjottavan tuotteen on oltava ostoksena tälle ikäryhmälle tavanomainen. Se on myös voitava ostaa käteisellä, ei velaksi.

TEESI 9.

Huoltajan suostumus alle 15-vuotiaan toimimiselle asiamiehenä

Yritykset markkinoivat joskus tuotteitaan alaikäisiä asiamiehinään käyttäen. Alle 15-vuotiaalle ei saa kohdistaa markkinointia asiamiehenä toimimisesta. Asiamiehenä toimiminen alle 15-vuotiaana edellyttää aina huoltajan suostumusta. Alaikäistä kiinnostaa lähinnä tarjotut palkkiot, mutta niiden saamiseksi tehtävän myynnin määrää on vaikea mieltää.

Alaikäiset ovat hyvin alttiita ystäviensä vaikutteille ja joutuvat helposti asiamiehinä toimivien ystäviensä painostuksen kohteeksi. Tämän takia alaikäistä ei saa kehottaa markkinoimaan tuotteita toiselle alaikäiselle.

Pankki lupasi lastenkerhonsa jäsenille uuden jäsenen hankkimisesta vapaalipun jalkapallo-otteluun. Markkinatuomioistuin piti lainvastaisena markkinointia, joka oli omiaan johtamaan lapsia painostamaan 13 toisiaan. (MT 1980:13)

Lisäksi on huomattava, että alaikäisen ansaitsema raha, bonuspalkinnot yms. ovat työkorvauksia. Saajan on ilmoitettava nämä tulona verotuksessaan. Tämän takia markkinoinnissa on kerrottava saadun rahan ja palkintojen veronalaisuudesta. Asiamiestyöstä ja palkkioista on annettava todellisuutta vastaava kuva.

TEESI 10.

Vastuu markkinoinnista on kaikilla, joiden lukuun se tapahtuu

Markkinoinnin tilanneen elinkeinonharjoittajan lisäksi vastuu voidaan ulottaa myös esimerkiksi mainostoimistoon tai tiedotusvälineeseen. Kuluttajansuojalain mukaisen vastuun kannalta ei ole merkitystä sillä, millä tavoin eri tahot ovat mainoksen laatimistyöhön osallistuneet. Ratkaiseva merkitys on sillä, kenen lukuun markkinointi tapahtuu.

Laissa televisio- ja radiotoiminnasta säädetään nimenomaisesti median vastuusta lähettämistään mainoksista. Kuluttaja-asiamies valvoo myös tämän lain tiettyjen säännösten noudattamista.

Lastenohjelmien yhteydessä esitettiin leluhahmon mainosta, jossa hahmo selostuksenkin mukaan ”iskee, lyö, hyppii ja potkii” lähes koko mainoksen ajan. Kuluttaja-asiamies piti mainosta televisio- ja radiolain sekä kuluttajansuojalain vastaisena. Televisio- ja radiolain mukaan tv-mainoksessa ei saa suosia käytöstä, joka vaarantaa terveyttä, yleistä turvallisuutta tai ympäristöä eikä tv- tai radiomainonta saa aiheuttaa moraalista tai fyysistä haittaa lapsille. Tv- kanavia huomautettiin siitä, että väkivallan käyttämisen kielto lapsille suunnatussa markkinoinnissa on ehdoton. Leluhahmon mainos rikkoi lakia erityisen räikeästi, sillä leluhahmo on suoraan lapsia kiinnostava tuote ja mainosta esitettiin nimenomaan lastenohjelmien yhteydessä. (KA 2003/40/4587, 2003/404588, 2993/40/4589)

Markkinointia suorittavalla elinkeinonharjoittajalla on vastuu markkinoinnin suorittamistavasta. Markkinointia suorittavan elinkeinonharjoittajan on toimittava niin, että markkinointia tilaava elinkeinonharjoittaja voi vastata markkinoinnistaan. (MT 1981:1)

Markkinointia tilaavana tai suorittavana elinkeinonharjoittajana voidaan pitää myös muuta sellaista elinkeinonharjoittajaa, jonka lukuun markkinointi tapahtuu. Markkinoinnin suorittajia voivat olla esim. markkinointitointa suunnitteleva elinkeinonharjoittaja tai markkinointitoimen julkistaja, esim. mainostoimistoliikkeen harjoittaja tai tiedotusvälineen kustantaja tai muu omistaja. (MT 1996:9)

KYMMENEN TEESIÄ ALAIKÄISIIN KOHDISTUVALLE MARKKINOINNILLE

1. Markkinointia alaikäisille arvioidaan muuta markkinointia tiukemmin.

2. Mainostajilla on yhteiskunnallinen vastuu. Alaikäisen ihmisarvoa on kunnioitettava.

3. Markkinointia, joka yleisesti tavoittaa alaikäisen, voidaan arvioida samoin kuin alaikäiselle suunnattua markkinointia.

4. Taskurahaostosta suuremmissa hankinnoissa päätösvalta on aina vanhemmilla.

5. Markkinointi on voitava tunnistaa heti markkinoinniksi.

6. Tuotteesta oikeaa, totuudenmukaista ja riittävän konkreettista tietoa.

7. Ei arpajaisia tai kilpailuja, joihin voi osallistua tuotteen ostamalla.

8. Kylkiäinen ei saa olla pääasia markkinoinnissa.

9. Huoltajalta suostumus alle 15-vuotiaan toimimiselle asiamiehenä.

10. Vastuu markkinoinnista on kaikilla, joiden lukuun se tapahtuu