Urapolku: Pekka Tennilä

Altia Oyj:n toimitusjohtaja KTM Pekka Tennilä on kiitollinen esimiehilleen uransa alkutaipaleelta.

”Jo jonkin aikaa vastavalmistuneena työtä etsittyäni sain saman päivän aikana kaksi työtarjousta. Menin ensin soittaneelle Leafille tuotepäälliköksi. Vaihtoehtona olisi ollut paperiteollisuus.”

Leafin kulttuuriin kuului antaa työntekijöille sopivasti vastuuta ja vapautta. Ensimmäisen oman tuotelanseerauksen presentointi satapäisessä myyntikokouksessa jännitti nuorta miestä, mutta toi onnistumisen iloa. Se oli hyvän esimiestyöskentelyn ja hienovaraisen opastuksen ansiota. Parin vuoden päästä Tennilä päätyi Kelloggin markkinointiin Kööpenhaminaan. Työ opetti huippuunsa hiottua brändin hallintaa detaljitasolla.

Usein sattumat ovat kääntyneet voitoiksi. Sinebrychoffilla Tennilä pettyi, kun ei saanut toivomaansa pestiä markkinoinnissa. Sitten esimies kehotti tarttumaan ”oikeisiin töihin” myynnissä, ja Tennilä pääsi viemään Batterya maailmalle. Yksi uran suurimpia haasteita oli aika Saku-panimon toimitusjohtajana finanssikriisin riepottelemassa Baltiassa.

”Opin, mitä on henkilöstön kollektiivinen voima. Näin, miten ihmiset ympärilläni kasvoivat ja oppivat, kun saivat vastuuta ja valtaa työssään.”

1995

Maailmanmestaruus- vuosi jääkiekossa. Tuore KTM aloittaa Leaf Confectioneryn tuotepäällikkönä.

1998

Kellogg Companylle Kööpenhaminaan. ”Työ kansainvälisen brändin markkinoin- nissa oli silmiä avaavaa. Brändistrategioita tehdessä keskustelim- me kirjaimellisesti jopa pilkun paikasta.”

2009

Viroon Saku-panimon toimitusjohtajaksi.

2014

Nimitys Altia Oyj:n toimitusjohtajaksi.

2018

Altia menee pörssiin. ”Nykyisessä työssäni minusta on erittäin mielenkiintoista seurata muun muassa sitä, miten rahoitusmarkkinat arvioivat yritystä”.

 

Teksti: Hanna Velling
Kuva: Niklas Meltio

 

Artikkeli on julkaistu MRKTNG-lehdessä 17.5. 2019